MURHA.INFO

Muistaako kukaan tällaista murhaa? Löysin vanhan lehtileikkeen, en kyllä osaa sanoa milloin on tapahtunut, ehkä 1960-luvulla? Lehtijuttu on jostain Mikkelin/Mäntyharjun seudun lehdestä.

Tässä vielä kuva Petäisestä sekä juttu: Otsikko asemoitu uudelleen, kuvat siirretty murha.infon palvelimelle ja tapaus kyselyistä Henkirikokset kotimaa -osastolle.
-NILS-

Nimimerkki "Minttusuklaa" kyseli jo kolme vuotta sitten tietoja myymälänhoitajan murhasta Porissa 1960-luvulla. Tähän ei tullut vastauksia, ja juttu onkin sittemmin hukkunut "testit ja kyselyt" -osaston uumeniin.

Tapaus ansaitsee artikkelin tässä kotimaan henkirikokset -kategoriassa. Minttusuklaan lähtökohta oli alla oleva jossakin itäsuomalaisessa sanomalehdessä julkaistu etsintäkuulutusjuttu:

Koko tarina ratkaisuineen kerrotaan pienen painoksen saaneessa porilaisessa kylähistoriikissa "Metallinkylä" (2001).

Juttu menee seuraavasti:
Joulukuun 14. pvä 1964 klo 01 alkaa Porin Metallinkylässä roihuta Satakunnan Osuuskaupan myymälärakennus. Rakennuksen yläkerran huoneessa asuu myymälänhoitaja Vuokko Kosonen. Hänet löydetään kuolleena, kun tuli saadaan sammutettua.

Kun ruumista aletaan myöhemmin tutkia, huomataan että siinä on pahoinpitelyn jälkiä, eikä verestä löydy lainkaan häkää. Myymälänhoitaja Vuokko Kosonen on siis kuollut jo ennen tulipaloa.

Samaan aikaan Kososen rakastaja Pekka Petäinen katoaa. Poliisi kiinnostuu siitä, missä on Petäinen? Kun miestä ei löydy, poliisi jakaa ensin kotimaahan, sitten muualle pohjoismaihin, peräti 6000 kpl Petäisen kasvokuvalla varustettua etsintäkuulutusta jaettavaksi mm. huoltoasemille. Myös lehdistö seuraa asiaa herkeämättä.

Maaliskuun lopulla 1965 poliisin etsintä tuottaa tulosta. Pekka Petäinen löytyy Tanskan Jyllannnista ja suomalainen poliisi hakee hänet takaisin kotimaahan.

Toukokuussa 1965 käydään käräjät. Petäinen tunnustaa murhan. Hän oli rahapulassa sekä kyllästynyt myymälänhoitaja Kososen kanssa seurusteluun. Hän tiesi Kososen säilyttävän kaupan päivittäistä kassaa kotonaan myymälärakennuksen yläkerrassa. Petäisen toimintatapa Kososen murhassa oli hakata tätä maljakolla päähän ja lopulta kuristaa tämä. Sen jälkeen Petäinen anasti kassalippaan, joka sisälsi vajaa 5000 markkaa ja sytytti myymälärakennuksen tuleen.

Käräjäoikeudessa, ja myöhemmin hovioikeuden vahvistamana, Petäiselle luettiin tuomioksi elinkautinen lokakuussa 1965.

Kirja mainitsee erikseen, että vankilassa ollessaan Petäinen opiskeli itsensä asianajajaksi ja "hänen kerrotaan nykyisin asuvan nimensä muuttaneena Hämeenlinnassa."

Etsintäkuulutus kuin villissä lännessä,tuohon aikaan.Saattais toimia vieläkin!Tekijää etsittiin tosissaan.Kuva elävöittä kertomusta,kaikkiaan mielenkiintoinen tarina sitä aikaa kun Kekkonen palmuun kiipesi.

Googlettamalla löysin sivuston http://www.antikvariaatti.net/product.php?id=256391
jossa myydään Seura-lehden numeroa 21, ilmestynyt Seura 26. 5. 1965. Siinä käsitellään myös tätä tapausta, tällainen kuva löytyy:


http://www.antikvariaatti.net/tuotekuva ... 730208.jpg

"Murhaajan virhe pelasti naapurin".
Harmi, että teksti on noin pientä, mää en näää... :S Onko kellään kyseinen lehti tallessa?

Kyllä nykyäänkin saatetaan jossain Iltalehden sivuilla etsiä murhaajaa ihan kuvan kanssa. Aika harvinaista taitaa tosin olla, mutta hyödylliseksi on tainut homma osoittautua.
Tekikö Pentti muuten asianajajan töitä joskus?

"Murhaajan virhe pelasti naapurin" voisi olla totuudenmukaisemmin otsikoituna "Sattuma pelasti naapurin".

Pitääkseni aloituspostauksen yksinkertaisempana en maininnut, että Osuuskauppa-rakennuksen yläkerrassa, jossa Pekka Petäinen murhasi ja jonka hän sytytti tuleen, oli toinenkin asuinhuoneisto/-huone, jossa asui Seura-lehden aukeamalla haastateltu nainen, Liisa Seppä.

Seppä oli jo nukkumassa, kun Petäinen tuikkasi tulipalon käyntiin. Palon edetessä rakennuksen sähköt menivät oikosulkuun, ja tämä pani Liisa Sepän huoneen ovisummerin soimaan, ja näin ollen pelasti hänen henkensä.

Pekka Petäisen myöhemmästä asianajajan urasta (jos sellaista oli) olisi mielenkiintoista lukea joskus...

Tässä hieman Petäisen pakomatkasta ja oikeuskäsittelystä:

Ilmoitushankkija Pekka Olavi Petäinen, 21, kävi jo maanantaina 14. joulukuuta 1964 poliisin kuultavana. Aluksi poliisi ei kuitenkaan epäillyt tulipaloon liittyvän henkirikosta, joten Petäinen laskettiin vapaaksi. Petäinen kävi sen jälkeen vuokraamassa auton, koska oli mukamas menossa "Harjavaltaan tyttöystävää tapaamaan". Aluksi mies ajeli kaupungilla lepuuttaakseen hermojaan mutta sitten hänen mieleensä tuli ajatus: Mitähän huominen tuo tullessaan.

Petäinen suuntasi kohti pohjoista. Vaasassa ja Raahessa hän osti bensaa. Raahessa auto liukui ojaan, mutta avuliaat ihmiset auttoivat sen tielle takaisin. Oulussa Petäinen poikkesi kahvilla. Tiistaina 14. joulukuuta klo 8 hän saapui Tornioon, missä kävi kahdessa pankissa vaihtamassa valuuttaa Ruotsin kruunuiksi. Sen jälkeen Petäinen ajoi Haaparantaan, josta jatkoi Etelä-Ruotsiin.

Torstaina 16. joulukuuta lääninlääkäri toi paloa tutkiville poliiseille uusia tietoja. Ruumiinavauksen yhteydessä suoritetuissa mikroskooppisissa tutkimuksissa oli paljastunut, että uhri oli saanut päähänsä takaa tai ylhäältä useita voimakkaita töytäisyjä, jotka olivat aiheuttaneet tajuttomuuden ja kuoleman. Tapausta alettiin tutkia henkirikoksena, jonka ykkösepäilty oli Pekka Petäinen. Kuulusteluissa saatiin selville, että Petäinen oli ollut pitkin syksyä rahavaikeuksissa. Saatiin myös selville, että Petäinen oli syntymäpäivänään (kaksi päivää ennen paloa) saanut työtovereiltaan lahjaksi solmion. Kiitokseksi hän oli jättänyt työpaikalleen allekirjoittamattoman kirjeen: "Olen syytön! Kiitokset lahjasta. Hyvästi. Emme tapaa enää koskaan. Oli hauska tutustua teihin kaikkiin."

Perjantaina 17. joulukuuta Petäinen saapui Hälsningborgiin (nyk. Helsingborg), mistä jatkoi matkaansa välittömästi lautalla Helsingöriin Tanskan puolelle. Hän ajoi autollaan huolimattomuuttansa Tanskan ja Saksan väliselle raja-asemalle, josta joutui kääntymään takaisin passin uupumisen vuoksi. Sitten hän ajoi eräälle huolto-asemalle ja osti sieltä Tanskan kartan. Lopulta karkulainen asettui Esbjergiin.

Esbjergissä Petäinen kohtasi maanmiehensä, Matti K:n, jonka kanssa hän juopotteli ja asui yhdessä jonkin aikaa. Kahden viikon kuluttua hän pääsi töihin samaan tehtaaseen kuin Matti K. Petäinen haki kuitenkin lohtua alkoholista ja juopotteli hirvittävästi. Lopulta Petäinen ottikin lopputilin tehtaasta.

Välillä miehet matkustivat Kööpenhaminaan, jossa myivät 600 Tanskan kruunulla Petäisen hallussa olleen auton erääseen autohajottamoon, jonka osoitteen he olivat saaneet "suomalaispummeilta". Tämän jälkeen he palasivat Esbjergiin, jossa Petäinen sai töitä samasta tehtaasta mistä oli jo ottanut kerran loparit.

Eräs suomalaismies tapasi Petäisen eräässä ravintolassa Esbjergissä 10. maaliskuuta 1965. Palattuaan Ruotsiin tämä mies huomasi Petäisen kuvan eräässä suomalaisessa lehdessä ja teki ilmoituksen Ruotsin viranomaisille. Ruotsalaiset ottivat yhteyttä tanskalaisiin kollegoihinsa, jotka sitten pidättivät Petäisen 31. maaliskuuta 1965. Kolme tanskalaista poliisia saattoi nuorenmiehen Suomeen melko pian. Koko pakomatkansa ajan Petäinen oli esiintynyt Tanskassa omalla nimellään.

Tapausta puitiin Porin raastuvanoikeudessa kolme kertaa: 7. huhtikuuta, 21. huhtikuuta ja 5. toukokuuta 1965. Ensimmäisessä istunnossa juttu oli esillä ns. läpihuutojuttuna, missä Petäinen julistettiin vangituksi. Toinen istuntopäivä loppui lyhyeen, koska tutkimukset olivat vielä kesken. Kolmantena ja viimeisenä päivänä oikeus istui iltamyöhään asti. Petäiselle vaadittiin elinkautista kuritushuonerangaistusta murhasta, varkaudesta, murhapoltosta ja petoksesta.

Petäisen puolustusta hoitanut varatuomari katsoi kirjelmässään Petäisen surmanneen uhrinsa riidan aikana tympääntyneenä tämän moitteista. Petäinen ei ollut puolustuksen mukaan saapunut uhrin luokse surmaamis- tai anastustarkoituksessa, joten kyseessä oli sen mielestä korkeintaan tappo, lievimmillään kuolemaan johtanut pahoinpitely.

Petäinen ei ollut aiemmin syyllistynyt rikoksiin. Hän oli työtoveriensa keskuudessa pidetty mies, joka hoiti työnsä menestyksekkäästi. Hänellä ja uhrilla oli läheinen suhde, eikä heillä tiedetty olleen minkäänlaisia riitoja ennen kohtalokasta yötä. Puolustus päätteli, että Petäinen menetti malttinsa uhrin ärsytyksen vuoksi. Se piti mahdollisena, että huono rahatilanne, epäonnistunut rakkausjuttu ennen uhrin tapaamista sekä muut mahdolliset seikat yhdessä aiheuttivat patotuman, jonka äkillistä purkautumista Petäinen ei pystynyt estämään.

"Syytetyn katuvan, rehdin ja avoimen käytöksen perusteella rohkenen hänen oikeusavustajanaan ja sittenkin hänestä positiivisen käsityksen saaneena pyytää, että oikeus antaisi hänelle mahdollisuuden rangaistuksensa sovitettuaan vielä palata normaaliin elämään yrittämään uudelleen rakentaa sitä, mitä hän elämältä on odottanut."

Kuten nimimerkki Unkarilainen on jo kertonut, raastupa ei heltynyt. Se tuomitsi Petäisen elinkaudeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaaksi.

Uhriksi joutunut Vuokko Orvokki Kosonen oli 27-vuotias, syntynyt 13.8.1937 Viipurissa. Hän oli ollut Satakunnan Osuuskaupan palveluksessa vuodesta 1954.

Lähteenä olen käyttänyt tapahtuma-ajan Satakunnan Kansoja, joissa tapauksesta uutisoitiin paljon.

Huomasin, että nimimerkki "Minttusuklaan" yli 10.vuotta sitten Aijaa.comin kautta minfoon lähettämät linkit toimivat edelleen! Tätä voidaan pitää poikkeuksellisen myönteisenä tapahtumana.Po.henkirikos tapahtui Satakunnan Osuuskaupan Porin Metallikylän myymälärakennuksessa joulukuun 14.päivänä 1964.

Seura- lehdessä 21/1965 oli valaiseva artikkeli myymälänhoitaja Vuokko Kososen murhajutusta.Lehden mukaan oli aivan hiuskarvan varassa, etteikö uhreja olisi tullut enemmänkin.Rikoksen avaintodistaja, Liisa Seppä,pelastui kuin ihmeen kaupalla.

Skannaan Seura-lehden jutun tänne ihan lähiaikoina.Nyt ei ole siihen mahdollisuutta.

Murhaajaksi todettua Pekka Petäistä pidettiin poikkeuksellisen miellyttävänä, kohteliaana ja hyvätapaisena miehenä.Hänet pidätettiin Tanskassa.

Etelä- Saimaa 1.4.1965:


Etelä-Saimaa 5.4.1965:

Ensin luultiin, että tapaukseen ei liity rikosta:

Loppuvuosi 1964 oli kotimaisessa rikoshistoriassa hyvinkin mielenkiintoinen:Ylöjärven kolmoismurhaajan episodi, Kuopion nailonsukkamurhien "ensinäytelmä" ja tämä myymälänhoitajattaren raaka surma.

Eilen huomasin, että tästä on murha.infoon varsinainen alustuskin tehty kauan sitten:
Ketjut yhdistetty
-NILS-

PK- kirjasarja vuodelta 1990 kertoi "miellyttävän murhaajan" tarinan.Se tapahtui Helsingissä talvella 1960.Alibikin on joskus tehnyt siitä jutun.Mikäli mahdollista, Porin poika oli vieläkin "mukavampi"- ainakin lehtitietojen perusteella.

Vuokko Kososen surmaajaa, 21-v Pekka Petäistä kaikki hänet ainakin pinnallisesti tunteneet pitivät poikkeuksellisen mukavana nuorena poikana.Tosiasiassa hän käytti hyväkseen häneen umpirakastuneen Vuokon tilannetta.Petäinen ei välittänyt pätkääkään naisystävästään, hänen rahoistaan sitäkin enemmän.

Tässä lupaamani Seura- lehden artikkeli:

Asiasta sivuun, mutta siellä Metallikylässähän lenkkeilijätyttökin joutui autokyytiin ja sitä tietä afgaanin elävältä polttamaksi. Tutun rikostutkijan nimikin tuossa esiintyy; oli edesmenneen isäni tuttava.

Tässä jutussa näkyy eri aikajaksojen kuva selvästi.

Vaikka sosiaalista mediaa ei ollut olemassakaan, ja lehdet olivat ne tiedon levittäjät, niin hyvin tieto murhaajasta levisi kautta maan, ja maan rajojen ulkopuolelle.

Nykyään tieto ei oikein leviä mihinkään, koska tiedon alkulähde(poliisi) pyrkii panttamaan tietoa mahdollisimman tarkasti, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Tyylihän on nykyään että noukitaan kyytiin jos tavataan, eikä kuulu julkisuuteen.
Osaltaan tähän varmasti on vaikuttanut yksityisyydensuoja, mutta kuuluuko sellainen henkilölle joka suurella todennäköisyydellä on murhaaja?

Kun murhaaja/tappaja on hukassa niin pitäsi palata tähän vanhaan käytäntöön ja julkaista naaman kuva ja nimi jokaisessa mahdollisessa tilaisuudessa. Kuitenkin kyseessä on vahvasti henkirikoksesta epäillyt henkilöt.

Nykyposti-lehdessä 9/1987 oli tästä neljän sivun mittainen artikkeli.Otsikko kuului raflaavasti: Hurmuripojasta tuli tappaja.