Reijo "Klinu" Loikkanen surmasi miehen 1978, Helsinki

[dippainssi]

Muutamia YouTube videoita Reijo "Klinu" Loikkasesta:

Murhamiehen haastattelu; Hannu Karpo:
https://www.youtube.com/watch?v=qV9vUVN-kwI

Poliisi TV Special: Klinu Murmanskissa:
https://www.youtube.com/watch?v=xWQKkNbzQMg

Hyvät, Pahat ja Rumat ohjelmassa:
https://www.youtube.com/watch?v=uooeKgppbcI

[Oikeus ennen kaikkea]

PPK 1980

Murha alamaailmassa
Komisario Väinö Rantio

N.s. alamaailmassa vallitseva normisto poikkeaa muun yhteiskunnan säännöstöstä. Se näyttää olevan samantyyppinen kaikkialla maailmassa, mutta alueellista eroavaisuutta voi ilmetä. Alamaailmassa vallitseva ’ ’kriminaalipolitiikka ei tunne länsimaissa vallitsevaa lempeälinjaisuutta, vaan suvaitsemattomuus, voima ja kovuus, sekä ennen kaikkea ankarat ruumiilliset rangaistukset ovat luonteenomaisia. Voimaa ja kovuutta voi fyysisesti heikohkokin yksilö hankkia aseilla.

Alamaailman välien selvittelystä vain pieni osa tulee viranomaisten tietoon. Kovatkin yhteenotot halutaan selvittää ilman poliisia. Jos yhteenotto tapahtuu yleisellä paikalla taikka siitä aiheutuu vaikea vammautuminen se voi tulla poliisin tietoon osallisten haluamisesta riippumatta. Tutkinta kuitenkin usein tyrehtyy alkuunsa uhrin vaietessa tapahtumasta täysin, hän vain toivottelee poliisin siihen kuumaan paikkaan, jonka nimi alkaa h:lla... Jos tapahtuma on johtanut kuolemaan poliisi suorittaa normaaliin tapaan henkirikostutkinnan. Vaikeudet voivat kuitenkin olla tavallista suuremmat lähinnä siksi, että asianosaisilta taikka alamaailmaan kuuluvilta todistajiltakaan ei hevin irtoa mitään tapahtumaa selventävää. Kansalaisten on kuitenkin syytä tietää, mitä keskuudessamme tapahtuu. Siksi julkaistakoon tämä kuvaus murhasta alamaailmassa kaikessa kovuudessaan ja raakuudessaan — se on pääasiassa naisen suorittama — ja niistä vaikeuksista, joita tutkinnassa koettiin. Ehkäpä artikkeli auttaa ymmärtämään poliisin työtä ja toivottavasti sitä hiukan arvostamaankin.

Uhri, Mikko Kalevi Liimatainen
Mikko syntyi Karstulassa 1936 sekatyömiehen poikana ja tullessaan surmatuksi hän oli 41- vuotias. Jokin ilmeisesti meni pieleen jo Mikon lapsuudessa, sillä jo 14- vuotiaana hän joutui poikakotiin. Sieltä hän kuitenkin pian karkasi. Karkumatkallaan hän teki useita rikoksia ja niiden takia jo 15 vuotta täytettyään hän kelpasi Keravan nuorisovankilaan vuonna 1952. Siellä kului pari vuotta. Vankilasta vapauduttuaan hänet sijoitettiin vielä poikakotiin, mistä hän vapautui 18-vuotiaana ja hän meni kotiseudulleen Karstulaan. Elämä siviilissä ei kuitenkaan sujunut ja jo samana vuonna Mikko oli jälleen vankilassa. Siitä vankilakierros sitten jatkuikin kautta koko hänen elämänkaarensa. Kun vainajista ei puhuta pahaa, ei siis enempää Mikostakaan. Sen verran kuitenkin sanottakoon, että Mikosta kehittyi alamaailmassa kovaksi tunnettu mies. Hän tukeutui aseisiin, useimmiten pistooliin.

Nollapisteen tulitaistelu
Helsingin keskustassa sijaitsevassa asemantunnelissa oli Nollapisteen nimellä tunnettu kahvio.
Elokuun 21 päivänä 1974 kahviossa olleet ja asemantunnelissa liikkuneet lukuisat ihmiset joutuivat keskelle rajua tulitaistelua. Siinä Mikko esitti pääosaa. Tutkintapöytäkirjasta ilmenee, että Mikko oli tullut erään miestuttavansa kanssa kahvioon noin kello 18 aikoihin ruokailemaan. Vähän vaille kello 19 Mikon ympärille ilmaantui neljä miestä. He vaativat Mikkoa uhkaavaan sävyyn mukaansa selvittämään jotakin asiaa. Vaikka yksi miehistä uhkasi Mikkoa pistoolilla vaatteidensa suojassa, Mikko aluksi vastusti miehiä kovaäänisesti ja vahtimestari kiirehti paikalle vaatien miehiä heti poistumaan. Miehet tarkastivat Mikon tarkoituksin riisua hänet aseista, mutta he eivät huomanneet Mikon vyön alla ollutta 7,65 väljyistä pistoolia. Mikko käveli miesten edellä kahviosta, mutta kääntyi ulkona heti kuljettajiaan päin ja ampui noin 3 metrin etäisyydeltä pistoolimiestä jalkoihin. Tämä vastasi tuleen ja sen jälkeen ammuttiin puolin ja toisin useita laukauksia kummankin samalla etääntyessä toisistaan ja yrittäessä suojautua. Mikon vastapuoli haavoittui käteen, mutta Mikko ei saanut osumia. Muutamat sivulliset sen sijaan saivat luodeista taikka sirpaleista vähäisiä pintanaarmuja ja yksi näyteikkuna ja ovenlasi särkyivät. Seinissä ja pylväissä todettiin luotien iskemäjälkiä. Poliisi pidätti Mikon heti tapahtuman jälkeen läheiseltä kadulta. Mikon hallusta otettiin pois varmistamaton pistooli, jonka patruunapesässä oli vielä yksi ja lippaassa kolme patruunaa. Aseen piipussa oli tuoreet ammunnan merkit. Mikon vastapuoli piileskeli pitkään ja hänet saatiin vastaamaan asiasta vasta monien vaiheiden jälkeen.

Uusi kahnaus syntyy
Mikko vapautui taas kerran vankilasta helmikuun 21 päivänä 1978. Hänen kanssaan samassa jutussa olivat olleet vangittuina myös Klinu-nimellä tunnettu mies ja Tupu-nimellä tunnettu nainen, jotka olivat vapautuneet jo ennen Mikkoa helmikuun 8 päivänä.
Mikko oli ollut Tupulle katkera ja syyttänyt tätä ” vasikoimasta’’. Mikko olikin tunkeutunut väkisin Tupun asuntoon Pasilankatu 15 E 7 samana helmikuun 24 päivänä illalla. Tupu oli päässyt ikkunan kautta karkuun ja hälyttänyt paikalle poliisit. Nämä olivat vieneet Mikon Töölön säilöönottoasemalle, missä Mikko oli viettänyt yön. Seuraavana päivänä Mikkoa kuulusteltiin asian takia järjestyspoliisin II tutkintatoimistossa Linnankoskenkadun varrella. Kuulustelun jälkeen Mikko pääsi vapaaksi. Se jäikin viimeiseksi kerraksi, jona Mikko oli poliisin kanssa tekemisissä elävänä. Poliisi ei kuitenkaan Mikkoa kaipaillut, eikä kukaan muukaan. Mikon elossa olevat sisarukset eivät enää vuosiin olleet olleet missään tekemisissä veljensä kanssa. Klinu ja Tupukin katosivat, mutta ei poliisi heitäkään kaipaillut. Edellä mainittu Pasilankadun asuntokin oli ollut aivan tilapäinen, Tupu oli saanut sen käyttöönsä eräältä vankilassa olevalta naiselta. Alamaailmassa puhuttiin, että Mikko nukkui ikuista unta Pasilankatu 15:n kellarissa. Poliisin korviin nämä puheet eivät tulleet, eikä poliisilla muutenkaan ollut asiasta mitään tietoa.

Murha tapahtui tässä talossa. Uhrin ruumis löytyi kolmen.metrin päästä kuvassa näkyvän kellariluukun takaa.jpg (250.47 KiB) Katsottu 1173 kertaa

Mikon surmaaminen paljastuu
Kuinkahan pitkään Mikon surman paljastuminen olisi vienytkään, ellei eräs Mikon vanha ystävä Onni Kekki olisi vapautunut vankilasta heinäkuussa 1978. Tämä ystävä tiesi Mikon surmaamisesta ja hän halusi — kuten hän sanoi — tehdä Mikolle viimeisen palveluksen. Helsingin rikospoliisin päivystyksen puhelin soi perjantaina, heinäkuun 14 päivänä 1978 kello 08.45. Vakuuttavalla äänellä puhunut mieshenkilö sanoi puhelimessa, että hän halusi ilmoittaa noin 5 kuukautta sitten tapahtuneesta henkirikoksesta. Se oli tapahtunut Pasilankatu 15 olevassa autiotalossa, missä surmatun Mikon ruumis edelleenkin oli.
Mies sanoi, että surmaajat olivat Klinu ja Tupu. Kun päivystäjä tiedusteli tarkemmin surmapaikkaa, mies käski repiä laudat irti. Samalla mies mainitsi jotain kellaristakin. Mies vakuutti, ettei hänellä itsellään ollut mitään osuutta tapahtuneeseen, siihen aikaan hän oli ollut vankilassa Kakolassa Turussa.
Sanomatta nimeään, mutta luvattuaan soittaa uudelleen samana päivänä iltapäivällä, mies sulki puhelimen. Rikospoliisin väkivaltatoimiston komisario ja kaksi hänen miestään lähtivät tutkimaan tapahtumapaikkaa alustavasti. Pasilan sen osan kaikki vanhat puutalot oli määrätty purettavaksi uudisrakennusten tieltä ja ne olivat kaupungin omistuksessa. Sellainen oli myös Pasilankadun 15:ssä sijaitseva vanha puutalo, johon tutkimus nyt kohdistui. Klinun ja Tupun käytössä ollut huoneisto oli kuin hävityksen jäljiltä. Ikkunat olivat rikki ja huoneet törkyiset. Näytti siltä, että irtolaiset olivat majailleet täällä viime aikoina. Tässä vaiheessa mikään huoneistossa ei viitannut Mikon surmaamiseen.

Yleiskuva Tupun ”asunnosta’.jpg (206.83 KiB) Katsottu 1173 kertaa

Ruumis löytyy
Tutkijat jatkoivat matkaa kellariin. Se oli tyypillinen vanhan puutalon maapohjainen kellari, jonka käytävä eteni kauas kapeana ja mutkaisena. Lattiat ja komerot olivat täynnä talosta poismuuttaneiden asukkaiden jälkeensä jättämää törkyä. Käytävän päässä oli ovi oikealle pieneen komeroon. Oven takana lattialla tutkijoiden huomio kiintyi ensiksi valkoisen kissan raatoon, se näytti olleen siinä jo kuukausia. Peremmällä komerossa oli keltainen, puinen ns. pinnasänky. Sängyn vasemman jalan juuressa lattialla oli toinen kissan raato, harmaa väriltään. Sängyn alla näkyi suuria kiviä ja niiden alla vuodevaatteita. Tämä sai tutkijat heti vainuamaan rikosta. Paikka valokuvattiin ja sitten alettiin varovasti poistaa kiviä, vuodevaatteita ja aikakauslehtiä. Alimmaisena ollutta patjaa siirrettäessä paljastui Mikon jo pitkälle mädäntynyt ja osittain muumioitunutkin ruumis. Ruumiin yllä oli lyhythihainen T-paita ja tummansiniset samettihousut, jotka olivat kasassa nilkoissa. Oikeassa jalassa oli vetoketjullinen kenkä. Samanlainen vasemman jalan kenkä oli komeron ulkopuolella käytävässä. Samassa paikassa oli sunnuntain, helmikuun 26 päivän 1978 Helsingin Sanomat. Paikalle kutsuttiin oikeuslääkäri ja teknisen rikostutkinnan asiantuntijoita. Mikon henkilöllisyys varmistettiin vertailemalla sormenjälkiä. Mikon rinnassa vasemman kylkikaaren alapuolella muutaman sentin etäisyydessä vartalon keskiviivasta todettiin 5x2 sentin suuruinen mustunut haava. Rikospaikkatutkinnan jälkeen Mikko-vainajan ruumis siirrettiin Helsingin Yliopiston Oikeuslääketieteen laitokselle. Siellä toimitetussa ruumiinavauksessa todettiin ihossa vain edellä mainittu yksi haava, mutta sydämessä oli useita teräaseen pistohaavoja, jotka olivat aiheuttaneet kuoleman. Oikeuslääkärin lausunnon mukaan samasta paikasta oli sydämeen pistetty useita kertoja joko vetämättä asetta pistojen välillä kokonaan ulos, tai "pistämällä” aina samasta kohdasta. Tämä lausunto sopi myöhemmin saatuun todistajan lausuntoon. Mikon murhasta soittanut mieshenkilö soitti lupauksensa mukaan uudelleen saman päivän iltapäivällä sanomatta nytkään nimeään. Hänet haettiin kuitenkin pian tämän jälkeen puhutteluun, jossa hän kertoi uudelleen tietonsa, mutta kieltäytyi kertomasta mitään pöytäkirjaan. Hän sanoi, ettei hän halunnut itselleen Mikon kohtaloa.

Pasilankatu 15 E porras. Vasemmalla Tupun asunnon ovi. Oikealla kellarin portaat.jpg (189.91 KiB) Katsottu 1173 kertaa

Kissat
Mikon ruumiin löytöpaikalta löytyi myös kaksi kuollutta kissaa. Tutkijat päättelivät, että kissan raadot oli tuotu komeroon "haisemaan”, ts. jos joku olisi tuntenut hajua komerossa hän olisi ehkä päätellyt sen johtuvan kissan raadoista, eikä kiinnittäisi asiaan enempää huomiota. Toinen kissoista oli kuulunut eräälle talossa asuneelle henkilölle, toisen kissan ”osoitetta” ei saatu selville. Kissojen kuolinajasta pyydettiin lausuntoa Helsingin Yliopiston Eläinlääketieteen laitokselta. Löytöpaikalla oli 26.2. 1978 päivätty Helsingin Sanomat. Tämä sopi hyvin tapahtumakuvaan, Mikkohan oli edellisenä päivänä ollut viimeisessä poliisikuulustelussaan, jonka jälkeen tiedot Mikosta katkesivat.

Seikkailut pohjoismaissa
Klinusta ja Tupusta ei ollut mitään tietoja ja siksi heistä julkaistiin etsintäkuulutus. Tiedusteluihin saatiin piankin vastauksena tietää, että he olivat Mikon surmaamisen jälkeen oleskelleet Ruotsissa ja Tanskassa. Tämän vuoksi myös Interpolin kautta tehtiin tiedusteluja ja molemmissa maissa julkaistiin etsintäkuulutus. Pian saatiin Tukholman poliisilta tieto, että Klinu ja Tupu ja muuan heidän seurassaan ollut neitonen oli otettu kiinni Tukholman keskusasemalla maanantaina, helmikuun 27 päivänä 1978.
He olivat saapuneet Tukholmaan samana aamuna laivalla Helsingistä. Tämähän sopi erinomaisesti ennestään poliisilla oleviin tapahtumatietoihin. Tukholman poliisi oli pannut tämän kolmikon saman tien Suomeen lähtevään laivaan. Myöhemmin kävi ilmi, että Klinu ja Tupu olivat melkein välittömästi jälleen lähteneet Suomesta Ruotsiin ja sieltä edelleen Tanskaan. Tanskan poliisi oli puolestaan karkottanut Klinun ja Tupun maasta ja lähettänyt heidät Suomeen samana päivänä, jona Mikon surmaaminen tuli poliisin tietoon. Klinu ja Tupu esiintyivät kuitenkin väärillä nimillä, eikä heitä siis pidätetty. Heidän syyllisyytensä Mikon surmaamiseen oli vasta valkenemassa, eikä heitä vielä tässä vaiheessa osattu odottaa takaisin Tanskasta. Kun väärät nimet saatiin tietää, julkaistiin etsintäkuulutukset muissa pohjoismaissa myös näillä nimillä. Nytkään Klinu ja Tupu eivät viihtyneet Suomessa, vaan suunnistivat välittömästi Ahvenanmeren yli jälleen. Jälleen kerran toimivat pohjoismaiset virkaveljemme erinomaisesti. Suomea puhuva ja Tupun entuudestaan tunteva tukholmalainen poliisi pidätti hänet heinäkuun 20 päivänä 1978 ja jo 25 päivänä hän oli Helsingin rikospoliisin suojissa. Klinu ei selvinnyt yhtään sen paremmin. Tanskan poliisi nappasi hänet Kööpenhaminassa heinäkuun 27 päivänä ja seuraavana päivänä hänkin oli Helsingin rikospoliisissa pidätettynä ja kuulusteltavana.

Koviksia
Sekä Klinu että Tupu osoittautuivat kovan luokan kuulusteltaviksi. Heillä oli ollut kuukausia aikaa opetella ulkoa samansisältöinen legenda ja siitä he pitivät kiinni. Vastoin selvää näyttöäkin he kiistivät syyllisyytensä loppuun saakka. Kun Tukholman poliisi oli ottanut kiinni Klinun ja Tupun helmikuun 27 päivänä 1978, heidän seurassaan oli ollut Pike-niminen nainen. Hänet oli saatava kuulusteluun, hän voisi tietää jotain. Piken omaiset eivät tienneet hänestä mitään. Kun hänen olinpaikkaansa ei muutenkaan saatu selville, hänet etsintäkuulutettiin. Etsiskelyjen jälkeen tutkijat viimein itse tavoittivat Piken elokuun 8 päivänä Helsingin naapurikunnasta Vantaalta. "Pike", Tuula Hakonen kielsi tietävänsä mitään Mikon surmaamisesta. Jo ensimmäisen kuulustelun jälkeen tuli kuitenkin riittävästi aihetta hänenkin pidättämisekseen osallisuudesta Mikon surmaan. Koska Pike ei ollut rikollinen eikä muutenkaan kova, hän suostui pian kertomaan koko tapahtuman. Silloin paljastui Mikon surmaamisen raakuus ja julmuus kokonaisuudessaan. Pike kertoi näin:

” Nyt sinut tapetaan...”
Mikko oli vapauduttuaan järjestyspoliisin kuulustelusta lauantaina, helmikuun 25 päivänä 1978, mennyt Tupun ja Klinun luokse mukanaan 3 pulloa viinaa, joita oli heti alettu yhdessä nauttia. Vieraina oli Piken lisäksi ollut Kake, Keijo Laine. Mikko oli pian saanut ikään kuin raivokohtauksen ja alkanut tiukata joitakin rahoja ja osoitellut Tupua pienellä rullarevolverilla. Klinu oli käynyt käsiksi Mikkoon, heittänyt hänet hellahuoneen vuodesohvalle selälleen ja sitonut hänet Tupun avustamana sohvaan kiinni sähköjohdolla. Mikon kädet ja jalat oli sidottu tiukasti toisiinsa ja lisäksi vuodesohvan päihin niin, ettei hän voinut lainkaan liikkua. Tupu oli sanonut: — Nyt sinut tapetaan. Mikko oli siihen vastannut: — Tappakaa vaan, en minä pelkää. Sitomisen jälkeen muu seurue oli jatkanut ryypiskelyä 15–20 minuuttia. Klinu sanoi yhtäkkiä Tupulle: — Sunhan piti toi tappaa, ja osoitti samalla Mikkoa. Tupu oli hakenut tiskipöydältä ison sahalaitaisen ja kirkkaan leikkuu veitsen. Hän oli mennyt Mikon luo ja kysynyt: — Missä kohtaa se sydän oikein on? Klinu oli mennyt Tupun viereen vuodesohvan luo ja osoittanut rinnan vasenta puolta ja sanonut, että ”lyö tohon vaan”. Tupu oli siirtänyt Mikon paitaa sivuun ja painanut veistä Klinun osoittamaan paikkaan, mutta sanonut melkein heti, ettei veitsi oikein ottanut mennäkseen. Siihen Klinu oli sanonut: — Iske se siihen. Pike oli kauhistunut ja halunnut lähteä pois. Mutta Klinu ja Tupu eivät olleet päästäneet häntä. Klinu oli sitten sanonut Tupulle: — Tapa vaan. Tupu oli painanut veistä Mikon rintaan niin, että oli kuulunut rusahdus. Klinu oli käskenyt Tupua panemaan ”mankan kovemmalle, ettei kuuluis, jos se sattuisi huutamaan”. Mikko oli kuitenkin ollut aivan ääneti ja liikkumatta. Noin 10 minuutin kuluttua Klinu oli ryhtynyt tarkistamaan Mikkoa sanoen, että olisi katsottava, kuoleeko se tuohon. Mikkoa katsottuaan Klinu oli todennut Tupulle, ettei tämä ollut lyönyt oikeaan paikkaan. Pike oli nyt siirtynyt toiseen huoneeseen. Hän oli kuitenkin kuullut Klinun sanovan: — Sitä pitää pyöräyttää, ja hetkisen kuluttua: — Tällä tavalla se pitää tehdä. Klinu oli sitten verinen veitsi kädessään tullut kamarin puolelle. Pike ja Kake olivat sanoneet, että ”katsotaan nyt, mitä se toinen pistos vaikuttaa”.

” Kyllä se kylmä on ...”
Pike oli kuullut Mikon korahtelevan toisessa huoneessa. Klinu ja Tupu olivat menneet Mikon luokse. Pike oli tullut ovelle ja nähnyt, kun Tupu vielä kerran painoi veitsen syvälle Mikon rintaan Klinun pidellessä Tupun kättä. Vielä tässä vaiheessa Pike oli nähnyt Mikon rinnan kohoilevan. Tupu oli sitten pannut veitsen hellahuoneen pöydälle ja nelisin oli jatkettu ryypiskelyä kamarin puolella. Noin tunnin kuluttua Klinu oli koetellut Mikon valtimoa ja todennut: — Kyllä se kylmä on ... Tupun avustamana Klinu oli avannut sähköjohdot, joilla Mikko oli sidottu. Hän oli raajoista pidellen kiepsauttanut Mikon lattialle ja raahannut ruumiin jaloista kellariin Tupun kävellessä perässä. Seurue oli nukkunut yön kamarissa. Seuraava aamupäivä oli kulunut jälkien hävittämisessä. Kamarin uunissa oli poltettu vereentynyt isokokoinen lattiamatto, Mikon alla sohvalla ollut valkoinen lakana sekä Mikon lompakko sitten, kun Klinu oli ottanut siinä olleet rahat. Pike oli irrottanut sohvasta veriset osat ja polttanut ne uunissa. Kake oli rikkonut sohvan koko päällysosan ja polttanut senkin uunissa. Pike oli pessyt verijäljet lattiasta ja Tupu portaasta ja kellarikäytävästä. Pike ei ollut käynyt kellarissa, eikä tiennyt, miten Mikko oli piilotettu. Klinu ja Tupu olivat kieltäneet Pikeä hiiskumasta asiasta kenellekään uhaten, että muussa tapauksessa hänelle kävisi samalla tavalla kuin Mikollekin. Samana päivänä illalla Klinu ja Tupu olivat matkustaneet Viking-linjalla Tukholmaan ja pakottaneet Piken mukaansa, ”ettei tämä juoksisi poliisille asiasta kerto maan”. Kuten edellä on kerrottu, seurue jäi kuitenkin Tukholmassa heti kiinni ja heidät palautettiin Suomeen. Piken kertomuksen nojalla suoritetuissa tutkimuksissa todettiin sohvan jäljellejääneessä osassa pieniä veritahroja ja verta löytyi myös siltä kohtaa korkkimatosta. Kamarin uunin tuhkasta löytyi 243 kpl. samanlaisia kiinnitysniittejä, jollaisia oli sohvan jäljellejääneessä osassakin. Kakekin löytyi ja häntä kuulusteltiin useaan kertaan. Hän kieltäytyi kertomasta asiasta mitään. Kun häntä raastuvanoikeudessa kuulusteltiin todistajana, hän myönsi nähneensä Mikon ruumiina kyseisessä asunnossa ja osallistuneensa sen piilottamiseen, mutta kiisti nähneensä surmaamista.

Oikeudenkäynti
Juttu tuli ensimmäisen kerran esille Helsingin raastuvanoikeudessa elokuun 29 päivänä 1978. Jutun oltua esillä yhdeksän kertaa oikeus antoi päätöksensä joulukuun 12 päivänä 1978. Muutoin oikeudenkäynnistä muodostui melko tavanomainen. Sekä Klinulle että Tupulle myönnettiin maksuton oikeudenkäynti ja heidän valitsemiensa asianajajien palkkiot maksettiin valtion varoista. Jutun käsittelyn aikana sekä Reijo Olavi ”Klinu” Loikkanen, että Tuula ”Tupu” Tellervo Kero, muuttivat kertomustaan samansisältöisiksi.
Tupu tunnusti aiheuttaneensa Mikon kuoleman lyömällä tätä veitsellä tilanteessa, jossa Mikko uhkasi häntä pistoolilla. Klinu oli sitten vääntänyt aseen pois Mikon kädestä. Lisäksi he väittivät toimineensa hätävarjelutilanteessa. He kertoivat myös Piken lyöneen Mikkoa puukolla lopettaakseen Mikon kitumisen. Tällä väitteellään Klinu ja Tupu ehkä halusivat jäävätä Piken todistajana kuultavaksi. Oikeus ei kuitenkaan näyttänyt uskovan näitä kertomuksia ja Pikeä kuultiin todistajana ja hänen lausuntoaan pidettiin pätevänä. Kumpaakaan syytetyistä ei määrätty mielentilatutkimukseen. Sekä Klinu että Tupu saivat saman rangaistuksen: murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

Hovioikeus pysytti Klinun tuomion ennallaan, mutta alensi Tupun rangaistuksen 10 vuoteen vankeutta.

[Oikeus ennen kaikkea]

Kellarikäytävä käy yhä ahtaammaksi ennen ruumiin kätköpaikkaa.jpg (190.47 KiB) Katsottu 1172 kertaa

Ruumiin peittänyt sänky on poistettu. Kuvassa peite ja sen reinoille asetetut kivet.jpg (169.39 KiB) Katsottu 1172 kertaa

Artikkelissa mainittu punainen sohva, josta puuttui istuinosa.jpg (174.21 KiB) Katsottu 1172 kertaa