Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta

Entinen sosiaalidemokraattipoliitikko Mohamed Abdi Elmi on saattanut syyllistyä jopa 20 rikokseen, joihin kuuluvat muun muassa miljoonien kavallus, kirjanpitorikoksia ja järjestettyjä jalkapallo-otteluita.
Mohamed Abdi Elmiä etsittiin viikonloppuna. Häntä epäillään pääasiassa törkeästä petoksesta. Tutkittavana on muun muassa Ruotsin työvoimavirastoon kohdistunut yli 25 miljoonan kruunun huijaus. Tutkinnassa on yhteensä parikymmentä rikosepäilyä.
Lauantai-iltana myös Elmin lähisukulainen pidätettiin Arlandassa, kun hän oli lähdössä maasta. Sukulaista epäillään törkeästä petoksesta. Tiistaina Abdi Elmi antautui itse poliisille.
Rikosvyyhti liittyy Elmin hallinnoiman jalkapalloseuraan Växjö Unitediin, jonka toiminta perustuu täysin etnisyyteen. Kaikki pelaajat ovat afrikkalaisia, pääasiassa somaleja.
Växjö United erotettiin Ruotsin jalkapalloliitosta huhtikuussa 2019. Seuraa syytettiin toistuvasti otteluiden järjestämisestä mutta myös muista rikkomuksista.
Kuukausi takaperin kävi ilmi, että Elmi oli houkutellut 40 ugandalaista jalkapalloilijaa Ruotsiin Växjö Unitediin Gothia Cupin kautta vuosina 2012-2014. Todistajien mukaan Mohamed Abdi Elmi vieraili Ugandassa ja antoi lupauksia asunnoista, ruoasta, korvauksista, henkilöllisyystodistuksista ja elämästä ammattilaisjalkapalloilijana Ruotsissa. Kun ugandalaiset saapuivat Ruotsiin, osoittautui, että lupaukset olivat olleet liioiteltuja.
Veroviranomaiset ja poliisi epäilevät, että Elmi on käyttänyt pelaajia useissa petosepäilyyn liittyvissä yrityksissä. Kansainvälinen asiantuntija James Esson uskoo, että kyseessä on jalkapallon varjolla tapahtuva ihmiskauppa.
Lähteet Expressen, S-sanningen.
https://www.kansalainen.fi/poliisi-sosi ... epaillaan/
https://www.expressen.se/sport/fotboll/ ... efterlyst/

-
kakkosurpo
- Frank Columbo
- Viestit: 9023
- Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
- Paikkakunta: Jupiter
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Mitä uutisoimisen arvoista tässä on?
Somppu otti kehitysapua ilman turhia sivukuluja.

Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
-
Papa Legba
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1367
- Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Kun on somali ja demari niin mitä muuta voisi odottaa?
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Ruotsilla hardcore versio hususta?
- H.Moilanen
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4991
- Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Niin, ja missä rikos?kakkosurpo kirjoitti: La Tammi 30, 2021 3:12 pm Mitä uutisoimisen arvoista tässä on?
Somppu otti kehitysapua ilman turhia sivukuluja.
Tämähän on vain sitä kulttuuria.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Aiheesta lisää täällä.
- occopution
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 529
- Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 7:17 pm
- Paikkakunta: NaurisMaa
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Haahhahhaa! Että mää nauran näille sossuille ja sompuille!!! Näin sitä osataan ja pystytään huijaamaan valkoista miestä, kun on tarpeeksi röyhkeyttä ja suojaväri, ei kukaan USKALLA edes epäillä.
For Ever Young! 17-vuotiaita jo vuodesta 2015!
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Somaleista ei ole koskaan muuta kuin haittaa. Niitä ei pitäisi ottaa minnekään sivistyksen pariin. Täysin vähä-älyisiä ja röyhkeätä sakkia.
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Ehkä paremminkin Gurhan. Mutta joo, kyllähän sitä aika kusessa ollaan, kun kehitysmaamuslimit johtavat suunnilleen kaikkia rikostilastoja, mutta järjestelmä on viritetty tuomaan heitä lisää, ja vahtimaan, ettei kukaan sano neekeriä.
Onkohan Elmi käynyt ahneeksi, kun ei ole lähtenyt Somaliaan elämään herroiksi? Tai sitten ei vain ole osattu katsoa yhtään tulevaisuuteen.
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Ullatus.. voiko ullatuksetömpää yhdiselmää tähän olla kuin demari ja somali
- On Anoi Kaa
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11797
- Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
- Paikkakunta: Syvä joki
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Tämähän se vähänkään meitin tulevaisuutta ajattelevien verenpainetta nostaa. Täytyy muistaa, että tässäkin keskustelussa mainitut husuttajat ovat sitten sitä heidän parhaimmistoa, todellinen aavikkoviidakko-keihäänkärki. Tulta munille!
On se vaan tosiaankin hienoa, että täytyy välttää heitä arvostelemasta, mutta samaan aikaan voin sanoa kenelle suomalaisella mitä ja milloin tahansa. Tasa-arvomme on kaputt!
Voi vaan miettiä millaisia kledjuja Ruottin Olmi alkanut pahimmillaan/parhaimmillaan pitämään ja kultaa varmaan kaulassa, jos ei niissä hampaantyngissäkin? Kuvittelen sellaiseksi gangstarappariksi?Villeri kirjoitti: La Tammi 30, 2021 6:15 pm ...
Mutta joo, kyllähän sitä aika kusessa ollaan, kun kehitysmaamuslimit johtavat suunnilleen kaikkia rikostilastoja, mutta järjestelmä on viritetty tuomaan heitä lisää, ja vahtimaan, ettei kukaan sano neekeriä.
Onkohan Elmi käynyt ahneeksi, kun ei ole lähtenyt Somaliaan elämään herroiksi? Tai sitten ei vain ole osattu katsoa yhtään tulevaisuuteen.
On se vaan tosiaankin hienoa, että täytyy välttää heitä arvostelemasta, mutta samaan aikaan voin sanoa kenelle suomalaisella mitä ja milloin tahansa. Tasa-arvomme on kaputt!
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Ei niiden musta kuula sopisi kuin biljardipalloksi. On ne tyhmää kansaa. No me ollaan vielä tyhmempiä kun niitä loisia Tänne otetaan. Annetaan vielä vittuilla meille.
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Koneinsinööri koneinsiröi. Eipä mulla muuta.
"Those who want respect, give respect."
-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3251
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Jos somali olisi virus, sen eteneminen olisi jo estetty.
Mens malus in corpore sano
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Miten niin? Mielestäni asia on juuri toisin päin. Silloin levitettäis punainen matto virukselle.canis lupus kirjoitti: La Tammi 30, 2021 9:19 pm Jos somali olisi virus, sen eteneminen olisi jo estetty.
"Those who want respect, give respect."
-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3251
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: Ruotsi: Poliisi epäilee demarisomalia 25 miljoonan kruunun puhalluksesta
Siis, kysymys ei kuulunut "jos virus olisi somali". Silloinhan virus olisi valittu jo hallitukseen, jonkun (yhtä turhan) demariministerin tilalle?jepulis82 kirjoitti: La Tammi 30, 2021 9:27 pmMiten niin? Mielestäni asia on juuri toisin päin. Silloin levitettäis punainen matto virukselle.canis lupus kirjoitti: La Tammi 30, 2021 9:19 pm Jos somali olisi virus, sen eteneminen olisi jo estetty.
Mens malus in corpore sano