Oulussa on viime viikkoina sattunut useita tulipaloja eri puolilla kaupunkia

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4121
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 4:19 pm

Re: Oulussa on viime viikkoina sattunut useita tulipaloja eri puolilla kaupunkia

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Mbu kirjoitti: Ti Syys 07, 2021 8:55 pmOnko oulussa jossain kotipizzoja lähellä hieman tummemman pigmentin omaavien yksityisomistuksessa olevien pitserioiden kanssa? En ainakaan itse hoksaa että olisi. Mutta toki voi ollakin. Tietysti kaikkihan eivät pitsamafiaan edes kuulu vaan ovat tiettyjen sukujen edustajia. Täällähän on myös oma ketju pitsamafialle ja sieltä löytyy myös nimet ja pitseriat ketkä siihen kuuluvat.
Ja kotipizzan yrittäjät taitavat olla pääsääntöisesti juuriltaan kotimaista sakkia? 🤔
Toppilassa on Kotipizza, tosin yli kilometri matkaa tässä ketjussa mainittuun palaneeseen Pizzeria Lilaan Google mapsin mukaan. Siinä 200 metrin päässä on siten joku La Cucina pitseria. Myös Hallituskadulla keskustassa on Kotipizza ja toisella puolella katua oli melko varmasti ennen tämän mafian pitseria. Nykyään siinä melkein vastapäätä näyttäisi olevan joku Pizzeria Romeo & Vienna. Sitten on myös Pizzeria Ninve keskustassa ja samassa korttelissa on myös Kotipizza. En tosin tiedä ovatko nämä nykyiset niitä mafian pitserioita.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Mbu
Frank Drebin
Viestit: 386
Liittynyt: Su Elo 02, 2020 3:35 am

Re: Oulussa on viime viikkoina sattunut useita tulipaloja eri puolilla kaupunkia

Viesti Kirjoittaja Mbu »

John Kimble kirjoitti: Ti Syys 07, 2021 9:20 pm Toppilassa on Kotipizza, tosin yli kilometri matkaa tässä ketjussa mainittuun palaneeseen Pizzeria Lilaan Google mapsin mukaan. Siinä 200 metrin päässä on siten joku La Cucina pitseria. Myös Hallituskadulla keskustassa on Kotipizza ja toisella puolella katua oli melko varmasti ennen tämän mafian pitseria. Nykyään siinä melkein vastapäätä näyttäisi olevan joku Pizzeria Romeo & Vienna. En tosin tiedä ovatko nämä nykyiset niitä mafian pitserioita.
Okei, kiitos infosta.👍🏻
Ehkä ne ei uskalla ketjuliikettä vastaan alkaa uhittelemaan, voi olla isolla ketjulla paremmat asianajajat 😅 Pitäis melkeen lukea se pitsamafiaketju uudestaan, eikö ne ollut kaks sukua jotka taistelee keskenään? Liittykö siihen muita ollenkaan?
Mbu
Frank Drebin
Viestit: 386
Liittynyt: Su Elo 02, 2020 3:35 am

Re: Oulussa on viime viikkoina sattunut useita tulipaloja eri puolilla kaupunkia

Viesti Kirjoittaja Mbu »

Pitsamafiaketju:
https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... f=6&t=8997

En minä ainakaan nopealla silmäyksellä löytänyt montako sukua tähän kuului. Muuta kuin että juurikin tuon göremen väki on ollut sotajalalla simsekin suvun kanssa, eli oletettavasti pitsamafian hommia tämäkin pitseriapalo?
Vastaa Viestiin