Oprah tänään (teiniäiti tappoi vastasyntyneen)

Olkoon kuinka periamerikkalinen hulipumpeliohjelma tahtoi, tänään käänsin sattumalta kanavalle ja jäin katsomaan. Aihe oli järkyttävä. Nimittäin vauvojen surmat Usassa.
15v tyttö (cheerleader ja kymppi koulussa) alkoi odottaa lasta, koska ei käyttänyt ehkäisyä, koska eihän omalle kohdalle voi osua vahinkoraskautta (naiivi kuvitelma).
Poikaystävä seisoi tytön mahan päällä, jotta maha ei kasvaisi. Lisäksi tytöllä oli anoreksia, bulimia ja sairaalloinen liikuntahimo, joten hän pysyi hoikkana.
Kenellekään ei kerrottu odotuksesta, se oli parin yhteinen päätös.
Poikavauva syntyi ajallaan kylpyammeessa kotona. Tyttö painoi puukon vauvan rintaa ja laittoi sen jätesäkkiin. Napanuoran tyngässä oli hiuspinni. Poikaystävä avuliaana nuorena miehenä keräsi kiviä säkkiin tytön apuna. Sitten painui pienen vauvan ruumis louhoksella veden alle kivien painosta.
Puolen vuoden kuluttua sukeltajat menivät louhokselle ja pinnan alta tekivät karmean löydön. Säkistä näkyi vauvan jalka.
Poliisit kutsuttiin paikalle ja alkoivat hakea äitiä. Kukaan ei tiennyt lapsen äidistä mitään, siunailtiin vain millainen hirviö se mahtoi olla. pikkukaupunki kohisi.
Lapsi haudattiin ja kaupunkilaiset osallistuivat lapsen hautajaisiin. Kun tieto löydöstä tuli uutisissa, tytön äiti kertoi sen lapsen vanhemmille tietämättä, että he olivat teon takana ja vauva olisi hänen lapsenlapsensa.
Tässäkään vaiheessa nuoret eivät saaneet suutaan auki.
Kuusi vuotta kului, ja nuorilla meni poikki. He tekivät lupauksen, ettei asiasta puhuta. Tyttö tapasi uuden miehen, rakastui ja johan puhuttiin avioliitosta ja lapsista. eräänä iltana heidän ollessaan baarissa sisään tuli äiti vauvansa kanssa, jolloin tyttö (nyt jo 21v) sai "hermoromahduksen" ja alkoi itkeä hillittömästi. Uusi miesystävä sai kuulla karmean totuuden tyttöystävänsä suusta. Mies soitti poliisit paikalle ja tapaus alkoi selvitä.
Nyt tyttö istuu vankilassa ja helmikuussa -06 tuomittiin 6 vuoden vankeustuomioon ja poikaystävä avunannosta 2v vankeusrangaistukseen. Tuomari kertoi ohjelmassa, että vauvasta ei varmuudella sanoa, oliko se kuollut synnytyksessä vai kuoliko se puukoniskuun, siksi ei voitu antaa elinkautista. Tyttö kertoi itse satelliitin välityksellä tapauksesta vankilastaan.
Toinen tapaus oli tytöstä, joka sai lapsen kuolleena ja kätki sen roskikseen, josta se löytyi. Poliisit löysivät äkkiä teini-äidin ja hän sai ruumiin kätkemisestä 2v tuomion.
Ensimmäisen jutun tuomari toi saliin tuomiota kuulemaan lapsensa ja lastenlapsensa, jotta he ottaisivat opiksi ja vastuun teoistaan.Että kertokaapa tekin jälkikasvullenne ehkäisyn tarkoituksesta ja rohkaiskaa kertomaan kotona ikävistä asioista, jos niitä tulee vastaan. jotta vältyttäisiin tällaiselta järjettömyydeltä.

elämä on mysteeri
-
Kalessin
- Adrian Monk
- Viestit: 2941
- Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
- Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet
ei sitä vaan jaksa aina uskoa, kuinka typeriä voi ihmiset olla ja varsinkin nämä nuoret. jos heiltä kysyisi pistäisikö omaa isää tai äitiään puukolla rintaan, tuskinpa vastaus olisi tottakai, niin että mikä helvetti siinä on, että se vastasyntynyt on noin helppo tappaa!?!?!?ihan vihaksi pistää varsinkin, kun oma jälkikasvu antaa odottaa tuloansa niin että oikein kipeää tekee... 
toisaalta, oli pakko vielä lisätä, että eihän se syy tietenkään aina ole pelkässä nuoressa, kyllä on pakko osoittaa sinne kotiinkin päin...

"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-
Itse katsoin myöskin ohjelman, eikä voi muuta sanoa kuin, että traaginen tapaus. Toisaalta minua säälittää tuon äidin puolesta ja toisaalta ymmärrän hänen teon. Vaikka tietenkään en tuollaista voi hyväksyä.
Tuomiosta sen verran, että minusta se oli oikeudenmukainen. Ja niin kuin se yksi mies sanoi siinö, että siinökin on jo paljon rangaistusta kun hän joutuu elämään joka päivä tekonsa kanssa.
Huomasitteko muuten, että tyttö oli yrittänyt viilellä vankilassa itseään. Tai ainakin yhdessä kuvassa hänellä vilahti side tuossa vasemmassa ranteessa.

Ihmiset valehtelevat, todisteet eivät.
-
Tampereen Tyttö
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5425
- Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm
-
Mother_North
- Roger Murtaugh
- Viestit: 898
- Liittynyt: La Huhti 28, 2007 1:13 pm
-
Kalessin
- Adrian Monk
- Viestit: 2941
- Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
- Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet
jenkkilässä on kyllä ihme se, että kaikki tällaiset elämää säästävät jutut tulkitaan aina seksiin yllyttämisenä, mutta mitä muuta voi olettaa maasta, jossa raamattu opetetaan totuutena ja pokkana väitetään maapallon olevan vain parituhatta vuotta vanha. ihme idiootteja.....mulla on muuten, huomasin just, tää ihme idiootti-vaihde päällä tänään, että jos se johonkin kanssakirjoittajaan kohdistuu, pyydän sitä jo hyvissä ajoin nöyrimmästi anteeksi... 
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-
Voin kyllä ymmärtää tyttöäkin, kun tietää millaisia tekopyhyyden pesiä uskovaisten kansoittamat amerikkalaiset pikkukaupungit ovat. Monet suomalaiset vaihto-oppilaat ovat verranneet, että amerikkalainen 16-vuotias on monessa asiassa suomalaisen 12-13-vuotiaan tasolla henkisesti.
Kaksinaismoralismista kertoo myös tuomio: aktiivisesti tekoon ja sen suunnitteluun osallistunut poikaystävä sai vain 2 vuotta, tekijä 6.

Patricia C. Itämaa
- Javier Pena
- Viestit: 1863
- Liittynyt: To Elo 02, 2007 10:53 am
Jos on synnyttänyt,niin tietää minkämoinen hormooni mylläkkä on jo raskauden aikana, saati kun on synnyttänyt. Mielestäni tuomio olis kuulunut toisinpäin yllytyksestä poikaystävälle 6 vuotta ja äidille 2,koska ei todellakaan ole tehnyt tuota täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja takuuvarmasti painostuksen alla.

Teko on jo tekona niin kamala,ettei sitä voi oikein määritellä,mutta muistakaa että eläimetkin syövät jopa pentunsa suojellakseen niitä. Mitähän tuo poikaystävä olisi tehnyt vauvalle,jos äiti ei olisi itse sitä surmannut...Kamalaa kaikenkaikkiaan.

Kyllä noita Suomessakin silloin tällöin tapahtuu. Nykyisin onneksi aika vähän. Alle 1 vuotiaita on 2000-luvulla surmattu 0,6 vuodessa eli ei ihan vuosittain satu.
Äidin tekemästä rikoksesta on rikosnimikkeenä lapsensurma. Se liittyy synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja tekijää ei pidetä täysin syyntakeellisena. Rangaistuksena 4 kk - 4 vuotta.
Tässä on tapahtunut huomattavaa positiivista kehitystä viime vuosikymmeninä. 1950-luvulla alle 1 vuotiaita surmattiin vuotta kohden 14,9. 1990-luvulla luku oli 1,6 ja tilanne näyttää siis tuosta vielä parantuneen.

Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Tuttavan lapsi oli aikoinaan USA:ssa vaihto-oppilaana ja kertoi, että elokuva mikä kuvaa parhaiten jenkkejä on "Nuija ja tosinuija".Kalessin kirjoitti:jenkkilässä on kyllä ihme se, että kaikki tällaiset elämää säästävät jutut tulkitaan aina seksiin yllyttämisenä, mutta mitä muuta voi olettaa maasta, jossa raamattu opetetaan totuutena ja pokkana väitetään maapallon olevan vain parituhatta vuotta vanha. ihme idiootteja.....mulla on muuten, huomasin just, tää ihme idiootti-vaihde päällä tänään, että jos se johonkin kanssakirjoittajaan kohdistuu, pyydän sitä jo hyvissä ajoin nöyrimmästi anteeksi...
"Illalla mentiin kuulemaan saarnaajaa, poikettiin ensin kuiteskii hampurilaisella ja kun mentiin nukkumaan niin kädet laitettin peiton päälle".
Jossakin oli joskus juttua näistä lukemattomista teiniäideistä, joista yksi kertoi antaneensa eräälle mustalle pojalle siksi kun "se kehui minua niin kauniiksi".
Eikös nyt Iltalehdessä ollut juttua kuvan kera näistä lihavista tytöistä USA:ssa, jotka sitoivat odottavan äidin sänkyyn ja ryhtyivät vatsanviiltopuuhiin koska heistä toinen halusi oman lapsen. Poliisi ehti viime tingassa paikalle.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!