Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan pojan yli Tampereella

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
poikani
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4712
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan pojan yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja poikani »

Aamulehti kirjoitti:8-vuotias tyttö jäi kaivinkoneen alle Tampereen keskustassa ja loukkaantui vakavasti – Tältä onnettomuuspaikalla näytti maanantaina aamupäivällä

31.8.2020 08.54 – PÄIVITETTY 12.00

Kuva

Minna Ala-Heikkilä
Aamulehti

Tampereen keskustassa, Kauppakadun ja Hämeenpuiston risteyksessä on tapahtunut vakava liikenneonnettomuus. Pyöräkaivinkone törmäsi 8-vuotiaaseen tyttöön risteyksessä maanantaina aamulla.

Kaivinkone oli matkalla muun liikennevirran mukana Hämeenpuistoa pohjoiseen päin, kun se jostain syystä törmäsi lapseen. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joonas Suikkanen kertoo, että kaivinkoneen jokin osa osui tyttöön, ja tämä loukkaantui vakavasti. Hänet kiidätettiin kiireellisenä jatkohoitoon.

Tilanteessa ollut lapsen äiti jouduttiin myös kuljettamaan järkyttävästä tilanteesta ensiapuun.

Palomestari Suikkanen kertoo, että lapsi jäi vaatteistaan ja repustaan kiinni kaivinkoneen pyörän alle.

Pelastuslaitos vapautti lapsen yhdessä ensihoidon kanssa. Poliisi tutkii onnettomuuden kulkua.

Hälytys onnettomuudesta tuli maanantaiaamuna kello 8.46.
https://www.aamulehti.fi/a/327e279d-274 ... 2737894164

Artikkelissa on useita kuvia ja video.

Ajattelin laittaa tämän jutun Minfoon, vaikka kukaan ei edes kuollut (ainakaan toistaiseksi). Tapaus on kuitenkin aika erikoinen ja olisi hyvä kuulla esimerkiksi jonkun alan miehen tai naisen kommentteja kaivinkoneella ajamisesta muun liikenteen seassa. Ja kommentteja Tampereen liikenteestä - viimeisimmästä omasta käynnistäni on jo vuosia aikaa.

Tämä tyttö ei kävele enää koskaan omilla jaloillaan. Proteeseilla ehkä.

Otsikkoon vaihdettu uhrin sukupuoli tyttö :arrow: poika
-NILS-
????? ?? ??????.

Hermione
Theo Kojak
Viestit: 1112
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Kauhistuttava onnettomuus.

Tapahtui siis työkoneen siirtoajossa, ei työmaa-alueella. Olisiko tyttö jäänyt risteyksessä kääntyvän työkoneen katvealueelle, ja kääntyessä takapyörä osunut suojatien viereen pysähtyneeseen tyttöön? Kaivinkoneen ohjaamosta ei taida olla kovin hyvä näkyvyys, kun sen käyttötarkoitus ei ole liikkua liikenteen seassa.

Tapahtuneesta pitäisi saada vähän lisää tietoa. Arvelisin, että laiminlyöntejä esimerkiksi koneen siirtomatkojen riskien kartoituksessa ja muun liikenteen huomioimisessa voi ilmetä. Onnettomuustutkintahan tästä tulee, ja raportti aikanaan.

Surullinen ja turha onnettomuus kaiken kaikkiaan. Toivottavasti tyttö selviytyy. Voimia perheelle.
Kirjaviisas loitsumestari

JammuSetä
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1389
Liittynyt: Ti Syys 25, 2018 8:50 pm

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Pyöräalustainen kaivinkone on todella haastava liikenteessä. Kaiken muun näkee mutta ei oikealle. Silsi katvekamera on pakollinen.

damfin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4623
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja damfin »

Surullinen tapaus molempien kannalta, voi olla kaivinkoneen kuljettajallakin hankaluuksia jatkaa töitään tuollaisen jälkeen.
Tämän tulisi olla jälleen yksi herätys näille nykylasten vanhemmille siitä että lapsia tulisi nykyisin entistä tarkemmin valistaa liikenteessä kulkemisesta, kun niin valitettavan usein näkee näitä alakouluikäisiä lapsiakin kävelemässä liikenteen seassa kännykkä kädessä ja katse alaspäin siihen kännykän ruutuun, ja usein vielä kuulokkeet korvilla... tuohon kun yhdistää sen järkyttävän asenteen että lapsille pienestä pitäen painotetaan sitä että autoilijoiden tulee aina väistää jalankulkijaa ja kun käyttää suojatietä niin silloin ei tarvitse väistää ketään vaan autoilijan tulee pysähtyä.
Toki lain mukaanhan se on näin, ja tässäkin tapauksessa syyllinen on kaivinkoneen kuski... mutta kun se ei pelasta enää jälkikäteen sen pikku petterin tai pirkon henkeä, ja vanhempiakaan tuskin kovin paljon lohduttaa siellä sairaalavuoteen tai haudan äärellä hokea että se oli sen auton vika.
Yritin tähän allekirjoitusta, mutta kuulakärkikynä naarmutti näytön, ja tussilla tehty jäi tuohon näytölle eikä näy viesteissä...

napalanko
Sofia Karppi
Viestit: 432
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Onkohan se puomi ollut tuossa asennossa ajaessa mitä kuvassa, sopivalla korkeudella ainakin..

Avatar
Toripolliisi
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1383
Liittynyt: To Touko 20, 2010 8:28 pm

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja Toripolliisi »

napalanko kirjoitti:
Ma Elo 31, 2020 4:01 pm
Onkohan se puomi ollut tuossa asennossa ajaessa mitä kuvassa, sopivalla korkeudella ainakin..
Samaa katsoin. Ketjun otsikon ja lehtijutun välillä on ristiriita. Jutussa mainitaan kaivurin jonkin osan osuneen tyttöön..
..saapa nähä..

hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2145
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 19182.html

Kaivinkoneen alle jäänyt 8-vuotias tyttö oli liikkeellä äitinsä kanssa – silminnäkijä: ”Kyllä siinä pahasti oli käynyt”

8-vuotias tyttö jäi kaivinkoneen alle Tampereen Hämeenpuiston ja Kauppakadun risteyksessä. Ilmeisesti kouluun matkalla ollut tyttö loukkaantui vakavasti.

Kuva
8-vuotias pikkutyttö jäi tämän kaivinkoneen alle ja loukkaantui vakavasti Tampereen Hämeenpuistossa tapahtuneessa onnettomuudessa.­Kuva: Reijo Hietanen

Tampereella tapahtui vakava liikenneonnettomuus maanantaiaamuna, kun 8-vuotias lapsi joutui ajoradalla kaivinkoneen tönäisemäksi ja jäi repustaan ja vaatteistaan koneen takapyörään kiinni.

Onnettomuus tapahtui Tampereen ydinkeskustassa Hämeenpuiston ja Kauppakadun risteyksessä suojatiellä tai suojatien välittömässä läheisyydessä. Lapsi oli jalan liikenteessä.

– Lapsi on jotenkin jäänyt pyöräkaivinkoneen töytäisemäksi ja repustaan ja vaatteistaan sen takapyörään kiinni, Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joonas Suikkanen kertoo.

Kyseessä oli kaivinkone, jossa oli erilliset pyörät telaketjujen sijaan.

Pelastuslaitos ja ensihoito irrottivat lapsen renkaasta, ja vakavasti loukkaantunut lapsi toimitettiin Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan saamaan hoitoa. Paikalla oli myös lapsen äiti, joka sai ensiapua järkytykseen ja on tällä hetkellä myös keskussairaalassa.

Silminnäkijä: ”Äidin tuska oli karmiva”

Kun onnettomuus tapahtui, tyttö oli ilmeisesti liikkeellä äitinsä kanssa. Tamperelaismies osui paikalle heti onnettomuuden jälkeen.

– Äiti huusi vieressä. Äidin tuska oli karmiva, tamperelaismies kertoi.

Kaivinkone oli Hämeenpuistossa matkalla pohjoisen suuntaan. Kyseessä ei ollut työmaalla tapahtunut onnettomuus.

– En tiedä kuinka tytön kävi. Hän huusi kovasti ja kyllä hän tajuissaan oli, kertoo viereisen talon asukas.

– Kyllä se tajuissaan oli, mutta kyllä siinä pahasti oli käynyt, kertoi kirjastoon matkalla ollut mies.

Tapahtumapaikka on Tampereella tunnettu. Monet muistavat sen Brantsun kulmana, joka sai nimensä paikalla sijainneen Branderin kahvilan mukaan. Muutaman metrin päässä on tunnettu Tuulensuun talo. Sen kattoa maalanneet miehet näkivät onnettomuuden jälkitilanteen.

– Joku nainen soitti ambulanssin. Siellä oli nopeasti kymmeniä auttajia. Emme menneet enää paikalle, kertoo katonmaalausurakkaa tekemässä ollut Erno Torvinen.

Kuva
Tuulensuun talon kattoa maalaamassa ollut Erno Torvinen oli töissä muutaman metrin päässä onnettomuuspaikasta.­Kuva: Reijo Hietanen

Torvisen käsityksen mukaan tyttö asuu melko lähellä onnettomuuspaikkaa.

– Tyttö oli varmaankin kouluun päin menossa. Se ihmetyttää, miten tyttö voi jäädä takarenkaan kohdalle, Torvinen kertoo.

Onnettomuuspaikan vieressä on kahvila. Henkilökunta oli töissä, mutta onnettomuus ei kahvilaan näkynyt.

– Istuin tässä, mutta en nähnyt tilannetta. Tolppa peitti näkyvyyden. Totta kai näin ne jälkijutut, hoitotoimenpiteet, työntekijä kertoo.

– Tukkukuski kantoi meille tavaraa sisään. Hän näki sivusilmällä onnettomuuden ja kertoi, että kauheeta kun tyttö jäi alle, kahvilan työntekijä kertoo.

Poliisi tutkii tapausta

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Kaivinkone oli matkalla yhdeltä työmaalta toiselle Hämeenpuistoa pohjoiseen päin. Suikkasen mukaan liikenneonnettomuudet työmaakoneiden kanssa ovat harvinaisia.

–Tässä tilanteessa se oli ajoneuvo siinä missä muutkin.

Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta hieman ennen aamuyhdeksää, ja paikalle saavuttiin suurella varustuksella. Ensihoito, pelastusyksiköt ja poliisipartiot selvittivät tilannetta. Liikenne pysäytettiin hetkeksi, mutta se on jo palannut entiselleen.

Kuva
Onnettomuus tapahtui Hämeenpuiston ja Kauppakadun risteyksessä. Tamperelaisten maamerkkejä siinä ovat Tuulensuun talo ja Brantsun kulma. Puiston toisella puolella on pääkirjasto Metso.­Kuva: Reijo Hietanen
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra

aku88
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Su Helmi 02, 2020 5:21 pm

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja aku88 »

Onko pyörän alle jäänytkään? Vai pyörän ja laitteen väliin jotenkin?

VastarannanKiiski
Jack Bauer
Viestit: 902
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

JammuSetä kirjoitti:
Ma Elo 31, 2020 3:01 pm
Pyöräalustainen kaivinkone on todella haastava liikenteessä. Kaiken muun näkee mutta ei oikealle. Silsi katvekamera on pakollinen.
Niin on ja isot työkoneet muutenkin.
Ihmisiltäkin soisi tilannetajua ja erityistä varovaisuutta liikkuessaan jalan tai pyörällä työmaiden lähistöllä. Ehdoton ei siis puhelimen räpläämiselle ja ilman korvanappeja seurataan ympäristöä. Koneisiin pitää ehdottomasti pitää useampi metri väliä. Jos kuski ei huomaa katvealueen tai muun syyn takia, tilanteen pelastaa se, jos potentiaalinen uhri huomaa vaaran ja väistää. Työkoneita on hankala kaupunkialueella ajaa, kun koko ajan ei pysty havainnoimaan 360 astetta ja ihmiset toimivat usein aika hölmösti.. Yhtä kun väistää, toinen kävelee sillä aikaa alle.

Ehän tästä kauan ole, kun Jyväskylässä se nuori äiti jäi kuorma-auton alle.
Siitä ketju tuossa:
viewtopic.php?t=26249

Toivottavasti tämä äiti ei itse rassannut kännykkää. Tai koneen kuski. Koulut ovat vasta alkaneet taas ja ehkä tytölle olis tarkoitus opettaa kulkemaan reitti turvallisesti.
Onneksi tyttö jäi henkiin, vaikka elämä ilmeisesti nyt muuttui aika erilaiseksi, jos jalat vaurioituivat pahasti.

Backspace
Armas Tammelin
Viestit: 71
Liittynyt: To Loka 11, 2018 3:40 pm

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja Backspace »

Miten ei yllätä että VRJ Groupin kone... Vähän hulivilimeininkiä ollut samaisen firman työmailla. Toki iso pulju, eikä sovi yleistää ja vahinkoja sattuu jne...

e18
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:54 pm

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja e18 »

JammuSetä kirjoitti:
Ma Elo 31, 2020 3:01 pm
Pyöräalustainen kaivinkone on todella haastava liikenteessä. Kaiken muun näkee mutta ei oikealle. Silsi katvekamera on pakollinen.
Taittopuomihan tuossa on ja sisälle vedetty.

Avatar
poikani
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4712
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja poikani »

Toripolliisi kirjoitti:
Ma Elo 31, 2020 4:06 pm
napalanko kirjoitti:
Ma Elo 31, 2020 4:01 pm
Onkohan se puomi ollut tuossa asennossa ajaessa mitä kuvassa, sopivalla korkeudella ainakin..
Samaa katsoin. Ketjun otsikon ja lehtijutun välillä on ristiriita. Jutussa mainitaan kaivurin jonkin osan osuneen tyttöön..
"...ja sitten heräsin." Ei ole mitään ristiriitaa. Aamulehden jutussa sanotaan: "Palomestari Suikkanen kertoo, että lapsi jäi vaatteistaan ja repustaan kiinni kaivinkoneen pyörän alle." Kun kerran palomestarin mukaan uhri jäi kaivinkoneen pyörän alle, on aikamoisen saivartelijan merkki, että väittää, ettei lehtijutun mukaan yliajoa tapahtunut.
????? ?? ??????.

Kummisetä
Hetty Wainthropp
Viestit: 493
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Mitähän vttua se äiti on touhunnut kun tyttö on päässyt juoksemaan koneen alle
Asiallinen kirjoitti:
Ma Marras 02, 2020 4:23 pm
Varmaa on luultavasti vain se, että päihteet liittyivät asiaan.

Avatar
poikani
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4712
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja poikani »

Kummisetä kirjoitti:
Ma Elo 31, 2020 7:03 pm
Mitähän vttua se äiti on touhunnut kun tyttö on päässyt juoksemaan koneen alle
Puhelin? Olen nähnyt todella tiukan läheltä piti -tilanteen, jossa pikkulapsi juuri ja juuri välttyi jäämästä auton alle, kun takana kulkenut äiti vain tuijotti puhelinta kävellessään. Äiti ei missään vaiheessa edes huomannut tilannetta, vaan jatkoi jonkin vitun somen tutkimista autuaan tietämättömänä.

Tosin kyllä koululaisen pitäisi jo itse osata seurata liikennettä. Kaivinkone on hidas, äänekäs ja erittäin näkyvä. Jos on jokin erikoislapsi tms., silloin kuljetaan käsi kädessä.
????? ?? ??????.

URSA
Watson itse
Viestit: 5550
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Kaivinkone ajoi 8-vuotiaan tytön yli Tampereella

Viesti Kirjoittaja URSA »

Satakunnan kansa uskaltautui julkaisemaan tällaisen kuvan kaivinkoneen pesemisestä, josta voi päätellä jotain törmäyskohdasta:
Kuva

Uutisessa myös korjataan lapsen olevan poika, toisin kuin pelastuslaitos oli aluksi tiedottanut.

Kenties lapsi on pyörähdellyt paikoillaan tai muuten leikkinyt jalkakäytävällä ja horjahtanut ajoradalle pahaan aikaan. Kaivinkoneen kuljettajalla tuskin on ollut mahdollisuutta ennustaa mitä tapahtuu.

Vastaa Viestiin