Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Hellapoliisi
Olivia Benson
Viestit: 704
Liittynyt: Pe Huhti 23, 2010 6:24 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Hellapoliisi »


Levin korona­lingoksi muuttuneen luksus­mökin omistaja: ”Tällainen force majeure -tilanne”


Kittilän Levillä sijaitsevan Villa Gurun omistaja Kimmo Kiiskinen sanoo, ettei hänellä ole paljon tietoa asiasta. Hän sanoo, ettei ollut tapahtuma-aikaan paikalla ja Villa Guru oli vuokrattu ulkopuolisille.

Kyse on Kiiskisen mukaan ollut yksittäisestä tapauksesta.

Kiiskinen ei osaa sanoa, aiheuttaako majoitusliikkeessä paljastunut juhlinta jatkotoimia.

– Ei tällaiseen yksittäiseen asiaan voi enempää puuttua. Tämä on vähän tällainen force majeure -tilanne, jolle ei voi mitään. Ollut mikä ollut.

Kiiskinen sanoo, että tilojen vuokra-aika on jo loppu ja viime viikolla kyseisenä aikana mökkiä vuokranneet ovat poistuneet paikalta.
[/quote]

Ei tällä Kiiskisellä tullut mieleen, että mökissä olisi pitänyt tehdä heti Työterveyslaitoksen ohjeiden mukainen koronasiivous?

On jotenkin jakomielistä, että osassa suomalaisissa majoituspaikoissa suhtaudutaan koronaan vakavasti ja tehdään koronasiivous varmuuden vuoksi jokaisen kävijän jälkeen. Sitten on näitä Kiiskisiä, jotka eivät tajua siivota tai siivouttaa koronabingoaan viimeisen päälle huolellisesti.
Hys hys!
Hellapoliisi
Olivia Benson
Viestit: 704
Liittynyt: Pe Huhti 23, 2010 6:24 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Hellapoliisi »

poikani kirjoitti: Su Maalis 14, 2021 4:34 pm Mitä niitä tartuntoja luettelemaan, jos ei samalla ilmoiteta testattujen määrää ja testausolosuhteita (oliko testi vain varmuudeksi vai oireiden ilmettyä / altistumisen jälkeen)? Eiväthän nuo luvut ole millään tavalla vertailukelpoisia!
Testattujen määrän löytää Wordometersistä. Sen olen huomannut, ettei ainakaan Suomessa tilapäisesti olevien tartuntoja kirjata meilläpäin paikkakuntien virallisiin tartuntalukuihin. En tiedä, että menevätkö ne THL:n kirjanpidossa mappiin Ö.
Hys hys!
Hellapoliisi
Olivia Benson
Viestit: 704
Liittynyt: Pe Huhti 23, 2010 6:24 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Hellapoliisi »

Ghost hunting kirjoitti: Su Maalis 14, 2021 6:37 pm Nythän sitten uumoillaan liikkumisen rajoittamista ja ensi viikolla pitäis asiaa päättää. Tähänkö tää menee, että hallituksen kussut rokotus homma peitetään kansan kyykyttämiseen, tai aina se on näin mennyt. Vaalejakin siirretään koska hallitusta pelottaa vaalitulos. Siksi kun tässä on astuttu monen firman tontille.
Sosiaalisten kontaktien rajoitus on ainoa tehoava tapa hillitä epidemiaa. Ei tässä voi nyt vaalimakkaroita paistella ja kahden metrin turvavälein jutustella vaalien alla kaduilla. Varmasti sitäkin on mietitty, että ovatko jokaisella makkaranpaistajalla hygieniapassin suorittamiseen riittävät tiedot ja taidot? Maskien ja hanskojen kanssa pitää vaalimakkarat paistaa vaikka vaalit ovat myöhemmin.

Siinäkin on ongelmaa, että kuinka saada ihmiset syömään siten, ettei sylki lentele ympäriinsä? Tänä vuonna olisi positiivista jos niiden makkaroiden tilalla tarjottaisiin vaikka maskeja. Päästäisiin siten eroon hygieniaongelmasta ja siitä, että ihmisiä mutusteli makkaroita sylki roiskuen sumpussa.

Nuoriso osaa jo ainakin osittain viettää iltaa ihan Teamsin tai Zoomin avulla kotonaan. Ainakin se osa, joka haluaa selvitä nopeasti opinnoistaan eikä halua sairastua johonkin long covidiin. CFS on aika ikävä koronan jälkitauti nuorella ihmisellä. Nuoret ilmeisesti ymmärtävät paremmin kun kaveri kertoo kuinka köpelösti on käynyt.

Täytyy toivoa, että löytyy nyt paljon mielenkiintoisia podcasteja jne niin voi sulkua viettää kaikessa rauhassa. Näin koronavuonna olen tavannut ihmisiä vain ulkona ja siksi odotan jo nyt, että voin vielä joskus syödä terassilla kesällä. Ulkona tavatessa tulee ulkoiltua ja vaikka mikä ukaasi tulisi niin ottaisin kyllä riskin käydä kävelylenkillä kaverini kanssa jos seinät tuntuisivat kaatuvan päälle.
Hys hys!
Hellapoliisi
Olivia Benson
Viestit: 704
Liittynyt: Pe Huhti 23, 2010 6:24 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Hellapoliisi »

Amnestia kirjoitti: Su Maalis 14, 2021 6:44 pm
zzrgg kirjoitti: Su Maalis 14, 2021 6:07 pm ^^ Pakko oli katsoa testausmääriä ja tapausten lukumääriä Suomessa, kun rupesi itseänikin kiinnostamaan. Arvelin, että viruslöydökset olisivat riippuvaisia testaamismääristä, mutten ihan arvannut, että käppyrät aivan noin paljon toisiaan seuraisivat viikosta 42/2020 alkaen.
En ole missään vaiheessa välittänyt tartuntalukumääristä, koska jokainen ymmärtää, että se riippuu testausmääristä. Itsekään en mennyt keväällä 2020 testeihin, kun ei sillä tuloksella ollut mitään merkitystä mihinkään, oli flunssa, joten eristäydyin muutenkin.

Ainoat luotettavat luvut on sairaalahoidossa olevien, tehohoidossa olevien ja kuolleiden määrät. Näistä tehohoito saattaisi periaatteessa joskus mennä tappiin saakka, jolloin sen luvut eivät enää nousisi ja silloin on aika huono tilanne.

((Presidentti Trumpelo tosin selitti USA:n korkeita kuolleisuuslukua ahkeralla testaamisella. Vain hän ymmärtää miten ne liittyisivät toisiinsa))
Rokotusten teho näkyy jo nyt siinä, että vanhat ihmiset eivät ole niitä tehohoito-osastojen keskivertoasiakkaita. Siellä on enemmän 50+ ikäluokkien miehiä ja naisiakin nyt. Vanhusten sekä heidän hoitajiensa rokottaminen on antanut siis juuri kaivattua suojaa vanhuksille. Nyt pitäisi saada vain kaikki vanhukset rokotettua ja riskiryhmät heidän lisäkseen.
Hys hys!
Paikalla
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9317
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Herra Turtiainenkin on kaivanut kohonneet tartuntakäyrät esiin ja tietenkin vain lytätäkseen maskit taas täysin. Hän todellakin ilmeisesti kuvittelee että kun tartunnat eivät kerta lopu eivätkä edes laske, niin senhän on oltava pelkästään maskien toimimattomuuden syytä. Hän ei halua nähdä tartuntojen mahdollisuutena esimerkiksi juuri näitä jotka eivät ylipäätään suhtaudu koronaan ja sen ehkäisemiseen vakavasti, vaan ainoastaan ne kamalat maskit.

Kaikki rajoitukset pois vaativat eivät tajua tai pahimmillaan eivät edes välitä että millainen lisäkuorma terveydenhoidolle voisi heidän haluamastaan vapaasta linjasta koitua. Ilmeisesti se aivan normaali oma vapaus kuitenkin hyvällä omatunnolla maistuisi varsinkin kun ei itse tarvitsisi olla viruksen vapaamman leviämisen jälkiä korjaamassa.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Gurney
Jessica Fletcher
Viestit: 3196
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Naurattaa nämä koronakammoisen tuulipukukansan kokoontumisajot ympäri keskustelupalstoja. Heidän mukansa maski on vastus kaikkeen ja sitä pitää käyttää, vaikka se ei ole estänyt leviämistä missään maassa, eikä edes sairaloissa.

Kulkevat paperilappu naamallaan samalla kuin rajat vuotavat kuin seula ja esim. Kymsoten alueella on yritys, joka tuo Virosta lääkäreitä hoitamaan päivystystä Kymsoten alueella. Siellä on 80-100 Virolaista lääkäriä tälläkin hetkellä ja nämä matkustavat edestakaisin.

Mutta paperilappu vaan naamalle ja olet turvassa.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9984
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja poikani »

Hellapoliisi kirjoitti: Ma Maalis 15, 2021 12:18 am
poikani kirjoitti: Su Maalis 14, 2021 4:34 pm Mitä niitä tartuntoja luettelemaan, jos ei samalla ilmoiteta testattujen määrää ja testausolosuhteita (oliko testi vain varmuudeksi vai oireiden ilmettyä / altistumisen jälkeen)? Eiväthän nuo luvut ole millään tavalla vertailukelpoisia!
Testattujen määrän löytää Wordometersistä.
Sieltä tuskin kuitenkaan ilmenee, millä perusteella testeihin on menty. Luvut ovat siis parhaimmassakin tapauksessa vain suuntaa antavia, ja lehdistön yhden ihmisen tarkkuudella ilmoittamat luvut ("Eilen pahin päivä koskaan - 666 todettua tartuntaa!") ovat WC-paperikamaa.
Helsingin Sanomat kirjoitti:Floridan ja Kalifornian korona­strategiat poikkeavat merkittävästi, mutta tartunnoissa ja kuolemissa ei näy suurtakaan eroa – ”Saat elää kuin ihminen”, hehkuttaa Floridan kuvernööri
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007860109.html

Floridassa on muuten osavaltioista iäkkäin väestö.
????? ?? ??????.
Gurney
Jessica Fletcher
Viestit: 3196
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Virdon kirjoitti: Ma Maalis 15, 2021 1:23 am .
Kaikki rajoitukset pois vaativat eivät tajua tai pahimmillaan eivät edes välitä että millainen lisäkuorma terveydenhoidolle voisi heidän haluamastaan vapaasta linjasta koitua. Ilmeisesti se aivan normaali oma vapaus kuitenkin hyvällä omatunnolla maistuisi varsinkin kun ei itse tarvitsisi olla viruksen vapaamman leviämisen jälkiä korjaamassa.
Rajojen sulkemista vastustava vihervasemmisto ei tajua tai pahimmillaan ei edes välitä että millainen lisäkuorma terveydenhoidolle voi heidän haluamastaan vapaasta linjasta koitua. Mutku meillä pitää olla avoin raja, koska EU

Ilmeisesti se aivan normaali vapaus kuitenkin hyvällä omatunnolla maistuu vaikka itse tarvitsisi olla viruksen vapaamman leviämisen jälkiä korjaamassa.

Pääkaupunkiseudun tartunnoista noin 50% on maahanmuuttajulla, miksi heidän liikkumista ei rajoiteta ja heille maskipakkoa?
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
MrAhab
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: Ti Syys 01, 2020 10:13 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja MrAhab »

Pääkaupunkiseudulla puolet todetuista tartunnoista on maahanmuuttajaväestöllä.
Nyt väläytellään hallituksessa tämän väestönosan oikeutta kiilata rokotejonon ohi.

Kummalliselta tuntuu näin maallikon näkökulmasta.
Palkitaan siitä, kun vitut veisataan kokoontumis/maski suosituksista.

Muutenkin rokotejärjestys on perseellään, koska työssäkäyvät perusterveet ovat listan viimeisenä, vaikka he ovat nimenomaan se ryhmä, joiden on pakko olla kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa. Vaikkei tauti olisikaan heille yhtä vaarallinen, kuin esimerkiksi vanhuksille, joutuvat he väkisin sen potentiaalisiksi levittäjiksi liikkuessaan työssä.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9984
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja poikani »

MrAhab kirjoitti: Ma Maalis 15, 2021 8:09 amMuutenkin rokotejärjestys on perseellään, koska työssäkäyvät perusterveet ovat listan viimeisenä, vaikka he ovat nimenomaan se ryhmä, joiden on pakko olla kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa. Vaikkei tauti olisikaan heille yhtä vaarallinen, kuin esimerkiksi vanhuksille, joutuvat he väkisin sen potentiaalisiksi levittäjiksi liikkuessaan työssä.
En ole paljoakaan seurannut tätä rokotekeskustelua, mutta olen ollut siinä uskossa, että rokotteet eivät ehkäisisi kiinalaisviruksen levittämistä, vaan ainoastaan suojaavat rokotettua itseään.
????? ?? ??????.
damfin
James Bond (Pierce Brosnan)
Viestit: 13847
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja damfin »

^
Kyllähän maailmalta niiltä alueilta joissa rokotukset ovat jo pitkällä on alkanut tulla tietoa siitä että leviäminenkin on hidastunut rokotusten seurauksena, mikä kyllä mielestäni on ihan loogista jos rokotteen antama suoja estää taudin kehittymisen tartunnan saaneella, eli silloin se todennäköisesti estää tai ainakin ehkäisee virusta monistamasta itseään tartunnan saaneen elimistössä, jolloin tartunnan saanut ei myöskään levitä virusta niin paljon kuin rokottamaton henkilö.

Mitä tulee tuohon maahanmuuttajataustaisten jonon ohi rokottamiseen, niin työntäkööt niille sitä astra zenecaa, jos kerta on esiintynyt epäilyjä siitä että se voisi aiheuttaa veritulppariskiä, saataisiin sitten paremmin tietoa siitä onko noissa epäilyissä perää ennen kuin alettaisiin astra zenecan rokotetta ihmisiin käyttämään.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15366
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja URSA »

Maahanmuuttajat saavat niin paljon käytännössä ilmaiseksi, ettei heille tarvitse antaa priimaa rokotetta. Toivottavasti mamurokotukset saadaan käyntiin ennen kuin THL huomaa mitään outoa Astra Zenecassa.
Alankomaista tuli varhain maanantaina uusin maa, jonka terveysviranomaiset suosittelivat AstraZenecan koronavirusrokotteen käytön keskeyttämistä toistaiseksi.

Suosituksen taustalla olivat muissa maissa rokotetuilla havaitut kuolin- ja veritulppatapaukset.

Tuoreimpana Norja ilmoitti lauantaina kolmen alle 50-vuotiaan terveydenhoitoalan työntekijän joutuneen Oslon yliopistolliseen sairaalaan vakavien veritulppa- tai aivoverenvuoto-oireiden takia pian sen jälkeen, kun he olivat saaneet AstraZenecan rokotteen.

Norja kertoi myös yhdestä aivoverenvuotoon menehtyneestä alle 30-vuotiaasta henkilöstä, joka oli saanut AstraZenecan rokotteen kymmenen vuorokautta aiemmin. Maassa on myös raportoitu useille nuorille rokotetuille tulleista sinelmistä iholla, mikä kielii sisäisistä verenvuodoista.

Myös Tanskassa ja Itävallassa selvityksessä on, onko AstraZenecan rokotteella yhteyttä pian rokotuksen jälkeen tapahtuneeseen veritulppakuolemaan. Tanskassa menehtyi 60-vuotias nainen, Itävallassa 49-vuotias nainen vajaat kaksi viikkoa rokotuksen jälkeen.

Euroopassa on toistaiseksi annettu noin viisi miljoonaa AstraZenecan rokoteannosta, rokotetuilla on havaittu noin 30 veritulppatapausta.

Norjassa tutkitaan sitäkin, onko rokotus veritulppariskiä lisäävä tekijä, jos käyttää samaan aikaan e-pillereitä. E-pillerien on todettu hienokseltaan kasvattavan veritulppariskiä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007860404.html

Kun Norjassa on noin monta tapausta tulee myös mieleen, voiko niillä olla yhteys veren rasvahappoihin. Jospa runsaasti kalaa tai kalaöljykapseleita syövät saavat rokotteesta helpommin verenvuotoja. Aivoverenvuoto kuulostaa jo vakavalta sivuvaikutukselta...
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11479
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Jääkiekkoa vaan pitää saada kansalle, vaikka tauti niissäkin piireissä leviää.
Uudenlaista pudotuspeliähän tämä tosin on.

https://yle.fi/urheilu/3-11837387

HIFK:n liigajoukkueessa koronatartunta – HIFK, SaiPa ja KooKoo karanteenissa


15.3.2021 09.54

Helsingin IFK:n joukkueen jäsenellä on todettu koronavirustartunta. Joukkue taustahenkilöineen on asetettu 14 vuorokauden mittaiseen karanteeniin.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
OnyxPhoenix
Angus MacGyver
Viestit: 6748
Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja OnyxPhoenix »

Gurney kirjoitti: Ma Maalis 15, 2021 7:32 am Naurattaa nämä koronakammoisen tuulipukukansan kokoontumisajot ympäri keskustelupalstoja. Heidän mukansa maski on vastus kaikkeen ja sitä pitää käyttää, vaikka se ei ole estänyt leviämistä missään maassa, eikä edes sairaloissa.

Kulkevat paperilappu naamallaan samalla kuin rajat vuotavat kuin seula ja esim. Kymsoten alueella on yritys, joka tuo Virosta lääkäreitä hoitamaan päivystystä Kymsoten alueella. Siellä on 80-100 Virolaista lääkäriä tälläkin hetkellä ja nämä matkustavat edestakaisin.

Mutta paperilappu vaan naamalle ja olet turvassa.
Edelleen..se että maski ei estä leviämistä ei tarkoita maskin hyödyttömyyttä. Se hillitsee leviämisen nopeutta, se on sen funktio. Mutta kun 6-vuotiaan logiikalla varustetut Turtiaiset, Tiihoset ja heidän kannattajansa eivät sitä ymmärrä. Järkikin (ja simulaatiot) sanoo että jos virusta levittävä yskii ja aivastelee 3-kerroksinen kirurgin maski kasvoilla, se vähentää huomattavasti viruspartikkeleiden leviämistä ympäristöön varsinkin sisätiloissa, versus ilman maskia yskivä. FFP2 vielä selkeästi tehokkaammin.
zzrgg
Hetty Wainthropp
Viestit: 466
Liittynyt: Ke Maalis 11, 2020 6:30 pm

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Viesti Kirjoittaja zzrgg »

Kuolleisuus Suomessa on ollut hieman kohollaan viime vuonna verrattuna ajanjaksoon 2015-2019, mutta covid-kuolemat eivät näytä ainakaan yksinään selittävän viime vuoden lievää ylikuolleisuutta. Itse asiassa THL:n mukaan "koronavirusepidemia ei ole lisännyt kokonaiskuolleisuutta Suomessa". Tämä saattaa johtua mittaluokista ja kuolleiden kokonaismääristä, sillä Suomessa kuoli vuonna 2020 noin 1050 henkilöä viikossa, joten coronakuolemien osuus kaikista kuolinsyistä viikosta 9 alkaen vuonna 2020 oli kaiketi noin 1,36 % (~638 / ~47070).

Eräs toinen itselleni mieleen tuleva erikoisuus viime vuodesta ovat influenssatapaukset kaudella 2020-2021, sillä influenssasairastumistapauksia tämän vuoden puolella maaliskuun puoleen väliin mennessä on nähtävästi kirjattu vain 16 kpl, mikä on huomattavasti pienempi määrä kuin mitä aikaisempina vuosina on yleensä tuohon aikaan mennessä on havaittu. Liekö yhtään influenssakuolemantapausta sattunut tällä influenssakaudella, kun "normaalivuotena" niitä olisi ulkomuistista noin muutama kymmen / parisataa ja pahimpina kausina (1953, 2016-2017) yli tuhat kpl/vuosi.

Viikkojen 52 ja 53 ylikuolleisuuslukuihin voi sisältyä jotain tilastointitavoista johtuvaa epämääräisyyttä, kun/jos tiettyyn vuoteen lasketaan kuuluvaksi se "ylimääräinen" 53. viikko.

COVID-19 liitetyt kuolemantapaukset ja ylikuolleisuus Suomessa viikottain 9-2020 - 9-2021.jpg
COVID-19 liitetyt kuolemantapaukset ja ylikuolleisuus Suomessa viikottain 9-2020 - 9-2021.jpg (67.39 KiB) Katsottu 1214 kertaa

Lähteet:
THL, päivitetty 14.03.2021, CC BY 4.0
Our World in Data, CC BY 4.0

Kuolemantapaukset: https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epir ... ure-492118
Ylikuolleisuus (P-arvot: prosentuaalinen ero viikkokuolemien määrässä vuosien 2020–2021 ja vuosina 2015–2019 samoilla ajanjaksoilla kuolleiden keskimääräisen määrän välillä): https://raw.githubusercontent.com/owid/ ... tality.csv
Kuolleisuus
Tartuntatautirekisteriin on kertynyt tietoa 801 kuolleesta henkilöstä: Kuolleiden mediaani-ikä on 83 vuotta. Kuolleista 51 % on miehiä ja 49 % naisia. Kuolleista, joista tällä hetkellä on saatavilla tarkempia terveystietoja tartuntatautirekisteristä, valtaosalla (yli 95 %) oli yksi tai useita pitkäaikaissairauksia. Koronavirusepidemia ei ole lisännyt kokonaiskuolleisuutta Suomessa. Työikäisten kuolemantapaukset ovat hyvin harvinaisia. Lasten ja nuorten koronavirustautiin liittyviä kuolemia ei ole Suomessa todettu lainkaan.
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja ... a#kuolemat (3/2021)
COVID-19-kuolemantapausten lukumäärä
  1. Väestötietojärjestelmän kuolintieto, jonka päivämäärä on 30 päivän sisällä COVID-19 -tapauksen tilastointipäivämäärästä. [sic]
  2. Tartuntatautirekisterin kuolintieto, kun lääkäri on ilmoittanut tartuntatautirekisteriin COVID-19 hoidon lopputulokseksi kuoleman.
https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/aine ... -covid-19-
Vastaa Viestiin