PPK 1993
”Hammasmurhaaja”
Elokuussa 1980 rikospoliisi sai tiedon, että eräs perheenäiti oli kuollut epäilyttävissä olosuhteissa.
Perheen isää epäiltiin surmaan syylliseksi, mutta kun todisteita ei löytynyt riittävästi, mies päästettiin vapaaksi.
Tapaus kirjattiin tapaturmaksi.
Pariskunnalla oli lapsia, jotka äidin kuoleman aikoihin olivat alaikäisiä.
Eräs heistä ilmoitti täysi-ikäiseksi tultuaan poliisille, että äidin kuolema ei ollut ollut tapaturma, vaan isän aiheuttama.
Juttu otettiin esille uudestaan ja sen tutkimuksen vana vedessä paljastui hirvittäviä asioita.
Itä-Helsingin kupeessa sijaitsee nk. Kivinokan siirtolapuutarha, missä vuosina 1986–1988 sattui useita tulipaloja, milloin paloi ulkovessa, milloin jokin vaja, milloin mitäkin, mökkejäkin.
Muun muassa kolme mökkiä paloi, mutta ne eivät olleet tyhjillään.
Niiden mukana saivat surmansa neljä miestä ja yksikoira. Paloja tutkittiin aikanaan, mutta niitä ei pidetty murhapolttoina,
palot kirjattiin loppuun käsitellyiksi.
Nyt ne osoittautuivatkin murhapoltoiksi, aikaisemmin vaimonsa surmanneen miehen kostoiksi kaikenlaisista vähäpätöisistä syistä.
Eräät todistajina kuullut sanoivatkin, että tekijä -Ismo - oli arkailija, riidan tullen hän ei uskaltanut ryhtyä tappelemaan,
mutta palasi kyllä kostamaan omalla tavallaan.
Juttuja oikeudessa käsiteltäessä syyttäjä sanoi, ettei hän koskaan aikaisemmin ollut joutunut kokemaan mitään vastaavaa.
”Murhaajalla lienee Suomen ennätys alallaan ”, syyttäjä lisäsi.
.
Kuollut perheenäiti
Hieman ennen puolta päivää elokuun 8. päivänä 1980 palolaitoksen päivystäjä ilmoitti rikospoliisille, että Tuukkalantie 17:a eräässä kerrostaloasunnossa on kuollut nainen.
Ilmoitus ei sisältänyt muuta tietoa.
Paikalle meni väki valtaryhmän tutkija yhdessä nuoren teknisen tutkijan kanssa.
Huoneisto käsitti kaksi huonetta ja keittiön.
Asunnon pienestä eteisestä oli kulku keittiöön, kylpyhuoneeseen ja olohuoneeseen.
Kylpyhuoneen läpi pääsi makuuhuoneen ja lastenhuoneen väliseen käytävään ja edelleen suoraan jatkettaessa muutaman neliön suuruiseen vaatehuoneeseen.
Vaatehuoneen lattialle levitetyn, osittain märän patjan päällä makasi 36-vuotias naisvainaja, Kaija.
Vainajan paljaan alavartalon päällä oli villamatto. Jalat olivat lievästi koukussa ja kädet olivat koukistuneina rinnan päällä pään ollessa vasemmalle kallistuneena. Muutama kärpänenkin oli ehtinyt paikalle.
Kuolonkankeutta oli jo kehittynyt ja ruumiin alapinnoilla oli nähtävissä lautumia.
Tutkija totesi myös ulkoisen väkivallan merkkejä: mm. yksi yläetuhammas puuttui, kehossa oli lieviä ihohankaumia ja yläraajoissa oli mustelmia. Sukuelimistä oli vuotanut vähän verta.
Nuori tekninen tutkija kuvasi innokkaasti vainajaa tutkimuksen eri vaiheissa. Muutamia kuvia otettiin myös asunnon muista tiloista. Lastenhuoneessa oli kouluikäisten lasten tavaroita ja vuoteet.
Keittiön järjestys oli jotakuinkin normaali. Pöydälle oli jäänyt kouluun kiirehtineiden lasten juomalaseja ja puurolautasia.
Niiden seassa olleet viiniltä tuoksuva juomalasi ja täysinäinen tuhkakuppi sekä tiskipöydälle jäänyt tyhjä viinipullo kielivät asunnolla käytetyn alkoholia.
Mikään ei näyttänyt viittaavan kamppailuun.
Kaija makaa taustalla olevan vaatehuoneen lattialla. Vaatehuoneen ovesta näkyy myös viemärin avaamiseen käytettävä käsikäyttöinen pumppu, jota Ismo käytti tehdessään Kaijalle seksuaalista väkivaltaa.
- Ismon ja Kaijan asunto.jpg (127.5 KiB) Katsottu 1179 kertaa
Perheen isä
Tutkijoita asunnolla vastassa ollut 37-vuotias, alkoholilta tuoksuva aviomies Ismo selosti vuolaasti viime aikojen tapahtumia tutkijan kysellessä.
Ismo kertoi, että hän oli naukkaillut viiniä vaimonsa kanssa edellisestä iltapäivästä alkaen, kunnes illalla hän itse oli nukahtanut.
Hän kertoi heränneensä keskiyön aikaan ja herättäneensä Kaijan, koska oli halunnut olla tämän kanssa sukupuoliyhteydessä.
Koska Kaijalla oli kuukautiset, hän oli komentanut tämän kylpyhuoneeseen alapesulle.
Ismon kertoman mukaan Kaija oli mennyt kylpyyn vaatteet yllä. Hän itse oli poistunut kylpyhuoneesta
lastenhuoneeseen, koska joku neljästä lapsesta oli herännyt.
Palattuaan hetken kuluttua takaisin kylpyhuoneeseen Kaija oli kylpyammeessa selällään, pää osittain vedenpinnan alapuolella. Hätääntyneenä Ismo oli nostanut Kaijan ammeesta pois ja raahannut hänet vaatehuoneen lattialle levittämänsä patjan päälle,
koska Kaija oli rimpuillut vastaan niin, ettei hänen
kuljettamisensa makuuhuoneeseen ollut onnistunut.
Ismon mukaan Kaija oli tässä vaiheessa sammunut. Ismo itse oli mennyt nukkumaan makuuhuoneeseen.
Ismo oli pituudeltaan noin 177 cm:n mittainen ja vartaloltaan hän oli normaali.
Kaija oli häntä huomattavasti pienempi ja kevyempi.
Seuravana aamuna lapset, joista vanhin oli hieman alle 15-vuotias, olivat lähteneet kouluun Ismon keiteltyä heille puuroa.
Lasten lähdettyä Ismo oli käynyt katsomassa vaatehuoneessa nukkuvaa Kaijaa ja yrittänyt rakastella hänen kanssaan.
Kaija oli edelleen nukkunut sikeästi. Noin tunnin kuluttua Ismo oli mennyt Kaijan luo toisen kerran. Tällöin Kaija oli näyttänyt elottomalta. Huulet olivat sinertäneet, hengitys ei tuntunut ja iho oli kylmä.
Kysyttäessä yläetuhampaan puuttumisesta Ismo selosti joutuneensa elvytystoimissa avaamaan Kaijan suuta väkisin, jolloin hammas oli irronnut.
Jonkin aikaa kestäneen tuloksettoman elvytyksen jälkeen Ismo oli käynyt naapurin rouvan, rouva Haapasen, luona pyytämässä tilaamaan ambulanssin.
”Kaija on kuollut” - oli Ismo sanonut Haapaselle.
Haapanen oli epäillyt Ismon puhetta, koska Ismo oli ennenkin puhunut perättömiä Kaijan kuolemasta.
Ismo oli vakuutellut puhuvansa totta jatkaen, että Kaija oli hukkunut kylpyammeeseen.
Haapanen oli uskonut Ismoa vasta sitten, kun hän oli käynyt Kaijaa katsomassa. Kaija oli ollut kylmä ja kuolleen näköinen.
Haapasta oli jäänyt kuitenkin vaivaamaan se, ettei Kaija vaatehuoneen lattialla maatessaan näyttänyt hukkuneelta.
Paikalle tulleen ambulanssin miehistö oli todennut Kaijan kuolleeksi.
Kuolinsyy
Ruumiinavauksen suorittanut oikeuslääkäri totesi vainajan yläetuhampaan irronneen vastikään.
Puuttuva hammas oli ollut pitkäjuurinen. Kaikki muut hampaat olivat tallella ja ne olivat reiättömät ja hyvät.
Oikeuslääkäri totesi aivoissa olevan ulkoisen väkivallan aiheuttamaa verenpurkaumaa.
Alustavassa tarkastelussa havaitut kehon ulkoiset vammat olivat pinnallisia.
Keuhkoissa oli merkkejä veden hengittämisestä. Mitään sairauksiin viittaavaa ei avauksessa löytynyt.
Peruskuolinsyyksi katsottiin ulkoisen väkivallan aiheuttama verenvuoto aivoissa ja kuolemaan myötävaikuttavaksi tekijäksi mm. veden hengittäminen.
Käytännössä tämä tieto tarkoitti sitä, että rikospoliisin oli ryhdyttävä selvittämään, miten Kaijan kallovamma oli syntynyt.
Aviomiestä epäillään
Epäilyt kohdistuivat Ismoon. Ismon ja Kaijan naapureita puhuteltiin ja myös perheen lapsia.
Lapset olivat kovin niukkasanaisia eivätkä lapsia hoitamassa olleet isovanhemmat olleet kertoneet mitään uutta tietoa.
Muutamat puhuttelukierroksen aikana tavatut naapurit olivat kuulleet asunnosta Kaijan kuolemaa edeltäneenä yönä kovaa kolinaa, rymähdyksiä sekä naisen ja lasten huutoja.
Eräs naapureista oli kuullut selkeästi Kaijan huutavan apua.
Välillä lapset olivat huutaneet: ”Isä, älä lyö enää.”
Pahimmillaan tappelu oli kuulunut puolenyön paikkeilla. Eräs nuori mies, joka oli palannut kotiinsa yöllä, oli kuullut ko. asunnosta ääntä, kuin ammeeseen olisi laskettu vettä.
Naapurit toivat esille myös sen, että asunnossa oli tapeltu melko usein ja että siellä oli käytetty runsaasti alkoholia.
Ismo pidätettiin kuulusteluja varten muutaman päivän kuluttua Kaijan kuolemasta.
Kuten alustavassa puhuttelussa tapahtumapaikalla, Ismo selosti vuolaasti illan ja yön tapahtumia muuttamatta kertomustaan
olennaisesti miltään osin.
Kallovamman syntymiseen liittyvien kysymysten yhteydessä hän mainitsi Kaijan juopottelevan elämäntavan.
Kaija saattoi kännissä kaatuilla pahastikin, kuten esimerkiksi kuolemaa edeltäneellä viikolla erään puutalon jyrkissä portaissa.
Tämän tapauksen silminnäkijöiksi Ismo ilmoitti henkilöitä, jotka todella olivat olemassa. Itse hän sanoi olleensa silloin jossain muualla.
Tutkimukset jumiutuivat paikalleen. Ismo oli onnistunut harhauttamaan huomion itsestään Kaijan riskialttiiseen elämäntyyliin.
Ismo vapautettiin ja tutkinta päätettiin. Tapaus arkistoitiin tapaturmaisena kuolemana.
Vapauduttuaan Ismo palasi kaveripiireihinsä ja alkoholia kului runsaasti.
Yleensä hän ryyppäsi Matti-nimisen, samanikäisen naapurin miehen kanssa.
Lasten kysellessä isältä äidin kuolemaa isä oli muuttunut aggressiiviseksi.
Elämä asumalähiössä jatkui. Kaijan kuolemansyytä pohdittiin eri porukoissa.
Joku oli kuullut Kaijan hukkuneen kylpyammeeseen, toinen tiesi Ismon aiheuttaneen kuoleman jne.
Sosiaaliviranomaiset sijoittivat Ismon ja Kaijan lapset lastenkoteihin. Elämä jatkui... Joka vuosi, äitienpäivänä viimeistään, äidin kuolema ja siihen liittyvät tapahtumat tulivat lasten mieleen...
Kymmenen vuotta myöhemmin
Vuoden 1990 lopulla eräänä yönä poliisin hälytyskeskukseen soitti nuori henkilö kertoen Kaijan kuolemasta ja epäilyistään,
että siihen liittyi rikos. Henkilö perusteli epäilyksensä ja halusi, että asiassa suoritettaisiin uusia tutkimuksia.
Päivystäjä totesi soittajan olleen asiallinen ja asiansa esittämisessä johdonmukainen, joten hän kirjasi soittajan kertomat tiedot muistiin ja toimitutti ne eteenpäin tutkinta osaston puolelle vuorossa olleelle väkivaltajuttujen tutkijalle.
Tutkija otti henkilöön yhteyttä sopien jatkotoimista.
Alustavat kuulustelut suoritettiin muutaman päivän kuluttua ja esille tuli seikkoja, jotka antoivat aihetta jutun syvempään tarkasteluun.
Uutta tietoa oli se, että Ismo olikin pahoinpidellyt Kaijaa - mm. päähän potkaisemalla - lastenhuoneessa Kaijan kuolemaa edeltäneenä myöhäisiltana. Tämä saattoi olla juuri se kuoleman aiheuttaneen kallovamman alku.
Silloisia naapureita ja henkilöitä, jotka olivat tunteneet Ismon tai Kaijan, kuulusteltiin kuin myös täysi-ikäisiä lapsia.
Pian saatiin tutkintatulos, jonka mukaan Ismo oli pahoinpidellyt Kaijaa myöhään illalla ja että aamulla lasten kouluun lähtiessä Kaija oli maannut märät vaatteet yllään kylpyhuoneen lattialla ja hengittänyt kuorsaten.
Pahoinpitelyn aikana oli ollut kova meteli - lapset olivat käskeneet isää lopettamaan hakkaamisen ja Kaija oli huutanut apua.
Lapset perustelivat alkuperäisen tutkimuksen aikaista vaikenemistaan sillä, että isovanhemmat, jotka heitä silloin hoitivat, olivat ankarasti kieltäneet puhumasta kodin asioista kenellekään mitään ja varsinkaan poliisille.
Toisaalta tulevaisuus äidin kuoltua oli muutenkin pelottava. Verrattaessa uusia tietoja alkuperäisiin naapurien puhuttelutietoihin voitiin todeta runsaasti yhtymäkohtia.
Ismo, joka oli mennyt uuteen avioliittoon ja muuttanut toiseen kaupunginosaan pidätettiin, minkä mahdollisuuden Suomessa uusi pakkokeinolaki antoi. Pidätysaika on enintään kolme vuorokautta, jossa ajassa tutkinnanjohtajan oli tehtävä ratkaisu, esittääkö pidätetty vangittavaksi vai laskeako vapaaksi.
Ennen määräajan umpeutumista löytyi uusia henkilöitä, joilla oli tapauksesta tutkinnallisesti arvokasta tietoa.
Tärkein heistä oli Kaijan ja Ismon naapurina asunut Eila. Hänen aviomiehensä Matti oli ollut Ismon läheisin kaveri, mutta valitettavasti
Matti oli kuollut vuonna -86 siirtolapuutarhamökin palossa.
Hänellä olisi ollut parhaat tiedot Kaijan kuolemasta.
Tutkinnanjohtaja esitti Ismoa vangittavaksi. Vangitsemispäätöksen tehnyt tuomari katsoi poliisilla olevan siinä vaiheessa koossa yksinteoin tehdyn törkeän pahoinpitelyn ja kuolemantuottamuksen ainekset.
Poliisitutkinta sai aikaa 4 viikkoa, jonka jälkeen asiaa oikeudessa käsiteltiin ensi kerran.
Uutta tietoa
Jutun tutkintaa jatkettaessa valottui tapahtumista kokonaan uudenlainen kuva.
Ismo ja Kaija olivat alkuillasta alkaen nauttineet keskivahvaa viiniä asunnon keittiössä.
Heille oli tullut riitaa siitä, kun Kaija oli uhmamielessä juonut viiniä suoraan pullon suusta.
Oli syntynyt kinastelu ja sitten kovempaa huutamista ja lopulta tilanne, jolloin Ismo oli tyrkännyt Kaijaa niin, että tämä oli törmännyt selkä edellä päin tiskipöytää ja astiakaappia.
Välillä Kaija oli paennut lastenhuoneeseen, jossa oli tapahtunut lasten näkemä osuus, eli potku ja nyrkiniskut päähän. Ismo oli raivoissaan.
Kaija ei ollut yrittänyt paeta. Hän oli puolustautunut huutamalla.
Pahoinpitelyn aikana Kaijan käytös oli muuttunut - hän oli alkanut puhua Ismon mielestä sekavia.
Kaijan siirtyessä kylpyhuoneeseen ja mentyä vaatteet yllä vettä täyteen laskemaansa kylpyammeeseen.
Ismo oli painanut hänen päätään veden pinnan alapuolelle.
Ismo oli luullut Kaijan pelleilevän.
Välillä Ismo oli nostanut Kaijan kylpyammeen reunalle laskien suihkuletkulla kylmää vettä Kaijan kasvoille ja kaula-aukkoon.
Kun Kaija oli muuttunut veltoksi, Ismo oli laittanut hänet kylpyhuoneen lattialle makaamaan.
Tämä oli tapahtunut myöhään yöllä. Aamuyöllä Ismo oli lähtenyt asunnosta pois - hän oli käynyt näyttäytymässä tuttavapariskunnan luona.
Tämä vierailu oli pantu kyläpaikassa merkille outona tapahtumana. Ismo palasi kotiin ennen lasten heräämistä.
Lapsille viimeiseksi kuvaksi äidistä jäi äiti makaamassa kuorsaavasti hengittäen vaatteet yllä kylpyhuoneen lattialla.
Seksuaalista väkivaltaa
Lasten lähdettyä kouluun Ismo oli mennyt Kaijan luo raahaten hänet vaatehuoneeseen lattialle levitetyn patjan päälle.
Kaija ei vironnut, vaikka Ismo oli häntä, kuinka ravistellut. Ismo piti Kaijan käytöstä edelleen oikutteluna.
Hän oli riisunut Kaijan alavartalon vaatteet pois ja teki Kaijalle seksuaalista väkivaltaa käyttäen välineenä kylpyhuoneen nurkassa säilytettyä viemärinavauspumpun puista vartta.
Sitten Ismo oli hakenut käsiinsä pihdit, joilla hän oli kiskonut Kaijan yläetuhampaan juurineen irti.
Tähän toimenpiteeseen Kaija ei enää juurikaan reagoinut. Ismo totesi hengityksen toimivan vielä jotenkin. Hampaan Ismo oli pannut talteen ”muistoksi”, kuten hän itse sanoi.
Ennen ambulanssin tilaamista Ismo oli siivoillut kamppailun jälkiä pois, käynyt kylvyssä, ajanut parran ja vaihtanut ylleen puhtaat vaatteet.
Ennen ambulanssimiesten tuloa hän oli myös poikennut toisen naapurin, Eilan ja Mattin, asunnolla, missä vain Eila oli kotona.
Eila oli pannut merkille Ismon normaalista poikkeavan siistin vaatetuksen ja ajellun parran ja kammatun tukan.
Ismo oli puhunut Kaijan tapaturmaisesta kuolemasta kylpyammeeseen ja siitä, että hänet tullaan varmaan pidättämään.
Tapahtumapaikan kuvia, jotka olivat mustavalkoisia, tarkasteltaessa Kaija-vainajan lähellä näkyi todellakin viemärinavauspumppu ja että sen varsiosa oli pitkältä matkalta tumman aineen värjäämä.
Todistajana kuulusteltu henkilö oli nähnyt saman esineen vainajan vieressä ja todennut varren olevan veren tahrima.
Varressa oli näkynyt myös karvoja. Näitä tietoja ei alkuperäisessä tutkimuksessa ollut.
Hammas
Vapauduttuaan Ismo oli palannut kotinurkille ja jatkanut entisenlaista elämää. Hän oli pääasiassa liikkunut Eilan aviomiehen, eli Matin kanssa.
Kännipäissään Ismo oli puhunut Kaijan kuolemasta mm: ”Kyllä se perkeleesti pyristeli, mutta mä painoin vaan sen päätä veden alle.”
Muutaman kerran hän oli esittänyt Eilalle ja Mattille Kaijalta kiskomaansa etuhammasta.
Tutkinnan kannalta oli harmittavaa, että Matti oli kuollut mökkipalossa.
Matti ja Ismo olivat liikkuneet paljon yhteisillä ryyppyreissuilla.
Aika usein heille oli tullut keskinäistä tappelua Ismon halutessa näyttää, että hän oli Mattia vahvempi. Käytännössä oli kuitenkin toisin.
Aina kun Ismo oli alkanut uhota, Matti oli lannistanut Ismon.
Tappioista huolimatta Ismo oli aina hakeutunut Mattin seuraan.
Uuden esitutkinnan aikana pyydettiin asiantuntijalausunnot hammaslääketieteen, oikeuslääketieteen, neurokirurgian ja gynekologian asiantuntijoilta.
Asiantuntijat katsoivat, että Kaija oli saanut kuolemaansa johtaneen kallovamman kuolemaansa edeltäneen illan tai yön aikana.
Hampaan poistaminen kallovammaiselta, tajuttomalta, henkilöltä katsottiin erityisen vaaralliseksi toimenpiteeksi.
Hampaan poistaminen puuduttamatta oli erityisen epäinhimillinen ja kipua aiheuttanut teko.
Terveen etuhampaan poistaminen vaatii voimankäyttöä.
Hammasta ei tutkinnan aikana löydetty.
Esitutkintapöytäkirja otsikoitiin rikosnimikkeellä murha.
Syyttäjä syytti Ismoa murhasta perustellen syytettä tekijän uhria kohtaan osoittamalla erityisellä julmuudella ja raakuudella.
"Surutyötä” ja iloa
Ensimmäisenä talvena Kaijan kuoleman jälkeen Ismo oli käynyt Kaijan haudalla tekemässä jälkiä, jotta sukulaiset luulisivat Ismon surevan kovastikin.
Joskus Mattikin oli ollut Ismon mukana hautausmaalla käydessä. Jollain kerralla Ismon surutyö oli ollut niin railakasta, että Ismo oli joutunut hautausmaavahdin kanssa riitaan liiasta mekastamisesta.
Kaija-vaimolla oli ollut henkivakuutus. Kun tieto vakuutetun kuolemasta oli tullut vakuutusyhtiölle, oli aika täytellä vakuutuspapereita.
Ismoa avusti vakuutusyhtiön edustaja paperien täyttämisessä.
Papereihin merkittiin kuoleman luokaksi tapaturma, kuten Ismo oli sanonut ja aikanaan vakuutusyhtiö tilasikin tiedot silloisesta poliisitutkinnasta.
Näiden perusteella Ismo sai vaimon kuolemasta vakuutusyhtiöltä muutaman kymmenen tuhatta markkaa ja lapset kaikille tasan jakaen samansuuruisen summan.
Rahoilla oli heti käyttöä, niistä oli iloa. Pulloja tyhjeni ahkeraan. Ismo toteutti vanhan unelmansa - hän osti merikelpoisen moottoriveneen.
Muutos
Kaijan kuoleman jälkeen Ismossa oli tapahtunut jokin muutos, jonka tutut, mm. Eila oli pannut merkille.
Ismo oli puhunut usein kuolleista ja hän oli innokkaasti hakenut hautausmaan ruumishuoneelle töihin lehti-ilmoituksen perusteella.
Ismo oli puhunut, kuinka hän ottaisi rikkailta naisilta kultahampaita ja toisi niitä Eilalle.
Ismo oli kutsuttu työhaastatteluun, mutta työhön häntä ei ollut valittu. Ismo oli pettynyt.
Ismo oli ovela
Tutkimuksessa tuli esille Ismon oveluus ja että hänellä oli jotain pohjatonta kaunaa Mattia kohtaan. Kevättalvella -82, eli kaksi vuotta Kaijan kuoleman jälkeen, kun Matti oli kulkenut jäistä polkua koiransa Japin kanssa, Matti oli Japin nykäisemänä kaatunut selälleen maahan.
Samalla hetkellä Ismo, joka oli kulkenut hänen vieressään, oli ottanut pusikosta kuivan puunkarahkan ja iskenyt Mattia voimakkaasti päähän.
Matti oli menettänyt hetkeksi tajuntansa. Hänet oli autettu kotiin. Kotona Matti oli makaillut Eilan hoivissa.
Aluksi Eila oli luullut Mattin nukkuvan humalaansa pois, mutta kun hän ei ollut vironnut, oli Eila toimituttanut Mattin sairaalaan.
Sairaalassa oli pian todettu, että Mattilla oli vakava aivovamma. Se oli vaatinut kiireellisen leikkauksen ja noin parin viikon sairaalassa olon. Aivovamma oli aiheuttanut Mattille pysyvästi muistikatkoksen - hän ei muistanut koko tapahtumasta mitään.
Mutta tapauksella oli silminnäkijä, mies, jota kutsuttiin nimellä ”Postijussi”. Ismo oli selittänyt Mattille kotiuttamisen jälkeen, että tämä Postijussi oli vamman aiheuttanut.
Edelleen Ismo oli yllyttänyt Mattia kostamaan Postijussille. Matti olikin innostunut, mutta kun Postijussia ei sillä kertaa tavattu, oli kostonhalu laantunut ja ristiriitaisten tietojen takia homma oli jäänyt kokonaan toimeenpanematta.
Ismo oli kateellinen
Ismo oli kateellinen Matille siitä, että tällä oli huolehtiva kaunis vaimo. Ismon mielestä Eila olisi tarvinnut rinnalleen hänen kaltaisensa miehen, eikä sellaista epärehellistä juoppoa kuin Matti.
Sen lisäksi, että Eila oli täysin raitis, hän oli pitänyt perheen lapsista hyvän huolen ja perheen asiat muutenkin erinomaisessa kunnossa.
Kaija olisi sopinut paremminkin Matin vaimoksi, koska heillä oli ollut jotenkin samanlainen elämäntyyli.
Ismoa epäiltiin pyromaaniksi
Ismo oli nähty usein erilaisilla tapahtumapaikoilla, joihin liittyi tavalla tai toisella tulipalo.
Kerran asumalähiön portaassa oli palanut portaikkoon jätettyjen lastenvaunujen koppa.
Ismoa epäiltiin, mutta mitään vahvistusta asukkaat eivät epäilylleen saaneet.
Vuonna 1977, eli silloin kun Kaija oli vielä elossa, Ismo oli ollut pidätettynä muutamia päiviä.
Hänen oli epäilty sytyttäneen naapuritalon erään huoneiston ulko-oven ulkoa päin tuleen.
Kaija oli ollut vieraiden miesten seurassa asunnossa sillä hetkellä. Ismon oli nähty poistuvan portaasta.
Kuulusteluissa hän oli kiistänyt palon sytyttämisen jyrkästi.
Kerran Ismo oli mennyt erään tuttavapariskunnan luo kumitossujensa pohjat savuten. Hän oli itse sanonut olleensa nukkumassa jossain maastossa, missä oli syttynyt maastopalo.
Kivinokan siirtolapuutarha
Helsingin kaupungin alueella, Vanhankaupunginlahteen työntyvässä niemessä on laaja siirtolapuutarha-alue, jossa on sadoittain siirtolapuutarhamökkejä.
Mökkien ympärillä on pieni puutarhatontti, jota asukkaat parhaansa mukaan kesäisin kaunistavat erilaisin istutuksin ja kivityksin.
Siirtolapuutarha on perustettu jo yli 50 vuotta sitten. Mökin saa omistaa vakituisesti kaupungissa asuva henkilö.
Monet mökeistä ovat olleet saman suvun hallinnassa jo kahden sukupolven ajan.
Kaikki mökit ovat rakenteeltaan kevytrakenteisia ja mitoiltaan samansuuruisia.
Mökeissä ei ole sähköä. Lämmönlähteenä on puulla tai polttoaineilla toimivat kamiinat ja lämmittimet.
Elämä alueella on järjestäytynyttä ja rauhallista.
Asukkaat ilmestyvät mökeilleen aikaisin keväällä ensimmäisten aurinkoisten päivien aikana.
Monella asukkaalla on myös vene, koska alueelta on suora yhteys mereen.
Samalla siirtolapuutarha-alueella oli tapahtunut vuosina 1986–88 poikkeuksellisen monta tulipaloa.
Paloja oli ollut sekä kesällä että talvella. Välillä oli palanut jokin mökki, välillä jokin varastokoppi tai wc-rakennus.
Ismo oli viettänyt lapsuutensa kesiä siirtolapuutarha-alueella, koska hänen vanhemmillaan oli ollut mökki.
Kun vanhemmat eivät enää mökkiä käyttäneet, Ismo oli ollut mökillä perheensä kanssa.
Eräänä kesänä Ismon ja Kaijan vieraana oli nuoripari, jolla oli lastenvaunuissa kuljetettavana pieni lapsi.
Vierailu oli sujunut alkoholinkäytön merkeissä.
Kaija humaltui reippaasti kuin myös vieras nainen.
Mökin kammassa oli poltettu puita lämmityksen ja kahvinkeiton takia. Yllättäen Ismo oli ottanut hellan kannen keskiosan ja ringit pois niin, että liekit olivat lyöneet valtoimenaan ja huone oli täyttynyt hetkessä savusta. Ismo itse oli poistunut nopeasti ulos ja etäämmäksi.
Humalastaan huolimatta nuori mies oli kyennyt heittämään kamiinan päälle ämpärillisen vettä, ja raahaamaan Kaijan ja vaimonsa mökistä ulos.
Vauva oli nukkunut sillä hetkellä vaunuissa ulkona.
Nuoripari oli saattanut Kaijan kotiin ja löytänyt Ismon nukkumasta peiton alta, vaikka oli iltapäivä.
Ismo oli yrittänyt teeskennellä ensin nukkuvaa ja sitten hämmästynyttä.
Ismon vanhemmat olivat Ismon vastusteluista huolimatta myyneet mökin ulkopuoliselle henkilölle.
- Heitä ei enää ole. Raju tulipalo on surmannut Matin ja Japin.jpg (158.01 KiB) Katsottu 1179 kertaa
Matin kuolema
Matti ja Eila puolestaan olivat hankkineet alueelta itselleen mökin, jossa he olivat ahkerasti käyneet.
Vähitellen mökistä oli tullut Matille puoli vakituinen asustelupaikka. Eila kävi töissä ja asui lasten kanssa kaupunkiasuntoa Matin ollessa mökillä koiran, Japin, kanssa.
Eila oli ankarasti kieltänyt laskemasta Ismoa mökille, koska Eila pelkäsi Ismon aiheuttavan hankaluuksia.
Yöllä syyskuun 25. päivänä 1986 siirtolapuutarha-alueen laidassa ollut mökki paloi ja sen mukana Matti ja Matin perheen sekarotuinen
koira Japi.
Tuohon aikaan Matti oli ollut aika paljon yksinään siirtolapuutarhamökillä.
Tässä mökissä, kuten useimmissa muissakin mökeissä, oli ollut lämmönlähteenä tavallinen käyttövarma pieni öljykamina sekä valaistuksena kynttilöitä ja öljylyhtyjä. Vähän ennen paloa kamiinaa oli viritelty kuntoon talven varalta. Tuolloin ilman lämpötila oli vielä plusasteitten puolella.
Naapurimökin mies oli tuonut neljän litran muovikannulla kaminaan käypää polttoainetta.
Silminnäkijähavaintojen mukaan mökin palo oli ollut raju.
Vajaan 10 metrin päässä ollut naapurimökki oli tuhoutunut Matin mökin puoleisesta päädystä maasta katonrajaan asti.
Matin mökki oli tuhoutunut perustuksiaan myöten ja sen raunioista oli löytynyt pahoin palaneet Matin ja Japi-koiran ruumiit.
Ruumiit olivat rinnakkain ja suurin piirtein sillä kohtaa, missä mökin sänky oli sijainnut.
Mökin koko oli ollut noin 5 x 3 metriä. Palon tutkinnassa oli päädytty ratkaisuun, että palo oli saanut alkunsa kamiinasta ja että naapurimökin pääty oli syttynyt palon aiheuttamasta kuumuudesta.
Tapauksen vuoksi kuulusteltiin joitakin henkilöitä. Matin vaimo, Eila, oli ilmaissut epäilynsä Ismon osuudesta paloon,
mutta se ei siinä vaiheessa ollut tutkijoita kiinnostanut.
Oikeuslääkärin lausunnon mukaan Matti oli ollut hengissä palon alkaessa. Koiran ruumista ei ollut tutkittu.
Tapausta koskevat tutkintapöytäkirjat ja tapahtumapaikan valokuvat kaivettiin päätettyjen juttujen arkistoista esiin. Homma alettiin alusta.
- Murhasarjan viattomin uhri, perheen uskollinen Japi-koira, jolla on ikää n. 6 vuotta.jpg (112.61 KiB) Katsottu 1179 kertaa
Murhapoltto ja murha
Ensimmäisissä tätä asiaa koskevissa kuulusteluissa Ismo puhui, kuinka hän oli tavannut Matin paloa edeltäneenä päivänä ostoskeskuksella ja että hän oli puhunutkin Matin kanssa. Ismon mukaan Matti oli häntä kutsunutkin mökille illaksi, mutta Ismo oli siitä kieltäytynyt. Osuutensa paloon hän kiisti jyrkästi.
Hän oli kuullut palon alkaneen kaasukeittimestä hernerokan kiehuttua yli. Eilalle Ismo oli aikaisemmin palon jälkeisenä kesänä puhunut, että hän oli ollut Matin mökillä paloiltana.
Kuulusteluissa Ismo aina muutti kertomustaan niin, että hän tuli aina lähemmäs palopaikkaa.
Lopulta Ismo selvitti melko yksityiskohtaisen tarkkaan, kuinka hän oli mennyt illansuussa Matin luo, jolla hän aikaisemman tapaamisen perusteella tiesi olevan viinaa. Matti oli mökillä koiransa Japin kanssa.
Ismo ja Matti olivat istuneet mökin pienessä huoneessa tarinoiden vanhoista asioista. Pöydällä oli palanut kynttilä ja koristeellinen pieni öljylamppu.
Ismon ja Mattin keskustelu muuttui välillä kinasteluksi ja riidaksikin. Matti ei ollut enää niin vahva kuin hän parhaimpina päivinään oli ollut.
Viina oli hänet hiljalleen turruttanut tokkuraiseen tilaan.
Välillä miehet olivat käyneet ulkoiluttamassa Japia ja palanneet sitten takaisin huoneeseen.
Taas miesten välille oli syntynyt riitaa ja se oli johtanut käsikähmään. Matin istuessa melko voimattomana
vuoteensa reunalla Ismo oli iskenyt häntä ensin porsliinilautasella ja sitten raskaalla lasisella kukkamaljakolla päähän.
Matti oli mennyt osittain tajuttomaksi. Ismo jatkoi pahoinpitelyä. Matin huuli oli iskuista haljennut ja halkeamasta törrötti esiin hammas.
Sen Ismo oli väännellyt sormin irti ja laittanut taskuunsa. Hän sanoi ottaneensa sen todisteeksi, ”että oli vetänyt Mattia turpiin”.
Matilla oli osahammasproteesi ja sen kappaleet olivat lennelleet lattialle. Ismo oli poiminut myös proteesin
kappeleita taskuunsa.
Japi oli ryöminyt isäntänsä sängyn alle piiloon uikuttamaan.
Tilanteen aikana huoneen pienellä pöydällä palamassa ollut kynttilä oli kaatunut sytyttäen pöytäliinaan pienen palon alun.
Ismo oli antanut tulen levitä edelleen vedellen kyteviä pöytäliinan kappaleita lattialle, jossa tuli oli tarttunut mattoihin.
Eteisestä Ismo oli hakenut lakkapurkin kaadellen lakkaa lattialle. Huoneesta hän oli ottanut mukaansa Matin tupakansytyttimen ja viinapullon.
Sitten hän oli paiskannut välioven kiinni ja eteisessä hän oli potkaissut lämmitysöljykanisterin kumoon niin, että öljy oli levinnyt eteisen puulattialle.
Kukka-amppelin hän oli paiskannut nurkkaan.
Samaan aikaan huoneen puolelta oli kuulunut alkaneen palon rätinää. Matti ei palosta tiennyt, koska hän oli jäänyt tajuttomana vuoteelleen.
Eteisestä Ismo oli ottanut vielä mukaansa Matin kengät.
Poistuessaan ulos hänellä oli kädessään palava lakkapurkki. Sen hän heitti naapurimökin päätyyn, joka syttyi palamaan.
Ismo oli poistunut paikalta noin 140 metrin päässä olevalle luonnonkiviaidalle katsomaan suurenevia liekkejä.
Hän oli ottanut ryyppyjä pullosta. Hän oli nähnyt joidenkin henkilöiden liikkuvan palopaikan suuntaan.
Paloautojen saapuessa Ismo oli poistunut etäämmäksi yön pimeyteen.
Loppuyön Ismo oli viettänyt vanhan isänsä asunnolla. Isälleen hän oli kertonut, kuinka Kivinokassa paloi taas jokin mökki.
Isä ei ollut ottanut asiaan mitään kantaa, mutta hän oli huomannut poikansa nokiset kädet ja toisessa kädessä olleen palohaavan.
Isä komensi pojan pesulle, minkä poika nöyrästi oli tehnyt.
Seuraavana aamupäivänä Ismo oli lähtenyt erään läheisen tuttavansa luo pyytäen tätä mukaansa Kivinokkaan katsomaan palopaikkaa. Ismo ei tietenkään ollut kertonut, miten palo oli alkanut, vaan ollut yhtä ihmettelevä kuin viaton tuttavansakin.
Kekäleitä potkiessaan Ismo oli muistellut hänen ja Matin yhteisiä tapahtumia ja retkiä.
Kotietsinnässä v. 1991 Ismon asunnosta löytyi vielä mm. hammasproteesin kappale, jonka Ismo itse uskoi kuuluneen Matille, mutta asiasta taikka proteesin alkuperästä ei saatu täyttä varmuutta.
Mutta toisaalta ei löytynyt toistakaan henkilöä kenelle se olisi kuulunut.
Tapahtumayön säätila oli ollut sellainen kuin Ismo oli sanonut sen olleen. Matin naapurimökin (sen, jonka pääty paloi) omistaja oli löytänyt palotuhoja korjatessaan mökkinsä päädyn alta metallisen purkin, joka kuvaukseltaan vastasi Ismon kuvaamaa lakkapurkkia.
Muutamia viikkoja ennen paloa Matti oli lakannut huoneen kattoa, ja eteisen lattialla oli sen jäljiltä ollut mm. lakkaa.
Tutkinnanjohtaja marssitti Ismon toisen kerran pakkokeinotuomarin eteen vaatien kaksoisvangitsemista, sillä olihan mahdollista, että esimerkiksi oikeudenkäynnissä Kaijan murha muuttuisi lievemmäksi rikokseksi ja Ismo saattaisi siten päästä vapaalta vastaamaan.
Tutkinta Matin jutussa oli vasta aluillaan.
Pakkokeinotuomari yhtyi tutkinnanjohtajan vaatimukseen ja niin Ismosta tuli kaksoisvangittu.
Seppo ja Juha
Runsas kaksi kuukautta ennen Matin kuolemaan johtanutta mökkipaloa, eli heinäkuun 12. päivänä 1986 yöllä oli noin 800 metrin etäisyydellä Matin mökistä ollut myös tuhoisa mökkipalo.
Tässä palossa olivat kuolleet 20-vuotias Juha ja 39-vuotias Seppo.
Mökki oli ollut pääpiirteittäin samanlainen kuin Matinkin mökki. Se oli Juhan isovanhempien omistama ja sitä oli hoidettu erityisen hyvällä huolella. Juha ja Seppo olivat tulleet alueelle edellisenä päivänä iltapäivällä. He olivat tulleet kalastelemaan.
Seppo ei ollut aikaisemmin käynyt mökillä eikä koko alueellakaan. Juhalle paikka oli tietenkin tuttu, mutta hän ei ollut käynyt mökillä aikaisemmin omine nokkineen.
Hän oli vapautunut samana keväänä armeijasta.
Alkoholinkäyttäjänä hän oli melko kokematon. Miehillä oli mukanaan muutama pullo miestä väkevämpää. Kehno sää ei suosinut näitä kalastajia.
Palo oli havaittu noin kello 1.30 aikaan. Se oli ollut silminnäkijöiden kuvauksen mukaan raju.
Palokunta oli saapunut paikalle onnistuen sammuttamaan tulen ennen kuin kaikki oli mennyt tasaiseksi. Palojätteitten seasta löytyi kahden pahoin palaneen henkilön ruumiit, jotka myöhemmin tunnistettiin Juhaksi ja Sepoksi. Oikeuslääkäri totesi molempien miesten olleen palon alkaessa hengissä.
Poliisitutkinnassa tapaus oli luokiteltu tapaturmaiseksi ja juttu oli pantu selvitettyjen juttujen arkistoon.
Oliko Ismolla osuus tähänkin paloon?
Ensimmäisessä kuulustelussa Ismo alkoi kertoa rannalla istuskelustaan ja siitä, kuinka hän oli tavannut kaksi itselleen entuudestaan tuntematonta miestä, nuoren ja vanhemman. Hän osoitti kartasta näiden miesten mökin paikaksi sen alueen, missä palo oli ollut.
Vähitellen Ismon kertomuksista muodostui seuraava kuva:
Hän oli ollut iltapäivällä rannalla Matin kanssa.
He olivat olleet hieman humalassa ja tavanneet samalla rannalla onkivälinein varustautuneet miehet.
Miesten kesken oli virinnyt jutustelu tavanomaisista asioista. Kolean ja sateiseksi muuttuvan sään takia miehet olivat siirtyneet Juhan ja Sepon asumaan mökkiin, jossa jutustelua oli jatkettu alkoholia samalla naukkaillen.
Ismo oli mitään puhumatta mittaillut miesten fyysisiä ominaisuuksia. Nuorempaa hän piti "poikasena”, mutta vanhempaa miestä hän piti mm. isoista nyrkeistä ja jänteikkäistä käsivarsista päätellen vantterana miehenä.
Ismo ei ollut aikaisemmin tässä mökissä käynyt.
Hän muisti huoneessa olleen mm. pyöreän pöydän, istumasohvan, pikkujakkaroita ja haalean värisen taulun, joka kuvasi tunturijokea.
Miehet olivat istuneet hyvässä sovussa, mutta jossain vaiheessa Ismo oli alkanut riidellä viinipullosta, jonka hän oli kaatanut lattialle joko tahallaan tai tahattomasti. Riita voimistui. Vieraat, eli tässä tapauksessa Ismo ja Matti oli ajettu mökistä ulos kovien kirosanojen saattelemana.
Ismo ja Matti olivat lähteneet kävelemään kohti Matin mökkiä, mutta Matti ei ollutkaan ottanut Ismoa yöksi mökkiinsä.
Hän oli halunnut totella Eila-vaimon antamaa ohjetta. Ismo ei ollut aikonut antaa periksi. Matin vierailukielto oli ehdoton.
Lopulta Ismon oli lähdettävä jonnekin muualle.
Kostoretki/kaksoismurha
Sateen kastelema viluinen Ismo päätti palata Juhan ja Sepon mökille. Hän ei käyttänyt mökille johtavaa tietä vaan hän oli kierrellyt metsän kautta mökin lähistölle tarkkailemaan, olivatko herrat hereillä.
Samaan aikaan ukkonen alkoi jyristellä ja salamat vilahtelivat sateisessa ja pimeässä heinäkuisessa yössä.
Päästyään lähelle mökkiä hän oli kuullut miesten kuorsaavan. Raotettuaan hieman huoneeseen johtavaa ovea hän oli todennut miesten sammuneen sohvalle istuvaan retkottavaan asentoon.
Vanhemman miehen liikutellessa unissaan raajojaan ja örähtäessä Ismo oli säikähtänyt tavattomasti.
Huoneen kammassa paloi tuli. Kamiinan levy punotti kuumuudesta. Äkkiä Ismo oli ottanut pöydällä palamassa olleen paksun kynttilän ja heittänyt sen palavana miesten väliin sohvalle.
Tuli tarttui huopaan. Sitten Ismo oli pannut kamiinan levyn päälle tavallisesta kankaasta tehdyn kirjaillun patakintaan, joka oli syttynyt hulmahtaen palamaan.
Välioven kohdalla olleen väliverhon hän oli heittänyt sohvalle, missä huopa paloi jo liekein.
Miehet alkoivat liikahdella ja öristä. Huone täyttyi nopeasti savusta ja kärystä. Ismo poistui kiireesti ulos ottaen mukaansa vajaan viinapullon.
Paiskattuaan välioven kiinni Ismo otti verannalta litran vetoisen muovipullon, jossa oli sisällä punertavaa nestettä.
Sen hän oli ruiskutellut mökkiä kiertäen ensin verannan alle ja sitten huoneen oikean seinustan alle.
Päästyään etäämmäksi hän oli kuullut miesten huutoja ja voimistuvan palon rätinää.
Tyhjentyneen muovipullon hän jätti mökin lähelle maahan. Samaan aikaan sade voimistui, mutta palon etenemiseen se ei vaikuttanut.
Ismo siirtyi pimeydessä takaisin samaa reittiä, mistä oli mökille tullutkin.
Palokunnan kiiruhtaessa palopaikalle siniset vilkut välkkyen Ismo oli seuraillut tapahtumia rauhallisesti muutaman sadan metrin päässä olevasta käymälärakennuksesta.
Sieltä hän sopivan tilaisuuden tullen katosi pimeyteen. Sade yltyi edelleen.
Tapahtumapaikan tarkemmat tutkimukset jäivät seuraavaan päivään.
Ismon kuvaus mökin sisäjärjestyksestä ja tavaroista kuin myös miehistä oli hyvin tarkka.
Tarkistettaessa voitiin vain todeta kuvauksien pitävän paikkansa.
Pyydettäessä Ismo piirteli tuhoamiensa mökkien pohjapiirrokset ja merkitsi tavaroiden ja ihmisten paikat.
Yksityiskohtia kertyi huomattavan paljon.
Tukea papilta
Kaksoismurhan tutkinnan yhteydessä Ismolla alkoi selvästi olla vaikeuksia oman itsensä kanssa.
Hänelle järjestettiin hänen omasta pyynnöstään tapaaminen luterilaisen kirkon papin kanssa.
He keskustelivat kahdestaan kaksi eri kertaa. Tapaamiset kestivät kauan. Näillä tapaamisilla oli Ismoon hyvä vaikutus - hän pystyi puhumaan julmista teoistaan vapautuneemmin ja hän oli muutenkin helpottuneempi.
"Pirun nätti piironki”
Olivatko Jumalat kääntäneet mökkiläisille selkänsä, vai oliko toistuviin paloihin jokin muu selitys? Samalla siirtolapuutarha-alueella oli tapahtunut poikkeuksellisen monta tulipaloa. Paloja oli ollut sekä kesällä että talvella. Välillä oli palanut jokin mökki, jokin varastokoppi tai wc-rakennus.
Kuulusteluissa Ismo myönsi polttaneensa pari sellaista mökkiä, joihin hän oli alueella liikkuessaan tunkeutunut.
Yhden mökin hän oli polttanut siksi, että siellä oli ollut niin ”pirun nätti piironki”.
Kuulustelun yhteydessä Ismo piirsi kuvan piirongista.
Ismo oli kateellinen siitä, että muilla oli mökit ja kauniit kalustot - hänellä ei ollut mitään.
Nimenomaan siirtolapuutarha-alueen hän voimakkaasti tunsi omistavansa. Mutta kun hänen vanhempansa olivat aikanaan myyneet mökin jollekin ulkopuoliselle, niin mökkiä ei hänellä ollut.
Katkeruutta oli lisännyt se, että Kaijan kuoleman jälkeen saaduilla henki vakuutusrahoilla ostettu kallis alumiinivene oli siirtolapuutarha-alueen yhteisrannasta varastettu heti uutena.
Ismo oli ehtinyt käydä vesillä vain yhden kerran. Venevarkaudesta löytyi poliisi-ilmoitus.
Tekijästä ei saatu mitään tietoa. Ismolla oli asiasta omat epäilynsä.
Tutkintavankeusaikana Ismoa pidettiin käytännön syistä poliisilaitoksen vankilassa.
Yksin ollessaan hän kirjoitti paljon päiväkirjan tyyppistä kirjaa. Samaan aikaan Irakin sota ja Saddam Hussein olivat päivän pääuutisia.
Ismo puhui usein Husseinin raakuudesta.
Ismon kertomukset täsmäävät
Kriminaalilaboratorion palonsyytutkijat eivät todenneet Ismon kertomassa ristiriitaa. Palopaikalta otetuista runsaista valokuvista vahvistui, että palo oli ollut hyvin voimakas lattian ala- ja yläpuolisessa tilassa.
Juhan omaiset huomasivat palopaikan kuvia katsellessaan, että mökin päädyssä oli paikkaan kuulumaton pullo tai purkki.
Se sopi kokonsa ja näkönsä puolesta Ismon tarkoittamaksi muovipulloksi.
Ismon antama kuvaus mökin sisätilojen yksityiskohdista täsmäsi. Mm. hänen kuvaamansa tunturiaiheinen taulu oli ollut huoneen takaseinällä. Ristiriitaa ei ollut myöskään tuntomerkeissä, jotka Ismo oli antanut miehistä.
Ilmatieteen laitoksen antaman selvityksen mukaan tapahtumayönä oli ollut sellainen säätila, kuin Ismo oli kertonut.
Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen mukaan pahoin palaneet miehet, Juha ja Seppo, olivat olleet elossa palon alkaessa. Ruumiinavauslöydöksissä ja uusissa tapahtumatiedoissa ei ollut ristiriitaa.
Siirtolapuutarhassa palaa taas
Yöllä marraskuun lopulla 1988 raju tulipalo oli tuhonnut siirtolapuutarha-alueella taas mökin, mökin numero 44.
Tulipalossa oli kuollut noin 50-vuotias hieman erakoitunut mies, Pauli, jonka miltei kaikki alueella vakituisesti liikkuvat olivat jollain tavalla tunteneet. Pauli oli yksi niistä harvoista, jotka asuivat alueella ympäri vuoden.
Ajan oloon hänelle oli muodostunut vakiintuneet tavat ja aikataulut asioidensa hoitamisessa. Kauppa-asiat hän hoiti aamupäivällä kello 10.00 aikaan. Viinakaupasta hän osti useimmiten samaa alkoholijuomaa ja hän kulki vanhalla mustarunkoisella pyörällä, jossa oli sivulaukku. Pyörän vakituinen paikka oli mökin verannan puoleisessa päädyssä.
Paulia oli pidetty mukavana rauhallisena miehenä.
Paulin mökki oli tuhoutunut seinien ja katon osalta kokonaan, kuten sen lähistöllä kesällä -86 palaneen Juhan ja Seponkin mökki.
Palonsyytutkinta oli suoritettu aamun valjettua parin tutkijan voimin. Pahoin palanut vainaja oli löytynyt palojätteitten seasta istuvaan asentoon jääneenä.
Tutkijat olivat päätyneet ratkaisuun, että palo oli alkanut asukkaan omista toimista. Lääketieteellisessä täydellisessä kuolinsyytutkinnassa oli todettu, että Pauli oli ollut elossa palon alkaessa.
Juttu oli päätettyjä pantu selvitettyjen arkistoon.
Henki posliininukesta
Ismon kertoman mukaan hän oli tavannut Paulin sattumalta viinakaupan asiakasjonossa astuttuaan vahingossa takanaan seisseen Paulin varpaille.
Miesten tie oli johtanut siirtolapuutarhaan Paulin mökille. Paulilla oli ollut mukana pyöränsä. Miehet olivat juoneet alkoholituotteita.
Alkuun miehet olivat keskustelleet hyvässä sovussa. Välillä he olivat käyneet meren rannassa ja välillä he olivat tutkineet mökin kattoa yms.
Jossain vaiheessa Ismo oli pudottanut kaapin päältä porsliininuken, joka oli ollut Paulille tärkeä muisto jostain asiasta tai tapahtumasta. Pauli oli uskonut Ismon särkeneen sen tahallaan. Tästä oli alkanut kova riita ja edelleen sen seurauksena käsikähmä.
Vaikka Pauli oli humalassa, hän oli ajanut Ismon ulos. Ismo oli kadonnut vilkkaasti pimeään yöhön.
Samana yönä, vajaan puolen kilometrin päässä olevassa puutarhamökissä yöpyi Paulin tuttava. Pauli oli käynyt myöhään yöllä hänen luonaan kädet verinaarmuilla. Pauli oli yrittänyt puhua jotakin, mutta hänen humalatilansa oli ollut sitä luokkaa, ettei puhe ollut ollut ymmärrettävää. Pauli oli poistunut oman mökkinsä suuntaan.
Säätila tuona marraskuisena yönä oli melko tyyni, pakkasta oli muutama aste ja maassa oli paikoittain ohut vastasatanut lumikerros.
Ismo oli tarkkaillut Paulin mökkiä. Puolen yön jälkeen hän oli hiipinyt lähemmäksi ja siirtynyt edelleen varovasti lukitsemattomasta ovesta sisään. Hän oli todennut Paulin nukahtaneen tuolilleen istuvaan asentoon.
Ismo oli ottanut pöydältä lamppuöljyä sisältäneen pullon ja kaatanut lamppuöljyä huoneen lattialle sytyttäen öljyn tuleen.
Tuli oli levinnyt hitaasti, mutta varmasti kaikkialle mihin lamppuöljy oli valunut.
Edelleen hän oli kaatanut lamppuöljyä mm. ulkoportaille sanoen "pestään perkele pojan rappuset”.
Lopuksi Ismo oli heittänyt lamppuöljyä metallirunkoisen pihakeinun istuimella olleen lautaläjän päälle.
Mökin palo oli alkanut rajusti. Sammuneella Paulilla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia pelastautua, vaikka hän olisi herännytkin.
Ismo oli seuraillut paloa vähän aikaa. Palokunnan saapuessa hän oli kadonnut pimeyteen.
Jossain vaiheessa illalla ennen riitatilannetta Ismo oli käynyt siirtämässä Paulin polkupyörän mökin päädystä etäämmäksi.
Siirron syytä Ismo ei kuulusteluissa luotettavasti kertonut. Pyörä oli kuvattu löytöpaikallaan. Se oli noin 40 metrin päässä palopaikasta kumollaan vaijerilukolla lukittuna.
Kuvasta näkyi myös polkupyörän vieressä olevat peltisakset, jotka Paulin sukulaismies tunnisti ja tiesi niitä säilytetyn sisällä mökissä.
Tapahtumapaikan valokuvista pystyi helposti osoittamaan, että Ismon mainitsemissa kohdissa oli ollut palopesäkkeet.
Esimerkiksi keinun istuinosan kohta oli täysin tuhoutunut, kun taas keinun ja mökin välissä läjässä olleet vanhat puukehyksiset ikkunaruudut olivat säilyneet tuhoutumatta.
Puurakenteisten ulkoportaiden sisäosat olivat voimakkaasti hiiltyneet, kun taas samalta kohtaa eteisen lattia ei ollut palanut.
Oikeudenkäynnin aikana tätä juttua käsiteltäessä tuli täytenä yllätyksenä Ismon ilmoitus, että hän oli ollut tapahtuma-aikaan hoitolaitoksessa 50 kilometrin päässä.
Tarkistus osoitti, että näin asia oli tosiaan ollut. Laitoksen kirjanpidon mukaan Ismo oli ollut siellä ko. aikaan.
Kun Ismoa ja hoitolaitoksen henkilökuntaa kuulusteltiin, kävi selville, että laitoksesta, vaikka se periaatteessa oli valvottu kaikkina vuorokauden aikoina, oli hyvinkin mahdollista olla poissa vuorokausi tai kaksi.
Jos asiakas oli hiljainen ja häiriötä aiheuttamaton ei poissaolosta, vaikka se oli huomattukin, tehty välttämättä merkintöjä mihinkään.
Laitoksessa oli öisin yksi valvoja. Asiakkaita saattoi olla yli 100 henkilöä.
Ismo itse selvitti, kuinka hän oli ”puntisreissunsa” järjestellyt. Hän selvitti myös sen, kuinka hän palon jälkeen oli mennyt kaupungin keskustaan ja aamulla ensimmäisellä sopivalla linja-auto vuorolla hoitolaitokselle.
Oikeudenkäynti
Oikeudenkäynti alkoi tammikuussa 1991. Istuntoja oli kahden viikon välein keskikesään saakka, jolloin Ismo oikeuden välipäätöksellä passitettiin mielentilatutkimukseen viiden ihmisen surmasta ym. jutuista syylliseksi epäiltynä.
Oikeudessa Ismo myönsi tapahtumat Kaijan ja Matin osalta sellaisina kuin hän oli kertonut esitutkinnassa, mutta muut jutut hän toistuvasti kiisti.
Oikeudenkäynnin aikana suoritettiin syyttäjän pyynnöstä lukuisia lisätutkimuksia.
Lisäkuulusteluissa Ismo palasi vakuuttavasti alkuperäiseen tunnustukseensa ja melkein joka kerta teon kuvaus parani.
Taas oikeuden edessä Ismo kuitenkin kiisti jyrkästi kaiken. Lehdistöä hän moitti siitä, kuinka hänet oli leimattu julmaksi ”hammasmurhaajaksi”.
Mielentilatutkimuksessa Ismon todettiin toimineen tekojensa aikana ”täydessä ymmärryksessä”. Mielentilatutkijat olivat panneet merkille mm. tutkittavan kaunistelutaipumuksen, moralisoinnin ja syrjähtelyn ja sen, että alkoholinkäytön myötä tutkittavan alkukantaisimmat piirteet olivat korostuneet julmuuden ja kaunaisuuden suuntaan.
Tutkimuksen mukaan tutkittava oli älyllisiltä kyvyiltään keskitasoinen.
Tutkittava oli antanut itsestään kaunistellun kuvan. Hänen katsottiin olevan erittäin vaarallinen toisen henkilön hengelle tai terveydelle.
Tuomio
Helsingin raastuvanoikeuden päätöksellä helmikuussa 1992
Ismo Kullervo Junnille annettiin tuomio yhdestä taposta (vaimo,
Kaija Anneli Junni) yhdeksän vuotta vankeutta, yksinteoin tehdyistä murhapoltosta ja murhasta (Matti Haapanen) elinkautinen, yksinteoin tehdyistä murhapoltosta ja kahdesta murhasta (
Juha Väre ja
Seppo Mäntyniemi) elinkautinen, yksinteoin tehdyistä murhapoltosta ja murhasta (
Pauli Sironen) elinkautinen, murhapoltosta (mökki, jossa ei ollut ihmisiä)
kaksi vuotta kuusi kuukautta vankeutta ja murhapoltosta (mökki, jossa ei ollut ihmisiä) kaksi vuotta
kuusi kuukautta vankeutta.
Syyte lievästä petoksesta (Ismo oli saanut vakuutusyhtiöltä rahakorvausta antamalla vaimon kuolemasta vääriä tietoja) hylättiin.
Helsingin hovioikeus muutti raastuvanoikeuden päätöstä vaimon jutun osalta. Hovioikeuden päätöksen mukaan kyseessä oli törkeä pahoinpitely ja törkeä kuolemantuottamus, rangaistus kuusi vuotta vankeutta.
Muilta osin hovioikeus pysytti alioikeuden tuomion ennallaan.
