Hämeenlinna: Nuori mies lähti saattamaan kadulla tapaamaansa 15-vuotiasta tyttöä

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
McCall
Michael Knight
Viestit: 4385
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Hämeenlinna: Nuori mies lähti saattamaan kadulla tapaamaansa 15-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja McCall »

Hämeen Sanomat 7.12.2021

Nuori mies lähti saattamaan kadulla tapaamaansa 15-vuotiasta tyttöä Hämeenlinnassa – Kävelyllä alkoi lähentely, josta seurasi ehdollista vankeutta

Tapahtumilla ei ollut silminnäkijöitä. Oikeus piti tytön kertomusta ja muuta todistelua johdonmukaisena ja uskottavana.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut nuoren miehen seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mies tuomittiin myös maksamaan 1 500 euron korvaus uhrille tilapäisestä haitasta ja loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.

Mies oli tapahtuma-aikaan 19-vuotias ja uhrina oli 15-vuotias tyttö.

Isommassa porukassa vastaan tullut, ennestään tuntematon mies oli tytön mukaan alkanut jutella ja sanonut lähtevänsä saattamaan. Tyttö oli suostunut, mutta mennyt kauppaan missä oli muitakin ihmisiä.

Tytön lähtiessä kaupasta mies seurasi edelleen. Mies oli kysellyt tytön ikää, kehunut hänen ulkonäköään ja ehdottanut, että mies voisi alkaa hänen poikaystäväkseen.

Mies oli tytön mukaan alkanut suudella, vetänyt hänet tiensivuun puun alle ja lähennellyt. Tyttö oli irrottautunut ja lähtenyt kävelemään, mutta mies oli jatkanut lähentelyä.

Mies lopetti vasta tytön alettua itkemään ja huutamaan. Tyttö soitti isänsä hakemaan hänet. Seurailu ja lähentely kesti yhteensä noin puoli tuntia.

Tapahtumilla ei ollut silminnäkijöitä. Tuomio perustui pääosin tytön kertomukseen sekä tilanteen jälkeen tytön kanssa puhuneen todistajan lausuntoon.

Oikeus piti kertomusta johdonmukaisena ja uskottavana muun muassa sen perusteella, että tyttö oli kertonut itselleen epäedullisista seikoista kuten siitä, että oli suostunut miehen ehdotukseen saattaa häntä kaupalle.

Tyttö kärsi lähentelyn jälkeen pelkotiloista ja tarvitsi ammattiapua.

Mies kiisti teon. Poliisille hän sanoi vain jutelleensa tytön kanssa ja heidän vaihtaneen Snapchat-tunnuksia. Mies ei halunnut tulla kuulluksi oikeudessa.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Hämeen Sanomat
https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame ... a-2328319/
Anom
Axel Foley
Viestit: 2036
Liittynyt: Ti Kesä 30, 2015 9:07 am

Re: Hämeenlinna: Nuori mies lähti saattamaan kadulla tapaamaansa 15-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Anom »

Otan ennemmin vaikka 10 kankaanpääläistä "äärioikeistolaista" "natsia", kuin yhtäkään tämmöistä kultamunaa paskomaan tätä maata ja sen turvallisuutta.

Tytöllä kävi säkä ettei saanut kulttuurillista rikastusta tuon enempää.
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.
napalanko
Axel Foley
Viestit: 2064
Liittynyt: La Marras 05, 2016 5:52 pm

Re: Hämeenlinna: Nuori mies lähti saattamaan kadulla tapaamaansa 15-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Oli harvinaisen tuhkamuna neekeri, arabi tai kurdi tuo kyllä :lol:
Neuvostoliitto 💯 1922-2022
Veijo Neste
Olivia Benson
Viestit: 747
Liittynyt: La Maalis 20, 2021 6:00 pm

Re: Hämeenlinna: Nuori mies lähti saattamaan kadulla tapaamaansa 15-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Veijo Neste »

Uutisessa ei taidettu mainita etnisyyttä (ullatus), mutta käytöksen röyhkeydestä päätellen veikkaan, että valloittajakansalainen taas asialla. Nämä pitäisi kaikki roudata takaisin sinne ihmemaahansa.
Tiinas
Axel Foley
Viestit: 2382
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 10:00 am

Re: Hämeenlinna: Nuori mies lähti saattamaan kadulla tapaamaansa 15-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

Batiikkinoidat eivät ole vielä toipuneet alapääministerin ja ulkoministerin koronalingosta kun taas uusi mutaisen tekemä seksuaalirikos. Näitähän on tänä vuonna uutisoitu 57 kpl. Vastaavia suomalaisten tekemiä 3 kpl.
. ”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa muslimeja”
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.

Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4121
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 4:19 pm

Re: Hämeenlinna: Nuori mies lähti saattamaan kadulla tapaamaansa 15-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Juu uutisessa unohdettiin jälleen kerran mainita tuomitun olleen matu. "Kantasuomalaisuus" muistetaan vastuullisessa mediassa aina kyllä mainita negatiivisessa yhteydessä.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
anaboliantti
Agentti Scully
Viestit: 678
Liittynyt: To Tammi 24, 2013 12:01 am

Re: Hämeenlinna: Nuori mies lähti saattamaan kadulla tapaamaansa 15-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja anaboliantti »

Arvaan: rokotekriittinen, kehitysmaalainen, ei käytä maskia, vastustaa fasistisrasistista systeemiä.
"Lopettakaa nyt tuo uikuttaminen islamin hyökyaallosta ja opetelkaa uimaan!"
- SDP:n kansanedustaja Arja Alho
Avatar
H.Moilanen
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4991
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm

Re: Hämeenlinna: Nuori mies lähti saattamaan kadulla tapaamaansa 15-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

En jaksa turhanpäiten osallistua siihen, mitä mm. öyhöttämiseksi kutsutaan, mutta tämä on pakko todeta...
McCall kirjoitti: Ti Joulu 07, 2021 3:31 pm Tytön lähtiessä kaupasta mies seurasi edelleen. Mies oli kysellyt tytön ikää, kehunut hänen ulkonäköään ja ehdottanut, että mies voisi alkaa hänen poikaystäväkseen.
Olen henkilökohtaisesti kuullut nuo samat jutut vähintään kymmeneltä "tummalta mieheltä*", mutta en koskaan yhdeltäkään kantasuomalaiselta. Lähi-idän ja tiettyjen Afrikan alueiden ihmisillä on sanasta sanaan samat jutut aina käytössään. On ilmiselvää, ettei mies ollut suomalainen.

Mediassa on minusta nähtävissä sellainen muutos, että nyt tämäkin tilanne selostettiin näin selkeästi. Aiemmin jätettiin paljon kertomatta ja monista tapauksista luotiin (tarkoitushakuisesti?) niin epämääräinen kuva, ettei keskiverto lehdenlukija pystynyt tosiasioita myöskään tekstin perusteella arvaamaan.

* En tarkoita mustalaisia.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Jannes
Rico Tubbs
Viestit: 1236
Liittynyt: La Heinä 23, 2016 3:22 pm

Re: Hämeenlinna: Nuori mies lähti saattamaan kadulla tapaamaansa 15-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Jannes »

Kaverilla tyttö joka käy koulua itäkeskuksessa, 11v.

Pitivät semmoisen rasisminvastaisen höpötystuokion, kun tyttö oli kavereineen varotellut muita mustasta miehestä joka seurasi ja yritti kysellä mukaansa, perus meno siis. Ihan vitun sairasta alkaa olla.

Vittu että niinkun vituttaa välillä niin saatanasti tämä urpoilu, eipä tässä enää voi muuta sanoa.

olen vieläkin todella hyvilläni päätöksestäni olla lisääntymättä.
Vastaa Viestiin
Null