^ Ah, Samarina, niin tietysti

Sori. No mutta, samalla asialla kuitenkin ollaan. Ja tosiaan, itsekin suosin vanhoja rotuja, jotka on jalostettu johonkin muuhun kuin seurakäyttöön.
Howler kirjoitti:serialist kirjoitti:Nuo ovat kyllä myös hyvin pahoja kun koiraa ei päästetä kärsimyksistään koska omistaja rakastaa liikaa. Täytyy aina ajatella tuollaisissa tapauksissa koiran parasta.
Minusta se menee niin, siis ihan henk. koht., että oli lemmikkinä mikä tahansa niin se on viimeinen rakkauden osoitus päästää lemmikki kärsimyksestä.
Suunnaton valta tuo suunnattoman vastuun. Meillä on valta vaikuttaa koiran elämään täydellisesti, tehdä siitä omalla vaikutuksellamme koiralle helvetillinen tai äärettömän onnellinen. Mielestäni on sataprosenttisesti omistajan vastuulla tehdä oikea päätös silloin, kun sen tekemiseen on ensimmäinen mahdollinen hetki. Monet koirarodut ovat luonteeltaan sellaisia, etteivät näytä lainkaan tuntevansa kipua, joten omistajan vastuulle jää senkin tarkkaileminen. Meillä on terrieri ja työkoira ja molemmat ovat luonteeltaan juuri sellaisia

Eteenpäin posotetaan vaikka antura irti tai lasinsiru tassussa...
Olen itse ajatellut että - mikäli omat koirani (vanhempieni koira ja oman perheeni koira) ovat niin onnekkaita, että saavat nukkua pois piikin kanssa, aion seistä vieressä koko ajan. Koen olevani senkin velkaa. Lisäksi molemmat koirat ovat lääkärissä aina täydellisen hysteerisiä, elleivät saa samalla nuuhkia kämmentäni (muiden kämmenet eivät kelpaa), joten ei tulisi mieleenkään jättää viimeistä lääkärikäyntiä väliin.
Mutta siis, syvä halveksuntani tuolle esimerkkini "mammalle" sekä muille vastaaville imbesilleille. Toivottavasti kohtaavat oman loppunsa niin, että rukoilevat kuolemalta jo armoa.