Sivu 1/1
Peliautomaatit rosvojen kohteena pk-seudulla
Lähetetty: Ti Syys 28, 2010 9:47 am
Kirjoittaja Kampamaneetti
Peliautomaatit murtosarjan kohteena
Vartti
pääkaupunkiseutu
Eilen kello 22.34
Peliautomaatteihin kohdistuneiden rikosten takana saattaa olla vain yksi tekijäporukka.
Syksyn aikana pääkaupunkiseutua on koetellut peliautomaatteihin kohdistuvien rikosten sarja. Pitkäkynnet ovat tyhjentäneet peliautomaatteja esimerkiksi kioski- ja ravintolamurtojen yhteydessä. Samanlaisia rikoksia on tapahtunut pääkaupunkiseudun lisäksi muualla Suomessa.
- Näissä rikoksissa on liityntäpintoja. On mahdollista, että liikkeellä on vain yksi porukka, joka näitä murtoja tekee. Myös siitä on viitteitä, että peliautomaatit ovat murtojen ykköskohde, rikoskomisario Mikko Kosonen Itä-Uudenmaan poliisista kertoo.
Myös peliautomaatit omistavassa Raha-automaattiyhdistyksessä murtoaalto on huomattu, mutta tarkkoja tietoja vahingoittuneiden peliautomaattien tai kadonneiden rahojen määristä ei haluta kertoa julkisuuteen.
-Peliautomaatteihin kohdistuneita rikoksia on tapahtunut viime aikoina jonkin verran enemmän kuin tavallisesti. Pohdimmekin, kuinka peliautomaattien turvallisuutta pystytään parantamaan ja rikosten riskiä pienentämään, tuotantojohtaja Antti Penttinen Raha-automaattiyhdistyksestä sanoo.
- Tyypillisesti on niin, että menetetty rahasumma on samankokoinen tai pienempi kuin automaattiin kohdistuneen vahingon arvo on, hän jatkaa.
Ray:llä on Suomessa noin 8 000 peliautomaattia esimerkiksi ravintoloissa ja kioskeissa. Peliautomaateista noin tuhat on pääkaupunkiseudulla.
- Pitkällä aikajaksolla tarkasteltuna peliautomaatteihin kohdistuneet rikokset ovat kuitenkin vähentyneet, sillä automaattien tekniikka on parantunut huomattavasti, Penttinen huomauttaa.
paljonkohan näistä koneista itseasiassa saa rahaa ulos? Ei varmaankaan kovin suurista summista ole kyse...
otsikkoa muokattu
t:mode
Re: Ray:tä ryöstetään :)
Lähetetty: Ke Syys 29, 2010 12:19 am
Kirjoittaja Mopoterroristi
Ennen vanhaa muistaakseni hedelmäpeliin mahtui n.400 markkaa.
Re: Ray:tä ryöstetään :)
Lähetetty: Ke Syys 29, 2010 4:22 pm
Kirjoittaja katupoika
Mopoterroristi kirjoitti:Ennen vanhaa muistaakseni hedelmäpeliin mahtui n.400 markkaa.
Kuinkakohan "ennen vanhaan" toi oli? Kun joskus nuorempina tehtiin tällasta keikkaa, ni kyl perus pokerikoneista irtos aika vitusti enemmän. Ei kyl mitään muistikuvaa enää, että oliko joukossa hedelmäpelejä. Mut se nyt on selvä, ettei kukaan oikeesti tekis tällasta keikkaa jonkun parin huntin takia.
Re: Ray:tä ryöstetään :)
Lähetetty: Ke Syys 29, 2010 5:12 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Ehkä Mopoilija muistelee niitä, joihin ei käynyt kuin markan kolikot.
Re: Ray:tä ryöstetään :)
Lähetetty: Ke Syys 29, 2010 6:08 pm
Kirjoittaja DollariExpress
Mopoterroristi kirjoitti:Ennen vanhaa muistaakseni hedelmäpeliin mahtui n.400 markkaa.
niin omia rahoja?

Re: Ray:tä ryöstetään :)
Lähetetty: Pe Loka 08, 2010 2:16 pm
Kirjoittaja Kampamaneetti
DollariExpress kirjoitti:Mopoterroristi kirjoitti:Ennen vanhaa muistaakseni hedelmäpeliin mahtui n.400 markkaa.
niin omia rahoja?

Omia rahoja varmaan! Mutta kuulin "varmalta" lähteeltä että kun kone tyhjennetään Ray:n toimesta niin keskiarvollisesti siellä on n.600€-700€ kolikoina sisällä. Koneen palautusprosentti voittoina ulos on kuulema 60%. Tiedä sitten, joskus kun itse pelaan niin aina vaan tuntuu häviävän

Re: Ray:tä ryöstetään :)
Lähetetty: Pe Loka 08, 2010 11:03 pm
Kirjoittaja Ilpo Larha
[/quote]Omia rahoja varmaan! Mutta kuulin "varmalta" lähteeltä että kun kone tyhjennetään Ray:n toimesta niin keskiarvollisesti siellä on n.600€-700€ kolikoina sisällä. Koneen palautusprosentti voittoina ulos on kuulema 60%. Tiedä sitten, joskus kun itse pelaan niin aina vaan tuntuu häviävän

[/quote]
Faktana mitään tietämättä, mutta sivusta seuranneena ja muilta kuultuna, sanoisin et DollariExpress oikeilla linjoilla.

Re: Ray:tä ryöstetään :)
Lähetetty: La Loka 09, 2010 3:54 pm
Kirjoittaja Tomberi
Kampamaneetti kirjoitti:DollariExpress kirjoitti:Mopoterroristi kirjoitti:Ennen vanhaa muistaakseni hedelmäpeliin mahtui n.400 markkaa.
niin omia rahoja?

Omia rahoja varmaan! Mutta kuulin "varmalta" lähteeltä että kun kone tyhjennetään Ray:n toimesta niin keskiarvollisesti siellä on n.600€-700€ kolikoina sisällä. Koneen palautusprosentti voittoina ulos on kuulema 60%. Tiedä sitten, joskus kun itse pelaan niin aina vaan tuntuu häviävän

"Palautusprosentti vaihtelee peleittäin, mutta on keskimäärin lähes 90 prosenttia."
Suora lainaus RAY:n sivuilta.
Re: Ray:tä ryöstetään :)
Lähetetty: Su Loka 10, 2010 1:01 am
Kirjoittaja Mopoterroristi
Kampamaneetti kirjoitti:DollariExpress kirjoitti:Mopoterroristi kirjoitti:Ennen vanhaa muistaakseni hedelmäpeliin mahtui n.400 markkaa.
niin omia rahoja?

Omia rahoja varmaan! Mutta kuulin "varmalta" lähteeltä että kun kone tyhjennetään Ray:n toimesta niin keskiarvollisesti siellä on n.600€-700€ kolikoina sisällä. Koneen palautusprosentti voittoina ulos on kuulema 60%. Tiedä sitten, joskus kun itse pelaan niin aina vaan tuntuu häviävän

No ei, siitä on niin kauan aikaa kun minä olen pelannut Ray:n kolikkopelejä, että tokko sinä DollariE olit silloin edes syntynyt

Parikymmppiä hävisin aikoinani legendaariseen seinärulettiin ja älysin ette tää oo mun juttu, sen jälkeen olen pelaillut ihan muita pelejä kuin Ray:n kolikkoautomaatteja
Se parikymppiä oli siihen maailman aikaa iso raha, sillä meinaan sai viikonlopuksi pullon Vinettoa
