https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006563794.htmlKiinassa on havaittu ruttotartuntoja – kaupunki julisti hälytystilan
15-vuotiaan potilaan epäilleen saaneen paiseruttotartunnan hänen käsiteltyään murmelia.
Paiserutto tunnetaan parhaimmin nimellä musta surma, joka aiheutti yli 50 miljoonan ihmisen kuoleman keskiajalla.
MONGOLIAN rajalla sijaitsevalla Kiinan autonomisella Sisä-Mongolian alueella, Bayannurin kaupungissa, on havaittu paiseruttoa, uutisoi BBC.
Tällä hetkellä alueella on tiedossa kaksi epäiltyä ruttotapausta. Toinen sairastuneista on paimen, jonka tartunnan alkuperästä ei ole tietoa. Häntä hoidetaan parhaillaan sairaalassa.
Kiinalainen Global Times -lehti kertoo Twitterissä, että toinen sairastuneista on 15-vuotias, joka on ollut kosketuksissa murmelin kanssa. Murmelit ovat oravansukuisia jyrsijöitä, joita esiintyy Pohjois-Aasian lisäksi Euroopan vuoristoalueilla ja Pohjois-Amerikan länsiosissa.
PAISERUTTO, eli lyhyemmin rutto, on Terveyskirjaston mukaan Yersinia pestis -bakteerin aiheuttama tauti, jota esiintyy pääsääntöisesti jyrsijöillä eräillä alueilla Afrikassa, Aasiassa sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Paiserutto johtaa hoitamattomana kuolemaan 30–60 % tapauksista.
Tunnetuin ruttoepidemia, johon viitataan usein mustana surmana, oli käynnissä keskiajalla. Musta surma tappoi 1300-luvulla yli 50 miljoonaa ihmistä Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa.
Nykyään ihmisen ruttotapauksia raportoidaan maailmalla vuosittain joitakin tuhansia, pääosin epidemia-alueiden maaseudulla tai pienissä kaupungeissa ja kylissä. Tauti hoidetaan mikrobilääkkeillä. Ruttoa vastaan ei ole rokotetta, mutta altistuneille voidaan antaa estolääkitys sairastumisen ehkäisemiseksi.
Toukokuussa 2018 kaksi ihmistä kuoli ruttoon Mongoliassa. He olivat syöneet raakaa murmelin lihaa.
Bayannurin kaupungissa on otettu käyttöön vuoden loppuun asti voimassa oleva kolmannen tason hälytystila, joka kieltää ruttoa mahdollisesti kantavien eläinten metsästämisen ja syömisen. Hälytystila on toiseksi lievin neliportaisella asteikolla.
Anttijussi Ripaoja
Kiinassa ruttotartuntoja
Kiinassa ruttotartuntoja
Vittu noita muinaisajalla eläviä vinosilmäisiä kommunisteja. Pitäisi eristää iäksi koko maa. Tuokin varmaan raiskannut murmelin ja syönyt murmelin paskaa, koska tuhansia vuosia vanhan uskomuksen mukaan sellainen tuo hyvän elämän.
Re: Kiinassa ruttotartuntoja
^
Niin,kuten tuossakin mainittiin niin vuosittain näitä ilmenee ympäri maailmaa. Sitten on tietysti erikseen jotkut pernarutot joita jotkut valtiot liikkeelle itse laittavt mutta se onkin toinen homma se.
Niin,kuten tuossakin mainittiin niin vuosittain näitä ilmenee ympäri maailmaa. Sitten on tietysti erikseen jotkut pernarutot joita jotkut valtiot liikkeelle itse laittavt mutta se onkin toinen homma se.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
- Tähdet kertovat
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1649
- Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 3:28 pm
Re: Kiinassa ruttotartuntoja
Nykyään on niin exoottista imeskellä puoliksi tapettujen rottien häntiä ja höystää makuelämystä lepakkojen siipipeitteessä marinoiduilla torakoilla, kun ne rapsahtelee niin kivasti ja ovat niin al dente
Lepraa odotellessa..
Lepraa odotellessa..
”puhaltelevat, huutavat ja ympäriinsä huitovat ihmiset aiheuttavat meille pörriäisille valtavasti imago-ongelmia"
- nipsunapsu
- Axel Foley
- Viestit: 2417
- Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 3:29 pm
Re: Kiinassa ruttotartuntoja
Antibiooteille vastuskykyinen versio raivotaudista olisi mukava lisä 
Re: Kiinassa ruttotartuntoja
Juurihan se tappaja ameeba teki tuhojaan oliko Floridassa 
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Re: Kiinassa ruttotartuntoja
Kiinassa on ollut nykyaikaa tuhansia vuosia. Pidentää vanhojen uskomusten perusteella 5 cm kullia.Tähdet kertovat kirjoitti: Ti Heinä 07, 2020 7:23 pm Nykyään on niin exoottista imeskellä puoliksi tapettujen rottien häntiä ja höystää makuelämystä lepakkojen siipipeitteessä marinoiduilla torakoilla, kun ne rapsahtelee niin kivasti ja ovat niin al dente![]()
Lepraa odotellessa..
- Tähdet kertovat
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1649
- Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 3:28 pm
Re: Kiinassa ruttotartuntoja
Kyllä, sitä ylimääräistä sylkeä voisi huuhdella alas vaikka hopeavedellä.nipsunapsu kirjoitti: Ti Heinä 07, 2020 7:32 pm Antibiooteille vastuskykyinen versio raivotaudista olisi mukava lisä![]()
”puhaltelevat, huutavat ja ympäriinsä huitovat ihmiset aiheuttavat meille pörriäisille valtavasti imago-ongelmia"
- Tähdet kertovat
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1649
- Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 3:28 pm
Re: Kiinassa ruttotartuntoja
No sitten. Ilmankos kaikki normit kaurapuuroa pureskelevat miehet peittyvät kohta mulkkujen alle.putsari kirjoitti: Ti Heinä 07, 2020 7:38 pmKiinassa on ollut nykyaikaa tuhansia vuosia. Pidentää vanhojen uskomusten perusteella 5 cm kullia.Tähdet kertovat kirjoitti: Ti Heinä 07, 2020 7:23 pm Nykyään on niin exoottista imeskellä puoliksi tapettujen rottien häntiä ja höystää makuelämystä lepakkojen siipipeitteessä marinoiduilla torakoilla, kun ne rapsahtelee niin kivasti ja ovat niin al dente![]()
Lepraa odotellessa..
”puhaltelevat, huutavat ja ympäriinsä huitovat ihmiset aiheuttavat meille pörriäisille valtavasti imago-ongelmia"
Re: Kiinassa ruttotartuntoja
2018 2 syönyt raakaa murmelia Mongoliassa, saanet ruton ja kuolleet.
Kyllä noi osaa pitää kaikki "kivat" taudit liikkeellä tolla ihme syömisellään!
Kyllä noi osaa pitää kaikki "kivat" taudit liikkeellä tolla ihme syömisellään!
Talenttina kirjoitushärö
Re: Kiinassa ruttotartuntoja
No mut kun siitä saa uskomusten mukaan supervoimat ja tietty myös penis pitenee 5 cm. Olen aina ihmetellyt, että jotkut tahvot pitää kiinalaisia luonnonmukaisena kansana. Saatanan takapajuista porukkaa, jotka tappavat lajeja sukupuuttoon ja kiduttavat muina miehinä eläimiä. Muistatteko muuten sen madventureksen jakson jossa vierailivat Thaimaassa paikassa jossa sai syödä elävän apinan aivoja 1300 dollarin hintaan?KuroiNeko kirjoitti: Ti Heinä 07, 2020 11:17 pm 2018 2 syönyt raakaa murmelia Mongoliassa, saanet ruton ja kuolleet.
Kyllä noi osaa pitää kaikki "kivat" taudit liikkeellä tolla ihme syömisellään!