Hauska ensi tiistaina nähdä kun VKK ja Kristallipuolue 'ottavat yhteen' Ylen vaalitentissä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kri ... #gs.mke7a8
Ei ihme että nämä kaksi ovat Jyväskylässä vaaliliitossa, joka ei tietenkään toimi kahta ilman kolmatta, eli Suomen kansa ensin -puoluetta.
Se hyvä puoli tässä on että kun on olemassa kaksi koronan kieltävää pienpuoluetta, näiden kannattajat luonnollisesti vievät ääniä toisiltaan.
Saa nähdä uskaltaako Turtiainen lähteä tenttiin, vai lähettääkö esimerkiksi Tiaisen tai Hirvisaaren tuuraamaan.
Periaatteessahan VKK:n on ihan turha mukana olla, kun puolue kuitenkin suunnittelee Suomeen sitä rinnakkaisyhteiskuntaa.
Rinnakkaisutopiassa Ano Turtiasen näköisistä vauvaklooneista mummoja potkivien maihinnousutakkisien nulipäiden vanhempien päivittäisiin
rutiineihin kuuluu muiden muassa erinäisten Hannunvaakuna-aiheisten käsitöiden virkkaaminen (Suomihan etroaa EU:sta ja markkakin palautetaan maksuvälineeksi) sekä näiden kauppaaminen jollain torille toisten samanlaisten kanssa. Isä on päivän kauppaamassa kästöitä torilla.
Vaimo on luonnollisesti tässä VKK:n kristillishengellisessä maailmassa kotiorja ja lastentekokone, jonka paikka on kotona hellan ja miehen välissä.
Tiaisen agendaa opetetaan lapsille omilla VKK-opistoilla, jossa Komentaja Turtiaisen sinisen kirjan lukemisen päivittöisinä elokuvaesityksinä tietenkin 'lopun ajan oikeudenkäyntien sekä erinäisten teloitusten' filmimateriaali, jolla nuorta väkeä opetetaan 'oikeanlaiseen kuuliaisuuteen'.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.