Vuonna 1991 raiskattiin Teksasissa 21-vuotias liftarityttö, joka antoi rikoksen jälkeen poliisille kuvauksen tekijästä ja kertoi, että raiskaaja uhkasi häntä aseella, löi päähän, sitoi kädet ja tukki suun, sekä tukehdutti häntä. Baldwin väitetysti tunnusti hyökkäyksen, mutta häntä kohtaan ei koskaan nostettu syyettä.
Baldwinin nimi on tullut esille muidenkin selvittämättömien henkirikosten yhteydessä, muun muassa iowalaisen college-opiskelijatytön murhassa vuodelta 1992 ja samana vuonna tapahtuneesta huoltoaseman työntekijän surmassa. Oikeuden asiakirjojen mukaan Baldwinin ex-vaimo kertoi tuolloin poliisille, että hänen entinen miehensä oli ylpeillyt tytön tappamisella ja sillä, kuinka hän oli vain heittänyt uhrinsa ulos rekasta. Tutkijoiden mukaan miehellä on mahdollisesti useita uhreja vuodesta 1980 alkaen.
Vuonna 1997 Yhdysvaltain Salainen palvelu teki iskun Baldwinin asuntoon ja totesi hänen väärentävän rahaa (moni ei välttämättä tiedä, että Secret Service perustettiin juuri rahanväärennöksiä varten - presidenttien suojelu tuli kuvioihin vasta vuosikymmeniä myöhemmin). Tästä hän sai 18 kuukauden linnatuomion.
Kaksi vuotta sitten 32-vuotias Jazz Baldwin sai tietää DNA-testin kautta, että hän oli Clark Baldwinin tytär. Jazz järkyttyi rikoksista, josta hänen isäänsä syytettiin. Tytär kirjoitti Facebookiin, että hän oli kuullut "mahdollisista rikoksista", joihin hänen isänsä olisi syyllistynyt, mutta piti syytöksiä tekaistuina. Murhaamisväitteistä hän ei kuitenkaan ollut tietoinen.
Lähde: https://www.foxnews.com/us/dna-links-io ... rities-say

Clark Baldwin - stereotyyppinen rekkakuski.