https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008700078.htmlIS kirjoitti:20 päivää Mariupolissa: Kuolemaa, kaaosta ja valheita
Uutistoimisto AP:lle työskentelevät Mstyslav Tshernov ja Jevgeny Maloletka olivat Mariupolissa, kun sota syttyi. He olivat paikalla myös, kun synnytyssairaalaan iskettiin. IS julkaisee heidän reportaasinsa.
Mstyslav Tshernov, AP, Juri Vuortama
6:00
VENÄLÄISET jahtasivat meitä.
Heillä oli lista nimistä, meidänkin nimemme, ja he lähestyivät koko ajan.
Olimme ainoat kansainväliset toimittajat ukrainalaisessa Mariupolin kaupungissa, ja olimme taltioineet Venäjän joukkojen piiritystä sieltä yli kahden viikon ajan.
Uutisoimme sairaalasta, kun asemiehet ilmestyivät käytäville vaanimaan. Kirurgit antoivat meille valkoiset lääkärintakit, jotta saatoimme naamioitua.
Yhtäkkiä tusinan verran aseistettuja miehiä syöksyi sisään: Missä helvetissä ne toimittajat ovat?
Katsoin hihanauhoja; sinisiä kuin Ukrainan joukoilla. Mietin, että ovatko he naamioituneita venäläisiä. Sitten astuin eteenpäin ja esittelin itseni.
– Me tulimme hommaamaan teidät ulos täältä, he vastasivat.
Ulkoa kuuluva tykistötuli ja konepistoolien papatus saivat leikkaussalin seinät tärisemään. Tuntui, että olisi turvallisempaa pysytellä sisällä. Ukrainalaisilla sotilailla oli kuitenkin käsky ottaa meidät mukaansa.
- -
Lopulta edessä oli sisäänkäynti, ja meidät kiidätettiin pimennettyyn kellariin. Siellä kuulimme poliisilta, miksi ukrainalaiset olivat riskeeranneet sotilaidensa hengen meidän pelastamiseksemme.
– Jos he nappaavat teidät, he pakottavat teidät kertomaan kameran edessä, että kaikki mitä olette kuvanneet, on valhetta, hän sanoi.
– Kaikki ponnistelunne ja kaikki, mitä olette tehneet Mariupolissa, olisi sen jälkeen turhaa.
- -
ASUIN teini-ikäisenä Harkovan kaupungissa Ukrainassa. Siitä oli vain reilut 30 kilometriä Venäjän rajalle, ja koulussa opetettiin käsittelemään asetta.
Minusta se tuntui turhalta. Luulin, että Ukraina oli ystävien ympäröimä.
Olen sittemmin raportoinut sodista Irakissa, Afganistanissa ja kiistanalaisella Vuoristo-Karabahin alueella ja yrittänyt esittää maailmalle miltä tuho paikan päällä näyttää.
Kun ensin amerikkalaiset ja sitten eurooppalaiset evakuoivat suurlähetystönsä Kiovassa tänä talvena, ja kun selailin karttoja Venäjän joukkojen asettumisesta aivan kotikaupunkiani vastapäätä, ainoa ajatukseni oli: Voi minun maatani.
Sodan ensimmäisinä päivinä venäläiset pommittivat valtavaa Vapauden aukiota Harkovassa, paikkaa, jossa olin viettänyt aikaa alle parikymppisenä.
- -
Venäläiset katkaisivat sähkön, veden, ruokahuollon ja lopulta tukiasemat sekä radio- ja tv-tornit pommi kerrallaan. Muutamat muut toimittajat pääsivät ulos kaupungista ennen kuin viimeisetkin yhteydet olivat mennyttä ja täydellinen saarto alkoi.
Tiedon kulkemisen estämisellä saavutetaan kaksi tavoitetta.
Ensimmäinen on kaaos.
Ihmiset eivät tiedä, mitä tapahtuu, ja joutuvat paniikkiin. Aluksi en ymmärtänyt, miksi Mariupol rikkoutui niin nopeasti. Nyt tiedän, että se johtui tiedonvälityksen katkeamisesta.
Toinen tavoite on rangaistuksen välttäminen.
Kun kaupungista ei saatu tietoa eivätkä kuvat tuhotuista asuintaloista ja kuolevista lapsista levinneet, venäläiset saattoivat tehdä mitä halusivat. Ilman meitä mitään ei olisi tullut ilmi.
Kannattaa lukea koko pitkä artikkeli. Aika kylmäävää. Linkin takaa löytyy mm. kuva avoimesta joukkohaudasta.