Sivu 1/1

Ruotsi: Mies (32) paloitteli naisystävänsä (+40).

Lähetetty: Ma Marras 15, 2010 11:44 am
Kirjoittaja Geissimummo
Mies paloitteli naisystävänsä Ruotsissa

Mies on vangittu julmasta paloittelusurmasta Ruotsissa.

Ruotsissa tapahtui julma paloittelusurma perjantaina Vänern-järven lähellä sijaitsevassa Skaran kaupungissa.

32-vuotias mies surmasi yli 40-vuotiaan naisystävänsä puukolla. Sen jälkeen hän sahasi naisen pään irti ja paloitteli ruumista muutenkin. Surmatyön jälkeen mies soitti poliisille, kertoi teostaan ja jäi odottamaan asuntoon.

Poliisi haki huumeiden vaikutuksen alaisena olleen miehen asunnosta. Expressen-lehden haastattelemien naapureiden mukaan tatuoitu mies on "pelottavan näköinen". Poliisin kanssa hän on ollut tekemisissä aiemminkin.

Mies on myöntänyt teon kuulusteluissa. Hänen mukaansa pariskunnalla oli jonkinlaista riitaa ennen surmaa. Mies kertoi, että surman aikana "joku toinen ohjasi häntä".

Mies on vangittu tänään murhasta epäiltynä. Hän on tunnustanut henkirikoksen, ja sen että sen tällä hetkellä näyttää murhalta. Epäillyn asianajajan mukaan kyseeseen voi myös kuitenkin tulla tappo.

Iltalehti
Kuva
Expressen

Mies on kertonut olevansa vaarallinen, jos ei ota lääkkeitään. Hän on halunnut omien sanojensa mukaan syödä naisystävänsä :o

Re: Ruotsi: Mies (32) paloitteli naisystävänsä (+40).

Lähetetty: Ma Marras 15, 2010 4:07 pm
Kirjoittaja Nemesia
Kaikenlaisiin hulluihin sitä jotkut naisparat haksahtavat. Mikähän tuonkin tapon syy oli?

Re: Ruotsi: Mies (32) paloitteli naisystävänsä (+40).

Lähetetty: Ma Marras 15, 2010 4:46 pm
Kirjoittaja Kiiski Vastaranta
Niin päihteet sekapäisen mielen kanssa näyttää tekevän juuri tälläisiä tapauksia.
Kuva
http://www.bt.dk/udland/sverige-i-chok- ... or-til-fem

Kuva
Mannen är Isakin Daniel Jonsson, 781014.
Tidigare bar han namnet Jimmy Isaksson och såg ut så här 1993 då han gick på Viksängsskolan i Västerås:
Enligt dansk media ska Jonsson varit nyfiken på hur människokött smakar, vilket var anledningen till att han mördade sin sambo och åt av liket.
Kuva
http://politisktinkorrekt.info/2010/11/ ... -flickvan/

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article8117950.ab
http://gt.expressen.se/nyheter/1.221280 ... -sambomord
http://www.gp.se/nyheter/sverige/1.4897 ... -styckmord

Sairas mieli sairaassa ruumiissa

Ruotsi: Mies (32) paloitteli naisystävänsä (+40).

Lähetetty: Ma Marras 15, 2010 4:51 pm
Kirjoittaja Geissimummo
Nemesia kirjoitti:Kaikenlaisiin hulluihin sitä jotkut naisparat haksahtavat. Mikähän tuonkin tapon syy oli?
Epäilisin, että ukko on unohtanut ottaa mieliala-lääkkeensä ja huomannut olevansa nälissään. Sitten nainen on ilmestynyt eteen ja mies on aloittanut julman teurastuksen :oops: 8) Mistä näistä ikinä tietää, sairasta.

EDIT: Kuvat nähtyäni voisin sanoa, että ne kertovat aika paljon tästä miehestä! :(

Re: Ruotsi: Mies (32) paloitteli naisystävänsä (+40).

Lähetetty: Su Heinä 03, 2011 10:53 am
Kirjoittaja Wincentius
Geissimummo kirjoitti:Epäilisin, että ukko on unohtanut ottaa mieliala-lääkkeensä ja huomannut olevansa nälissään. Sitten nainen on ilmestynyt eteen ja mies on aloittanut julman teurastuksen.
No joo, sinnepäin. Tekijä ei tosiaan ollut ottanut lääkkeitään, kun 'ei pidä niistä'. Uhrihan oli runsaan vuoden ollut tekijän avopuoliso, mutta varsin myrskyisä suhde ollut koko tuon ajan, sillä eipä uhrikaan ollut mikään viaton kedon kukkanen. Vain pari tuntia ennen surmaa, olivat sosiaaliviranomaiset käyneet parin asunnolla tarkistamassa, että kaikki oli OK.

Jonsson (oik. Jimmy Isaksson) kertoi sekä kuulusteluissa että oikeudessa, että joku meni hänen sisäänsä ja ohjasi tekemään teon. Kertoi kuulevansa 'ääniä', jotka pakottavat häntä erilaisiin tekoihin. Kertoi myös aina halunneensa tietää, miltä ihmisen liha maistuu, joten hän leikkasi uhrista lihapaloja käsistä ja jaloista, jotka paistoi paistinpannulla. Lisäsi hieman suolaa ja söi ne cannabiksen kera ...

Tosin ennen kuin Jonsson irroitti uhrin pään kokonaan, harjoitti hän vielä sukupuoliyhteyttä ruumiin kanssa (kurkkuhan oli ensin viilletty auki). Jossain vaiheessa epäiltiin aktin tapahtuneen vasta pään irroittamisen jälkeen ...

Jonsson'in todettiin olevan vakavasti mielisairas ja hänet tuomittiinkin Skaraborg'in käräjäoikeudessa Skövde'ssä 8.3.2011 psykiatriseen hoitoon.

Lähde

Re: Ruotsi: Mies (32) paloitteli naisystävänsä (+40).

Lähetetty: Su Heinä 03, 2011 10:52 pm
Kirjoittaja TheBride
Geissimummo kirjoitti:
EDIT: Kuvat nähtyäni voisin sanoa, että ne kertovat aika paljon tästä miehestä! :(
Kuinka niin?

Mielestäni ulkonäöstä ei voi päätellä, että joo, tuo on murhaaja ihan selvästi. Olkoonkin sitten kalju, tatuoitu tyyppi kyseessä.

Re: Ruotsi: Mies (32) paloitteli naisystävänsä (+40).

Lähetetty: Pe Joulu 30, 2011 7:07 pm
Kirjoittaja Wincentius
Wincentius kirjoitti:Jonsson'in todettiin olevan vakavasti mielisairas ja hänet tuomittiinkin Skaraborg'in käräjäoikeudessa Skövde'ssä 8.3.2011 psykiatriseen hoitoon.
Jonsson'illa menee nykyään hyvin, sillä hän on löytänyt uuden tyttöystävän, 23-vuotiaan Michelle Gustafssonin. MG on hoidettavana samassa mielisairaalassa (Karsudden Katrineholm'issa) kuin Jonsson'kin. MG surmasi helmikuussa 2010 23-vuotiaan Daniel Stenman'in Jakobsberg'issä, Tukholman lähellä. MG puukotti Stenman'in omassa asunnossaan. Ruumiista löytyi 25 pistohaavaa, mm. kaulassa, keuhkoissa ja sydämessä.

Sekä Stenman että Gustafsson kuuluivat ns. vaikean lapsuuden kokeneisiin nuoriin.

Lähde

Kuva

Tosin marraskuussa kerrottiin, että Jonsson ei ole enää kuukausiin suostunut ottamaan hänelle määrättyä lääkitystä.

Lähde

Re: Ruotsi: Mies (32) paloitteli naisystävänsä (+40).

Lähetetty: Ma Tammi 30, 2012 7:20 pm
Kirjoittaja Wincentius
Ruotsalainen iltapäivälehti Expressen on haastatellut Isaksson'ia web-TV-lähetykseensä.

Alempana toisensa löytänyt ja toisiinsa rakastunut pariskunta.

Kuva

Re: Ruotsi: Mies (32) paloitteli naisystävänsä (+40).

Lähetetty: Ti Tammi 31, 2012 10:13 am
Kirjoittaja Tiina
^Oi niin suloinen pari. Noita olisi varmaan kiva hoitaa.... :shock:

Re: Ruotsi: Mies (32) paloitteli naisystävänsä (+40).

Lähetetty: Ti Tammi 31, 2012 7:50 pm
Kirjoittaja Wincentius
^Niinpä.
Iltalehti kirjoitti:Kannibaalimurhaaja kihlautui "vampyyrinaisen" kanssa

Tiistai 31.1.2012 klo 10.47

Kaksi pahamaineista ruotsalaismurhaajaa ovat löytäneet toisensa erikoisissa olosuhteissa.
"Skaran kannibaaliksi" kutsuttu Isakin Jonsson ja "Vampyyrinaiseksi" lehtien nimeämä Michelle Gustafsson suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta - siitäkin huolimatta, että molemmat ovat pakkohoidossa poikkeuksellisten rikostensa takia.

Jonsson tuomittiin viime keväänä tyttöystävänsä murhasta. Hän tappoi naisen raa'asti Skaran kaupungissa, ja söi osia tämän ruumiista. Oikeus totesi Jonssonin kärsivän vakavasta psyykkisestä sairaudesta, minä vuoksi hänet tuomittiin vankilan sijasta hoitoon.

Gustafsson sai puolestaan tuomion neljän lapsen isän raa'asta surmasta. Hän puukotti miehen hengiltä. Gustafssonin tapaus keräsi kuitekin valtavasti huomiota mediassa, sillä nainen oli pitänyt shokeeraava blogia. Sen kuvissa Gustafsson poseerasi aseiden kanssa verisuisena vampyyrinä, ja kirjoitta joukkosurmasta Tukholman metrossa.

Sekä Jonssonin että Gustafssonia hoidetaan samassa psykiatrisessa sairaalassa Katrineholmissa. Heidän suhteensa on kuitenkin kehittynyt internetin kautta. Jonsson pyysi Gustafssonia tyttöystäväkseen Messenger-pikaviestikeskustelussa marraskuussa, ja tämä suostui. Kuukautta myöhemmin pariskunta päätti mennä kihloihin intensiivisten nettikeskustelujen jälkeen.

- Rakastan Michelleä. En ole koskaan tavannut ketään hänen kaltaistaan, vakuuttaa kannibaalisurmaaja Jonsson Expressen-lehdessä.

Gustafsson puolestaan kuvailee lehdelle pariskunnan tulevaisuudensuunnitelmia:

- Haluamme asua yhdessä, pitää koiria ja viettää aikaa harrastustemme, lävistysten ja tatuointien parissa.

Kaksikko ei kuitenkaan tiedä, missä vaiheessa he pääsevät haaveensa toteuttamaan. Kummankaan tuomiossa ei nimittäin ole määritelty hoitojakson pituutta. Katrineholmin klinikalla on hoidossa tuomittuja, jotka ovat viettäneet siellä jopa yli 20 vuotta.

IL
Iltalehti