Poliisi haki etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Poliisi haki etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Mtv uutisoi, että plliisi hakee etsintäkulutettuja yhteistyössä spollien kanssa mm. Kannelmäessä. Kovin vaitonaista on kommentointi, että keitä oikeastaan haetaan ja mihin liittyy? Spekuloiden tulee mieleen olisko katiskaa tämäkin vai jotain ihan muuta? Voisko spollien apu liittyä siihen, että haettavilla olisi jotain pv-kytköksiä?
MTV:
Poliisilla Helsingissä operaatio sotilaspoliisin kanssa: "Kyseessä etsintäkuulutettujen henkilöiden tavoittelu"
MTV Uutisten tietojen mukaan Helsingissä on ollut viikonlopun aikana käynnissä poliisioperaatio yhteistyössä sotilaspoliisin kanssa. Yksi tehtävistä oli tänään Helsingin Kannelmäessä.
Silminnäkijä lähetti kuvia tapahtuneesta MTV Uutisille. Poliisi antaa asiasta mediatietoja niukalti.
– Kannelmäessä on ollut ihan normaali poliisitehtävä, missä sotilaspoliisi on ollut mukana. Meillä on yhteistoimintaa sotilaspoliisien kanssa, sanoo komisario Ben Grundström Helsingin poliisista.
Poliisilla on Grundströmin mukaan tänä viikonloppuna meneillään joitakin tehtäviä, joissa puolustusvoimat on mukana.
– Siitä en sano muuta kuin, että kysymyksessä on etsintäkuulutettujen henkilöiden tavoittelua. Kyseessä ei ole mikään iso operaatio. Ihan perustoimintaa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pol ... #gs.w61qc8

Viimeksi muokannut Skloddi, Su Maalis 14, 2021 8:44 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Ghost hunting
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7340
- Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
- Paikkakunta: aarniometsä
Re: Poliisi etsii etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Melko harvinaista että on sotilaspoliisit mukana, onko tarvittu armeijan tekniikkaa vai jotakin muuta, mielenkiintoista kyllä, että mihinkä liittyy katiskaan vai onko ihan oma kase. Mutta isojapoikia on vissiin haettu talteen on tarvittu miestä vahvempaa.
-
Mustasurma
Re: Poliisi etsii etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Joku isompi huumecase tai terrorismia, oletan.
Re: Poliisi etsii etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
vai onko kyse armeijan karkureista
Re: Poliisi etsii etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Karkureita tuskin mitenkään aktiivisesti haetaan, elleivät sitten ole rötöstelleet. Muuten otetaan kiinni "tavattaessa", ja jos terrori-iskun valmistelijoita tms. haettaisiin, niin liikkeellä oltaisiin ehkä vahvemmalla miehityksellä kuin ainakaan kuvien perusteella vaikuttaisi. Mutta ihmetyttää kyllä toi spollien mukana olo, koska kovin tavallista se ei ole.
- H.Moilanen
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4971
- Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm
Re: Poliisi etsii etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Nyt kun on tämä korona-aika, niin jo pelkästään sen vuoksi tapahtuu kaikenlaista kummallista. Voin olla ihan väärässä, mutta olen jossain tapauksissa törmännyt outoihin järjestelyihin ja uteluihini on vastattu, että koska henkilökuntaa on tavallista vähemmän sairauslomien ja karanteenien vuoksi, on toimintoja sen vuoksi järjestelty poikkeuksellisilla tavoilla.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Aiheesta lisää täällä.
Re: Poliisi haki etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Voi se toki noinkin olla, mutta jostain kumman syystä nyt viikonloppuna lenkkeillessäni näin ihan normi poliisimaijojakin liikkeellä huomattavasti enemmän kuin tavallisesti esim. sunnuntaisin. En tiedä ajetaanko tuolla ympäri kaupunkia ja katsellaan, ettei ole mitään kokoontumisia missään tässä koronatilanteessa.H.Moilanen kirjoitti: Su Maalis 14, 2021 9:31 pm Nyt kun on tämä korona-aika, niin jo pelkästään sen vuoksi tapahtuu kaikenlaista kummallista. Voin olla ihan väärässä, mutta olen jossain tapauksissa törmännyt outoihin järjestelyihin ja uteluihini on vastattu, että koska henkilökuntaa on tavallista vähemmän sairauslomien ja karanteenien vuoksi, on toimintoja sen vuoksi järjestelty poikkeuksellisilla tavoilla.
- H.Moilanen
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4971
- Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm
Re: Poliisi haki etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Lähinnä ajattelin, että korona saattaa olla syynä (tai yksi syy monista), miksi sotilaspoliisi oli mukana keikalla. En kyllä tiedä, saattoi olla jokin ihan muukin syy.B€st kirjoitti: Ma Maalis 15, 2021 12:05 pm Voi se toki noinkin olla, mutta jostain kumman syystä nyt viikonloppuna lenkkeillessäni näin ihan normi poliisimaijojakin liikkeellä huomattavasti enemmän kuin tavallisesti esim. sunnuntaisin. En tiedä ajetaanko tuolla ympäri kaupunkia ja katsellaan, ettei ole mitään kokoontumisia missään tässä koronatilanteessa.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Aiheesta lisää täällä.
Re: Poliisi haki etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Onko kellekään tullut enempää selvyyttä tähän, kiinnostaisi tämä sotilaspoliisioperaatio, se on kuitenkin tuiki harvinaista suomessaH.Moilanen kirjoitti: Ma Maalis 15, 2021 2:18 pmLähinnä ajattelin, että korona saattaa olla syynä (tai yksi syy monista), miksi sotilaspoliisi oli mukana keikalla. En kyllä tiedä, saattoi olla jokin ihan muukin syy.
-
kakkosurpo
- Frank Columbo
- Viestit: 9023
- Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
- Paikkakunta: Jupiter
Re: Poliisi haki etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Niin, voisiko ajatella että kyseessä ei ollut fyysisesti etsinnässä, vaan kyseessä olisi ollut valmiustilaan liittyvä ennakoiva toimenpide missä poliisi on käynyt spollejen kanssa kriittisiä paikkoja läpi?
Jos tulee ulkonaliikkumiskielto, niin spollet ne on jotka sitä valvoo, ei rivipoliiseilla ole resursseja siihen.
Vähän samaan tyyliin kuin ennen sotia oli salainen liikekannallepano, missä armeija laitettiin täyteen sotavalmiuteen, kertausharjoitusnimikkeellä.

Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
Re: Poliisi haki etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Rutiinihommia; tavoiteltiin inttiä vältteleviä varusmiehiä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jat ... #gs.von1is
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jat ... #gs.von1is
-
Raptoriina
- Alokas
- Viestit: 9
- Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 10:00 pm
Re: Poliisi haki etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Onkohan vielä samaa operaatiota, kun koskelantien ja Haagan liikenneympyrän luona on tänään parveillut niin maijoja kuin siviilipoliisiautojakin? Käsitin että operaatio oli vain eilisen hommaa.
Re: Poliisi haki etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
En usko olevan enää samaa operaatiota, kun mukana on siviiliasuisia poliiseja eikä sotilaspoliiseja, mutta ehkä siellä on napsittu muita etsintäkuulutettuja pois liikenteestä.Raptoriina kirjoitti: Ma Maalis 15, 2021 4:29 pm Onkohan vielä samaa operaatiota, kun koskelantien ja Haagan liikenneympyrän luona on tänään parveillut niin maijoja kuin siviilipoliisiautojakin? Käsitin että operaatio oli vain eilisen hommaa.
Re: Poliisi haki etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Juu kyllä ne poliisit vaan tulevat kotoa etsimään jos jättää palvelukseen menon väliin. Vankeutta siitä tuomitaan, ehdollisena.
Homie I'm the one with the shotgun in the closet
Next to the glad bags full of chronic
Next to the glad bags full of chronic
Re: Poliisi haki etsintäkulutettuja Helsingissä sotilaspoliisin kanssa
Yllättävää että aikaa riittää moiselle. Yleensähän intinvälttelijät jäävät kiinni tyliin lentokentällä ollessaan lähtiessä lomslle tms. Jos nin tiedotetaan, niin niin kai sitten.