- Kaisaniemi_kyltti.jpg (55.22 KiB) Katsottu 2928 kertaa
Vuonna 1965 syntynyt syyrialaismies koki olevansa kansainvälisen suojelun tarpeessa ja päätti poistua kotimaastaan. Hän oli kuullut puhuttavan tuhansien järvien maasta, jossa asuu hyväntahtoinen kansa, joten kartta esiin ja sieltä se löytyi. Suomi!
- Samalla muistui mieleen outo laulu, jonka yksi lauseista kuuluu; ”Aina kaverimme pikkuinen Suomi on…”
Päästyään Suomeen – ilmeisesti maanteitse, sillä sitä perushöttöä mainintaa kiikkerästä veneestä ei papereissaan ollut - hän asettui asumaan pääkaupunkiseudulle.
Ei sellaista maata, etteikö sieltä löydy joku tarpeeksi hölmö (yleensä naisoletettu), joka rakastuu tummiin silmiin ja kansainväliseen ihmiseen.
- Suomessa kansainvälinen ihminen tarkoittaa kaikkia ulkomaalaisia ja Riku Rantalaa. Jälkimmäisen kohdalla siksi, että muut eivät ole ulkomailla käyneet ja edellisten kohdalla jo siirtyminen kehitysmaasta suoraan Suomeen leipoo ihmisestä kansainvälisen, ja samalla myös monikulttuurin asiantuntijan.
Nuorikkoa näyttämässä
Naisesta puhuttiin ja sellaiseksi valikoitui venäläistaustainen, hieman yli parikymppinen, suuressa vartiointialan yrityksessä työskentelevä. He menivät naimisiin, ”Ei se ikää katso kun tykästyy”, selitti nainen kavereilleen ja mies oli ylpeä – toki vaimo oli siinä mielessä liian vanha, että Suuri Johtaja ja esikuva profeetta muhamed oli aikoinaan valikonut itselleen huomattavasti nuoremman. Mutta kyllä tätäkin kelpasi esitellä.
- No, meneehän tuo tuumasi syyrialainen ja teki uuden turvapaikkahakemuksen. Ensimmäinen pyyntö ”oikeudesta elää”, kun oli jostain kumman syystä (rasistisesta?) hylätty. Mutta ehkä naiminen voisi auttaa.
Kulttuuri edellä
Avioelämää oli mennyt puolisen vuotta, kun venakko alkoi kyllästyä miehensä uhkailuihin. ”Hän kertoi kuinka islaminuskossa pettäviä naisia rangaistaan ja tapetaan”.
Toiset puoli vuotta ja vaimo jätti avioerohakemuksen. Ketään ulkopuolista ei tuohon eroon tiettävästi liittynyt. Ehkä lähi-itäläinen tapa rakastaa ei sittenkään ollut se paras mahdollinen vaihtoehto. Syyrialainen olisi kernaasti jatkanut suhdetta, sillä nyt lähti alta yksi mahdollisuus ilmaiseen elämään hiljaisen ja nöyrän kansan kustannuksella.
- Mieltä rassasi myös se, että ”nyt se pirun ämmä vehtaa jonkun toisen miehen kanssa. Ihan niin kuin tämä hänen peli ei vetelisi”.
Syyrialainen päätti turvautua myös suomalaisten mustasukkaisten miesten käyttämään metodiin; exän kyttäämiseen ja uhkailuun. Väkivaltaa paennut mies uhkasi piestä vaimonsa invalidiksi ja ”auta armias, jos näen sinut toisen miehen kanssa, niin ammun teidät molemmat”. Sanojensa tehosteeksi mies näytti käsiasettaan.
- Näin kertoi ja menetteli siis mies, joka kertomansa mukaan on itse paennut väkivaltaa ja joutunut kidutuksen kohteeksi.
Kahvittelu keskeytyy rakkauden tunnustuksiin
6.3. naisen ollessa siskonsa kanssa kahvittelemassa Kaisaniemen metroaseman Cafe Metron ulkopöydässä, mies oli ilmestynyt sinne ”kuin tyhjästä”. Vainottu ja kiusattu otti aseen esiin, uhaten ex-vaimoaan taas kerran tutuin uhkauksin; tulen kohdistamaan tuki- ja liikuntaelimiisi sellaista väkivaltaa, jotta et enää koskaan pysty harrastamaan seksiä”. ”Teidän vankilanne eivät minua pelota”.
- Lopulta mies vannoi ikuista rakkauttaan ja sitä, että exä ei ymmärrä miten paljon hän kärsii. Tämähän on sellainen – kliseinen esimerkki ruikuttamisesta ja on käytössä laajalti ympäri maailman kulttuureista riippumatta.
Sisko otti ja lähti siitä paikasta kävelemään metroaseman valvomon suuntaan, josko sieltä joku jalat pöydällä makaava 165 senttinen miehenalku tulisi häätämään rakkaudentunnustajan muualle univormun antaman auktoriteetin perusteella.
Samalla ahdistunut syyrialainen otti esiin 7,63 kaliiperisen pistooliin ja tähtäsi naista reisien korkeudelle. Kuului kova pamaus ja nainen kertoi miten hän tunsi ruudinkäryn hajun. ”Olen varma siitä, että hän tähtäsi reisiini, mutta jostain syytä luoti meni ohi osuen lattiaan”. Kello oli tuolloin 15:16.
- Ehkä mies oli aiemmin tullut reisille ja päätti tulla vielä kerran. Edes jollain tapaa.
- Kuva poliisin etpk /Alibi
- Kaisaniemi_merkinnät.jpg (143.46 KiB) Katsottu 2928 kertaa
Vartijat saapuivat paikalle, moniosaaja uhkasi heitäkin aseella ja vartijat perääntyivät. Syyrialainen poistui portaisiin – sitä ennen hän halasi ex-vaimoaan ja sanoi tehneensä teon rakkauden ja kärsimyksen vuoksi – paeten metrolla Hakaniemen suuntaan. Matkalippuna toimi samainen käsiase, jolla hän uhitteli vartijoita – saman saivat tuta myös HKL:n lipuntarkastajat. Metroasema suljettiin toviksi, mutta voitiin avata uudelleen jo klo 15:55. Poliisi kertoi, että kyseessä oli ammuskelijan ja toisen osapuolen henkilökohtainen kriisi ja että sivullisille ei niiku aiheutunut vaaraa.
- Hmmm... Onhan aseella uhittelu nyt jonkinlainen vaaran tunne, mutta poliisin mielestä ei näemmä niiku sillai ole.
Selityksiä
Mies oli kateissa viikon päivät ja hän ilmoittautui Pasilan poliisitalolle 13.3. Ennen ilmoittautumistaan mies kertoi soittaneensa äidilleen Syyriaan – sukua oli siis edelleen siellä, ihme ja kumma – mainiten, että joutuu vankilaan. ”Minulla ei ole mitään menetettävää”.
Ex-vaimo sanoi kuulustelussa, että miehen motiivi oli epätoivoinen yritys pelotella, jotta avioliitto onnistuisi. ”En halua miehelle mitään pahaa, enkä vihaa häntä, mutta haluan, että hän saa rangaistuksen”.
Kuulusteluissa mies myönsi ampumisen, mutta sanoi olleensa paniikissa. ”En ikinä ole uhannut, enkä tahdo hänelle pahaa, sillä rakastan häntä”.
- Aseen hän kertoi ostaneensa tuntemattomalta mustalaiselta.
Kysymykseen että miksi sinulla on ase mukana, hän sanoi, että häntä on uhkailtu Syyrian kansannousun vuoksi ja että hän on saanut uhkaussoittoja tuntemattomista numeroista (eikö Syyriassa siis tunneta kaikkia numeroita?), olen ollut peloissani ja se juontaa kotimaastani, jossa minua kidutettiin.
Rakkauden hinta
Mies oli etsintäkuulutettu, sillä ”olen ollut Suomessa jo kuusi vuotta ja niistä laittomasti kolme vuotta. Kaikki hakemukseni ja ehdotukseni ovat saaneet kielteisen päätöksen”.
Miestä syytettiin törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikoksesta. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 41-vuotiaan miehen vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen toukokuussa 2006.
Lähteenä Alibi 6/2006 ja IS.
Tapauksesta uutisoitiin aikoinaan mm. IltaSanomissa:
7.3.2006 0:00Poliisi etsii metroasemalla ampunutta miestä Helsingissä
Poliisi jatkaa Helsingissä ampujan etsintää. Kaisaniemen metroasemalla iltapäivällä ampunutta miestä ei oltu tavoitettu illalla kello 20 mennessä.
8.3.2006 0:00Helsingin asemies yhä karkuteillä
Helsingin Kaisaniemen metroasemalla ampunut mies on yhä kateissa. Poliisi kuitenkin tietää, kuka mies on ja missä hän asuu.
14.3.2006 0:00Metroasemalla ampunut antautui poliisille
Kaisaniemen metroasemalla Helsingissä viikko sitten ampunut mies on antautunut poliisille. Myös ammuskelussa käytetty ase on löytynyt.
8.5.2006 16:16 | Päivitetty 8.5.2006 0:00Metroasemalla ampunut sai vuoden vankeutta
Helsingin Kaisaniemen metroasemalla ampunut mies tuomittiin vuodeksi ehdottomaan vankeuteen Helsingin käräjäoikeudessa.
Saiko mies kuitenkin sen puoltavan päätöksen, vai joutuiko hän kidutettavaksi maahan, jonka presidentti on saanut presidentti Tarja Haloselta (sd) suurimman mahdollisen Suomessa myonnettävän kunniamerkin.
- Entä oppiko tämä nuorikko tapauksesta yhtään mitään, vai nähdäänkö hänet jossakin welcomes refugee -miekkareissa vaatimassa oikeutta elämään - olkoot sen elämän hinta sitten millainen tahansa.
Johtuiko miehen sairaalloinen käytös kokemastaan kidutuksesta ja jatkuvasta pelossa elämisestä? Jos näin on, niin olkoot sitten niin, mutta miksi hän otti kuitenkin esiin islamin ja sen käytännöt? Luulisi että tuossa tilanteessa vetoaminen johonkin mielikuvitusolentoon ja sen barbaariseen sekä taannuttavaan vaikutukseen, olisi vähintä mitä tuossa tilanteessa olisi mieleen tullut.
- Taas oli saatu mies pois Syyriasta, mutta ei Syyriaa miehestä. Puhuvat huonosta kotouttamisesta. Tämä oli kait just sitä. Siis meidän syy.
Myös se, että vainoaminen jatkui myös Suomessa, kertoo siitä, että olemme yhteiskuntana epäonnistuneet. *
Uutisointi on noista ajoista muuttunut. Ennen tapausten kulkua seurattiin aktiivisesti, nyt yhä harvempi tapaus saa enää julkisuutta ensimmäisen uutisen jälkeen. On lukuisia tapon yrityksiä ja törkeitä pahoinpitelyitä, joiden tuomioista ei enää kerrota edes halaistua sanaa.
- Kummallinen vimma meedialla on kuitenkin kertoa, että jotain kauheaa on tapahtunut. Sitten seuraa vaikeneminen. Miksi? Eivätkö ne uutiset enää saa tarpeeksi klikkauksia? Siitäkö se on aidosti kiinni?
* yhteiskuntamme epäonnistuminen on uusi poliittinen termi, jota opetusministeri Li Andersson (vas) viljelee kun joku tai jotkut kiusaavat esim. koulussa jotakuta toista henkilöä.
Otsikkoon lisätty vuosiluku
-NILS-
