Irmeli Björklund
Re: Irmeli Björklund
Kirjoittaja awa päivämäärä La Syys 04, 2010 6:30 pm
Krieg kirjoitti: Varsinkin 30- kymppiset miehet ovat hyvin kiinnostuneita yläasteikäisistä tytöistä.
Ei kai sentään. Kyllä miehet ovat miehiä ja lapset lapsia. Ehkäpä puhut vain omasta puolestasi?
Arvasinkin että tartut tuohon täkyyn
Se paljastaa oman teinirtaumasi mutta turha sitä on kohdistaa Nils Gustafssonin tai purkaa puoliviihteellisedllä keskustelupalstalla vaan ihan ammattilaisten kanssa.
Mutta asiaan:
Tuo, että Irmeli halaili helposti, ei todellakaan tee hänestä mitenkään epänormaalia. Uskonpa, että tuollainen halailu on ollut, ja on tänä päivänäkin, tyypillistä suomenruotsalaisissa perheissä. Irmelille oppi on saattanut tulla sieltä? Nuori eläväinen neito on voinut hauskuuttaa itseään sillä, kun isot pojat punastuvat ja ovat hämillään. Aika normaalia käytöstä sanoisin.
Pointti on siinä että Reino Mäki koki tulleensa lähestytyksi tavalla, jonka koki epänormaaliksi ja hämmentäväksi. Halailua ja koskettelua on monenlaista. Reino Mäki selvästi ei kerro ihan kaikkea, kaunistelee asioita.
Nuori eläväinen neito? Sen voi sanoa ihan suoraan ja käyttää kaunistelemattomia ilmaisuja. Totuus on että Irmelistä käytettiin halventavia nimityksiä joissakin piireissä. Aivan selvää että hänelle oltiin myös kateellisia.
Suomenruotsalaisten ja Suomalaisten ero onkin juuri se että Suomenruotsalaiset vain halailevat ja suomalaiset vetävät turpiin?
Ei tässä nyt mistään halailusta ole kysymys. Tarvitaanko taas rautalankaa vai onko se liian likaista ja epäsuomenruotsalaista kuulla?
Bodomin murhaajaa arvuutellessa seksi esittää isoa osaa, oli murhaaja sitten 20- 30- tai 40 kymppinen.
Näistä aikuisista miehistä jotka saalistavat murrosikäisiä tyttöjä on tälläkin sivustolla ihan hyvää juttua.
Se että tyypit löytyvät nykyään netistä, ei tarkoita että kyseessä olisi uusi ilmiö. Teinien naittaminen vanhoille äijille on ollut kautta aikain ihan normikäytöstä. Myös niissä suomenruotsalaisissa "eläväisissä" piireissä, varsinkin jos ollaan yhtään raamattuvyöhykkeellä.
Bodomin(Irmelin) murhaajaa arvuutellessa seksi esittää isoa osaa, oli murhaaja sitten 20- 30- tai 40 kymppinen.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=5&t=9325
http://www.murha.info/phpbb2/viewforum.php?f=5

Voisit käyttää tuota lainaustoimintoa, niin olisi teksti selkeämpää. Ei se niin konstikasta ole.
Tekisikö mielesi halveerata ja halventaa yhtä murhatuista nuorista? Jotenkin tuon kaltainen kirjoittelu kuulostaa konstailemattoman tutulta. Ehkäpä kerrot lähteesi niin voidaan arvioida tuota väitettäsi hieman tarkemmin.Krieg kirjoitti:Totuus on että Irmelistä käytettiin halventavia nimityksiä joissakin piireissä.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

Miksi tekisi? Kuten alussa totean, ei kenenkään seksuaalinen (yli) aktiivisuus tee kenestäkään syyllistä.
Reino, Kaija. Muitakin Irmelin tunteneita on runsaasti elossa jos suoraa lähdettä etsit. Sitten on tietysti Marjatta jota voit tökätä
http://fi-fi.facebook.com/people/Marjat ... 0173592294

Gustafsson on tainnut jonkun kertomuksen mukaan todeta - että uhrit saivat ansionsa mukaan, ei kiltit tytöt telttaile vieraiden kanssa. Vai miten se meni? Taitaa nuo tietosi ja lähteesi olla samasta "Nisse-Reino-Kaija" -tietotoimistosta, koska et sitä kykene tarkemmin kertomaan.
- Hymm -
- Hymm -
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Re: Irmeli Björklund
Kelpaak Marjatta Sahakangas?
Sahakangas kertoi oikeussalissa tavanneensa Gustafssonin, Seppo Boismanin, Irmeli Björklundin ja Tuulikki Mäen useita kertoja Gulfin baarissa Hämeenkylässä Porintien varrella vuosina 1958-59.

Mitä Marjatta Irmelistä kertoi? Vai tuleeko tähän taas se eräälle tyypillinen tuumaustauko. No aivan varmasti.
- hymm -
- hymm -
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Re: Irmeli Björklund
Kaipasit lähdettä. Ota Marjattaan yhteys. Hän voi kertoa itse Irmelistä. Tai otya yhteys Tuulikin veljeen Reinoon.
Re: Irmeli Björklund
Mitä kertoivat? Sinähän väitteen esitit. Kuka kertoi ja mitä, milloin, ja miten?
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Re: Irmeli Björklund
Hieman arveluttavaa on tuollaisen yksittäisen linkin postaamisen, sillä noissa linkkipostauksissa piilee yllättäviäkin vaaroja. Itse en avaa ko. linkkejä koskaan.
Muinoin eräs kirjoittaja uhkasi lähettää tuutin täveltä serverin/koneen täyteen paskaa. Tuohon hänellä oli ilmeisesti mahdollisuus ja keinot. Ja en ihmettelisi vaikka tuollaista joku yrittäisikin. Kannattaa varoa.
- hymm -
Muinoin eräs kirjoittaja uhkasi lähettää tuutin täveltä serverin/koneen täyteen paskaa. Tuohon hänellä oli ilmeisesti mahdollisuus ja keinot. Ja en ihmettelisi vaikka tuollaista joku yrittäisikin. Kannattaa varoa.
- hymm -
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Re: Irmeli Björklund
Marjatalla ei ole mitään tositietoja Irmelistä kuten ei Gulffin baaristakaan tai muistakaan valheistaan.Krieg kirjoitti:Kaipasit lähdettä. Ota Marjattaan yhteys. Hän voi kertoa itse Irmelistä. Tai otya yhteys Tuulikin veljeen Reinoon.
Tämä on faktaa.
Re: Irmeli Björklund
Niin - ehkä vain pelkkiä muistoja?
Kuolleesta Irmelistä ehkä ei, mutta nuorten tapailusta kyllä. Irmeliä Marjatta on voinut tavata aiemmin muualla - ja tätä on vaikea sijoittaa johonkin tiettyyn kertaan. Vieläpä kun tuo tapahtumien ajankohta on kymmenien vuosien takana.Eivätkä Marjatta ja Irmeli olleet millään tavalla kavereita tai kulkeneet tiiviisti samoissa porukoissa. Näin epäilen.
Kuolleesta Irmelistä ehkä ei, mutta nuorten tapailusta kyllä. Irmeliä Marjatta on voinut tavata aiemmin muualla - ja tätä on vaikea sijoittaa johonkin tiettyyn kertaan. Vieläpä kun tuo tapahtumien ajankohta on kymmenien vuosien takana.Eivätkä Marjatta ja Irmeli olleet millään tavalla kavereita tai kulkeneet tiiviisti samoissa porukoissa. Näin epäilen.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
-
- Remington Steele
- Viestit: 228
- Liittynyt: Ti Joulu 30, 2008 10:00 am
Re: Irmeli Björklund
Vaikka tällä asialla ei suurta merkitystä olekaan, niin ihmettelen kuitenkin ääneen.Krieg kirjoitti:
On kihlat ostanutta mustasukkaista armeijapoikaystävää, prätkäpoika joka jäi ilman seksiä, vaimonsa tytärtä himoinnut omistushaluinen isäpuoli, Irmeliin sairaalloisesti rakastunut ja nöyryytetty riparikaveri Arska sekä erilaista oittaan hullua poikaa vesipäistä vähäkallioihin.
Yllä lainattu teksti (osion alustus) ei ole ainoa paikka, missä Arskasta puhutaan riparikaverina.
Jos kuitenkin muistini pelaa oikein, niin Irmeli oli täyttämässä 16 vuotta eli oli rippikoulun osalta vuosikertaa 1959. Arskasta taas mainittiin rikosoikeudellista vastuuta käsitelleessä kirjoittelussa (joo, en muista tarkkaa paikkaa täällä Bodom kirjoitusten viidakossa), että hän oli rikosten aikaan noin 15v 3kk eli rippikoulun osalta vuosikertaa 1960. Miten siis oli tämän rippikoulurakkauden osalta? Olivatko edes samaan aikaan ko. koulussa?
Ei silti, että tällä kauheasti tosiaan olisi merkitystä.
Kysy oikeita kysymyksiä...
Re: Irmeli Björklund
Eivät olleet ja koko tarina Arskasta on ihan huuhaata, sillä jos Arska on ollut niin Bodomin surmaaja, joka pakeni Amerikoihin, sekä Wagnerin väittämä Zodiac killer, niin tuskin hän olisi lähtenyt takasin USA:han, koska Zodiac killerinä hänet sieltä taatusti pidätettäisiin ja pantaisiin häkkiin, kunes asia selviäisi, tai olisi selviämättä, sellaista se taitaa Jenkkilässä nykyään olla!
Ei ollut Arska tuohon aikaan 15 vuotta vanhempi, joten riparikaveria Irmelistä ei nyt tähän hätään saada!
Ei ollut Arska tuohon aikaan 15 vuotta vanhempi, joten riparikaveria Irmelistä ei nyt tähän hätään saada!
Re: Irmeli Björklund
Kerro mulle Hassu, mihin olivat kadonneet IB:n alushousut ja missä vaiheessa. Niitähän ei ilmeisestikkään koskaan löytynyt mistään? Liekkö etsittiinkään? Tuulikin alushousut on kyllä huomioitu, joten....