https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008481697.htmlHS kirjoitti:Ainakin 24 ihmistä on kuollut tulipalossa Japanissa
Palo havaittiin paikallista aikaa aamukymmenen jälkeen.
STT–AFP
6:31 | Päivitetty 12:42
Ainakin 24 ihmistä on kuollut rakennuspalossa Japanin Osakassa. Paikallisen palokunnan mukaan palo tapahtui kaupungin liikealueella sijaitsevassa kahdeksankerroksisessa rakennuksessa.
Rakennuksen palossa pahiten vaurioituneessa neljännessä kerroksessa toimi paikallisen median mukaan mielenterveyspalveluita ja peruslääkäripalveluita tarjoava klinikka. Tv-kuva näyttää, kuinka rakennuksen neljäs kerros on kärsinyt tulipalossa pahoista vaurioista, ikkunoista moni on joko rikki tai mustunut. Valtaosa rakennuksen julkisivusta säilyi kuitenkin tulipalon jäljiltä ehjänä.
- -
OSAKAN poliisilaitoksen edustaja kertoi AFP:lle poliisin tutkivan palon syttymissyytä.
Hän ei kuitenkaan vahvistanut yleisradioyhtiö NHK:n tietoja, joiden mukaan poliisin sisäiset lähteet olisivat kertoneet, että palo olisi mahdollisesti tuhopolton seurausta. NHK:n lähteet perustavat arvionsa olosuhteisiin palopaikalla.
Japanilaisten tiedotusvälineiden mukaan 50- tai 60-vuotias mies oli levittänyt rakennukseen nestettä sytyttääkseen palon.
Lisää linkin takana, ml. video.