Poliisi koputti ovelle, viisihenkinen perhe hyppäsi parvekkeelta kuolemaansa Sveitsissä – tragedian syy täysi mysteeri
Neljä saman perheen jäsentä kuoli pudottuaan seitsemännestä kerroksesta.

Poliisin tekniset tutkijat olivat tapahtumapaikalla torstaina. [EPA / AOP]
Sveitsin Montreux’ssa selvitetään eriskummallista tragediaa, jossa viisi ihmistä ilmeisesti hyppäsi parvekkeelta. Neljä heistä kuoli heti ja yksi vietiin sairaalaan vakavassa tilassa, uutistoimisto AFP kertoo.
Kuolleet ovat 40-vuotias mies, hänen 41-vuotias vaimonsa sekä tämän kaksoissisar ja kahdeksanvuotias tyttö. Henkiin jäi 15-vuotias poika.
– Viranomaiset eivät päässeet asuntoon sisään ja ilmeisesti sillä hetkellä perhe päätti hypätä parvekkeelta, poliisin tiedottaja Jean Christophe Sauterel kertoi sveitsiläismedialle.
Tapauksesta on avattu tutkinta, mutta poliisi on jo päätellyt, ettei asunnossa ollut tapahtumahetkellä ketään ulkopuolisia.
Paikalle tulleet poliisit olivat aamuseitsemältä torstaina suorittamassa kotietsintää, joka liittyi yhden lapsen kotikouluun. Ovelle koputettuaan sisältä kysyttiin, kuka siellä, minkä jälkeen poliisit eivät enää kuulleet mitään.
He poistuivat paikalta. Samaan aikaan silminnäkijä ilmoitti poliisille ruumiista. Hän oli nähnyt, miten viisikko oli iskeytynyt maahan ja saa nyt ammattilaisapua järkytykseensä.
– Näin viisi ruumista noin 10 metrin päässä rakennuksesta. Kolme yhdellä puolella ja kaksi toisella. Oli vaikeaa ymmärtää näkemääni. Se vaikutti kuin huonolta elokuvalta, yksi naapurissa asuva silminnäkijä kertoi medialle.
Poliisin mukaan perhe oli ranskalainen. He olivat asuneet Sveitsissä pidemmän aikaa ja heillä oli pysyvä asumislupa.
Poliisi ei kertonut perheestä mitään muuta, mutta paikallismedia oli saanut heistä jonkin verran tietoja naapureilta. Tribune de Geneve -lehden mukaan perheen isä työskenteli kotoaan käsin. Äiti oli hammaslääkäri ja kaksoissisko silmälääkäri.
Tapahtumapaikka sijaitsee Genevenjärven rannalla.

Perheen koti sijaitsi kuvassa näkyvän talon ylimmässä kerroksessa. [EPA / AOP]