Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
annaanna
Watson itse
Viestit: 5928
Liittynyt: Su Heinä 04, 2010 2:29 pm

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Minä asun tuolla päin :D ja kyllä pihasta näkee auton jäljet, vaikkei vastasatanutta luntakaan olisi. Kuraan jää jäljet :D
Lie poliisilla todisteaineistoksi päätynyt valoksina. Havaintoja mistään muutto- tai pakettiautosta ei poliisi pyydä tai vieraista liikkujista, vaikka viimeisin varkaus on joulukuun puolella tapahtunut, ja muutkin mainitut marraskuussa. Ei myöskään tarkistamaan huviloita. Miksiköhän ei yleisön apua kaivata kuin ostotapahtumista?

Tosiasia poliisin mukaan rikossarja on, varastettu on huonekaluja kymmenien tuhansien arvosta, on sitten vanhuksilla sukulaisia tai naapureita. Perustuuko summa löydettyihin huonekaluihin (onko kaikki varastettuja) vai poliisin saamien murtokohteiden tavaraluetteloiden arvoihin. Mistään murtoaallosta ei ole tainnut uutisointia olla syksyn ajalta tai huonekaluliikkeen varaston murrosta.

Lääkäripariskunnan avioero ja puolisolle jääneitten huonekalujen takaisin varastaminen olisi ollut yksi vaihtoehto, mutta ei ole tässä tapauksessa.

Vangittuna nainen on törkeistä varkauksista, joista kolme eritelty vangitsemisperusteiksi. Kuitenkin kerrotaan useita varkauksia olleen. Syyskuun alun ja joulukuun väliseltä ajalta poliisi pyytää niistä käteiskauppatapahtumista ilmoittamaan. Nähtäväksi jää onko tuo myös lopullinen rikosten tekoaika eli todella lyhyt aika.

Tutkinnan kehittymisestä tässä lisätietoja odotellaan, vangitsemisen jatkumisesta ja apureista.
Great patriots! You are special and we love you.

sikapäivät2020
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: To Loka 08, 2020 12:02 pm

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja sikapäivät2020 »

Meidän paikallislehdessä oli tieto, että osa varastetusta huonekaluista on Alvar Aallon.Paimion keuhkosairaalalle suunnittelemia kalusteita.Ne eivät ole kovinkaan yleisiä,eikä ainakaan halpoja.

Avatar
On Anoi Kaa
Ben Matlock
Viestit: 8826
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

En päässyt kuin tähän ja pysähdyn, kun ihan sama aatos.
Rorschach kirjoitti:
Su Joulu 13, 2020 12:25 am
Outo tuo lausunto, että rikossarjalle ei ole löytynyt motiivia. Yleensähän varkauksissa motiivi on puhtaasti rahan tai omaisuuden hankkiminen. Jos se ei ole motiivi, niin olisiko kyseessä lääkäri, joka tarvitsisi itse lääkäriä? Harvemmin näkee että poliisi erikseen ilmoittaa ettei murroille ole motiivia.
Oudoksuttaa tuo lausunto, mutta mutta, voinet olla oikeassa tuossa tarpeessa, kun itselläkin tuli hetki otsikosta mieleen kleptomania, mutta se sitten häilyi, kun luin mitä on tehnyt, mutta tuli tuon lausunnon kautta uudelleen esiin. Poliisihan ei voi erikseen terveystietoja kertoa, että kleptomanian riivaama, jolloin voisivat päätyä tällaiseen? Toki siihen varmaan pitää yhdistyä se, että ei ole saatu sellaista rahaa, millä olisi merkitystä suhteessa jo olevaan omaisuuteen? Lekurit harvoin ovat köyhiä, usein kulkee suvussakin jo omaisuutta ihan kivasti.

Kleptomaniahan on seksistinen asia tai "oireyhtymä", mikä alkaa lähes aina kylmästä parisuhteesta ja päättyy erittäin noloihin tilanteisiin. Vällillä pikkukaupungissa urheilukaupan myyjä taklaa varakkaan naisen jollain jotain pingispalloja tms. joutavaa taskuissa, joskus taas toisessa pikkukaupungissa varakas mies käy kyselemässä "mitä se vei" ja makseli kotonaan asuvan ihmisen varkauksia, ettei nämä mennyt poliisille, kun oli itse syyttäjä. Kumpikin on totta, jätetään ajat ja paikat sekä muut tarkenteet pois.

Toisesta parisuhteesta en tiennyt, mutta toisessa oli kylmät, mutta ei mitenkään enää ainakaan riitaisat välit. Sellaiset mukavan hyytävät, että oli ahdistava olo heti kun meni sisään, jos nämä sattuivat olemaan samaan aikaan kotona.
Agatha Christien maailmankuulu "Kymmenen pientä neekeripoikaa" on nähtävissä live-näytelmänä täällä! Kuka murhaa ja kenet?

Avatar
On Anoi Kaa
Ben Matlock
Viestit: 8826
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Veikkaanpa muuten, että ne eivät haalalimiehet enää käki valosten kanssa satakunnan poliisissa, koska ainakin teollisuudessa on ollut erilaiset 3D-mallintimet jo kauan yleisiä, eikä ne muistaakseni paljoa enää maksa. Ovat kätevän kokoisia ja sellaisia, että voisin ajatella poliisi-insinööriksikin joutuneen osaavan sellaista käyttää, jopa ihan dekkarikin, jos ei oo liian boheemi ja juoppo. No, ne ajat ovat menneet, potkut saavat ja putkassa lisää monoa.
Agatha Christien maailmankuulu "Kymmenen pientä neekeripoikaa" on nähtävissä live-näytelmänä täällä! Kuka murhaa ja kenet?

Avatar
On Anoi Kaa
Ben Matlock
Viestit: 8826
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

annaanna kirjoitti:
Kujakatti kirjoitti: Kuulun muutamaan facebookin Artek- ja designhuonekaluryhmään ...
Osa ihmisistä on hyväuskoisia minkä tahansa asian tai viestin edessä.

Tämä nikki ei kyennyt sitten niitten Artek- ja desinghuonekaluryhmien nimiä kertomaan, joista olisi voinut itsekin käydä lukemassa miten on epäilty, hätäännytty ja helppoja osoitetietoja poistettu.
...
Jos luet tarkkaan, niin huomaat hänen kertoneen, että KUULUU ryhmään X ja Z, mistä saattaisi päätellä, että ryhmät ovat yksityisiä? Sitten voi klikata sitä kaikkien nettidekkareiden vanhan tutun suurennuslasiluupin kuvaa ja kirjoittaa siihen, jotta notta: ARTEK. Poimia vaikka tämä ryhmä, pyytää jäseneksi, voi tehdä vaikka valeprofiilin "valelääkäri" tai "rosmo" -nimellä ja toivoa parasta.
https://www.facebook.com/groups/152928495425871/

Jos ei tärpää, niin ei kannata lannistua, vaan lavastaa itsestään vaikkapa Sothebysin meklaritäti ja klikata samojen jannujen kirppariryhmään, hyvällä tsäkällä voitte päästä testaamaan Artekin kestävyyttäkin?! ;-) (löytyy myös artek-haulla, mutta eivät tainneet kummatkaan olla julkisia, liekkö tämä aiheuttanut paniikkinappulan, koska itse ainakin pitäisin kirpparin vähintään luettavissa, mutta saattaisin pimentää, jos joku kääpä kävisi pöllimässä asiakkaiden kamppeita. Poliisitutkintaan saakka näitä ei tule päästää, vaan ehdottomasti hoitaa itse, jos tekijä on varakas. Puristella menetettyjen tavaroiden arvo korkoineen takaisin. Voi uhata vihapuhua sitä, jos ei muuten ala rahaa tulemaan!
https://youtu.be/fYE4T3XX1Bw

Anteeksi tämä viesti, mutta oli pakko kirjoittaa jotain, kun Annis on vanha tuttava ja olin hämmästynyt, että tällaisiakin ryhmiä on, vaikka on niitä hölmömpiäkin, kun näissä varmasti säilyy arvo ja kasvaakin ja kaippa nämä voivat olla muutenkin mielenkiintoisia. Ellei sitten tule antaneeksi pois, kuten minä eräät design-huonekalut! :oops:
Agatha Christien maailmankuulu "Kymmenen pientä neekeripoikaa" on nähtävissä live-näytelmänä täällä! Kuka murhaa ja kenet?

Ghost hunting
Adrian Monk
Viestit: 2962
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

sikapäivät2020 kirjoitti:
To Joulu 17, 2020 7:02 pm
Meidän paikallislehdessä oli tieto, että osa varastetusta huonekaluista on Alvar Aallon.Paimion keuhkosairaalalle suunnittelemia kalusteita.Ne eivät ole kovinkaan yleisiä,eikä ainakaan halpoja.
Lääkärinaisella on ollut tietoa siitä, että missä tällästä arvotavaraa on, ken ties omien potilaiden omaisuutta?
Ei ole ihan joka kodin irtaimistoa.

Avatar
MissMallard
Christopher Lorenzo
Viestit: 1560
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Jotakin lääkeaineriippuvuutta on tällä kyseisellä lääkärillä ainakin ollut, mutta tuntuuko oudolta että näillä varastetuilla huonekaluilla olisi sitten tehnyt itselleen "lääkerahaa"? Voiko lääkeriippuvuus mennä niin vakavaksi ja kalliiksi että pitää alkaa asuntomurtoja tehtailemaan? Vai onko lääkeaineriippuvuus johtanut esim. sitten huumausaineriippuvuuteen? Tämä vain pohdintaa.

Mutta oheisessa linkissä lisää tästä oudohkosta murtosarjasta:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007689970.html

Jorkos
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Su Joulu 06, 2020 6:06 pm

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja Jorkos »

MissMallard kirjoitti:
Pe Joulu 18, 2020 10:22 am

Mutta oheisessa linkissä lisää tästä oudohkosta murtosarjasta:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007689970.html
Tässä linkin takaa:
38-vuotiasta lääkärinaista epäillään asuntomurtojen sarjasta – uhrina myös ex-kansanedustaja

Entisen kansanedustajan Mikko Elon vapaa-ajan asuntoon murtauduttiin marraskuun lopulla. Varkaita ei kiinnostanut mikään muu tavara kuin Artekin huonekalut.

Entisen kansanedustajan vapaa-ajan asunnosta vietiin 8 000 euron arvosta Artekin kalusteita. Murtosarjasta epäillään 38-vuotiasta lääkäriä, jonka ammatinharjoittamisoikeutta on rajoitettu lääkkeiden väärinkäytön takia.

LOUNAIS-SUOMEN poliisi tutkii erittäin poikkeuksellista murtovarkauksien sarjaa, jossa kohteina ovat olleet arvokkaat designtuotteet, kuten suomalaisen Artekin kalusteet.

Törkeitä varkauksia on tullut poliisin tietoon parikymmentä eri puolilta Suomea, ja rikoshyödyn epäillään olevan kymmenistä tuhansista jopa sataan tuhanteen euroon asti. Yksittäiset varastetut esineet ovat saattaneet olla tuhansien eurojen arvoisia.

Jutusta tekee poikkeuksellisen sekin, että poliisi epäilee rikossarjasta vantaalaista 38-vuotiasta lääkärinaista, joka on tällä hetkellä tutkintavankeudessa.

DESIGNVARAS iski myös entisen kansanedustajan ja valtiopäiväneuvoksen Mikko Elon ja tämä puolison Anja Elon kaksikerroksiseen vapaa-ajan asuntoon Eurajoella.

Elot huomasivat murtovarkauden 26. marraskuuta 2020. Murrosta ei ollut kulunut todennäköisesti pitkääkään aikaa, sillä he käyvät vapaa-ajan asunnollaan syksylläkin viikoittain tarkistamassa, että paikat ovat pysyneet kunnossa.

– Näin ensimmäisenä lasinsirpaleet terassilla. Luulin ensin, että lintu on lentänyt ikkunaa päin, ei minulla käynyt mielessäkään että joku olisi meille murtautunut, kertoo Anja Elo IS:lle.

Sitten hän tajusi, että kaikki pienemmät huonekalut olivat kadonneet sisätiloista.

Murtovarkaan mukaan olivat lähteneet muun muassa Artekin ritiläpenkki, sohvapöytä, takkakori ja satulavyötuolit. Kaikkiaan yksitoista designtuotetta, joiden yhteisarvo uusina on noin 8 000 euroa.

Murtovarkaussarjassa vapaa-ajan asunnoista on viety etenkin Artekin huonekaluja ja muita sisustustuotteita.

– Yksinään tuskin kukaan on voinut niitä viedä, sillä pöytiä ja tuoleja oli kannettu kahdesta kerroksesta, sanoo Mikko Elo.

Aivan kaikkia Artekin huonekaluja ei kuitenkaan ollut viety. Jäljelle oli jäänyt muun muassa painava, kaksi ja puolimetrinen sohva.

– Se on hirveän iso, 50 vuotta vanha sohva. Sen olisivat saaneet vaikka viedäkin, sanoo Anja Elo ja naurahtaa.

– Ensialkuun olin varmaan jonkinlaisessa sokissa, mutta onneksi tämä juttu nyt jo vähän naurattaakin.

ELOJEN vapaa-ajan asuntoon tehdystä murrosta tekee epätyypillisen se, että varas tai varkaat ovat takuuvarmasti tienneet, mitä etsiä.

Asunnosta ei viety Artekin tuotteiden lisäksi mitään muuta, eikä paikkoja ollut pengottu, rikottu tai sotkettu. Jopa varastettujen huonekalujen päällä olleet peitot oli aseteltu nätisti lattialle.

Elot epäilivät aluksi joutuneensa ulkomaalaisen rikollisliigan kohteiksi, mutta kun he lukivat Satakunnan Kansasta, että epäiltynä onkin lääkärinainen, he olivat äimän käkenä.

– Ihan käsittämätön juttu! Luulisi lääkärin pystyvän ostamaan Artekin huonekalut ihan kaupasta omalla palkallaan, Anja Elo sanoo.

POLIISI teki teknistä tutkintaa rikospaikalla ja sai taltioitua yläkertaan johtavista rappusista mahdollisesti murtovarkaalle kuuluvan jalanjäljen.

– Minultakin ottivat jalanjäljen, että pystyvät erottamaan minun jälkeni muista jäljistä, sanoo Anja Elo.

Eloja hämmästyttää etenkin se, miten varkaat olivat tienneet tulla juuri heidän asuntoonsa. Poliisi oli kysellyt Eloilta muun muassa, ovatko he julkaisseet kuvia vapaa-ajan asunnoltaan sosiaalisessa mediassa tai käykö heillä paljon vieraita.

– Mutta ei meillä ole käynyt lähinnä kuin perhepiiri, olemme viettäneet rauhallista eläkeläisten elämää, sanoo Anja Elo.

– Vai onko käyty sitten ihan kurkkimassa sisälle? pohtii Mikko Elo.

Epäilty on vangittu, mutta huonekalujen kohtalosta ei ole vielä kuulunut mitään. Elot eivät tiedä, onko ne esimerkiksi ehditty jo myydä eteenpäin.

– Mutta täytyy sanoa joka tapauksessa kiitos poliisille loistavasta työstä. Emme uskoneet että tämän jäljille päästäisiin, sanoo Mikko Elo.

TAPAUS on kuitenkin kaikkea muuta kuin ratkaistu. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hanna Lindblad sanoo, että tutkinta laajentuu jatkuvasti. Hän luettelee, että ilmoituksia on tullut muun muassa Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Pirkanmaalta.

– Juttu elää koko ajan, kun rikoksia sarjoitetaan.

Poliisi epäilee, että 38-vuotias lääkäri on myynyt varastettuja desinghuonekaluja ja sisustusesineitä syyskuun ja joulukuun välisenä aikana Vantaalla. Kaupat on tehty käteisellä.

Poliisi pyytää ostajia ilmoittautumaan. Huonekaluja myyneestä lääkäristä kerrotaan tuntomerkkeinä, että kyseessä on vaaleahiuksinen, suomalainen nainen.

– Korostan, että tavaroita ostaneita henkilöitä ei epäillä rikoksesta, sanoo Lindblad.

Tällä hetkellä jutussa ei ole lääkärin lisäksi muita henkilöitä kiinniotettuina tai vangittuina. Rikoskumppanien mahdollisuutta ei ole kuitenkaan suljettu pois.

– Sitä selvitetään vielä.

ILTA-SANOMIEN selvitysten perusteella epäillyllä lääkärillä ei ole entisyyttä omaisuusrikoksista, mutta hänen ammatinharjoittamisoikeuttaan on rajoitettu lääkkeiden väärinkäytön takia.

Rajoitus koskee sitä, ettei hän saa määrätä apteekista toimitettavaksi itselleen pregabaliinia sisältäviä tai muutoin keskushermostoon vaikuttavia tai huumausaineiksi luokiteltavia lääkkeitä. Eräs tunnetuimmista pregabaliinin kauppanimistä on hermokipulääke Lyrica, jota tiedetään käytettävän myös päihtymistarkoituksessa.

Lääkäri on takavuosina yrittänyt väärentää reseptejä itselleen. Hän syyllistyi lääkkeiden vaikutuksen alaisena törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Helsingissä marraskuussa 2018.

Tuolloin hän ajoi C-sarjan Mercedes Benzillään ulos tieltä törmäten liikennemerkkiin ja kolmeen jalkakäytävällä olleeseen ihmiseen. Hetkeä ennen törmäystä hän oli seilannut autollaan eri ajokaistoilla ja ajanut vastaantulevien puolella.

Lääkärin verestä löydettiin onnettomuuden jälkeen loratsepaamia, tramadolia, pregabaliinia sekä tsolpideemia, jotka ovat keskushermostoa lamaavia lääkeaineita. Käräjäoikeus antoi naiselle rangaistukseksi 90 päiväsakkoa, joista tuli yhteensä 500 euroa maksettavaa.
Julkaistu: 18.12. 7:35

rollerball
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: Su Helmi 01, 2015 12:15 am

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja rollerball »

Mersukeissi kuulostaa jotenkin tutulta, olisko ollut täälläkin jossain säikeessä?

Uskomatonta että poliisi on päässyt näinkin pitkälle omaisuusrikoksen selvittelyssä.

KZA
Lauri Hanhivaara
Viestit: 120
Liittynyt: Ti Touko 12, 2015 8:33 pm
Paikkakunta: Kehä 3 ulkopuolella

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja KZA »

Ja tällainen ihminen saa edelleen toimia ammatissaan...???
Suattaaha se olla mut suattaa olla olemattakii...

annaanna
Watson itse
Viestit: 5928
Liittynyt: Su Heinä 04, 2010 2:29 pm

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Ulkomaalaisia on taidettu olettaa jokaikisen murron tekijöiksi. Ympäri maata. Nuin vaan. Niinkuin minfossa :D
Ai että. Voin vain kuvitella sen vihan määrää, joka ulkomaalaisiin murtomiehiin kohdistettu. Ihan lastenkin kuullen.

Koukkuun on tainnut lääkkeisiin jäädä ja käteistä ehkä niiden hankkimiseen tarvinnut, mutta kun oli sitä varastoon kertynyttä tavaraa huomattava määrä, niin vähän epäilen riippuvuuden rahoittamisen pelkästään motiivi olevan. Erittäin määrätietoinen pitkäaikaisen rahoitussuunnitelman toteuttaja, ei normo lyhytjänteinen seuraavan annoksen järjestäjä, jos tosiaan huumavien lääkkeiden ostamisen rahoittamiseen keskittynyt.
Taitaa vangittu edelleen olevan haluton avaamaan motiiviaan poliisille.

Artek siis myy mm. Paimio-nojatuolia, joka on alun perin suunniteltu parantolan käyttöön. Sikäli noita mainitaan Paimion parantolasta peräisin oleviksi.

Eloilta oli yksitoista esinettä viety, kaikki naisen yksin kannettavissa olevia. Harmi, että Elot keskittyivät vastaamaan lähinnä siihen, ettei huvilalla ulkopuolisia ole käynyt. Mutta näiden uhrien perusteella ei ainakaan tässä tapauksessa ole myynti-ilmoituksen avulla varkauden kohteeksi jouduttu.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007689970.html

"-TAPAUS on kuitenkin kaikkea muuta kuin ratkaistu. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hanna Lindblad sanoo, että tutkinta laajentuu jatkuvasti. Hän luettelee, että ilmoituksia on tullut muun muassa Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Pirkanmaalta.

– Juttu elää koko ajan, kun rikoksia sarjoitetaan."

Tuon jo saattoi arvatakin. Uhrit sarjoittaa.

Erikoista, jos ihmiset joutuvat itse ilmoittelemaan joutuneensa murtojen kohteeksi, kun lienevät jo aiemmin poliisille niistä ilmoitelleen. Toivoisi kerrottavan, että poliisi on ITSE kyennyt etsimään mahdollisia tapauksia, jotka voivat liittyä naiseen.
Great patriots! You are special and we love you.

Syskon S
Jack Bauer
Viestit: 916
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja Syskon S »

Lääkäri voi sössiä raha-asiansa ihan yhtä hyvin kuin muutkin. Elämäntapa sovitettu tulojen mukaan, jotka saattavatkin sitten romahtaa syystä tai toisesta. Tässä se syy on luultavasti ollut lääkeriippuvuus, joka rajoittaa työnsaantia. Ellei huumeriippuvaisella lääkärillä ole ollut vakituista työpaikkaa, hän on voinut jäädä jopa kokonaan työttömäksi. Siinäpähän sitten maksat elämistäsi työttömyyskorvauksilla, kun menot on suunniteltu kohtuullisen kokoisen palkan mukaan (palkka nyt ei perusterveyskeskuslääkärillä sinänsä edes mahdottoman iso ole, jos ei hanki lisätienestejä yksityiseltä, tekemällä yöpäivystyksiä jossain tms.).

Tuo väite, että lääkäri urkkisi yksityiskohtia potilaiden sisustustavoista 15-20 min. vastaanottoajalla, on kerta kaikkiaan naurettava. Vaatisi tosi pitkäaikaisen ja tiheän hoitosuhteen ja ehkä myös vähän löperön potilaan, että sellainen olisi mahdollista ja tuskin yhdellä lääkärillä olisi paljon sellaisia potilassuhteita. Sisustus- ja design-ryhmät ovat hyviä tuollaiseen tarkoitukseen, kuten myös asuntomyynti-ilmoitukset ja erilaiset myyntikanavat. Likaisella mielikuvityksella varustettu ihminen voi esim. keksiä, että Tori.fi:n myynti-ilmoituksissa on monesti myyjän puhelinnumero ja sitä kautta pystyy selvittämäön osoitteen, ellei myyjä ole salannut tietojaan. Yksi vaihtoehto on katsoa, kuka on myynyt enemmänkin kalliita kalusteita, ostaa häneltä vaikka jotakin halvempaa ja saada sen noudon varjolla osoite tietoonsa ja samalla tehdä havaintoja asunnosta murtoa varten. Saattaapa omistaja jopa innostua esittelemään aarteitaan toiselle harrastajalle tai sellaiseksi oletetulle.

Käsittämättömät rahasummat on kyllä tuossa kyseessä, vaikka designista onkin kyse :shock: Onkohan rouva mahtanut vielä uskaltaa myydä läheskään kaikkea, kun noissa on melkein pakosti pitänyt olla kyse tuhansien eurojen valaisimista ja kalusteista, ei mistään perus-artek-jakkaroista ja pöydistä ja tuollaiset ovat helpommin tunnistettavissa. Parissa kuukaudessa ei ehdi nyysiä 100 000 edestä tavaraa, jos kappalehinnat on joitain satasia.
Minä en hämmästy mistään

Syskon S
Jack Bauer
Viestit: 916
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja Syskon S »

Tsekkasin nyt vasta tuon annannaan laittaman linkin. Näköjään jotkut kalustavat kotinsa tai vapaa-ajanasuntonsa pelkästään satulatuoleilla ja ritiläpenkeillä, joten pystyy varas tiliä tekemään noillakin... Noita on paljon turvallisempaa myydä, kuin jotain Tynellin valaisimia tms.

"Käräjäoikeus antoi naiselle rangaistukseksi 90 päiväsakkoa, joista tuli yhteensä 500 euroa maksettavaa." Tuon perusteella sanoisin, että työssäkäynti ei taida enää onnistua tältä lääkäriltä.
Minä en hämmästy mistään

zalando
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: To Marras 15, 2012 11:43 am

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja zalando »

Ilmeisen päihdeongelmaiselta lääkäri vaikuttaa kun on rajoitettu reseptin kirjoitusoikeuksia. Ihmisiä se lääkäritkin on, päihdeongelma vie elämän huonolle tolalle, laskut kasaantuu, on ehkä velkoja tahoille joille ei kannata olla velkaa jne.

annaanna
Watson itse
Viestit: 5928
Liittynyt: Su Heinä 04, 2010 2:29 pm

Re: Lääkärinainen tehtaillut asuntomurtoja Satakunnassa

Viesti Kirjoittaja annaanna »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Pe Joulu 18, 2020 2:59 am
...
...


Oudoksuttaa tuo lausunto, mutta mutta, voinet olla oikeassa tuossa tarpeessa, kun itselläkin tuli hetki otsikosta mieleen kleptomania, mutta se sitten häilyi, kun luin mitä on tehnyt, mutta tuli tuon lausunnon kautta uudelleen esiin. Poliisihan ei voi erikseen terveystietoja kertoa, että kleptomanian riivaama, jolloin voisivat päätyä tällaiseen? Toki siihen varmaan pitää yhdistyä se, että ei ole saatu sellaista rahaa, millä olisi merkitystä suhteessa jo olevaan omaisuuteen? Lekurit harvoin ovat köyhiä, usein kulkee suvussakin jo omaisuutta ihan kivasti.

Kleptomaniahan on seksistinen asia tai "oireyhtymä", mikä alkaa lähes aina kylmästä parisuhteesta ja päättyy erittäin noloihin tilanteisiin. Vällillä pikkukaupungissa urheilukaupan myyjä taklaa varakkaan naisen jollain jotain pingispalloja tms. joutavaa taskuissa, joskus taas toisessa pikkukaupungissa varakas mies käy kyselemässä "mitä se vei" ja makseli kotonaan asuvan ihmisen varkauksia, ettei nämä mennyt poliisille, kun oli itse syyttäjä. Kumpikin on totta, jätetään ajat ja paikat sekä muut tarkenteet pois.

Toisesta parisuhteesta en tiennyt, mutta toisessa oli kylmät, mutta ei mitenkään enää ainakaan riitaisat välit. Sellaiset mukavan hyytävät, että oli ahdistava olo heti kun meni sisään, jos nämä sattuivat olemaan samaan aikaan kotona.
Kiitos, että jaoit vanhat tietosi. Minäkin muistan miten eräs leski varasteli kahvi- ja voipaketteja. Toinen, naimisissa ollut, lakanoita naruilta. Kumpikaan ei kerännyt huonekaluja myyntiin.
Great patriots! You are special and we love you.

Vastaa Viestiin