Kolme kaverusta, Damion Tillman, 23, Kevin Springfield, 30 ja Brandon Rollins, 27, lähtivät kalastamaan monneja paikalliselle järvelle perjantai-iltana 17.7. Jonkin aikaa myöhemmin Rollins soitti isälleen puhelun, jossa pyysi apua. Isä hyppäsi autoon ja oli 10 minuutissa järvellä jonne tiesi kaverusten menneen kalastamaan ja löysi poikansa henkitoreissaan, sekä Tillmannin ja Springfieldin tapettuna. Isä oli hädissään unohtanut puhelimensa kotiinsa, joten joutui ajamaan lähikaupalle soittamaan hätäkeskukseen, josta lähti myös työntekijä mukaan tapahtumapaikalle. Rollins ehti kuolla ennen avun saapumista. Isä oli ehtinyt vaihtaa pari sanaa poikansa kanssa, mutta sen sisältöä ei ole kerrottu.
Tutkijat epäilevät Tillmannin saapuneen paikalle ensimmäisenä ja joutuneen hyökkäyksen kohteeksi. Springfield ja Rollins ovat saapuneet hetkeä myöhemmin ja nähneet tapahtuman, jolloin myös heidän kimppuunsa on hyökätty.
Polk Countyn Sheriffi Grady Judd, joka on ollut töissä laitoksella vuodesta 1972, sanoo näyn rikospaikalla olleen yksi pahimmista hänen urallaan. Miehet oli hakattu ja ammuttu. Judd ei halunnut spekuloida tuntivatko hyökkääjät uhreja, mutta sanoi että alue ei ole sellaista jossa normaalisti törmää ihmisiin. Se sijaitsee järvelle johtavan hiekkatien varrella keskellä ei mitään ja ympärillä
on lähinnä lehmien laidunmaita ja vesistöjä.
Tappajien kiinnisaamiseen johtavasta vihjeestä on luvattu 5000$ palkkio, joka on aika poikkeuksellista heti tutkinnan alussa.
https://abc13.com/florida-fishing-massa ... d/6324358/
https://www.buzzfeednews.com/article/ta ... ng-florida
Sheriffin tiedotustilaisuus:
https://youtu.be/AJM-5ut2HS8
USA, Florida: Kolme kaverusta lähti kalaan, hakattiin ja ammuttiin
- OJ's Glove
- Sofia Karppi
- Viestit: 436
- Liittynyt: La Tammi 04, 2020 11:01 am

- Liitteet
-
- sub-buzz-7726-1595190607-3.png (185.64 KiB) Katsottu 3786 kertaa
-
- sub-buzz-7746-1595190627-25.jpg (9.13 KiB) Katsottu 3786 kertaa
-
- sub-buzz-7944-1595195441-8.png (61.93 KiB) Katsottu 3786 kertaa
The Owl
- OJ's Glove
- Sofia Karppi
- Viestit: 436
- Liittynyt: La Tammi 04, 2020 11:01 am
Re: USA, Florida: Kolme kaverusta lähti kalaan, hakattiin ja ammuttiin
Missasin tämän näköjään eilen kun yritin etsiä enemmän tietoa. Eli tekijöiden löytymiseen johtavan vihjeen palkkio on nostettu 30 000 dollariin.
https://www.fox13news.com/news/30000-re ... frostproof
https://www.fox13news.com/news/30000-re ... frostproof
The Owl
- OJ's Glove
- Sofia Karppi
- Viestit: 436
- Liittynyt: La Tammi 04, 2020 11:01 am
Re: USA, Florida: Kolme kaverusta lähti kalaan, hakattiin ja ammuttiin
Tämä kolmoismurha selvisi nopeasti!
Polk Countyn Sheriffi Grady Judd mainosti pari vuotta sitten, että heidän murhien selvittämisprosentti on ollut viimeiset 8 vuotta 100% ja että potentiaalisten murhaajien kannattaa lähteä muualle, koska Polk Countyssä jää kiinni. Sen jälkeen on tapahtunut 2 murhaa joita ei ole selvitetty, koska niihin liittyy rikollisia jotka eivät puhu poliisille vaikka läheiset kuolisivat.
Takaisin tähän järjettömään tapahtumaan:
Pidätetyt ovat Tony “TJ” Wiggins, 26, William “Robert” Wiggins, 21, ja Tonyn tyttöystävä Mary Whittemore, 27.
Mary Whittemorella ei ole rikosrekisteriä, William "Robert" Wigginsillä yksi lievä rikos, mutta venatkaa tätä... Tony "TJ" Wiggingsillä on kaksisataavitunkolmekymmentä(230!) rikosta ja 2 kertaa kovaa istumista.
Hän oli murhien hetkellä vapaalla takuita vastaan pahoinpitelystä sorkkaraudalla. Sheriffi Judd haluaisi TJ:lle kuolemantuomion.
Tapahtumien kulku meni osapuilleen näin:
Damien Tillmann käy Dollar General kaupassa ennen kalastusreissua. Hän kertoo työntekijälle lähtevänsä kalaan Kevenin kanssa ja kaupassa asioiva TJ Wiggings hänen takanaan kuulee tämän. Damien lähtee järvelle, jossa Keven ja Brandon odottavat häntä TJ:n ja kumppanien seuraessa perässä. Damien saapuu järvelle kolmikko perässään, jolloin TJ hyppää ulos autosta ja uhkaa kalastajia aseella kysyen Keveniltä "missä on autoni?". Keven ei tiedä mistä hän puhuu ja TJ lyö häntä. Damien reagoi pyytämällä TJ:tä laittamaan aseen pois, jolloin TJ ampuu Kevenin ja Brandonin autoonsa. Sen jälkeen hän ampuu vielä Damienia.
Tutkijat löysivät Damienin autosta kassin ja sen sisältä paikallisen Dollar Storen kuitin. Näin he päätyivät tutkimaan kaupan turvakameroita ja näkivät TJ Wiggingsin lähteneen Damienin perään. TJ:n kotietsinnässä löytyi luvattomia aseita ja samanlaisia patruunoita joita oli käytetty kolmoismurhassa ja hänet pidätettiin. TJ:n asuntovaunusta löytyi myös yksi(!) 9mm hylsy, joka vastasi murhapaikalta löytyneitä.
Mary Whittemore ja William Wiggins näyttelivät pienempää osaa rikoksessa, mutta yrittivät suojella murhaajaa ym. joten päätyvät linnaan. TJ:lle tulee sama osoite, mutta todennäköisesti ruiske odottaa myös tulevaisuudessa.
Sheriffin tiedotustilaisuus:
https://youtu.be/HpCrzs7LB0k
https://www.clickorlando.com/news/local ... hing-trip/

- YDSCMP5JQBEPXHT7BA67OXQAU4.jpg (119.61 KiB) Katsottu 3034 kertaa
The Owl
-
Mustasurma
Re: USA, Florida: Kolme kaverusta lähti kalaan, hakattiin ja ammuttiin
Paikallisia elämänkouluja siis. No on melkosta toimintaa. Tämän ja aiemman perusteella en pidä sheriffin vaatimusta tuomion suhteen ihmeellisenä, onhan tuohon ikään ehtinyt puuhastella. Mainittu sorkkarautahyökkäys ja tämäkin teko puhuvat puolestaan.
- OJ's Glove
- Sofia Karppi
- Viestit: 436
- Liittynyt: La Tammi 04, 2020 11:01 am
Re: USA, Florida: Kolme kaverusta lähti kalaan, hakattiin ja ammuttiin
TJ jauhoi näistä murhista Facebookissakin. Veljekset tunsivat ainakin Kevenin jollain tapaa ja olivat ainakin Facebook kavereita. Poliisi ei ole ehtinyt tutkia oliko TJ:n ja Kevenin välillä oikeasti joku erimielisyys jostain autosta vai onko se tämän hullun omia sekoiluja. Mihinkään kolmoismurhaanhan se ei oikeuta.
Kevenillä jäi jälkeensä kahdeksan lasta.
Kevenillä jäi jälkeensä kahdeksan lasta.
- Liitteet
-
- FB_IMG_1595504385825.jpg (33.21 KiB) Katsottu 2801 kertaa
-
- FB_IMG_1595504373964.jpg (38.41 KiB) Katsottu 2801 kertaa
The Owl
Re: USA, Florida: Kolme kaverusta lähti kalaan, hakattiin ja ammuttiin
Tuli huono ollut kun katsoi Brandon Rollinsin facebookia. Metsästäjä ja ilmeisen ylpeä siitä. 
Nyt joutui itse tähtäimen toiselle puolelle.
Nyt joutui itse tähtäimen toiselle puolelle.
- OJ's Glove
- Sofia Karppi
- Viestit: 436
- Liittynyt: La Tammi 04, 2020 11:01 am
Re: USA, Florida: Kolme kaverusta lähti kalaan, hakattiin ja ammuttiin
Tuolla landella metsästää melkein kaikki. Villisioille ei tarvitse hakea lupia ja jos on köyhä niin siitä saat pakastimen täyteen ruokaa tai myytyä ruhotTaavi kirjoitti: To Heinä 23, 2020 11:28 pm Tuli huono ollut kun katsoi Brandon Rollinsin facebookia. Metsästäjä ja ilmeisen ylpeä siitä.