Amnesty International: Israel rotuerottelee

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25879
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Amnesty International: Israel rotuerottelee

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008583081.html
Amnesty International: Israel syyllistyy palestiinalaisten kohtelussa apartheidiin
Ihmisoikeusjärjestö vaatii Israelia luopumaan systemaattisesta rotusorrosta ja ulkovaltoja sortojärjestelmän tukemisesta. ”Miljoonien ihmisten rakenteelliseen rasistiseen sortamiseen perustuvalle järjestelmälle ei ole oikeutusta.”
IHMISOIKEUSJÄRJESTÖ Amnesty Internationalin laajan raportin mukaan Israelin valtio kohtelee palestiinalaisia alempiarvoisena ei-juutalaisena rodullisena ryhmänä. Tämä täyttää apartheidin eli rotusyrjinnän tunnusmerkit ja kohdistuu niin Israelissa kuin sen miehittämillä alueilla asuviin palestiinalaisiin sekä ulkomailla oleviin pakolaisiin, joiden ei sallita palata kotiseudulleen.

Järjestön mukaan Israel on pyrkinyt juutalaisten väestölliseen ylivaltaan perustamisestaan vuonna 1948 lähtien. Vuonna 1967 politiikka laajeni koskemaan myös Länsirannan ja Gazan alueita sekä Itä-Jerusalemia.

Amnesty vaatii Israelia korjaamaan lainsäädäntöään rotusyrjinnän poistamiseksi. Muita valtioita Amnesty vaatii muuttamaan pikaisesti ja perusteellisesti suhtautumistaan Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin.

Liikkumisrajoituksia, pakkosiirtoja, teloituksia

Amnestyn pääsihteerin Agnes Callamardin mukaan ”miljoonien ihmisten rakenteelliseen rasistiseen sortamiseen perustuvalle järjestelmälle ei ole oikeutusta”.

–  Maat, jotka sallivat Israelin sortotoimet, jäävät historian väärälle puolelle, Callamard toteaa tiedotteessa.

Amnestyn raportti perustuu yli kaksi vuotta kestäneeseen tutkimukseen. Järjestön omien aineistojen lisäksi lähteinä on käytetty muun muassa palestiinalaisia, israelilaisia ja kansainvälisiä järjestöjä, tieteellisiä tutkimuksia ja YK-raportteja.

Raportin mukaan Israel loukkaa palestiinalaisten perusoikeuksia ja -vapauksia monella tavalla: kyse on muun muassa liikkumisvapauden rajoituksista, pakkosiirroista, hallinnollisista pidätyksistä sekä laittomista teloituksista. Rikokset ovat osa systemaattista palestiinalaisväestöön kohdistuvaa hyökkäystä.

–  Siksi ne ovat apartheidia, joka on rikos ihmisyyttä vastaan, Amnestyn tiedotteessa todetaan.

Israel voi olla juutalaisten koti

Amnesty tunnustaa sekä juutalaisten että palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden eikä järjestö kyseenalaista Israelin halua olla koti juutalaisille. Myöskään se, että Israel kutsuu valtiotaan juutalaiseksi, ei Amnestyn mukaan itsessään merkitse tarkoitusta sortaa tai alistaa.

Amnestyn raportti kuitenkin osoittaa, että Israelin eri hallitukset ovat jatkuvasti kohdelleet palestiinalaisia "väestöllisenä uhkana".

–  Israelin pitää purkaa apartheid-järjestelmä ja alkaa kohdella palestiinalaisia ihmisinä, joilla on yhtäläiset oikeudet ja ihmisarvo. Ennen tätä rauha ja turvallisuus jäävät saavuttamatta niin palestiinalaisille kuin israelilaisille, Callamard perustelee.

Ulkomaita Amnesty kehottaa pitäytymään suhteissaan Israeliin toimista, jotka ylläpitävät apartheidia. Järjestö kohdistaa viestinsä erityisesti Yhdysvalloille, Britannialle sekä EU:lle.

Israel raivostui, palestiinalaiset kiittivät

Jo ennen kuin raportti oli julkaistu, Israel reagoi siihen tiistaiaamuna raivostuneesti, kertoi uutistoimisto AFP.

–  Tosiasioiden etsimisen sijaan Amnesty vetoaa terroristijärjestöjen levittämiin valheisiin, syytti Israelin ulkoministeri Yair Lapid.

Israelin johto vaati Amnestya peruuttamaan raporttinsa julkaisun ja sen johtopäätökset.

Palestiinalaisten puolella raportti sai kiitosta. Osissa Länsirantaa siviilihallinnosta vastaava palestiinalaishallinto luonnehti raporttia rohkeaksi ja oikeudenmukaiseksi. Gazaa hallitseva Hamas-järjestö kiitti raporttia ja Amnestyn ”ammattimaisuutta”.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3345
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Amnesty International: Israel rotuerottelee

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

Kauampa niiltä meni tuonkin tajuamiseen. :D
it's my car !
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25879
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Amnesty International: Israel rotuerottelee

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Heh juu. Kauan kesti lausunnon antaminen :lol:

Mitä lienee antisemitistejä :mrgreen:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
H.Moilanen
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4975
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm

Re: Amnesty International: Israel rotuerottelee

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Hmmm... Tästä saattaa vielä tulla hauska näytelmä :wink:
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Slaikka
Martin Beck
Viestit: 843
Liittynyt: Ke Loka 21, 2020 1:25 am

Re: Amnesty International: Israel rotuerottelee

Viesti Kirjoittaja Slaikka »

Täältä iso peukku Israelille. Jatkakaa samaan malliin!!
palokirves
Axel Foley
Viestit: 2026
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Amnesty International: Israel rotuerottelee

Viesti Kirjoittaja palokirves »

Putinmieliset punikit aina huolissaan siitä, kuinka ählämeitä sorretaan aavikolla.

Kuulostaa aivan samalta kuin erään palstan oman Yasser Arafatin harrastama propaganda palstalla, joka myös linkittää aika ajoin vastavalkean artikkeleita palstalle. :lol:
Punavihreän­ vasemmiston kupeeseen kätkeytyy pieni venäjämielinen siipi. Vaikka siiven edustajille ei tullutkaan menestystä kuntavaaleissa, viesti on löytänyt yleisönsä vaihtoehtomedian ja harrastajaradioiden kuluttajista.

Vastavalkea-verkkomedia tar­joaa yhden kanavan vasemmistolaisuudelle, joka ei mahdu liberaaliin punavihreään kirjoon tai ammattiyhdistysliikkeeseen. Putinin propagandaksikin kutsuttu Vastavalkea julkaisee vasemmistohenkisiä tekstejä eri kirjoittajilta. Sivusto on uskottavan näköinen, ja tekstit vilisevät viitteitä. Vastavalkeaa julkaisee Vastavalkea ry, joka perustettiin syksyllä 2014.

Vastavalkealaisia yhdistävät USA-, EU- ja Nato-kritiikki. Vastavalkea epäilee kaikkea, myös ilmastonmuutosta. Pakolaiskriittisyys on sallittua, koska pakolaisten tulo saattaa olla masinoitua ja suursijoittaja George Soroksella sormensa pelissä. Keskustelua käydään Facebook-ryhmässä nimeltä Vastavalkea – Tilannehuone.

Vastavalkeaa lainaa myös MV-lehti. Tahoille yhteistä on epäusko Venäjän informaatiovaikuttamista kohtaan ja monitulkintainen Suomen itsenäisyyden korostaminen.

https://voima.fi/artikkeli/2017/antaa-k ... en-kukkia/
Even Steven kirjoitti: Ke Maalis 01, 2023 9:54 pm Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25879
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Amnesty International: Israel rotuerottelee

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
:mrgreen: :lol:
Lokakuussa 2008 Voima Kustannus aloitti Fifi-verkkolehden julkaisun. Nykyään vain voima.fi nimellä toimivan verkkolehden kävijämäärä on noin 20 000 kävijää viikossa.[1] Voima on julkaissut myös NHL - Normihomolehteä ja Roihuvuoren kylälehteä.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
satakunta
Harjunpää
Viestit: 299
Liittynyt: Ke Loka 27, 2021 10:27 am

Re: Amnesty International: Israel rotuerottelee

Viesti Kirjoittaja satakunta »

Niitä täytyy vaan siellä aavikolla pitää kurissa.
Vastaa Viestiin