Koronamurha, NYC: Khaled Ahmad haaveili Palestiinaan paluusta, suolistikin isänsä

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11797
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Koronamurha, NYC: Khaled Ahmad haaveili Palestiinaan paluusta, suolistikin isänsä

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Väkivaltaisessa Brooklynissä isänsä kanssa koronakaranteerannut mies haaveili Palestiinasta, päätyi syömään isäänsä, kun oli ensin suolistanut ja irrottanut tästä osia. Murha tapahtui Dyker Heightsin asuinalueella New Yorkin Brooklynissä 15.4.2020.

Khaled Ahmad, 26, perusti yhteisörahoitussivu GoFundMe:lle projektin Palestiinahaaveestaan, jonne siis halusi muuttaa takaisin. Vaikuttaa sille, että palestiinalaisten ainainen ruikutus, että "israelilaiset kiusaa ja tekee asumisesta mahdotonta" on täyttä puppua, koska Khaledkin oli lapsena asunut siellä 13 vuotta ja kehui paikkaa vuolaasti kertomalla sen ja ihmisten olevan paljon parempia kuin nykyisessä asuinpaikassaan New York Cityssä? Khaled ei pitänyt Nykistä, sillä joka paikassa haisi koirankusi ja torakoita oli joka paikassa, myös Khaledin sängyssä, hän kirjoittaa muun muassa. Stressiäkin Khaled valitti ja toden totta, sitä näyttää olleen, sillä mies on lähes kalju. Khaledin perheen kerrotaan asuneen Nykissä 11 vuotta.
newyorkilaismies.
newyorkilaismies.
Khaled Ahmad, isänsä suolistanut mielipuoli.jpg (48.63 KiB) Katsottu 2526 kertaa
Mutta Palestiinan haave sai toistaiseksi odottaa, sillä korona-ajan määräykset pakottivat myös Ahmadin perheen kotikaranteeniin, missä asui myös ainakin yksi naisjäsen, jonka suhdetta Ahmadeihin ei postin jutuissa kerrottu. Hän oli vastannut puhelimeen, mutta ei ymmärrettävästi halunnut kommentoida lehdistölle perhetragediaa. Perhe ei joutunut kykkimään missään loukossa, vaan asunto oli varsin tilava NYC:n mittasuhteilla ja perhe varakas, sillä Ahmadin isä omisti kaupan Queensissa ja hänen on kerrottu olleen pidetty. Luin, ettei isän omistamaa kauppaa oltu ikinä ryöstetty mikä tukee kertomaa (toisaalta mies on saattanut olla myös niin pelätty, ettei sitä ole uskallettu ryöstää ja miehen pelottavuudestakaan ei olla uskallettu kirjoittaa).
Murhapaikka ja miesten koti ei ollut mikään loukko.jpg
Murhapaikka ja miesten koti ei ollut mikään loukko.jpg (73.68 KiB) Katsottu 2526 kertaa
Vaikka Amerikka oli auki, mies siellä ja isällä resursseja, niin jotain puuttui ja Khaled unelmoi paluusta Palestiinaan, mihin hän haki lahjoituksina miljoonaa dollaria, mutta todellisuudessa Khaled oli hullu. Hän jäi kiinni mentyään paikalliseen pikkukauppaan yltä päältä verissään kehuskellen isänsä tappamisella ja kuinka hän oli syönyt isästä tarkemmin määrittelemättömiä palasia. Poliisi tuli ja raudoitti Khaledin epäiltynä murhasta ja aserikoksista. Pikkuputiikin omistaja tiesi Khaledin entuudestaan ja kertoi tämän sekoilujen olleen arkipäivää. Myös Ahmadien talon naapuri kertoi kuulleensa öistä kirkumista tms. murhapaikalta, mutta ei tuolloin kiinnittänyt siihen erityisempää huomiota, sillä yli 50-vuotias naapuri oli jo ehtynyt tottua tuollaisia ääniä kuuluvan päivittäin. Hieman ihmetyttää, ettei murhatalossa asunut nainen ehtinyt hälyyttää poliisia ennen kauppaa, siellä eivät saa kuitenkaan lusmuta ulkona, vaikka lyhyet ja pakolliset kauppareissut ovatkin sallittuja eli kotona ollaan suurin osa ajasta.

Karanteenissa perheen joutuu kohtaamaan ja asioista, tulevaisuudesta, keskustelemaan. Oliko Khaledia kokeneempi ja eri tavoin asiat ehkä ymmärtävä iskä puhkonut reikiä Khaledin unelmaan, minkä seurauksena Khaled puhkoi vanhemman Ahmedin ja jopa maistoi mille isä maistuu? Isän kerrotaan olleen pahoin viillelty/telottu (badly mutilated) ja epäillyltä murhapaikalta oli löydetty suuri leipäveitsi, mikä saattaisi viitata islamilaisen kulttuurin mukaiseen käyttötapaan? Khaledin kerrotaan ainakin suolistaneen isänsä (disembowel) ja irroittaneen hänestä osia (body parts). Vanhempi poliisimies kuvailee rikospaikkaa "pahimmaksi, mihin on törmännyt".
Poliisit Dyker Heights -rikospaikalla tuoreeltaan 150420.jpg
Poliisit Dyker Heights -rikospaikalla tuoreeltaan 150420.jpg (67.47 KiB) Katsottu 2526 kertaa
- https://nypost.com/2020/04/16/brooklyn- ... m-sources/
- https://nypost.com/2020/04/15/brooklyn- ... ody-parts/
- https://www.amny.com/police-fire/allege ... turn-home/ (perheen taustoja, Khaledin gofundme-haave, ym.)

Dyker Heightsin Ahmad-murha oli yksi neljästä NYC:n eri murhasta, jotka tapahtuivat tuolloin alle 12h aikana:
https://nypost.com/2020/04/15/4-murders ... -12-hours/
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9984
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Koronamurha, NYC: Khaled Ahmad haaveili Palestiinaan paluusta, suolistikin isänsä

Viesti Kirjoittaja poikani »

Ohhoh! Yleensähän nämä ovat aina niin mukavina pidettyjä ja kaikki heidät tunteneet ovat tapahtuneesta kerrassaan ällikällä lyötyjä. Nyt uutisoidun perusteella murhaajaa pidettiin jo entuudestaan riesana. Edes tekijän suurta unelmaa ei näytetä pidettävän lieventävänä asianhaarana (vertaa: "Hän haaveili urasta räpmuusikkona").
????? ?? ??????.
Vastaa Viestiin