Miksi neekeri-sanasta tuli paha ja kielletty?

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Jarkallas
Martin Beck
Viestit: 757
Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä

Miksi neekeri-sanasta tuli paha ja kielletty?

Viesti Kirjoittaja Jarkallas »

Miksi N-sanasta tuli paha ja kielletty? Asiantuntija kertoo!
JULKAISTU 17.09.2009 15:00 (PÄIVITETTY 02.02.2012 07:39)

Neekeri-sana oli Suomessa pitkään neutraalissa käytössä, koska muuta sanaa ei ollut. Tilanne muuttui 50-luvulla Yhdysvalloissa, kun tummaihoisten kansalaisoikeusliikkeen toiminnan myötä englanninkielisen neekeri-sanan käyttöä ryhdyttiin vähentämään.

Vastaava lainasana muuttui hiljalleen myös muualla, ja sanan käyttö väheni Suomessakin. Ajan kuluessa neekeri-sana katosi jopa tutusta Neekerinpususta.

– 1970-luvun alun tietosanakirjoissa ei vielä ollut mitään lisämainintaa neekeri-sanan käytöstä, mutta 1970-luvun lopulla ilmestyneissä oli jo kommentti sanan halventavuudesta, Kielitoimiston sanakirjan päätoimittaja Eija-Riitta Grönros kertoo.

Siirtymä tapahtui Suomessa pikkuhiljaa kansainvälisen vaikutuksen myötä, vaikka sanalla on Suomessa oma historiansa. Toisaalta kun esimerkiksi vanhoissa elokuvissa ja iskelmissä neekeri-sanaa on käytetty, usein siihen liittyi vahvoja asenteita.

– Voi miettiä, että oliko sana sittenkään aina neutraali, Grönros pohtii.

Älä käytä sanaa enää

Vielä 70-luvulla neekeri-sana on ollut mukana esimerkiksi aapisessa. Kun sana on kuulunut normaaliin keskusteluun ja jopa oppimiseen, yli viisikymppisillä voi olla vaikeuksia jättää sanaa pois puheesta.

– Se täytyy vain oppia. Sanat eivät ole vain sanoja, niihin voi liittyä tiettyjä sävyjä, ja ne kantavat käyttöhistoriaansa mukanaan. Sanalla voi olla halventava tai loukkaava vaikutus, vaikka itse ajattelisi, että sana on neutraali. Maailma muuttuu ja sanat sen mukana, Grönros sanoo.

Suomen kielen sanakirjassa lukee neekeri-sanan kohdalla "usein halventava". Grönrosin mukaan on mahdollista, että sanan yhteydessä tulee lukemaan, että sana on joko ”halventava" tai "vanhentunut".

– Vaikka neekeri-sanan käyttö on muuttunut, se ei kuitenkaan häviä sanakirjasta. Sanan merkityksestä ja käytöstä annetaan tietoa myös tulevaisuudessa.

Kuka pelkää mustaa miestä?

Vaikka neekeri-sana katosi aapisesta 70-luvulla, tuotenimissä se pysyi sitkeästi 2000-luvulle saakka. Neekerinsuukko muuttui Brunbergin suukoksi vuonna 2001.
Kuva

– Tuotenimet elävät pitkään omaa elämäänsä. Jossain vaiheessa paine kasvaa, ja yritysten on tehtävä muutoksia.

Tällä vuosituhannella myös Cloetta Fazer uusi lakritsipatukkansa ulkonäköä, ja seurauksena kääreestä katosivat mustat kasvot.
Kuva

Myös lasten leikkejä on päivitetty ajan kuluessa. Kun vielä viime vuosikymmenellä koulujen pihoilla leikittiin Kuka pelkää mustaa miestä -leikkiä, nykyään musta mies on korvattu yhä useammin esimerkiksi jäämiehellä tai vihreällä miehellä.

– Olen itse leikkinyt pienenä mustaa miestä, mutta en ajatellut, että se kuvastaisi ihonväriä. Nykykoululuokilla on kuitenkin ihan eri tilanne kuin niillä, jotka leikkivät 50-luvulla. Voi olla, että se ymmärretään nyt toisin. Ei ole kysymys sanoista vaan ajatusmaailmasta, Grönros sanoo.

Onko sanoihin tarttumisessa menty jo liian pitkälle?

Grönrosin mukaan hätävarjelun liioittelu on vaarana mutta toisaalta, kun viitataan ihonväriin, varovaisuus on ymmärrettävääkin.
https://www.studio55.fi/vapaalla/articl ... too/136286
-jarkko, white nigger


immigrants are like sperm
millions get in only one works
Avatar
Jarkallas
Martin Beck
Viestit: 757
Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä

Re: Miksi neekeri-sanasta tuli paha ja kielletty?

Viesti Kirjoittaja Jarkallas »

Tässä tullut kuunneltua paljon mustien musiikkia viime päivinä, sitä rikollista versiota jossa puhutaan mutta harvemmin lauletaan. Nigga sitä ja nigga tätä. Onhan se tietysti mahtavaa että neekerit sanovat toisiaan nekruiksi mutta me ei muka saada käyttää sanaa neekeri täysin neutraalissa merkityksessä. Ei ole kovin tasa-arvoista. Ei mahdu mun kaaliin. Tätä aihetta sivutaan tietyissä ketjuissa jollain tavalla AINA. Siksi avasin tästä uuden topikin koska en haulla löytänyt vastaavaa.

Laitetaanko tänne kaikki neekeri-sana väittelyt ja argumentit mitä tulee mieleen. Itse en nyt keksi parempaakaan argumenttia kuin sen, että neekerit itsekin käyttävät tätä sanaa itsestään. Tunnen muutaman suomalaisen neekerin jotka kaikki käyttävät itsestään sanaa neekeri ja antavat myös valkoisten ja ihan kaikkien muidenkin sanoa heitä neekereiksi. Ainakin näille mun tutuille neekeri sana vaan edustaa heidän rotua eivätkä koe loukkaavana. Tottakai neekeri sanaakin voi käyttää loukkaavasti esim. "vitun neekeri" mutta jos sanaa käyttää neutraalisti en näe siinä ongelmaa ja aion jatkossakin käyttää sitä. Nekru taas on aina loukkaava sana. Vitun valkolainen on loukkaavaa. Sanokoot vaikka valkuainen tai mikä vaan maitonaama niin eipä paljon loukkaa.

Intiaani ja eskimo sanat on kans ihan mielenkiintosia sanoja. Saisiko niitäkään käyttää, eipä kai. Käytän silti.
-jarkko, white nigger


immigrants are like sperm
millions get in only one works
Avatar
Jarkallas
Martin Beck
Viestit: 757
Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä

Re: Miksi neekeri-sanasta tuli paha ja kielletty?

Viesti Kirjoittaja Jarkallas »

Musta tuntuu että tää koko neekeri-sanan boikotti on lähtenyt vauhkoavista antirasisti valkosista. En oo koskaan törmännyt neekeriin jota haittaisi jos sitä sanoisi neekeriks. Nää on tietenkin vaan omia kokemuksia. Mutta enhän voi muiden kokemuksen mukaan elääkään.

Hankkikaa tänne palstalle neekereitä jotka voivat tulla kirjottaan mielipiteensä tähän topikkiin. Oikeestaan keskustelisin mielummin tästä aiheesta neekerien kanssa kuin vauhkoavien antifa valkovassarien. No, luottoa löytyy että näille mun mielipiteille löytyy edes muutama komppaaja. Neekeriä palstalle odotellessa...
-jarkko, white nigger


immigrants are like sperm
millions get in only one works
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5298
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Miksi neekeri-sanasta tuli paha ja kielletty?

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Jarkallas kirjoitti: Su Syys 13, 2020 1:53 amTilanne muuttui 50-luvulla Yhdysvalloissa, kun tummaihoisten kansalaisoikeusliikkeen toiminnan myötä englanninkielisen neekeri-sanan käyttöä ryhdyttiin vähentämään.
Koskaan ei pitäisi aliarvioida ihmismielen hitautta ja varsinkin termin merkityksen muutokseen. Hitaimmilla meni termin käsittämiseen vuosikymmen, niin ihmekös sen korjaamisen kanssa voi hitaimmilla mennä vielä tovi jos toinenkin.

Kun on annettu tosi vähän ja tosi pitkiä piuhoja, niin mitään ei tapahdu äkkiä
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
Avatar
Jarkallas
Martin Beck
Viestit: 757
Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä

Re: Miksi neekeri-sanasta tuli paha ja kielletty?

Viesti Kirjoittaja Jarkallas »

meitzi kirjoitti: Su Syys 13, 2020 2:56 am
Jarkallas kirjoitti: Su Syys 13, 2020 1:53 amTilanne muuttui 50-luvulla Yhdysvalloissa, kun tummaihoisten kansalaisoikeusliikkeen toiminnan myötä englanninkielisen neekeri-sanan käyttöä ryhdyttiin vähentämään.
Koskaan ei pitäisi aliarvioida ihmismielen hitautta ja varsinkin termin merkityksen muutokseen. Hitaimmilla meni termin käsittämiseen vuosikymmen, niin ihmekös sen korjaamisen kanssa voi hitaimmilla mennä vielä tovi jos toinenkin.

Kun on annettu tosi vähän ja tosi pitkiä piuhoja, niin mitään ei tapahdu äkkiä
Ihmismieli onkin osalla todella hidas ja jäykkä muutokseen. Osalle varmasti on jaettu lusikalla ja osalla on pidemmät piuhat kuin toisilla. Asenne vaikuttaa tässä silti varmasti todella paljon enemmän kuin äly. Tietenkään et älykkäänä näe siinä mitään ristiriitaa että neekeri saa huudella kurkku suorana toisille ihmisille nigga nigga nigga! Mutta sinä itse et saa niin sanoa jos olet eri värinen. Aivan mahtavaa logiikkaa ja tasa-arvoa, ootte te uskomattomia intellektuelleja.

Tottakai itse yhdistät mielipiteistäsi eriävät mielipiteet vähä-älyisyyteen ja hitauteen, "pitkiin piuhoihin". Tää on mielenkiintosta siks, ettei oo todellakaan eka kerta kun täällä näkee tätä perustellun mielipiteen rinnastamista älyyn. Mitään järkevää perustelua et osannut antaa tieyenkään. Mielestäsi asia vain on niin. Ihailen älyäsi. Alan oleen täysin varma että suvaitsevaisto haluaisi höyrystää vähä-älyiset taivaan tuuliin, ainoastaan intellektuelli valkoinen vasemmistoälykkö ja rakkaat kulttuurin rikastajat saavat elää.

Voisitko määritellä tasa-arvon niinku sen itse käsität? Ja kerro miten neekeri sana on termi? En ole akateeminen intellektuelli, tiedän että se asia sinussa aiheuttaa harmia.
-jarkko, white nigger


immigrants are like sperm
millions get in only one works
Avatar
H.Moilanen
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4980
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm

Re: Miksi neekeri-sanasta tuli paha ja kielletty?

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Jarkallas kirjoitti: Su Syys 13, 2020 2:01 am Intiaani ja eskimo sanat on kans ihan mielenkiintosia sanoja. Saisiko niitäkään käyttää, eipä kai. Käytän silti.
Tämä kohta sai muistelemaan menneitä. Joskus aikoinaan Yhdysvalloissa minua pidettiin ihan rasistisena moukkana, kun kutsuin heikäläisten alkuperäiskansa jäseniä intiaaneiksi (engl. indian). Kuulemma oikea termi englanniksi on "native americans", joka on suomeksi kutakuinkin "syntyperäinen amerikkalainen". Kysyin sitten heti, että millä termillä he kutsuvat Kanadan ja Etelä-Amerikan alueella asuvia intiaaniheimojen jäseniä. Tähän kukaan ei osannut vastata mitään. Todella vaivautunutta pään pudistelua vain tuli vastaukseksi. Ilmeisesti he eivät puhu niistä ihmisistä ollenkaan...?

NHL:ssä pelaa chicagolainen lätkäjoukkue nimeltään Chicago Blackhawks. Joukkueen logo on tuossa alla. Yhdysvalloissa on myös baseball-joukkue Cleveland Indians ja amerikkalaisen jalkapallon joukkue Washington Redskins. Tämän vuoden kesällä - ilmeisesti kaikkien Black Lives Matter -juttujen vuoksi - kyseiset joukkueet pohtivat nimiään ja nimien vaihtoa. Kumpikin joukkue päätti silti pitää nimensä ennallaan.

863265f1f01627207c0491dbd2506469.jpg
863265f1f01627207c0491dbd2506469.jpg (19.67 KiB) Katsottu 3768 kertaa
8.7.2020
https://yle.fi/urheilu/3-11439701

Chicago Blackhawks pitää nimensä ja tunnuksensa ennallaan – "Nimi ja tunnus symboloivat tärkeää ja historiallista henkilöä"

NHL-seura perusteli nimen ja tunnuksen symboloivan tärkeää ja historiallista henkilöä.

Jääkiekon NHL-sarjan Chicago Blackhawks kertoi, ettei se aio vaihtaa joukkueen nimeä ja tunnusta. Samalla Blackhawks kertoi pyrkivänsä kasvattamaan Amerikan alkuperäiskansojen tuntemusta.

Blackhawksin nimi nostettiin tikun nokkaan, kun amerikkalaisen jalkapallon NFL-sarjan Washington Redskins ja baseballin MLB-liigan Cleveland Indians kertoivat viime viikolla harkitsevansa nimiensä muuttamista.

Seurojen nimikysymykset ovat nousseet esiin vähemmistöjen tasa-arvoa ajavan liikehdinnän aikana keväällä ja alkukesästä.

– Chicago Blackhawksin nimi ja tunnus symboloivat tärkeää ja historiallista henkilöä, Illinois'n osavaltion Sauk- ja Fox-heimojen johtajaa Mustaa Haukkaa (1767-1838), jonka johtajuus ja elämä ovat inspiroineet lukuisia alkuperäiskansojen sukupolvia, veteraaneja ja suurta yleisöä, Blackhawks kertoi tiedotteessaan Chicago Sun-Timesin mukaan.

Blackhawks kertoi tarjoavansa alustan vuoropuhelulle alkuperäiskansojen ja paikallisten asukkaiden välille.

– Juhlistamme Mustan Haukan perintöä tarjoamalla jatkuvia kunnioittavia esimerkkejä alkuperäisasukkaiden kulttuurista ja perinteistä. Tunnistamme, että kunnioituksen ja epäkunnioituksen välillä on ohut raja, ja kunnioitamme muita joukkueita heidän halukkuudestaan osallistua keskusteluun.

Vuonna 1926 Black Hawks -nimellä perustettu chicagolaisseura lukeutuu NHL:n kuuden alkuperäisen Original Six -joukkueen joukkoon.

Minulle ei ole kauheasti merkitystä, millä termillä vaikkapa nyt sitten näitä Amerikan mantereiden alkuperäisasukkaita kutsutaan. Se on kuitenkin todella älytöntä, jos vähän joka keskustelu kääntyy väittelyyn tai huomautteluun termeistä niin, ettei saada keskustelua siitä asiasta, mistä oli oikeasti puhe. Sekin on naurettavaa, että yli-innokkaat tyypit puuttuvat toisten käyttämiin termeihin, vaikka eivät edes itse ole tietoisia siitä, mitä termiä sitten pitäisi käyttää, missä yhteyksissä, miten, milloin jne.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Avatar
Jarkallas
Martin Beck
Viestit: 757
Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä

Re: Miksi neekeri-sanasta tuli paha ja kielletty?

Viesti Kirjoittaja Jarkallas »

Kiitos H.Moilanen noista seurajoukkueiden nimi asioista. En ollut törmännyt kumpaankaan. Onhan tää jo ihan älytöntä että nimen vaihtamista edes pohditaan. Itse ajattelen sen niin, että nuo redskinit ja muut on kunnianosoitus näille alkuperäiskansoille eikä yhtään halventavaa. Varmaan jokainen redskins ja blackhawk fani huutaa kaljapäissään kotisohvalta kannustaessaan joukkuettaan esim. "vitun punanahat!"

Erittäin totta myös tuo mitä H.Moilanen sanoi, että todella älytöntä kun lähes joka ketju jossa on mitään vääntöä edes etäisesti tän topikin aiheen ympärillä myös kääntyy tähän "sana" keskusteluun. Siksi tämä topikki on aiheellinen.


Tämä kansalaisaloite ei ole ihan hirveesti saanut kannatusta.

neekeri-sana kriminalisoitava
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3160
-jarkko, white nigger


immigrants are like sperm
millions get in only one works
Avatar
Jarkallas
Martin Beck
Viestit: 757
Liittynyt: La Elo 29, 2020 1:34 pm
Paikkakunta: Annalan Heilan persesilmä

Re: Miksi neekeri-sanasta tuli paha ja kielletty?

Viesti Kirjoittaja Jarkallas »

Aiheesta löytyy ihan akateemista tutkimustakin, laitetaan nyt tähän, kun melko harvoin mitään yliopistotason matskua on saatavilla näissä keskusteluissa.

"Sano mua nekruksi uudestaan!" -sanan "nigger" kääntäminen 1990- ja 2000-luvun amerikkalaisissa elokuvissa

Tatu Ahponen
Tampereen yliopisto
Kieli- ja käännöstieteiden laitos
Käännöstiede (englanti)
Pro gradu -tutkielma
Syyskuu 2010

"Harva sana aiheuttaa yhtä paljon tunteiden kuohuntaa kuin..."

https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/ ... sAllowed=y
Ja koittakaahan paukapäät tajuta että ainakaan itse en halua ketään neekeriä loukata. Siitä ei todellakaan ole kyse. Kyllä neekereille ihan omat haukkumasanat löytyy, jotka ovat huomattavasti mielikuvituksellisempia kuin arkinen sana neekeri. Ei ole kyse yhtään mistään muusta kuin siitä, että kukaan ei ole osannut perustella mitenkään ikinä miksi ei saa sanoa neekeri.

Sen takia tässäkään topikissa ei tule olemaan ikinä mitään muuta kommentointia kuin samanlaista turhaa sanahelinää kuin Meitzillä ja niiden kommentteja jotka käyttävät sanaa neekeri. Ehkä joku vielä jonain päivänä saa taottua tän asian munkin päähän. Vaikka perkeleen pitkät piuhat onkin enkä varmasti yllä älykkyydessäni lähellekkään vihervassari intellektuellia. Kun olette niin helvetin älykkäitä niin perustelkaa edes. Itse perustelen tällä hetkellä sanan käyttöä tasa-arvolla. Hienoa kun itseään älykkäänä pitävät ihmiset eivät osaa perustella asiaansa mitenkään muuten kuin "SE ON NIIN!"

Alanpa lukemaan tota gradua. Se on sentään oikeasti yliopistossa opiskelleen tekosia eikä jonkun täällä foorumilla pyörivän paskahousuelämänkouluantifapellen kirjoittelua nimimerkin takaa. Jatketaan...
-jarkko, white nigger


immigrants are like sperm
millions get in only one works
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5298
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Miksi neekeri-sanasta tuli paha ja kielletty?

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Jarkallas kirjoitti: Su Syys 13, 2020 10:03 amAlan oleen täysin varma että suvaitsevaisto haluaisi höyrystää vähä-älyiset taivaan tuuliin, ainoastaan intellektuelli valkoinen vasemmistoälykkö ja rakkaat kulttuurin rikastajat saavat elää
Vaikea sanoa mitä haluavat. Minun nähdäkseni meillä ei ole mitään syytä häätää hitaampiakaan yhtään mihinkään.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
Vastaa Viestiin