Tämä väitehän on täyttä paskaa, ja on syntynyt siitä ihmettelyn aiheesta, miten Jumala on muka rakkaus ja silti sallii hyvien ihmisten kärsivän ja pahojen menestyvän.Aariel kirjoitti:"Kellekään ei anneta raskaampaa taakkaa, kuin jaksaa kantaa", mutta en allekirjoita väitettä..
Itsemurha
Every ship must sail a world.
Raamatun (jos ajattelemme sen olevan Jumalan sana) mukaan ei ole olemassa hyviä ihmisiä... "ei ole yhtään joka hyvää tekisi, ei yhden yhtäkään, ettei kenkään kerskais..." Minusta tuo on tosi hyvin ja todesti sanottu. Itse uskon, ettei yhtään hyvää ihmistä ole, siitä on täälläkin keskusteltu.
Ihmisen hyvät teot ajavat jollain tavalla, piiloisesti tai julkisesti, yksilön omaa etua.
Ihmisen hyvät teot ajavat jollain tavalla, piiloisesti tai julkisesti, yksilön omaa etua.
Nothing is quite what it seems
No eihän tuossa todellakaan ole mitään pahaa..Maybrick kirjoitti:Raamatun (jos ajattelemme sen olevan Jumalan sana) mukaan ei ole olemassa hyviä ihmisiä... "ei ole yhtään joka hyvää tekisi, ei yhden yhtäkään, ettei kenkään kerskais..." Minusta tuo on tosi hyvin ja todesti sanottu. Itse uskon, ettei yhtään hyvää ihmistä ole, siitä on täälläkin keskusteltu.
Ihmisen hyvät teot ajavat jollain tavalla, piiloisesti tai julkisesti, yksilön omaa etua.
Varmasti on näinkin, mutta en uskoisi sanonnan kantaneen näin pitkälle, ellei se olisi toiminut edes jonkun kohdalla.ABC kirjoitti:Tämä väitehän on täyttä paskaa, ja on syntynyt siitä ihmettelyn aiheesta, miten Jumala on muka rakkaus ja silti sallii hyvien ihmisten kärsivän ja pahojen menestyvän.Aariel kirjoitti:"Kellekään ei anneta raskaampaa taakkaa, kuin jaksaa kantaa", mutta en allekirjoita väitettä..
Musta tuo taas on niin kökköpuhetta, kun olla ja voi. Jos näin olisi, niin eihän kukaan olisi itseään tappanut..joey kirjoitti:Tuo sanonta on auttanut allekirjoittaneen yli todella monesta, hiukan kovemmastakin paikasta. Vaikken uskonnollinen olekaan enkä siis usko kohtaloon, olen tullut siihen tulokseen että jonkun kokemuksesta tuokin sanonta on saanut alkunsa. Siispä kyllä minäkin selviänAariel kirjoitti:"Kellekään ei anneta raskaampaa taakkaa, kuin jaksaa kantaa"
Mua se ei ole auttanut, lähinnä ahdistanut entisestään. Samoin kuin kaikki muutkin fraasit ja sanonnat. "Aika parantaa" ja muut lässytykset.
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Joku oli Jokelan tapauksen yhteydessä linkittänyt palstalle (taisi olla s24), jossa oli pitkä kirjoitus itsemurhan puolesta. Muutamat epäilivät PekkaEricin olleen sen kirjoittaja (kuten myös epäiltiin jos jotakuta ollen P.E.)Harmittaa, ettei tullut taltioitua tuota kirjoitusta. Jos nyt joku muistaa, tai on saanut sen kaapattua, voisi sen taltioida tänne kiitos.
Hah. Tulipa tähän aiheeseen sopiva aasinsilta P. Linkolan heittoon: "Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä itsemurha". Jossain luontoliiton sivuilla oli kilpailu ekologisista ideoista. Ajattelin lähettää tuon heiton sinne, mutta enpäs sitten kehdannutkaan.
Hah. Tulipa tähän aiheeseen sopiva aasinsilta P. Linkolan heittoon: "Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä itsemurha". Jossain luontoliiton sivuilla oli kilpailu ekologisista ideoista. Ajattelin lähettää tuon heiton sinne, mutta enpäs sitten kehdannutkaan.
Eikös pikemminkin voisi ajatella niin, että jos tuo sanonta ei kenenkään kohdalla pitäisi paikkaansa, kaikki olisivat tappaneet/tappaisivat itsensä?Aariel kirjoitti: Musta tuo taas on niin kökköpuhetta, kun olla ja voi. Jos näin olisi, niin eihän kukaan olisi itseään tappanut..
Mua se ei ole auttanut, lähinnä ahdistanut entisestään. Samoin kuin kaikki muutkin fraasit ja sanonnat. "Aika parantaa" ja muut lässytykset.
Sen voi sanoa, että kaikilla on joskus vaikeaa. Kuitenkin vain marginaalinen luku päätyy itsemurhaan.Mielenkiintoista, että näitä "varmoja" kuolinaikoja on näin monella...mulla pätkähti joskus 14-vuotiaana päähän se juttu, että kuolen 30-vuotiaana. Taisi olla jossain unessa alunperin.
Sikäli meinas toteutua ilman sen kummempia itsemurhailuja, että sairastuin 29-vuotiaana mystiseen sairauteen ja kas kummaa, 30-vuotiaana vietiin ykskaks teholle. Oli kuulemma 2 viikkoa elinaikaa.
Sen jälkeen sitten ajattelin, että ok, jos tässä nyt 10 vuotta sitten vielä, mutta kun ei sen kummempaa tullutkaan ja aikaa on jo kohta 19 vuotta niin...
Lähipiirissä olen yhtä tyyppiä joutunut aikoinaan raahaamaan milloin mistäkin mettästä maailman vaikeimman elämäntilanteen takia, niin monta kertaa, että lopulta sanoin, että voisitsä jo toteuttaa aikees, mulla ei oo tähän enää aikaa/energiaa/halua.
Toisaalta, tällä hetkellä asun miehen kanssa, jolla on takana 9 IMY:ä. Masennus alkanut jo teini-iässä. Että kaikenlaista sitä...
Sikäli meinas toteutua ilman sen kummempia itsemurhailuja, että sairastuin 29-vuotiaana mystiseen sairauteen ja kas kummaa, 30-vuotiaana vietiin ykskaks teholle. Oli kuulemma 2 viikkoa elinaikaa.
Sen jälkeen sitten ajattelin, että ok, jos tässä nyt 10 vuotta sitten vielä, mutta kun ei sen kummempaa tullutkaan ja aikaa on jo kohta 19 vuotta niin...
Lähipiirissä olen yhtä tyyppiä joutunut aikoinaan raahaamaan milloin mistäkin mettästä maailman vaikeimman elämäntilanteen takia, niin monta kertaa, että lopulta sanoin, että voisitsä jo toteuttaa aikees, mulla ei oo tähän enää aikaa/energiaa/halua.
Toisaalta, tällä hetkellä asun miehen kanssa, jolla on takana 9 IMY:ä. Masennus alkanut jo teini-iässä. Että kaikenlaista sitä...
-
VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Onko kukaan ajatellut itsemurhaa siltä kannalta, että se on pelastava? En nyt tarkoita että se joka sen tekee, pelastaa itsensä paskasta tilanteesta, vaan kenties pelastaa jopa muiden henkiä.
Henkisesti sairas ihminen saattaa hautoa ajatusta siitä, että satuttaisi muita ennen lähtöään. Viime aikoinahan näitä on nähty; kirkkoammuskeluja, ostoskeskusammuskeluja jne jne. Näitä tapauksiahan voisi olla vaikka kuinka paljon lisääkin, mutta ehkä ihminen on sen verran järjissään ollut vielä, että on todennut paremmaksi lopettaa itsensä, ennen kuin lopettaa muita ihmisiä. Varmuudella tätä on tapahtunut, mutta kuinka paljon, se on eri asia.
Muuttaisiko se tilannetta? Jos tietäisitte että läheinen joka on itsensä tappanut näennäisesti ilman syytä, olisikin hautonut mielessään jotain tosi synkkää, päiväkodin räjäyttämistä tai vastaavaa ja pelastanut sitten ne ihmiset sillä, että onkin päättänyt vain omat päivänsä?
Henkisesti sairas ihminen saattaa hautoa ajatusta siitä, että satuttaisi muita ennen lähtöään. Viime aikoinahan näitä on nähty; kirkkoammuskeluja, ostoskeskusammuskeluja jne jne. Näitä tapauksiahan voisi olla vaikka kuinka paljon lisääkin, mutta ehkä ihminen on sen verran järjissään ollut vielä, että on todennut paremmaksi lopettaa itsensä, ennen kuin lopettaa muita ihmisiä. Varmuudella tätä on tapahtunut, mutta kuinka paljon, se on eri asia.
Muuttaisiko se tilannetta? Jos tietäisitte että läheinen joka on itsensä tappanut näennäisesti ilman syytä, olisikin hautonut mielessään jotain tosi synkkää, päiväkodin räjäyttämistä tai vastaavaa ja pelastanut sitten ne ihmiset sillä, että onkin päättänyt vain omat päivänsä?
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
-
maija turjukka
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4939
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm
Uusimmassa MeNaiset -lehdessä on muutaman aukeaman juttu itsemurhan tehneen teinitytön omaisista ja heidän reaktioistaan tapahtumaan. Vielä 11 vuotta myöhemmin nyt 24-vuotias veli kokee asiasta puhumisen vaikeaksi.
http://www.itsemurhantehneidenlaheiset.net/
Keskusteluun pääseminen vaatii näköjään rekisteröitymisen, mutta se ei liene ongelma niille, jotka vertaistukea hakevat.
"Surunauha - Itsemurhan tehneiden läheiset ry järjestää vertaistukiryhmiä, pitää yllä vertaistukipuhelinta ja järjestää vuosittaisen jäsentapaamisen. Lisäksi yhdistys järjestää yleisötapahtumia, tiedottaa, kouluttaa ja toimii asiantuntijana.
Vertaistukipuhelimessa vastaavat puhelinpäivystäjäkoulutuksen käyneet, läheisen itsemurhan kokeneet vertaiset. Päivystyspuhelimeen soittamalla sinulla on mahdollisuus keskustella läheisen itsemurhasta rauhassa kahden kesken sellaisen henkilön kanssa, joka on kokenut saman menetyksen.
Vertaistukipuhelin päivystää numerossa (09) 440 054
maanantaisin klo 18-20
sunnuntaisin klo 18-20"
http://www.itsemurhantehneidenlaheiset.net/
Keskusteluun pääseminen vaatii näköjään rekisteröitymisen, mutta se ei liene ongelma niille, jotka vertaistukea hakevat.
"Surunauha - Itsemurhan tehneiden läheiset ry järjestää vertaistukiryhmiä, pitää yllä vertaistukipuhelinta ja järjestää vuosittaisen jäsentapaamisen. Lisäksi yhdistys järjestää yleisötapahtumia, tiedottaa, kouluttaa ja toimii asiantuntijana.
Vertaistukipuhelimessa vastaavat puhelinpäivystäjäkoulutuksen käyneet, läheisen itsemurhan kokeneet vertaiset. Päivystyspuhelimeen soittamalla sinulla on mahdollisuus keskustella läheisen itsemurhasta rauhassa kahden kesken sellaisen henkilön kanssa, joka on kokenut saman menetyksen.
Vertaistukipuhelin päivystää numerossa (09) 440 054
maanantaisin klo 18-20
sunnuntaisin klo 18-20"
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Hirveältä tuntui, kun jokunen vuosi sitten ystäväni tappoi itsensä ja jouduin kertomaan hänen kahdelle alle kouluikäiselle lapselleen, että äiti on kuollut. Ikinä en unohda niitä kahta pientä lasta, jotka istuivat sohvalla käsi kädessä kuuntelemassa viestiäni. Ja helppoa ei ole ollut näillä lapsilla asiasta selvitä. Ystävä oli minullekin rakas ja voin sanoa, että ajoittain olen hänelle silmittömän vihainen siitä, mitä hän teki lapsilleen. Ystäväni paha olo varmasti loppui, mutta se jäi pienten ihmisten kannettavaksi. Lapset ovat jo alakoulussa ja kyselevät vieläkin, "miksi äiti ei halunnut elää meidän kanssa vaan jätti meidät yksin". Sitä kysymystä ei ole mitkään lasten terapeutitkaan näille lapsille pystyneet selventämään.
Ystäväni haudalla minulla tunne välillä surua ja ikävää, välillä suoranaista vihaa.
Ihmisellä on mahdollisuus itsemurhaan, ja mielestäni liian usein sitä mahdollisuutta käytetään
Ystäväni haudalla minulla tunne välillä surua ja ikävää, välillä suoranaista vihaa.
Ihmisellä on mahdollisuus itsemurhaan, ja mielestäni liian usein sitä mahdollisuutta käytetään
-
VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Tuttavani veti pillereitä naamariin hyvän satsin muutama vuosi sitten. Hänet löydettiin hädin tuskin elossa, ambulanssi vei sairaalaan ja suoraan teholle. Ennuse ei ollut hyvä, 90% varmuudella hän tulisi kuolemaan. Hyväksyin asian, minulla ei ollut mitään ongelmia sen suhteen.
Kuitenkin, kävi niin, että se 10% päättikin elää ja tänä päivänä hän on niin normaali kuin vain voi olla. Tuosta tapauksesta ei seurannut minkäänlaisia vaivoja tai muita, korkeintaan henkinen kolaus hänelle itselleen.
En edes ala valehtelemaan, mutta olin pettynyt. Olin jo täysin valmistautunut hautajaisiin ja koska tällä ihmisellä oli aika paljon erinäisiä ongelmia, olin senkin puoleen tyytyväinen, että ne olivat nyt ohi, hieno ratkaisu surkealle elämälle.
Seuraavan kerran kamppailin kuoleman kanssa vasta vuosia myöhemmin. Toki siinä välissäkin on kerennyt jo ihmisiä kuolemaan, mutta useimmat sairastumiseen tai onnettomuuden uhrina. Itsemurha ei ollut tullut puheeksi kuin vasta muutamia viikkoja sitten, kun kuulin tuttavani lähteneen oman käden kautta. En ole katkera. En ole vihainen, en tunne oikeastaan suruakaan siitä. Tämä ihminen oli minua nuorempi, mutta uskon hänen olleen täysin vakavissaan ja oikeasti tahtovan jo lähteä täältä - enkä voi syyttää siitä, maailma ei varsinaisesti ole paras mahdollinen paikka olla ja elää. Ja joistakin ihmisistä sen vain näkee jo alusta lähtien päälle päin; he haluavat jo pois täältä. Jotkut syntyvät tekemään suuria tekoja, taidetta, muuttamaan maailmaa. Toiset taas syntyvät vain kuollakseen, ehkä jättämättä minkäänlaista merkkiä itsestään. Elämän kiertokulkua, joillakin se kuoleman merkki vain on jo valmiiksi syntyessään. Kai sekin on jonkinlainen luonteenpiirre, jonka ehkä joku sairaus pään sisällä aiheuttaa. Tai ehkä sen vain kuuluu olla niin.
Kuitenkin, kävi niin, että se 10% päättikin elää ja tänä päivänä hän on niin normaali kuin vain voi olla. Tuosta tapauksesta ei seurannut minkäänlaisia vaivoja tai muita, korkeintaan henkinen kolaus hänelle itselleen.
En edes ala valehtelemaan, mutta olin pettynyt. Olin jo täysin valmistautunut hautajaisiin ja koska tällä ihmisellä oli aika paljon erinäisiä ongelmia, olin senkin puoleen tyytyväinen, että ne olivat nyt ohi, hieno ratkaisu surkealle elämälle.
Seuraavan kerran kamppailin kuoleman kanssa vasta vuosia myöhemmin. Toki siinä välissäkin on kerennyt jo ihmisiä kuolemaan, mutta useimmat sairastumiseen tai onnettomuuden uhrina. Itsemurha ei ollut tullut puheeksi kuin vasta muutamia viikkoja sitten, kun kuulin tuttavani lähteneen oman käden kautta. En ole katkera. En ole vihainen, en tunne oikeastaan suruakaan siitä. Tämä ihminen oli minua nuorempi, mutta uskon hänen olleen täysin vakavissaan ja oikeasti tahtovan jo lähteä täältä - enkä voi syyttää siitä, maailma ei varsinaisesti ole paras mahdollinen paikka olla ja elää. Ja joistakin ihmisistä sen vain näkee jo alusta lähtien päälle päin; he haluavat jo pois täältä. Jotkut syntyvät tekemään suuria tekoja, taidetta, muuttamaan maailmaa. Toiset taas syntyvät vain kuollakseen, ehkä jättämättä minkäänlaista merkkiä itsestään. Elämän kiertokulkua, joillakin se kuoleman merkki vain on jo valmiiksi syntyessään. Kai sekin on jonkinlainen luonteenpiirre, jonka ehkä joku sairaus pään sisällä aiheuttaa. Tai ehkä sen vain kuuluu olla niin.
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
Eeei. Tottakai kaikilla on joskus vaikeaa. Vaikeuden asteita on vain niin monenlaisia. Sellainen, joka on elänyt suht koht normaalia elämää, ei voi välttämättä käsittää mitä kaikkea pahaa joillekin onkaan voinut sattua. Ja jos on sattunut oikein kauheita, sen asian kanssa elää loppuelämänsä. Voi sairastua vakavaan masennukseen, jopa pahempiin psyykkisiin sairauksiin. Tai fyysisiin.joey kirjoitti:Eikös pikemminkin voisi ajatella niin, että jos tuo sanonta ei kenenkään kohdalla pitäisi paikkaansa, kaikki olisivat tappaneet/tappaisivat itsensä?Aariel kirjoitti: Musta tuo taas on niin kökköpuhetta, kun olla ja voi. Jos näin olisi, niin eihän kukaan olisi itseään tappanut..
Mua se ei ole auttanut, lähinnä ahdistanut entisestään. Samoin kuin kaikki muutkin fraasit ja sanonnat. "Aika parantaa" ja muut lässytykset.
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Lyhennän tähän Veikko Ennalan mietteitä itsemurhasta.
-----------------------------------------------------------------
Itsemurhalla uhkaileva haluaa joskus - ei kuitenkaan aina - osakseen vain myötätuntoa, hän toivoo jonkun kiinnittävän itseensä ja pulmiinsa huomiota, hän ei halua olla yksin. Mutta edeltä käsin ei kuitenkaan koskaan voi olla varma, milloin asianomainen ainoastaan uhkailee. Aikansa on elänyt se väärä käsitys, että itsemurhaa hautova ja siitä puhuva ei sitä koskaan tekisi. Päin vastoin, juuri he sen tekevät, harvemmin itsemurhaa tapahtuu ilman edellä käyneitä oireita, ilmetköön nämä puheina tai hyvin syvänä masennuksena.
On muuten sangen merkillistä, että vielä nykyisinkin itsemurhalla uhkaillut ja sitä sitten tosissaan yrittänyt mutta viime hetkellä pelastettu kliinisen ensiavun jälkeen tavallisesti toimitetaan mielisairaalaan. Itsemurhan yritystä edeltänyt vakava harkinta katsotaan osoitukseksi siitä, että asianomainen on psyykkisesti sairas. Mutta jos kuka ymmärtää ilmoittaa itsemurhayrityksensä olleen oikku, että se oli vain äkillinen päähänpiston tulos, hän on lääkärien mielestä tervejärkinen ja voidaan heti fyysisesti toivuttuaan vapauttaa.
Tietysti itsemurhia usein tehdään mielenhäiriössä mutta ei suinkaan aina. Pessimismihän on sekin vain yksi maailmankatsomuksen laji, elämänfilosofia ja jo antiikin runoilijat ylistivät väsymättä kuoleman rauhaa.
Elämä sinänsä ei ole oman käsitykseni mukaan mikään arvo itsessään. Sen on arvo ollakseen ensin sisällettävä jotakin myönteistä ja kaunista, jotakin hyvää ja että se on jollakin tavoin onnellinen.
Ketään emme saa tosissamme itsemurhaan johdatella ja jos joku suicidiumia yrittää aivan ilmeisen toisarvoisista ja nopeasti ohimenevistä syistä, silloin jokaisen on koetettava se estää.
Mutta jos emme saa itsemurhaan johdatella ei meillä mielestäni myöskään ole oikeutta asettua poikkiteloin, jos joku haluaa jättää maiset murheet taakseen. Kukaan ei jo mainittuja muutamia harvoja mielenhäiriössä suoritettuja itsemurhia tai sen yrityksiä lukuun ottamatta päätä päiviään pilanpäiten, huvikseen, vaan tekee sen painavista syistä, perustellen asian itselleen, hän on suoritanut tilinpäätöksen ja havainnut elämänsä taseen tappiolliseksi. Hän olkoon oikeutettu tämän havainnon tehtyään suicidiumiin.
En voi käsittää, vaikka kuinka asiaa pohtisin, miksi ihmiselämän "arvosta" pidetään nykyisin sellaista hälyä ja kuinka sitä olisi viime tinkaan asti "vaalittava". Miten sitä sitten vaalitaan. Jos asunnoton, työtön alkoholisti, joka värisee vilusta talviyönä roskalaatikossa, vailla kaikkea toivoa, yrittää itsemurhaa, hänet kiidätetään sairaalaan. Ja siellä lääkärit sitten ponnistelevat kaikkensa toivuttaakseen hänet takaisin henkiin. Miksi? Siksi, että hänet voitaisiin mahdollisimman joutuin palauttaa takaisin täsmälleen samoihin surkuteltaviin olosuhteisiin, joista hän juuri oli yrittänyt vapautua. Onko tässä mitään mieltä, mitään järkeä, aihetta ylimalkaan?
Suicidiumia vastustavat vetoavat myös kovin usein siihen, miten kuolema on peruuttamaton. Mutta eikö sen siunaus ole juuri siinä, että enää ei tarvitse palata maiseen surkeuteen silloin kun se jollekulle surkeaa on ollut.
Monet ihmiset uskovat kuolemantakaiseen elämään ja maallisia päiviä ei olisi sen takia itse oikeutta lopettaa. Mutta kukaan ei ehdottomalla varmuudella, kokemuksestaan voi vannoa, että kuoleman takana olisi vielä jotakin, että se olisi vain "portti" jonnekin. Ja kun näin on, sen vuoksi näkisin itsemurhassa suurta rohkeutta, sillä lähteehän joku sen tehdessään niin sanoen tuntemattomaan maahan, josta kukaan ei ole koskaan palannut kokemaansa kuvailemaan. Ja paitsi rohkeutta, itsemurhassa on mielestäni vieläpä sellaista surumielistä kauneutta, jota itsemurhan tuomitsevat henkilöt kenties hyvinkin kadehtivat joskin alitajuisesti. Jos nyt uskomme raamatun sanaan, ei hiuskarvakaan putoa päästämme Jumalan tietämättä. Eikö näin ollen itsemurhan tehnyt ihminen ole hänkin vain toetuttanut Herransa tahdon ja siten myös oman kohtalonsa?
Onko kuolema, semminkin itsemurha, nyt lopulta sitten rohkea, ylevä, oikeutettu, liikuttava ja ehkä kauniskin teko ja tapahtuma riippumata teon vaikuttimesta tai suoritustavasta? Tämä kysymys on retorinen. Sen ratkaisee jokainen hiljaisessa mielessään. Toisille elämä on ihmeellinen ja kaunis, toisille sitä on kuolema:
"Kun kerran matkustin höyryveturissa Tampereelta Helsinkiin, näytti vanha kuljettaja minulle paikan, jossa nuori tyttö oli varhaisena juhannusaamuna heittäytynyt hänen pikajunansa alle. Hän asetti päänsä kiskoille ja ryskävän jättiläisen lähetessä tämä kuvankaunis tyttö oli kääntänyt päänsä kohti veturia ja kuljettaja ennätti nähdä miten hän hymyili kuollessaan."
-----------------------------------------------------------------
Itsemurhalla uhkaileva haluaa joskus - ei kuitenkaan aina - osakseen vain myötätuntoa, hän toivoo jonkun kiinnittävän itseensä ja pulmiinsa huomiota, hän ei halua olla yksin. Mutta edeltä käsin ei kuitenkaan koskaan voi olla varma, milloin asianomainen ainoastaan uhkailee. Aikansa on elänyt se väärä käsitys, että itsemurhaa hautova ja siitä puhuva ei sitä koskaan tekisi. Päin vastoin, juuri he sen tekevät, harvemmin itsemurhaa tapahtuu ilman edellä käyneitä oireita, ilmetköön nämä puheina tai hyvin syvänä masennuksena.
On muuten sangen merkillistä, että vielä nykyisinkin itsemurhalla uhkaillut ja sitä sitten tosissaan yrittänyt mutta viime hetkellä pelastettu kliinisen ensiavun jälkeen tavallisesti toimitetaan mielisairaalaan. Itsemurhan yritystä edeltänyt vakava harkinta katsotaan osoitukseksi siitä, että asianomainen on psyykkisesti sairas. Mutta jos kuka ymmärtää ilmoittaa itsemurhayrityksensä olleen oikku, että se oli vain äkillinen päähänpiston tulos, hän on lääkärien mielestä tervejärkinen ja voidaan heti fyysisesti toivuttuaan vapauttaa.
Tietysti itsemurhia usein tehdään mielenhäiriössä mutta ei suinkaan aina. Pessimismihän on sekin vain yksi maailmankatsomuksen laji, elämänfilosofia ja jo antiikin runoilijat ylistivät väsymättä kuoleman rauhaa.
Elämä sinänsä ei ole oman käsitykseni mukaan mikään arvo itsessään. Sen on arvo ollakseen ensin sisällettävä jotakin myönteistä ja kaunista, jotakin hyvää ja että se on jollakin tavoin onnellinen.
Ketään emme saa tosissamme itsemurhaan johdatella ja jos joku suicidiumia yrittää aivan ilmeisen toisarvoisista ja nopeasti ohimenevistä syistä, silloin jokaisen on koetettava se estää.
Mutta jos emme saa itsemurhaan johdatella ei meillä mielestäni myöskään ole oikeutta asettua poikkiteloin, jos joku haluaa jättää maiset murheet taakseen. Kukaan ei jo mainittuja muutamia harvoja mielenhäiriössä suoritettuja itsemurhia tai sen yrityksiä lukuun ottamatta päätä päiviään pilanpäiten, huvikseen, vaan tekee sen painavista syistä, perustellen asian itselleen, hän on suoritanut tilinpäätöksen ja havainnut elämänsä taseen tappiolliseksi. Hän olkoon oikeutettu tämän havainnon tehtyään suicidiumiin.
En voi käsittää, vaikka kuinka asiaa pohtisin, miksi ihmiselämän "arvosta" pidetään nykyisin sellaista hälyä ja kuinka sitä olisi viime tinkaan asti "vaalittava". Miten sitä sitten vaalitaan. Jos asunnoton, työtön alkoholisti, joka värisee vilusta talviyönä roskalaatikossa, vailla kaikkea toivoa, yrittää itsemurhaa, hänet kiidätetään sairaalaan. Ja siellä lääkärit sitten ponnistelevat kaikkensa toivuttaakseen hänet takaisin henkiin. Miksi? Siksi, että hänet voitaisiin mahdollisimman joutuin palauttaa takaisin täsmälleen samoihin surkuteltaviin olosuhteisiin, joista hän juuri oli yrittänyt vapautua. Onko tässä mitään mieltä, mitään järkeä, aihetta ylimalkaan?
Suicidiumia vastustavat vetoavat myös kovin usein siihen, miten kuolema on peruuttamaton. Mutta eikö sen siunaus ole juuri siinä, että enää ei tarvitse palata maiseen surkeuteen silloin kun se jollekulle surkeaa on ollut.
Monet ihmiset uskovat kuolemantakaiseen elämään ja maallisia päiviä ei olisi sen takia itse oikeutta lopettaa. Mutta kukaan ei ehdottomalla varmuudella, kokemuksestaan voi vannoa, että kuoleman takana olisi vielä jotakin, että se olisi vain "portti" jonnekin. Ja kun näin on, sen vuoksi näkisin itsemurhassa suurta rohkeutta, sillä lähteehän joku sen tehdessään niin sanoen tuntemattomaan maahan, josta kukaan ei ole koskaan palannut kokemaansa kuvailemaan. Ja paitsi rohkeutta, itsemurhassa on mielestäni vieläpä sellaista surumielistä kauneutta, jota itsemurhan tuomitsevat henkilöt kenties hyvinkin kadehtivat joskin alitajuisesti. Jos nyt uskomme raamatun sanaan, ei hiuskarvakaan putoa päästämme Jumalan tietämättä. Eikö näin ollen itsemurhan tehnyt ihminen ole hänkin vain toetuttanut Herransa tahdon ja siten myös oman kohtalonsa?
Onko kuolema, semminkin itsemurha, nyt lopulta sitten rohkea, ylevä, oikeutettu, liikuttava ja ehkä kauniskin teko ja tapahtuma riippumata teon vaikuttimesta tai suoritustavasta? Tämä kysymys on retorinen. Sen ratkaisee jokainen hiljaisessa mielessään. Toisille elämä on ihmeellinen ja kaunis, toisille sitä on kuolema:
"Kun kerran matkustin höyryveturissa Tampereelta Helsinkiin, näytti vanha kuljettaja minulle paikan, jossa nuori tyttö oli varhaisena juhannusaamuna heittäytynyt hänen pikajunansa alle. Hän asetti päänsä kiskoille ja ryskävän jättiläisen lähetessä tämä kuvankaunis tyttö oli kääntänyt päänsä kohti veturia ja kuljettaja ennätti nähdä miten hän hymyili kuollessaan."