Mikä ärsyttää tänään?
-
Kalessin
- Adrian Monk
- Viestit: 2941
- Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
- Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet
ei se auto nyt niin pientä ole, kun sillä ei voi sen saatanan penkin takia ajaa! nojatuoli ei aiheuta liikenteessä liiskaantumisvaaraa, mutta mun paskarottelo auto kyllä tekee sen...vittu, että vituttaa saatana, just kun ehdin riemuita et kerrankin jäi riittävästi rahaa säästöön niin sitten vittu joku perkeleen penkki menee ja hajoaa...siis voi vitun vitun vittusaatananperkeleen helvetin perse!!!!
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-
-
loneliness
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3206
- Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am
-
loneliness
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3206
- Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am
-
loneliness
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3206
- Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am
Itseäni on nyt jo pidempään raivostuttanut eräs asia:
Urakeskeisyys.
Minua järkyttää, surettaa ja harmittaa edesmenneiden puolesta, että kuolinilmoituksissa (minulla on tapana lukea joka viikonloppu Hesarin kuolinilmoitukset oikein ajatuksen kanssa läpi) mainitaan lähes poikkeuksetta edesmenneen ammatti, mikäli ammatissa on jotakin "hienoa". Dipl. insinöörit, professorit, lääketieteen tohtorit, kauppatieteiden maisterit, kaikki mainitaan. Mutta missä ovat timpurit, siivoojat, keittäjät, taksikuskit? Näiden vaatimattomampien ammattien mainitsematta jättäminen on mielestäni merkki siitä, että se ammatti mainitaan muiden ihmisten takia - sillä halutaan ylpeillä ja rehennellä, eikä sitä suinkaan mainita siksi että se jotenkin täsmentäisi, kuka on kuollut.
Olenko ainoa, jota hirvittää ajatellakin että kirjoittaisi oman läheisensä kuolinilmoitukseen ammatin? Tai että omaan kuolinilmoitukseeni kirjoitettaisiin niin? Minä toivon ainakin, että minun nimeni yläpuolella sitten aikanaan lukee "korvaamaton ystävä", "elämäni rakkaus", "maailman paras äiti". Ovatko ihmiset oikeasti vain uriaan? Minkä helkkarin takia se on arvostetumpaa, että homehtuu korkeakoulussa vuosikymmenen, kuin että käyttäisi sen saman vuosikymmenen esimerkiksi omien lastensa kasvattamiseen?
Sattuneesta syystä elän tilannetta, jossa minun ei tarvitse käydä päivittäin töissä, enkä ole koskaan ollut näin onnellinen. Ihmetyttää vain, minkä takia oravanpyörän ulkopuolella eläminen on mukamas niin kamalan väärin. Jos ei käy kahdeksasta neljään päivittäin töissä (ja tee vielä sen lisäksi mahdollisesti töitä kotona), on laiska. Jos tulee vähemmälläkin rahalla toimeen, jos rahaa on säästössä tai jos vaikka on voittanut lotossa, minkä takia ei saisi käyttää arvokasta aikaansa johonkin muuhun? Niitä ihmisiä, jotka oikeasti käyvät mielellään töissä päivittäin, on ymmärtääkseni kuitenkin selvä vähemmistö. Olen miettinyt, kuinkakohan moni uraohjus uhraa ajatustakaan sille, kuinka vähän aikaa täällä loppujenlopuksi ollaan. 30-40 vuoden työura, siis 30-40 vuoden ajan päivittäin suurin osa valveillaoloajasta töissä, on oikeasti hirveän paljon, eikä siitä kuitenkaan ole itselle loppujenlopuksi mitään hyötyä. Kaiken tienaamasi varallisuudenkin perivät lopulta jälkeläisesi, pahimmassa tapauksessa urakeskeisyys ajaa ennenaikaiseen hautaan. Siinä kuolinvuoteella maatessasi kaikki uralla saavutettu on kovin kaukana, tohtoriväitöstä ei muista enää kukaan, eivätkä takapuoltasi pyyhkimään palkatut hoitajatytöt välitä siitä, kuka olet ollut joskus. Minä ainakin käyttäisin tuon 30-40 vuotta mieluummin esimerkiksi kirjojen lukemiseen tai perheen ylläpitämiseen, jotta sitten kuolinvuoteella pötköttäessäni ainakin tuntisin, että olen todella elänyt, enkä heittänyt aikaani hukkaan.
Minua kiukuttaa se, että uskonnollisuus (kyllä, syytän tästäkin uskontoja) on kääntänyt arvot päälaelleen. Emme tajua, kuinka lopullista kuolema on, että täällä oikeasti ollaan tosiaan vain kerran ja siksi hukkaamme elämämme turhanpäiväisyyksiin. Muiden miellyttämiseen. Rikastumiseen. Itseä varten täällä ollaan. Jos se tohtorinväitös oikeasti merkitsee itselle niin paljon niin siitä vaan. Mutta mikään ei estä valitsemasta toisin, täällä ollaan niin vähän aikaa (ja vain kerran), että mielestäni tuo aika kannattaa käyttää tasan siihen, mikä parhaalta tuntuu.
Urakeskeisyys.
Minua järkyttää, surettaa ja harmittaa edesmenneiden puolesta, että kuolinilmoituksissa (minulla on tapana lukea joka viikonloppu Hesarin kuolinilmoitukset oikein ajatuksen kanssa läpi) mainitaan lähes poikkeuksetta edesmenneen ammatti, mikäli ammatissa on jotakin "hienoa". Dipl. insinöörit, professorit, lääketieteen tohtorit, kauppatieteiden maisterit, kaikki mainitaan. Mutta missä ovat timpurit, siivoojat, keittäjät, taksikuskit? Näiden vaatimattomampien ammattien mainitsematta jättäminen on mielestäni merkki siitä, että se ammatti mainitaan muiden ihmisten takia - sillä halutaan ylpeillä ja rehennellä, eikä sitä suinkaan mainita siksi että se jotenkin täsmentäisi, kuka on kuollut.
Olenko ainoa, jota hirvittää ajatellakin että kirjoittaisi oman läheisensä kuolinilmoitukseen ammatin? Tai että omaan kuolinilmoitukseeni kirjoitettaisiin niin? Minä toivon ainakin, että minun nimeni yläpuolella sitten aikanaan lukee "korvaamaton ystävä", "elämäni rakkaus", "maailman paras äiti". Ovatko ihmiset oikeasti vain uriaan? Minkä helkkarin takia se on arvostetumpaa, että homehtuu korkeakoulussa vuosikymmenen, kuin että käyttäisi sen saman vuosikymmenen esimerkiksi omien lastensa kasvattamiseen?
Sattuneesta syystä elän tilannetta, jossa minun ei tarvitse käydä päivittäin töissä, enkä ole koskaan ollut näin onnellinen. Ihmetyttää vain, minkä takia oravanpyörän ulkopuolella eläminen on mukamas niin kamalan väärin. Jos ei käy kahdeksasta neljään päivittäin töissä (ja tee vielä sen lisäksi mahdollisesti töitä kotona), on laiska. Jos tulee vähemmälläkin rahalla toimeen, jos rahaa on säästössä tai jos vaikka on voittanut lotossa, minkä takia ei saisi käyttää arvokasta aikaansa johonkin muuhun? Niitä ihmisiä, jotka oikeasti käyvät mielellään töissä päivittäin, on ymmärtääkseni kuitenkin selvä vähemmistö. Olen miettinyt, kuinkakohan moni uraohjus uhraa ajatustakaan sille, kuinka vähän aikaa täällä loppujenlopuksi ollaan. 30-40 vuoden työura, siis 30-40 vuoden ajan päivittäin suurin osa valveillaoloajasta töissä, on oikeasti hirveän paljon, eikä siitä kuitenkaan ole itselle loppujenlopuksi mitään hyötyä. Kaiken tienaamasi varallisuudenkin perivät lopulta jälkeläisesi, pahimmassa tapauksessa urakeskeisyys ajaa ennenaikaiseen hautaan. Siinä kuolinvuoteella maatessasi kaikki uralla saavutettu on kovin kaukana, tohtoriväitöstä ei muista enää kukaan, eivätkä takapuoltasi pyyhkimään palkatut hoitajatytöt välitä siitä, kuka olet ollut joskus. Minä ainakin käyttäisin tuon 30-40 vuotta mieluummin esimerkiksi kirjojen lukemiseen tai perheen ylläpitämiseen, jotta sitten kuolinvuoteella pötköttäessäni ainakin tuntisin, että olen todella elänyt, enkä heittänyt aikaani hukkaan.
Minua kiukuttaa se, että uskonnollisuus (kyllä, syytän tästäkin uskontoja) on kääntänyt arvot päälaelleen. Emme tajua, kuinka lopullista kuolema on, että täällä oikeasti ollaan tosiaan vain kerran ja siksi hukkaamme elämämme turhanpäiväisyyksiin. Muiden miellyttämiseen. Rikastumiseen. Itseä varten täällä ollaan. Jos se tohtorinväitös oikeasti merkitsee itselle niin paljon niin siitä vaan. Mutta mikään ei estä valitsemasta toisin, täällä ollaan niin vähän aikaa (ja vain kerran), että mielestäni tuo aika kannattaa käyttää tasan siihen, mikä parhaalta tuntuu.
-
loneliness
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3206
- Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am
Akateemisissa suvuissa varmaan tuo on melko yleistä tuo ammatin hehkuttaminen joka paikassa. Se tarkoittaa automaattisesti varmaankin, että ihminen oli hieno ihminen ja hyvä isä tai äiti, jos oli jonkin sortin tohtori. Panostetaanhan arkkuihinkin mielettömästi, joka sitten laitetaan maan alle.
Kuten joey kuvaili, itsekin haluan minua kuvailtavan joillain muilla sanoilla, kuin hienoilla ammateilla, tai päinvastoin, voisihan sen mainita, jos olen ollut hanttityöläinen, oman tiensä kulkija tms.
Jokainen eläköön elämänsä parhaalla näkemällään tavalla, enkä minä ole mikään tuomitsemaan jos joku lottorahoillaan elelee, tuskinpa minäkään hanttihommissa enää kävisin, jos voittaisin lotossa. Ehtisi näkemään vaikkapa maailmaa ja ystäviä, eikä juoksisi työelämän oravanpyörässä itseään läkähdyksiin.
Tänään ärsyttää hieman tuleva jussi, kun olen taas yksin, ei seuraa, ei tekemistä. Varmaan murhainfo ja viina.
Kuten joey kuvaili, itsekin haluan minua kuvailtavan joillain muilla sanoilla, kuin hienoilla ammateilla, tai päinvastoin, voisihan sen mainita, jos olen ollut hanttityöläinen, oman tiensä kulkija tms.
Jokainen eläköön elämänsä parhaalla näkemällään tavalla, enkä minä ole mikään tuomitsemaan jos joku lottorahoillaan elelee, tuskinpa minäkään hanttihommissa enää kävisin, jos voittaisin lotossa. Ehtisi näkemään vaikkapa maailmaa ja ystäviä, eikä juoksisi työelämän oravanpyörässä itseään läkähdyksiin.
Tänään ärsyttää hieman tuleva jussi, kun olen taas yksin, ei seuraa, ei tekemistä. Varmaan murhainfo ja viina.
Paavo Arhinmäki on äijä!
^ Vähän samantapaista. Tämä ei ole ärsyttänyt varsinaisesti juuri tänään, mutta sanoipa minullekin itseni ikäinen ihminen: "Aiotko ikinä tehdä koulutustasi vastaavaa työtä vai käytätkö koko elämäsi vaippojen vaihtamiseen?"
Siis oman ikäiset samantasoisen koulutuksen ihmiset paheksuvat, jos käyttää omasta elämästään useamman vuoden omien lastensa hoitoon! Kuitenkin nyt töitä on välillä liikaakin. Eli monenlaista haluan elämässä tehdä, ja yhteen en ainakaan minä halua jumittua koko elämäkseni.
Siis oman ikäiset samantasoisen koulutuksen ihmiset paheksuvat, jos käyttää omasta elämästään useamman vuoden omien lastensa hoitoon! Kuitenkin nyt töitä on välillä liikaakin. Eli monenlaista haluan elämässä tehdä, ja yhteen en ainakaan minä halua jumittua koko elämäkseni.
Nothing is quite what it seems
Kuten itsekin toteat, niin asiassa on se toinenkin puoli:joey kirjoitti:Itseäni on nyt jo pidempään raivostuttanut eräs asia:
Urakeskeisyys.
Minua järkyttää, surettaa ja harmittaa edesmenneiden puolesta, että kuolinilmoituksissa (minulla on tapana lukea joka viikonloppu Hesarin kuolinilmoitukset oikein ajatuksen kanssa läpi) mainitaan lähes poikkeuksetta edesmenneen ammatti, mikäli ammatissa on jotakin "hienoa". Dipl. insinöörit, professorit, lääketieteen tohtorit, kauppatieteiden maisterit, kaikki mainitaan. Mutta missä ovat timpurit, siivoojat, keittäjät, taksikuskit? Näiden vaatimattomampien ammattien mainitsematta jättäminen on mielestäni merkki siitä, että se ammatti mainitaan muiden ihmisten takia - sillä halutaan ylpeillä ja rehennellä, eikä sitä suinkaan mainita siksi että se jotenkin täsmentäisi, kuka on kuollut.
Olenko ainoa, jota hirvittää ajatellakin että kirjoittaisi oman läheisensä kuolinilmoitukseen ammatin? Tai että omaan kuolinilmoitukseeni kirjoitettaisiin niin? Minä toivon ainakin, että minun nimeni yläpuolella sitten aikanaan lukee "korvaamaton ystävä", "elämäni rakkaus", "maailman paras äiti". Ovatko ihmiset oikeasti vain uriaan? Minkä helkkarin takia se on arvostetumpaa, että homehtuu korkeakoulussa vuosikymmenen, kuin että käyttäisi sen saman vuosikymmenen esimerkiksi omien lastensa kasvattamiseen?
Itse olen ollut huono vanhempi, itserakas paska mustasukkainen puoliso, helvetin ruma, laiska ja nautinnonhaluinen, peukalo keskellä kämmentä, näsäviisas ja muutenkin luuseri. Lisäksi vihaan ihmisiä yleensä ja valitettavasti se näkyy myös.
Ainoa, mikä minussa on hyvää, on se, että olen älykäs. Jos olen voinut tuottaa elämässäni jonkin pienen määrän merkittävää uutta tietoa, haluan että se on se, mistä minut muistetaan. Joten jos joku välttämättä haluaa pykätä minulle kuolinilmoituksen, niin laittakoon siihen nimenomaan ammatin ilman mitään muita lässytyksiä.
Every ship must sail a world.
-
hipsulainen
- Adrian Monk
- Viestit: 2634
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
- Paikkakunta: Lahti
... Voi jumalauta että ihmiset osaavat olla typeriä. Oli henkilön valinta sitten mikä tahansa, mielestäni kellään ei ole mitään oikeutta kyseenalaistaa sitä päin naamaa. En minäkään menisi avautumaan naistohtorille, että "urpo, kakkavaippoja vaihtamaan siitä!". Ei se ole minun asiani. Ja lisäksi, voihan typerän päin naamaa -kommentoinnin uhriksi osua juuri Sellainen tohtori, joka on tätä ABC:n tyyppiä:Maybrick kirjoitti:Tämä ei ole ärsyttänyt varsinaisesti juuri tänään, mutta sanoipa minullekin itseni ikäinen ihminen: "Aiotko ikinä tehdä koulutustasi vastaavaa työtä vai käytätkö koko elämäsi vaippojen vaihtamiseen?"
Toivoinkin itseasiassa että vastaat tähän, koska arvelinkin että koet ammattisi noin. Mutta sinä olet eri asia. Tuo on eri asia. Minä tarkoitin lähinnä sitä, että en näe mitään järkeä siinä että käyttää elämänsä johonkin lopulta täysin yhdentekevään, josta ei oikeasti edes pidä, ja että sitten jälkeenpäin muistetaan juuri siitä. Että tekee jotakin sellaista jonkun toisen (tässä tapauksessa useimmiten varmaan yleisen mielipiteen) takia. Ja onhan yleinen mielipide edelleen kuitenkin se, että kaikkien pitäisi korkeakouluttautua (työttömiksi valmistuvat akateemikot...) ja hankkia "kunnon ammatti" mieluummin kuin käyttää elämänsä lapsiinsa ja muuhun höpöhöpöön.ABC kirjoitti: Ainoa, mikä minussa on hyvää, on se, että olen älykäs. Jos olen voinut tuottaa elämässäni jonkin pienen määrän merkittävää uutta tietoa, haluan että se on se, mistä minut muistetaan. Joten jos joku välttämättä haluaa pykätä minulle kuolinilmoituksen, niin laittakoon siihen nimenomaan ammatin ilman mitään muita lässytyksiä.