Kyllä tuosta auttamatta tulee mieleen se että siellä säkissä oli yksinkertaisesti jotain painoksi soveltuvaa jonka tarkoituksena olisi varmistaa pohjaan päätyminen kun itsensä säkkiin köyttäneenä hyppää veneestä.Gladys kirjoitti: Su Heinä 12, 2020 5:04 pmSamaa ihmettelin, kävi heti mielessä että mitä sinne järveen lähdettiin piilottamaan...damfin kirjoitti: La Heinä 11, 2020 9:10 pm Videolla Rivera veneelle kävellessään kantaa selässään melko raskaan näköistä vaaleaa säkkiä, mahtoikohan tuo säkki löytyä veneestä vai onko sekin hukassa?
Outo juttu, etenkin kun poika oli jäänyt/jätetty elävien kirjoihin.
Ehkä alunperin on ollut ajatuksena viedä poikakin mukanaan mutta on sitten onneksi päädytty menemään yksin.
Onnettomuuteen haluaisin muuten minäkin uskoa, mutta etunojasta päätellen säkissä oli kyllä painoa niin paljon että vaikea ymmärtää mitä niin painavaa pelkällä rentouttavalla veneretkellä olisi tarvittu.
Jostain syystähän tuosta videosta uutisoitiin että videon perusteella poliisilla on vahva aavistus siitä mitä veneretkellä on tapahtunut, eikä tuossa videolla oikein muuta poikkeavaa näy kuin tuo painavalta vaikuttava säkki.
