Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy

– Tässä työssä on teroittunut se, kuinka sairaita ihmiset oikeasti voivat olla, sanoo Krista, joka lajittelee työkseen lasten hyväksikäyttöä sisältävää kuvamateriaalia. Siksi hänellä on tärkeä viesti kaikkien lasten ja nuorten vanhemmille.
Videoilla lapsille tehdään hirveitä asioita. Seuraavat pari tuntia Krista katselee niitä.
Hän suunnittelee kaiken etukäteen ja tavoittelee oikeaa mielentilaa, jossa osaa odottaa silmilleen ja korvilleen lävähtävää materiaalia.
Sen jälkeen hän pelaa Tetristä, kuten ohjeistettu on.
Vanhempi rikoskonstaapeli luokittelee osana työtään CAM-materiaalia (Child Abuse Material). Se jaotellaan törkeyden perusteella kolmeen luokkaan.
Ykkösessä lapsi poseeraa tai kuva tarkentuu hänen sukupuolielimiinsä. Kakkosessa lapseen kohdistuu seksuaalisia tekoja. Kolmosessa lasta raiskataan, pakotetaan, uhataan, sidotaan tai lapsi sekaantuu eläimeen. Siihen kuuluu myös materiaali, jossa lapsi on alle kuusivuotias. Kolmosluokkaa Krista kohtaa vähiten.
– Suhtaudun tehtävään yhtenä työtehtävänä muiden joukossa. En voi lähteä miettimään, miltä hyväksikäytettävästä lapsesta tuntuu, keskusrikospoliisin tiedusteluosaston alaisuudessa toimivassa lasten hyväksikäytön torjuntaryhmässä työskentelevä Krista sanoo.
Videoiden ääniä hän ei mykistä.
– Ne on pakko kuunnella. Ilman ääniä video voi vaikuttaa paljon harmittomammalta kuin äänten kanssa. Lapsesta kuuluvat äänet kertovat paljon. Lisäksi äänet voivat auttaa uhrin tai videon tekijän tunnistamisessa.
Miljardibisnes
Pahimmillaan lapsia jopa surmataan CAM-materiaalissa, jota pedofiilipiireissä liikkuu. Krista ei ole onnekseen joutunut näkemään tappamisvideoita.
Joskus hirvittävän videon takaa paljastuu sairas, kansainvälinen bisnes.
Vuonna 2015 kiinni saatu australialainen Peter Scully oli yksi heistä, jotka tuottavat järkyttävintä mahdollista CAM-materiaalia. Hän myi Tor-verkon kautta äärimmäisen raakoja lasten hyväksikäyttövideoita.
Scully vaikutti Filippiineillä, missä oli helppo saalistaa köyhien perheiden lapsia uhreiksi. Nuorin heistä oli vain 18 kuukauden ikäinen Daisy. Hänestä kuvatut videot maksoivat 10 000 dollaria. Yhden uhrinsa, 12-vuotiaan tytön, Scully surmasi itse – ja tietysti videoi tekonsa.
CAM-materiaalin arvioidaan olevan jopa miljardiluokan bisnes. Ainakin maailmalla se liittyy myös ihmiskauppaan.
– Varmasti jossain päin maailmaa tällä materiaalilla tehdään raha. Sitä, tehdäänkö Suomessa en osaa sanoa. Pimeän verkon puolella tapahtuu myös sitä, että ylläpitäjälle pääsy voidaan ”ostaa” antamalla vastikkeeksi jotain omaa materiaalia, Krista kertoo.
– On myös mahdollista, että joku tekee CAM-materiaalilla bisnestä olematta itse kiinnostunut lapsista, KRP:n lasten seksuaalisen hyväksikäytön torjunnan tiimin esimies, rikoskomisario Jyri Hiltunen arvelee.
Palapelin kasaamista
KRP:n lasten seksuaalisen hyväksikäytön torjunnan noin kymmenhenkinen tiimi, joista on osa siviilejä, käsittelee vuosittain noin 5 000 CAM-materiaaliin liittyvää vihjettä – siis keskimäärin noin 14 päivässä. Kuvamateriaalin lisäksi vihjeet koskevat jo tapahtuneita tai meneillään olevia hyväksikäyttö- tai houkuttelutapauksia.
– Pyrimme seulomaan meille tulevista vihjeistä sellaiset, missä jonkinlainen hyväksikäyttö näyttäisi olevan Suomessa meneillään ja johon poliisin pitäisi välittömästi puuttua, Hiltunen sanoo.
Suuri vihjeiden tuottaja on yhdysvaltalainen NCMEC (National Center for Missing and Exploited Children). Yhdysvalloissa verkkopalveluiden tarjoajat on lailla velvoitettu raportoimaan NCMEC:lle palveluissaan havaitsemastaan CAM-materiaalista. Materiaali päätyy Suomeen KRP:lle, jos siinä on jokin viite siitä, että rikos on tapahtunut Suomessa.
Osa vihjeistä tulee poliisin oman vinkkikanavan kautta.
– Teemme yhteistyötä myös monien kansalaisjärjestöjen kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi Pelastakaa lapset, Suojellaan lapsia, Sua varten somessa sekä erilaiset nuorten chat-palvelut, Krista kertoo.
Vastaan tulee paljon jo vuosikaudet pedofiilipiireissä liikkunutta materiaalia.
– Vanhempi materiaali on usein ammattimaisempaa. On asetelmia ja pukeutumista. Osasta näkee, että se on tuottamalla tuotettua. Uudehko materiaali on kotivideoita. Palveluntarjoajilta meille tuleva materiaali on usein muualla tuotettua.
Lapset tuottavat itse
CAM-materiaalissa näkyy ikävällä tavalla tietotekniikan kehitys. Lähes jokaisella on tänä päivänä käytössään älypuhelin.
Osa käyttää sitä tietämättään ja harkitsematta. Erityisesti lapset ja nuoret.
Tiimin seulottavaksi päätyykin paljon nuorten itse kuvaamaa materiaalia. Valitettavasti sen määrä on kasvanut ilmiöksi asti. Eritoten Tiktok ja Snapchat tarjoavat houkuttelevan alustan kaikenlaisille kokeiluille.
– On luonnollista, että oma keho kiinnostaa lapsia ja nuoria. He kuvaavat kehoaan tajuamatta, että tulevat tuottaneeksi materiaalia, joka palveluntarjoajien raportoimana voi päätyä poliisille, Krista sanoo.
Vaihtoehtoisesti materiaali voi tahattomastikin päätyä hyväksikäyttäjille.
– Lomakuvat, lasten itse kuvaamat videot ja muu materiaali voivat verkossa lähteä leviämään ja päätyä sitä kautta vääriin käsiin.
Hän huomauttaa, että toisin kuin yleisesti luullaan, lapsia hyväksikäyttävät tahot ovat useammin lähempänä parikymppistä kuin ikää, jota mielikuvat namusedistä edustavat.
– Poikia saattaa tunnetusti kiinnostaa se oma pippeli, jota kuvataan. Tai sitten he kuvaavat joukolla jotain pyllynheiluttelua. Usein se on sellaista poikamaista telmimistä ja pelleilyä. Tyttöjen kuvaama materiaali on usein seksuaalisempaa. Älypuhelimien myötä lapset ja nuoret tulevat videoineeksi tuota luontaista kiinnostustaan ja jopa jakaneeksi sitä verkkoon, Krista kertoo.
Tiimi pyrkii aina selvittämään lapsen tai nuoren henkilöllisyyden. Vaikka lasten ja nuorten kuvaamissa videoissa ja kuvissa ei välttämättä ole kyse rikollisesta toiminnasta, on asiaan hyvä puuttua heidän oman etunsa takia.
– Poliisilaitoksen kautta tiedon pitäisi päätyä alaikäisen vanhemmille ja myös lastensuojeluun. Ideaalitilanteessa myös lapsi puhutetaan. Vaikka kyse ei ole rikollisesta toiminnasta, siihen on hyvä puuttua lapsen oman edun takia.
Verkossa roikutaan yhä nuorempana. Silmille tulee materiaalia, joka tarjoaa aikuisten maailmasta vaikutteita aivan liian nuorille.
Viesti vanhemmille
Uhrien henkilöllisyyksien selvittäminen on tärkeää siksikin, että materiaalin takana voi olla verkossa vaaniva aikuinen, joka on maanitellut lapsen tai nuoren kuvaamaan itseään.
Tähän liittyen Kristalla on tärkeä viesti vanhemmille.
– Suuri osa tytöistä ja varmaan osa pojistakin saa jossain vaiheessa verkossa ”oletpa ihana, lähetä kuva” -kehotuksia. Olisi hyvä, että vanhemmat kertoisivat lapsilleen, että näin voi käydä, ja antaisivat lapsilleen pelimerkkejä toimia tilanteessa oikein silloin, kun se omalle kohdalle osuu.
Ohjenuorana toimii: älä kuvaa, älä jaa.
– Lapsi ei kuitenkaan ole syyllinen kuvien leviämiseen tai siihen, mikäli hän joutuu rikoksen uhriksi otettuaan itsestään kuvia.
Jos asioista ei ole puhuttu kotona, lapsi tai nuori voi säikähtää, pitää asiattomia pyyntöjä omana syynään ja pelätä, että kertominen johtaa puhelimen takavarikoimiseen.
– Jos lapselle on avattu verkon riskejä ja vaaroja ennalta, hänen on helpompi kertoa verkossa tapahtuvista asiattomuuksista sitten kun niitä sattuu omalle kohdalle, Krista arvelee.
Kysyntää riittää
Keskusrikospoliisin lasten hyväksikäytön torjuntaryhmä tekee yhteistyötä Interpolin kanssa. Suomen poliisi on monen muun maan poliisin tavoin kuvannut kansainvälisiin yhteistyöprojekteihin liittyen valistusvideoita, jotka toimivat ansan tavoin.
– Videolla esiintyy virkapukuinen poliisi kertomassa, että videon avannut on yrittänyt saada pääsyn laittomaan materiaaliin. Videolla kerrotaan myös hoitoonohjauksesta. Videot on nimetty niin, että niiden voisi olettaa sisältävän lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää materiaalia.
Torjuntaryhmän tietokone raksuttaa jatkuvasti. Se, että poliisin verkkoon lataamaa valistusmateriaalia ladataan gigoittain ja taas gigoittain kielii siitä, että CAM-materiaalille on ikävän runsaasti kysyntää.
– Väittäisin, että avoimen verkon puolella kukaan ei vahingossa eksy tällaisen materiaalin pariin, ellei sitten saa koneeseensa jotain epämääräistä linkkiä. Vertais- eli pimeän verkonkaan puolella, esimerkiksi Tor-selaimessa, ei sellaista silmille heti ensimmäisenä lävähdä, elleivät hakusanat ole asiaan viittaavia.
– Tässä työssä on teroittunut se, kuinka sairaita ihmiset oikeasti voivat olla. Oma katse toki avartui jo alunperin poliisin työhön kouluttautuessa ja työn aloittaessa.
Onnistumiset auttavat jaksamaan. Joskus henkilöllisyydet selviävät vasta, kun yksi vihje yhdistää kaksi ensialkuun toisiinsa liittymätöntä tapausta yhteen. Tai kun tutkija sisuuntuu ja päättää selvittää asiaa vielä uudelleen.
– Onnistumisista mieleenpainuvimpia ovat ne, joissa olen saanut selvitettyä henkilöllisyyksiä ja joissa pienen vinkin kaivelulla onkin avautunut isompi puro, kertoo vanhempi rikoskonstaapeli Krista, jonka juttujonossa on tälläkin hetkellä monta selvitettävää juttua.
Osan niistä saa pois pöydältä päivässä, osa vaatii paljon selvittelyä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/875a ... fac8ad4676
Ei kovin monesta varmaankaan ole tuollaiseen työhön. Siinä voi mielenterveys järkkyä.
Cut. Pykälä 21
-NILS-

Lause "tapan aikaa" on ironista, koska oikeasti aika tappaa sinua.
- poikani
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 9984
- Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
- Paikkakunta: ?? ???????
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
En ees jaksanut lukea moista paskaa. Itselleni on tullut aikamoinen turruus näihin juttuihin. Kamalia asioita.
????? ?? ??????.
-
tosiReiska
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 136
- Liittynyt: To Syys 17, 2020 5:07 pm
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
Kyllä. Ihan v1tun masentavaa, raivostuttavaa ja kaikkea. Kuolemanrangaistuskin on liian lievä näille. Hitaasti kiduttamalla ja välillä lääkärin elvytystä jotta homma voi jatkua.
Onneksi nämä kiimaiset eläimet ovat usein sieltä penaalin ei terävimmästä päästä. Muistui mieleen tämä pedofiili, joka oli 'muuttanut kasvonsa tunnistamattomaksi' spiraaliblurrilla. Tai mikä se on. Ei stanan keskonen tajunnut, että tämä voidaan tehdä myös takaperin. Ja kiinni jäi.

https://www.is.fi/digitoday/art-2000001533106.htmlMiestä epäillään nuorten poikien raiskaamisesta Vietnamissa ja Kambodzhassa. Hän julkaisi internetissä kuvia poikien hyväksikäytöstä. Kuvissa hänen kasvonsa oli vääristelty tuntemattomiksi, mutta käänteisellä kuvankäsittelyllä niistä saatiin tunnistettava kuva.Mies pidätettiin Koillis-Thaimaan maaseudulla jonne hän oli paennut Etelä-Koreasta sen jälkeen kun hänen kuvansa julkaistiin internetissä.
Interpol sai yleisöltä 350 vastausta nettivetoomukseen kolmen päivän aikana. Viisi eri lähdettä kolmelta eri mantereelta oli tunnistanut miehen. Kaikkiaan miestä etsittiin kolme vuotta.

- poikani
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 9984
- Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
- Paikkakunta: ?? ???????
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
Parikymmentä vuotta sitten alkoi netti toimia sillä tavoin, että pääsi - ikävä kyllä (?) - näkemään kaikenlaista julmuutta omalta näytöltä. Siihen tuli melko nopeasti toleranssi. Koskaan sellainen materiaali ei ole jättänyt sillä tavoin kylmäksi, että en vähääkään välittäisi näkemästäni. Minusta on vain tullut jonkin sortin nihilisti.
????? ?? ??????.
- Säde-Sisko
- Axel Foley
- Viestit: 2474
- Liittynyt: Ke Kesä 03, 2020 4:50 pm
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
Onneksi nimi ei ole muutettu. Sukunimi on Kiuru.Jukka50 kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 9:25 pm – Tässä työssä on teroittunut se, kuinka sairaita ihmiset oikeasti voivat olla, sanoo Krista
”En ole puolesta, enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”
- On Anoi Kaa
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11797
- Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
- Paikkakunta: Syvä joki
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
^
Kiurun ei tarvitse kuin peiliin katsoa, niin voi tehdä tuon diagnoosin. Kunnon paniikkipallero!
Ikävää jengiä alhaalta ylös niin pedot kuin niiden suojelijat, jotka ovat myös mahdollistajia, koska ei taatusti pääty tähän kaikilla.
CIA-papereista uutisoitiin monessa mediassa joulukuun alussa, mutta valtamedia näytti hyssyttelevän, mahtoiko johtua siitä, että ainakin CNN on täynnä perverssejä, jotka ovat itsekin syytettynä monet seksuaalirikoksista juuri nyt?
https://www.breitbart.com/politics/2021 ... ex-crimes/
https://www.buzzfeednews.com/article/ja ... files-foia
En tiedä, ovatko hakeutuneet suuntautumisensa takia, kun en ihan heti näe, että terve aikuinen voisi tällaiseen "sairastua" materiaalia katsomalla. Ymmärrän, että sairastuu muuten, vaikka kuluu loppuun, mutta että alkaisi pedoksi itse?!?

Tuota, onko Soumen lehdissä uutisoitu esimerkiksi CIA:n tehokkuutta pedofiilien SUOJEMISESSA, sellaisten, joilla on ollut korkeitakin turvallisuusluokituksia ja työskennelleet pedofilian ja lasten parissa?Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
– Tässä työssä on teroittunut se, kuinka sairaita ihmiset oikeasti voivat olla, sanoo Krista, joka lajittelee työkseen lasten hyväksikäyttöä sisältävää kuvamateriaalia. Siksi hänellä on tärkeä viesti kaikkien lasten ja nuorten vanhemmille.
Videoilla lapsille tehdään hirveitä asioita. Seuraavat pari tuntia Krista katselee niitä.
Hän suunnittelee kaiken etukäteen ja tavoittelee oikeaa mielentilaa, jossa osaa odottaa silmilleen ja korvilleen lävähtävää materiaalia.
Sen jälkeen hän pelaa Tetristä, kuten ohjeistettu on.
Vanhempi rikoskonstaapeli luokittelee osana työtään CAM-materiaalia (Child Abuse Material). Se jaotellaan törkeyden perusteella kolmeen luokkaan.
Ykkösessä lapsi poseeraa tai kuva tarkentuu hänen sukupuolielimiinsä. Kakkosessa lapseen kohdistuu seksuaalisia tekoja. Kolmosessa lasta raiskataan, pakotetaan, uhataan, sidotaan tai lapsi sekaantuu eläimeen. Siihen kuuluu myös materiaali, jossa lapsi on alle kuusivuotias. Kolmosluokkaa Krista kohtaa vähiten.
//
Ikävää jengiä alhaalta ylös niin pedot kuin niiden suojelijat, jotka ovat myös mahdollistajia, koska ei taatusti pääty tähän kaikilla.
CIA-papereista uutisoitiin monessa mediassa joulukuun alussa, mutta valtamedia näytti hyssyttelevän, mahtoiko johtua siitä, että ainakin CNN on täynnä perverssejä, jotka ovat itsekin syytettynä monet seksuaalirikoksista juuri nyt?
https://www.breitbart.com/politics/2021 ... ex-crimes/
https://www.buzzfeednews.com/article/ja ... files-foia
En tiedä, ovatko hakeutuneet suuntautumisensa takia, kun en ihan heti näe, että terve aikuinen voisi tällaiseen "sairastua" materiaalia katsomalla. Ymmärrän, että sairastuu muuten, vaikka kuluu loppuun, mutta että alkaisi pedoksi itse?!?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
-
anaboliantti
- Agentti Scully
- Viestit: 678
- Liittynyt: To Tammi 24, 2013 12:01 am
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
Vai kaiken takana on CIA? Kas kun ei juutalainen illuminaatti vai onko se sama asia? Vielä mukaan alienit ja ufot niin alkaa keitto olla kunnossa.On Anoi Kaa kirjoitti: Ma Joulu 27, 2021 10:38 pm Tuota, onko Soumen lehdissä uutisoitu esimerkiksi CIA:n tehokkuutta pedofiilien SUOJEMISESSA, sellaisten, joilla on ollut korkeitakin turvallisuusluokituksia ja työskennelleet pedofilian ja lasten parissa?
Ikävää jengiä alhaalta ylös niin pedot kuin niiden suojelijat, jotka ovat myös mahdollistajia, koska ei taatusti pääty tähän kaikilla.
CIA-papereista uutisoitiin monessa mediassa joulukuun alussa, mutta valtamedia näytti hyssyttelevän, mahtoiko johtua siitä, että ainakin CNN on täynnä perverssejä, jotka ovat itsekin syytettynä monet seksuaalirikoksista juuri nyt?
https://www.breitbart.com/politics/2021 ... ex-crimes/
https://www.buzzfeednews.com/article/ja ... files-foia
En tiedä, ovatko hakeutuneet suuntautumisensa takia, kun en ihan heti näe, että terve aikuinen voisi tällaiseen "sairastua" materiaalia katsomalla. Ymmärrän, että sairastuu muuten, vaikka kuluu loppuun, mutta että alkaisi pedoksi itse?!?
Mikä mahtaa olla motiivisi viedä keskustelu sivuraiteille?
"Lopettakaa nyt tuo uikuttaminen islamin hyökyaallosta ja opetelkaa uimaan!"
- SDP:n kansanedustaja Arja Alho
- SDP:n kansanedustaja Arja Alho
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
Vai Kiuru? Tuskin Krista Kiuru on rikoskonstaapeli.Säde-Sisko kirjoitti: To Joulu 23, 2021 12:30 amOnneksi nimi ei ole muutettu. Sukunimi on Kiuru.Jukka50 kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 9:25 pm – Tässä työssä on teroittunut se, kuinka sairaita ihmiset oikeasti voivat olla, sanoo Krista
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
Kuinkahan islamin uskovaisilla on näpit tässä teollisuuden-alassa , kun vanha ukko ja lapsi naitetaan, Afgojen homoseksuaalinen pikkupoikien käyttö, ja esim suomessa tapahtuneet lapsien raiskaukset mitkä kuvattu-jaettu , tai afrikassa mestat missä uskotaan että Aids poistuu,kun aikunen mies nussii pientä-vauvaa, ja nämä ihan normaalia heille. Itsellä Pedofiilista tulee aina mieleen joku lihava keski-ikäinen mies joka nussii thaikuissa tyttö-poika lasta tms.ja varmasti monilla muillakin sama mielleyhtymä,
-
Oppenheimer
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1535
- Liittynyt: To Syys 26, 2013 5:27 pm
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
Itselläni pedofiilistä tulee aina mieleen Jari Sillanpää. Mutta Jartsallahan oli lukaali myös Pattayalla. Ihan siististi siellä varmaan eleli. Täällä kotomaassa sattui vain narahtamaan lapsipornosta.Marja kirjoitti: Ti Joulu 28, 2021 1:33 am Itsellä Pedofiilista tulee aina mieleen joku lihava keski-ikäinen mies joka nussii thaikuissa tyttö-poika lasta tms.ja varmasti monilla muillakin sama mielleyhtymä,
-
siiantaika
- Axel Foley
- Viestit: 2007
- Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
Ymmärtääkseni suurin osa videoista on ollut seksituristien tekosia ainakin historiallisesti. Tuossa ylempänä olikin jo kuva erääseen valkoihoiseen mieheen, joka raiskasi pikkupoikia Aasian-matkoillaan. Uskoisin myös ns. teollisen lapsipornon tulevan samoilta alueilta eli Aasian tropiikista, koska siellä näitä asioita on totuttu näkemään ja käsittelemään.Marja kirjoitti: Ti Joulu 28, 2021 1:33 am Kuinkahan islamin uskovaisilla on näpit tässä teollisuuden-alassa , kun vanha ukko ja lapsi naitetaan.
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
Minka ihmeen takia hakeuduit ko. sivustoille?poikani kirjoitti: To Joulu 23, 2021 12:07 am Parikymmentä vuotta sitten alkoi netti toimia sillä tavoin, että pääsi - ikävä kyllä (?) - näkemään kaikenlaista julmuutta omalta näytöltä. Siihen tuli melko nopeasti toleranssi. Koskaan sellainen materiaali ei ole jättänyt sillä tavoin kylmäksi, että en vähääkään välittäisi näkemästäni. Minusta on vain tullut jonkin sortin nihilisti.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Pamela Anderson
- poikani
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 9984
- Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
- Paikkakunta: ?? ???????
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
Siis gore-sivustoille, en millekään lapsipornosivustoille. Jälkimmäisiä en varmaan löytäisi vaikka etsisinkin. Kirjoitin kommentin tämän ketjun otsikon perusteella, eli oletin hirveimpien videoiden olevan kidutusvideoita enkä mitään lapo-juttuja.aivoriihi kirjoitti: Ti Joulu 28, 2021 2:01 pmMinka ihmeen takia hakeuduit ko. sivustoille?poikani kirjoitti: To Joulu 23, 2021 12:07 am Parikymmentä vuotta sitten alkoi netti toimia sillä tavoin, että pääsi - ikävä kyllä (?) - näkemään kaikenlaista julmuutta omalta näytöltä. Siihen tuli melko nopeasti toleranssi. Koskaan sellainen materiaali ei ole jättänyt sillä tavoin kylmäksi, että en vähääkään välittäisi näkemästäni. Minusta on vain tullut jonkin sortin nihilisti.
Gore-videoita (alkuun tosin kuvia netin alkeellisuuden vuoksi) katselin mielenkiinnosta. Mielestäni ihmisen ei pidä ummistaa silmiään kauheuksilta ja elää jossakin pumpulikuplassa. Itse olen esimerkiksi liikenteessä paljon varovaisempi, kun olen nähnyt miten katoavaista terveys ja elämä on. Samaa jatkumoa Murha.infokin on.
Lisäys: Otsikko tosiaan on harhaanjohtava; artikkelihan käsittelee pelkästään pedofiliaa. On sitten mielipidekysymys, ovatko sen alan videot netin hirveimpiä.
????? ?? ??????.
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
Totta kai ovat! Lapsia tai elaimia ei tule raiskata tai hyvaksikayttaa.poikani kirjoitti: Ti Joulu 28, 2021 2:04 pmSiis gore-sivustoille, en millekään lapsipornosivustoille. Jälkimmäisiä en varmaan löytäisi vaikka etsisinkin. Kirjoitin kommentin tämän ketjun otsikon perusteella, eli oletin hirveimpien videoiden olevan kidutusvideoita enkä mitään lapo-juttuja.aivoriihi kirjoitti: Ti Joulu 28, 2021 2:01 pmMinka ihmeen takia hakeuduit ko. sivustoille?poikani kirjoitti: To Joulu 23, 2021 12:07 am Parikymmentä vuotta sitten alkoi netti toimia sillä tavoin, että pääsi - ikävä kyllä (?) - näkemään kaikenlaista julmuutta omalta näytöltä. Siihen tuli melko nopeasti toleranssi. Koskaan sellainen materiaali ei ole jättänyt sillä tavoin kylmäksi, että en vähääkään välittäisi näkemästäni. Minusta on vain tullut jonkin sortin nihilisti.
Gore-videoita (alkuun tosin kuvia netin alkeellisuuden vuoksi) katselin mielenkiinnosta. Mielestäni ihmisen ei pidä ummistaa silmiään kauheuksilta ja elää jossakin pumpulikuplassa. Itse olen esimerkiksi liikenteessä paljon varovaisempi, kun olen nähnyt miten katoavaista terveys ja elämä on. Samaa jatkumoa Murha.infokin on.
Lisäys: Otsikko tosiaan on harhaanjohtava; artikkelihan käsittelee pelkästään pedofiliaa. On sitten mielipidekysymys, ovatko sen alan videot netin hirveimpiä.
Aikuiset (?) ihmiset sitten hoitelevat omat vakivaltaiset seksifetissinsa joko omassa makuukammarissa tai netin kautta.
Viimeksi muokannut aivoriihi, Ti Joulu 28, 2021 2:42 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Pamela Anderson
- poikani
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 9984
- Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
- Paikkakunta: ?? ???????
Re: Krista katselee hirveimpiä videoita netistä, mitä löytyy
Mutta kun netistä löytyy ihan parin klikkauksen päästä videoita, joissa lapsia kidutetaan kuoliaaksi - ilman mitään pedojuttuja - niin itselläni ainakin ne menevät jonkun lapsipornovideon edelle silkassa pahuudessa. Saat vapaasti olla eri mieltä.aivoriihi kirjoitti: Ti Joulu 28, 2021 2:40 pmTotta kai ovat! Lapsia tai elaimia ei tule raiskata tai pahoinpidella!poikani kirjoitti: Ti Joulu 28, 2021 2:04 pmSiis gore-sivustoille, en millekään lapsipornosivustoille. Jälkimmäisiä en varmaan löytäisi vaikka etsisinkin. Kirjoitin kommentin tämän ketjun otsikon perusteella, eli oletin hirveimpien videoiden olevan kidutusvideoita enkä mitään lapo-juttuja.
Gore-videoita (alkuun tosin kuvia netin alkeellisuuden vuoksi) katselin mielenkiinnosta. Mielestäni ihmisen ei pidä ummistaa silmiään kauheuksilta ja elää jossakin pumpulikuplassa. Itse olen esimerkiksi liikenteessä paljon varovaisempi, kun olen nähnyt miten katoavaista terveys ja elämä on. Samaa jatkumoa Murha.infokin on.
Lisäys: Otsikko tosiaan on harhaanjohtava; artikkelihan käsittelee pelkästään pedofiliaa. On sitten mielipidekysymys, ovatko sen alan videot netin hirveimpiä.
Aikuiset (?) ihmiset sitten hoitelee omat vakivaltaiset seksifetissinsa joko omassa makuukammarissa tai netin kautta.
????? ?? ??????.