Sivu 1/3

Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 9:18 am
Kirjoittaja VoDKa
Iltalehti kirjoitti:Nainen ampui itsensä ampumaradalla
Tiistai 14.9.2010 klo 06.00

Nelikymppinen nainen käänsi yllättäen aseen piipun itseään kohti.

Järkyttävä tapaus sattui Tähtitorninmäen luolaradalla Helsingin keskustassa sunnuntaina aamupäivällä.

Ensikertalaisena ampumaradalla nainen joutui käymään puolen tunnin mittaisen perehdyttämiskurssin, missä hänelle opastettiin aseenkäyttö ja ratatoiminnot. Radalle hän meni yhdessä valvojan kanssa. Paikalla oli myös 5-6 muuta ampujaa.

Nainen ampui aluksi täysin normaalisti ja kävi kolmasti taululla. Sen jälkeen hän käänsi aseen kohti päätään ja ampui. Naista yritettiin elvyttää, mutta mitään ei ollut tehtävissä.

Poliisin mukaan kukaan sivullinen ei ollut tapauksen johdosta välittömässä vaarassa. Henkilökuntaa ei myöskään epäillä mistään laiminlyönnistä tai rikoksesta.
Aikanaan, kun ehdotin moista keinoa itsemurhatavaksi, aseharrastajat kävivät urakalla päälle ja ilmoittivat, ettei se ole mitenkään mahdollista, että valvoja on niin lähellä, ettei luotia voi ampua itseään kohden. En ollut vakuuttunut tästä, vaan pidin edelleen pääni sen suhteen, että tälläinen itsemurha on edelleen mahdollista, kaikkien kouluammuskelujen ja aseväkivaltojen jälkeenkin, jopa ensikertalaisella.

Ja tässä näemmä, että näinhän se tosiaan on. Lienee täysin selvää, että ei tuo nainen ole sinne mennyt harjoittelemaan aseen käyttöä muuta kuin sen verran, että pystyy sen kääntämään itseään kohden ja laukaisemaan. Halpa ja helppo keino tehdä itsemurha, ilman että tarvitsee etsiä sitä asetta laittomilta markkinoilta ja pelätä jäävänsä siitä vielä kiinnikin. Toki erikoista on se, että tekijä on nainen, kun yleisesti ottaen naiset eivät tee itsemurhaa aseella Suomessa kuin hyvin harvoin, mikä taasen varmaankin johtuu lähinnä vain siitä, etteivät naiset saa asetta käsiinsä niin helpolla (puhutaan nyt niistä, joilla ei ole metsästystaustaa tai vaikkapa sitä miestä, jolla se kivääri kaapissa on) ja toisaalta ei välttämättä keinoja ja rohkeuttakaan alkaa hankkimaan sellaista sitten laittomia teitä. Osaltaan voi myös vaikuttaa jonkinlainen lääkekuoleman romantisointi (lääkkeet yleisin kuolinsyy), jonka mukaan sitä vain ns. nukahtaa.

Toivon mukaan tämä yksi yksittäinen tapaus (jos ei lasketa Sillanpäätä mukaan) ei nyt vaikuta siinä määrin negatiivisesti, että myös ratoja ruvetaan tuijottelemaan kriittisemmin ja sinne ei päästetä enää ilman, että on vaikka psykiatrin paperit, lupa poliisilta ja kolmen ihmisen suositukset mukana... :roll:

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 10:44 am
Kirjoittaja Tiina
Positiivistahan tässä oli se, että ei ampunut kuin itsensä. Aikas tyylikkäästi siis hoidettu. Toivottavasti paikallaolijoille ei jäänyt traumoja.

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 12:35 pm
Kirjoittaja DollariExpress
Tiina kirjoitti: Aikas tyylikkäästi siis hoidettu. Toivottavasti paikallaolijoille ei jäänyt traumoja.
sanoisitko ,että tyylikästä kun joku ampuu aivot pellolle silmiesi edessä? kyllä siitä on tyylikkyys kaukana ja joka niin ajattelee,niin pitää olla parikymmentä ruuvia irti päästä..

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 1:50 pm
Kirjoittaja Piskooppi
Samaa mieltä $:n kanssa. Mitään tyylikästä tässä ei ollut. Harvinaisen typerä kommentti nimim Tiinalta. Olisit itse saanut siivota aivon kappaleet seiniltä. On ollut tapauksia, että henkilö on ampunut itseään päähän, mutta jäänyt henkiin vihanneksena. Ei tyylikästä..

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 2:00 pm
Kirjoittaja Drag
Muistikuvani mukaan samalla HSC:n radalla, jolla Sanna Sillanpää toteutti itseään, sattui aikaisemmin 1990-luvulla tapaus jossa naisasiakas onnistui livahtamaan ampumaradan vessaan aseen kanssa, ja ampumaan itsensä siellä. Tämä siis jokunen vuosi ennen SIllanpäätä. Muistaakseni sen jälkeen radalla otettiin käyttöön tapa, jossa kaikki uudet ampujat joutuvat ensimmäisellä kerralla käymään lyhyen turvakoulutuksen ja saavat aluksi ampua vain .22 -kaliiperin aseella.

Muistaako kukaan?

Mitenkäänhän ei voida täydellisesti estää tällaisia tapahtumia, ei valvoja todennäköisesti ehdi tuollaiseen reagoida vaikka seisoi lähelläkin.

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 3:18 pm
Kirjoittaja joey
Olen ehdottomasti samaa mieltä Tiinan kanssa. On aina suotavaa, että itsemurhaaja hoitaa pakollisen toimenpiteen sivullisia vaarantamatta ja mielellään vieläpä sivullisia traumatisoimatta. Jälkimmäinen on vaikeaa, jos haluaa varmistua kuoleman kivuttomuudesta. Lisäksi uskoisin, että ampumaradan työntekijät ja kanssa-ampujat ovat oletettavasti esimerkiksi junamatkustajaa parempia käsittelemään kokemuksiaan veren ja suolenpätkien näkemisestä. Ikävää, että naisen piti valita noinkin vilkas hetki sen sijaan, että olisi käynyt hoitamassa hommansa hiljaisempina ratatunteina.

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 3:20 pm
Kirjoittaja Virdon
Se käy nopeasti että nostaa aseen ohimolleen ja vetäisee liipasimesta. Miten sellaista tekoa valvojakaan ehtisi estää. Onneksi taitaa olla aika harvoja tällaiset tapahtumat mutta tietysti eihän niitä kuuluisi tapahtua ollenkaan.

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 3:31 pm
Kirjoittaja DollariExpress
joey kirjoitti:Lisäksi uskoisin, että ampumaradan työntekijät ja kanssa-ampujat ovat oletettavasti esimerkiksi junamatkustajaa parempia käsittelemään kokemuksiaan veren ja suolenpätkien näkemisestä.
mistä ihmeestä sä tällaista keksit? puhumattakaan tällaisessa tilanteessa?

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 3:39 pm
Kirjoittaja joey
^ Ampumaradan työntekijöiden osalta heidän koulutuksensa takia. Tiedätkö, minkä takia ampumaradan työntekijöillä on radalla omat, ladatut aseensa? Osaatko arvata?

Ampumaradan käyttäjien kohdalla taas siitä syystä, että oletan hieman erilaisten ihmisten hakeutuvan harrastamaan ampumista kuin esimerkiksi harrastamaan koruompelua. Suurin osa ratakävijöistä on toki pääkaupunkiseudulla urheiluampujia eikä metsästäjiä, mutta arkajalkojen harrastus se ei joka tapauksessa ole.

Ja juu, kokemus on varmasti ollut järkyttävä ihan jokaiselle sen nähneelle, en sitä kieltänytkään. Mutta minun pointtini oli se, että on minusta sivullisten kannalta parempi mennä tappamaan itsensä ampumaradalle kuin esimerkiksi juna-asemalle. Saati sitten, että jättäisi ruumiinsa läheisten löydettäväksi.

Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 3:45 pm
Kirjoittaja Geissimummo
VoDKa kirjoitti:
Iltalehti kirjoitti:Nainen ampui itsensä ampumaradalla
Tiistai 14.9.2010 klo 06.00

Nainen ampui aluksi täysin normaalisti ja kävi kolmasti taululla. Sen jälkeen hän käänsi aseen kohti päätään ja ampui. Naista yritettiin elvyttää, mutta mitään ei ollut tehtävissä.
No ohhoh! :shock: On siinä sivullisilla ollut aika järkyttävä tilanne. Luojan kiitos, nainen ampui vain itsensä eikä ensimmäisenä posauttanut muita hengiltä... :roll:

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 3:55 pm
Kirjoittaja DollariExpress
joey kirjoitti:^ Ampumaradan työntekijöiden osalta heidän koulutuksensa takia.
tietääkseni niissä kouluissa ei opeteta kuolleiden ihmisten kohtaamista,itsemurhien näkemisiä ym.

muussa tapauksessahan sotilaillakaan ei pitäisi koskaan tulla traumoja,painajaisia ym. kyvyttömyyttä aiheuttavia psyykeongelmia,heidät on omasta tahdosta sentään koulutettu tappamaan,toisin kuin ampumaradan valvoja..

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 5:18 pm
Kirjoittaja Tiina
DollariExpress kirjoitti: sanoisitko ,että tyylikästä kun joku ampuu aivot pellolle silmiesi edessä?

Njet, sanoin, että positiivista on se, että onneksi ei ampunut kuin itsensä. Aikas tyylikkäästi siis hoidettu....
Elä katko mun tekstiiiii... :mrgreen:

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 5:36 pm
Kirjoittaja Cujo
Tiina kirjoitti:
DollariExpress kirjoitti: sanoisitko ,että tyylikästä kun joku ampuu aivot pellolle silmiesi edessä?

Njet, sanoin, että positiivista on se, että onneksi ei ampunut kuin itsensä. Aikas tyylikkäästi siis hoidettu....
Elä katko mun tekstiiiii... :mrgreen:
Pikkuisen ihmettelen, että miksi pitää lähteä muiden silmien eteen tekemään se viimeinen valinta. Kai hengen saa lähtemään muutenkin.
Eikä ase välttämättä ole se parhain tapa itseään lopettaa. Jos laukaus osuus "sopivasti", niin henki ei lähde, mutta loppuelämäksi siitä siitä riittää muistutusta. Monikaan ei enää halua yrittää uudelleen (jos muutaman tuntemani kanditaatin yrityksistä voi päätöksiä vetää).

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 5:39 pm
Kirjoittaja Tiina
^Luulen (en tiedä), että siinä vaiheessa kun ollaan siinä jamassa, että itsemurha tuntuu ainoalta/hyvältä ratkaisulta, niin ehkä ei välttämättä tule mieleen, että miltä muista tuntuu. Onneksi järkeä oli kuitenkin sen verran, että se ase sitten osoitti sitä omaa nuppia, eikä ketään muita.

Re: Nainen ampui itsensä ampumaradalla Helsingissä

Lähetetty: Ti Syys 14, 2010 6:45 pm
Kirjoittaja samsamsam
Drag kirjoitti:n radalla otettiin käyttöön tapa, jossa kaikki uudet ampujat joutuvat ensimmäisellä kerralla käymään lyhyen turvakoulutuksen ja saavat aluksi ampua vain .22 -kaliiperin aseella.

Muistaako kukaan?
WS:n radalla yleensä ensikertalaiset ampuvat kymmenen lippaallista .22-kaliiperisella ja sen jälkeen viitisen lippaallista 9 mm pistoolilla. Tämän jälkeen sitten voidaan ampua muutaman kerran järeämmillä aseilla, jos kaikki on mennyt hyvin. Sunnuntaisin tuolla on yleensä parin tunnin "vuoroja" kaveriporukoille, polttariseurueille jne. Tällä kertaa ampujan kädessä oli todennäköisesti .22-kaliiperinen.