Huomenta Toverit, Huhuu! Olipas muuten raju isku kasvoille, kun tajusin vappumarssin olevan ihan peruttu, sama suru tietty vielä isompana, kun nyt en pääse Gay Pride -karnevaaleihinkaan pelleilemään. Se sattuu.
Luonnosta kyllä kannattaa nyt nauttia. Tein itse henkilökohtaista historiaa olemalla kävelyllä vappupäivänä jo ennen klo 8 ja ulkoilukamppeissa, reippaana, kun aiemmat vappupäivän aamun ulkoilut ovat olleet hmm., "erilaisia"! Vaikka eipä ole ihan viime vuosia tainneetkaan koskettaa, mutta nyt oli suorastaan riemukasta kurkkia ja yrittää haistella kevään tai jopa yrittää kesän tuoksuja vangita, mutta ne jäivät laihoiksi. Silmät kyllä saivat nauttia ja koko keho, kun aurinko lämmitti muuten koleahkossa kelissä.
Kuuntelin paluumatkalla yle puhetta ja oikein harmittaa, ettei tuota voi jakaa kanssanne, kun aamuohjelma näköjään vain radiosta ja tämä piti äsken surukseni todeta todeksi. Puheessa klo 9:30 nimittäin tuli nääs haastattelu, missä kahdelle muutahaistutkijalle esitettiin kysymyksiä ja annettiin aikaa kertoa, että kuinka murkut hoitaisivat kuvitteellisen koronaepidemian yhdyskunnassaan ja ihan uskomatonta tietoa tuli heidän kyvyistään torjua uhkaa!
Mieleen jäi se, että jo lähtökohtaisesti eivät "matkusta yli maakuntarajojen", kun oma pesä ja reviiri varsin tiukkarajaisia. Sitten heidän kykynsä ehkäistä tauteja esim. raahaamalla pesään antibakteerisena tunnettua pihkaa, ankarat yksilölliset ja yhteisölliset puhtaanapitotoimet sekä sitten yksi uskomattomimmista eli vielä syntymättä olevat murkut tai murkkuvauvat, kun ovat vielä munassa koteloituneena, kykenevät viestimään, että "olen sairas, tappakaa minut", jolloin paikalle saapuu kuolemanprikaatin jäseniä sopiva määrä suorittamaan tehtävän ja siistimään jäljet niin, kuten mitään ei olisi tapahtunut ja niin, että terveet "vauvelit" saavat ja voivat syntyä samassa paikassa. Lisäksi kertoivat yhdyskunnan myös "rokottavan" jäseniään, kun lievästi sairastunut levittää jossain tilanteessa taudinaiheuttajaa rokotteen periaatteen tapaisesti!
Muukin viestintä sairauksista on uskomatonta, kuten myös se, että sairastuneet poistuvat oma-aloitteisesti yhdyskunnan suojista pesän ulkopuolelle sairastamaan, vaikka varmaan se murkullekin olisi kivempaa, ainakin luonnollisempaa asua kotonaan lopun ollessa lähellä? Mutta nämä painuvat urheasti ulos vaikka kylmään rankkasateeseen sairastamaan, jotta muut voisivat elää terveinä työskennellen yhteisen hyvän eteen. Olemme ihmisinä monessa asiassa melko paljon muita luontokappaleita jäljessä, vaikka kaikkivoipaisuus meitä usein vaivaakin. Itsekkyytemme on silmiinpistävää ja se, kuinka valta-asema useimpia muokkaa ja oman itsen palvominen on tärkein asia. Some tämän vahvisti, kun omakuvienkin määrää miettii. Ja tahatontakin omakehua. Uskomatonta kuinka vaikka tuollainen murkkuyhteisö toimii kuin moderni täydellinen armeija tai muu kaupunki monipuolisuudessaan, laittaa ihailemaan meidän luonnon kaunista monimuotoisuutta ja sen salaisuuksia mitkä aukeaa osittain, kun pysähtyy hetkeksi!
Mut Virdonin avaamaa latua muuten mennään, iloa elämään ja annetaan vaikka ysärin rytkyä, niin meidän piilevät tyrätkin saavat ajateltavaa! Tuo Porn Kingssi oli kyllä tosi pornoa materiaalia! Hallelujah sentään ja mieleeni pujahti tällainen vastine, biisi ja video joiden sanoma on yhä varsin ajankohtainen, kun väkisin joutuu nuorempienkin aikuisten kulttuuriin välillä kurkistamaan:
https://m.youtube.com/watch?feature=you ... BAj9xsE2KA