Kultamurhat 1990

[sikakyösti]

Sarjassa Ei vanhene koskaan olisi jakso tästä tapauksesta, mutta sitä ei ole nähty uusintakierroksilla.

[Joosua]

Sarjassa Ei vanhene koskaan olisi jakso tästä tapauksesta, mutta sitä ei ole nähty uusintakierroksilla.

Tuo olisi varmaan ihan kiinnostava.

Muistaakseni Tani piti joskus, ehkä 70-luvun alkupuolella aseliikettä Helsingissä Mannerheimintiellä vähän Runeberginkadun kulmasta keskustaan päin. Joten aseet olivat varmasti miehelle tuttuja kapineita.

[Murheli]

Aikamoinen virhe oli lähettää vankikaveri hakemaan niitä rahoja Sveitsistä. Miksihän yleensä näin toimi? En keksi itse mitään järkevää syytä tähän.

[vasikka]

Ei Tani tyhmältä mieheltä vaikuttanut. Miksiköhän hän ei odottanut omaa vapautumistaan ja hakenut rahoja sitten itse? Aika iso riski tuossa kuviossa, että vankitoveri hakee rahat ja pitää itsellään. Ehkä hänellä oli joku suunnitelma sen varalle? Vähällähän tuo hakukeikka meinasi onnistua.

Miten itse muuten olisit Tanin asemassa pelannut rahojen hakemisen?

[Murheli]

Olisin odottanut vapautumista, ja ehkä jopa yrittänyt asettua Sveitsiin asumaan, jolloin rahoja ei olisi tarvinnut kuljettaa rajojen yli. Mutta sitä edelleen mietin, miksi toimi niin kuin toimi. Oliko esim. jotain pimeitä velkoja, jotka olisi ollut pakko maksaa? Vai tehtiinkö Sveitsissä noihin aikoihin jotain purkuja pankkisalaisuuteen? Mutta niin kuin sanoit, niin tuossa kyllä oli monia riskejä rahojen menetykseen, niin kuin sitten tapahtuikin.

[vasikka]

Hyvin yllättävältähän valittu toimintamalli kyllä tuntuu. Yllättävyydessä on toki etunsa. Suurimpana riskinä tuossa näkisin vastapuoliriskin nimenomaan rahojen hakijan suuntaan. Millä varmistat, että hakija ei vain pidä rahojaan itsellä? Paha mennä poliisillekaan kertomaan, että ne on minun murhaamiltani liikemiehiltä varastamis rahoja. Ehkä voisi jonkun muun kriminaalin yrittää laittaa perään? Nyt sitten toteutui jo riskeistä pienempi eli rajatarkastusriski.

Joku syyhän tuohon täytyy olla. Perinteisesti Sveitsillä on tunnetusti ollut hyvä pankkisalaisuus, jota muut maat on välillä turhaan yrittäneet murtaa. Taitaa vaan vaikutusvaltaisilla tahoilla olevan monessa maassa omaakin rahaa siellä odottamassa. Olisiko sitten ollut siihen liittyen jotain uhkaa ilmassa?

Itsekin mietin, että mitä olisin Tanin asemassa yrittänyt. Varmaan juuri itse hakemalla ja pestä vaikka tappiollisestikin jollain kasinolla kierrättämällä. Elinkautista istuessa on tietysti ollut ainakin hyvää aikaa pohtia optimaalinen strategia.

[system1]

Sarjassa Ei vanhene koskaan olisi jakso tästä tapauksesta, mutta sitä ei ole nähty uusintakierroksilla.

Tämä jakso pitäisi saada koko kansan nähtäväksi varsinkin kun koko muu sarja on nähtävillä. Useita vuosia sitten kysyin tästä YLEltä suoraan ja vastaus oli jotenkin sen suuntainen, että tuomittu on kärsinyt rangaistuksen eikä asia ole enää esille nostettava. Tuolla perusteella pitäisi Ylen poistaa kaikki rikoshistoria ohjelmansa tarjonnastaan. Todellinen syy sensuuriin on varmasti tekijän ulkomaalaistausta.

Itse tapaus on omassa kategoriassa ainutlaatuisuutensa ansiosta legendaarinen statuksella.

[Puliveivari]

En ymmärrä kyllä miksi ulkomaalaistausta olisi esteenä. Totta kai rikokset nyt käsitellään lähinnä kiinnostavuutensa ja ehkä poikkuksellisen luonteensa takia eikä kansallisuuteen perustuen. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mitä herra Tanille nykyään kuuluu. Mahtaakohan olla hengissä enää?

[pikilattia]

Olisin odottanut vapautumista, ja ehkä jopa yrittänyt asettua Sveitsiin asumaan, jolloin rahoja ei olisi tarvinnut kuljettaa rajojen yli. Mutta sitä edelleen mietin, miksi toimi niin kuin toimi. Oliko esim. jotain pimeitä velkoja, jotka olisi ollut pakko maksaa? Vai tehtiinkö Sveitsissä noihin aikoihin jotain purkuja pankkisalaisuuteen? Mutta niin kuin sanoit, niin tuossa kyllä oli monia riskejä rahojen menetykseen, niin kuin sitten tapahtuikin.

Oletteko ihan kännissä kaikki vai mitä se sekoilette? rahat oli MARKKOINA ja Tani kuuli että ei helvetti Suomi siirtyy euroihin 1.1.2002... oli vähänniinku pakko saada haettua markat lokerosta etteivät muutu vessapaperiksi

[pikilattia]

En ymmärrä kyllä miksi ulkomaalaistausta olisi esteenä. Totta kai rikokset nyt käsitellään lähinnä kiinnostavuutensa ja ehkä poikkuksellisen luonteensa takia eikä kansallisuuteen perustuen. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mitä herra Tanille nykyään kuuluu. Mahtaakohan olla hengissä enää?

Yoshio asuu Japanissa. Tuo este on Suomessa oleva lapsi joka taitaapi olla toimittaja yhdessä lehdessä

[calavera]

Ei mitään hajua liittyykö tähän tapaukseen, mutta luettuani ketjun tuli mieleen tv-sarjan Kylmäverisesti sinun ensimmäisen tuotantokauden viimeinen jakso Kuun kuvajainen. Muistelisin, että ensimmäisen kauden jaksot perustuvat tositapahtumiin ja loput kaksi kautta on täysin fiktiivisiä.

https://netti-tv.fi/katso/kylm%C3%A4ver ... nen/260609
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kylm%C3%A4verisesti_sinun

[Kirmukarmu]

En ymmärrä kyllä miksi ulkomaalaistausta olisi esteenä. Totta kai rikokset nyt käsitellään lähinnä kiinnostavuutensa ja ehkä poikkuksellisen luonteensa takia eikä kansallisuuteen perustuen. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mitä herra Tanille nykyään kuuluu. Mahtaakohan olla hengissä enää?

Yoshio asuu Japanissa. Tuo este on Suomessa oleva lapsi joka taitaapi olla toimittaja yhdessä lehdessä

Mahtaako toimittaja-lapsi olla n. 50-vuotias nainen?

[Aragon]

Sarjassa Ei vanhene koskaan olisi jakso tästä tapauksesta, mutta sitä ei ole nähty uusintakierroksilla.

Tämä jakso pitäisi saada koko kansan nähtäväksi varsinkin kun koko muu sarja on nähtävillä. Useita vuosia sitten kysyin tästä YLEltä suoraan ja vastaus oli jotenkin sen suuntainen, että tuomittu on kärsinyt rangaistuksen eikä asia ole enää esille nostettava. Tuolla perusteella pitäisi Ylen poistaa kaikki rikoshistoria ohjelmansa tarjonnastaan. Todellinen syy sensuuriin on varmasti tekijän ulkomaalaistausta.

Itse tapaus on omassa kategoriassa ainutlaatuisuutensa ansiosta legendaarinen statuksella.

Jakso löytyy Kansalliskirjaston päätteeltä. Kävin itse katsomassa syksyllä ja oli ihan viihdyttävä jakso (vaikka Åkella käheä ääni). Poliisin asiantuntijana oli rikosylikomisario Pertti Lehtonen. Lähinnä ihmettelivät kadonneiden rahojen kohtaloa, Tanin tekemiä alkeellisia virheitä sekä sitä, miksi itse kenraalia ei kuulusteltu ollenkaan.

Kirkkonummen kolmoissurmaa sivuavana anekdoottina / huhuna Tanin apurin liikkuvaa autoa ammuttiin Kehä III:llä 1990 keväällä. Tapauksesta ei ikinä kirjattu rikosilmoitusta.

Jännä tapaus koko kultamurhat, toivottavasti päätyy true crime- kansien väliin.

Välillä on ihmetelty, miksi Tani esitteli asettaan uhreille jo tavatessaan heidät kotonaan päivä-pari ennen murhia, kun oli saanut ostajan paikalle ison rahasalkun kanssa, mutta ei heitä tuolloin ryöstänyt ja tappanut. Selitykseksi on tarjottu sitä, että Tani halusi varmistaa, että heillä on rahat mukanaan eikä shekkiä, jonka kanssa tulisi taattuja hankaluuksia. Toinen esitetty vaihtoehto on, että Tani halusi esitellä asettaan sen takia, että jos joku menisi pieleen seuraavalla tapaamisella Siuntiossa, niin hän voisi väittää vain hassuttelevansa ajan kuluksi ("Katsokaas, kun hassuttelija Yoshiolla on nyt pyssyn iskuri jumissa!" tjsp)

Itse mietin, halusiko hän luoda valeluottamusta itsensä, apurinsa ja ryöstettävän välille. Paitsi Tani ehkä oletti miestenkin esittelevän mahdollisia aseitaan ja sai tietoa, miten vaarallinen H-hetki oli hänelle, niin tulevat uhrit.varmasti tulivat myöhemmin Siuntioon kohtalokkaaseen tapaamiseen hyvillä mielin eivätkä kauhean varuillaan, kun ajattelivat, että asettakin esitellyt Tani olisi ampunut heidät ja vienyt rahat jo edellisellä tapaamisella, jos aikoi tehdä niin.

Tanin Hotelli Hesperian pihassa olleessa autossa tunnistanut ja siitä oikeudessa todistanut sveitsiläis-suomalainen liikemies on oma erikoinen lukunsa. Mies on ehkä aiheettakin yhdistetty hämärään idänkauppaan ja Neuvostoliiton vakoiluun jopa englanninkielisissä kirjoissa, ja loikkari Juri Nosenkoltakin kyseltiin, tunsiko hän saman suvun miehiä Sveitsissä NLn suurlähetystössä toimiessaan, kun loikkasi Yhdysvaltoihin 1960-luvun puolivälissä.

Muutamakin ikätoverini tunsi hänen lapsensa ja sitä kautta tapasi myös liikemiehenkin. Ainoa mielikuva oli, että mukava ja leppoisa tyyppi oli.

[spiderman83]

Mulla on tästä Ei vanhene koskaan -sarjan audioversio. Yv:tä jos kiinnostaa.

[Oikeus ennen kaikkea]

PPK 1992

Kultasurma
Poliisitarkastaja Lauri Lausmaa

Keväällä 1990 tapahtui Helsingin tienoilla murha- itse asiassa kaksi murhaa - jonka lehdistö heti risti kultasurmaksi. Seuraavassa artikkelissa kuvataan jutun tutkintaa ja sen oikeuskäsittelyä ja lopuksi esitetään vielä hypoteesi siitä, miten kaiken todella on täytynyt tapahtua. Rikokseen syylliseksi epäiltyhän ei tunnustanut tekoaan, mutta poliisin hankkiman näytön perusteella hänet tuomittiin siitä. Kerrottavan jutun henkilöt ovat:
Yoshio Tani, 44-vuotias, Suomessa noin 20 vuotta asunut japanilainen diplomi-insinööri, vapaa liike mies ja konsultti
Mitsuyo Tani, edellisen 45-vuotias vaimo, kotirouva,
Juhani Komulainen, 48-vuotias helsinkiläinen toimitusjohtaja, liikemies, joka toimi välittäjänä erinäisissä kaupoissa
Turkka Elovirta, 46-vuotias turkulainen jalometalli- ja kiinteistökauppaa harjoittavan Yrityskolmio Oy:n toimitusjohtaja.

Miehen ruumis tienojassa
Sunnuntaina, huhtikuun 22. päivänä 1990 klo 09.07 Kullervo Hietikko-niminen henkilö ilmoitti Helsingin poliisilaitoksen hälytyskeskukseen, että Vuosaaressa Uutelantiellä oli ojassa eloton mies.
Helsingin poliisilaitoksen väkivaltatoimiston aloittamissa tutkimuksissa ilmeni, että vainaja oli vatsallaan/kasvoillaan Uutelantien suuntaisessa noin 20 cm syvässä vedettömässä ojassa. Uutelantiellä vainajan löytöpaikan kohdalla oli ajoneuvon jälkiä. Niiden läheisyydessä oli maassa jälkiä, jotka johtivat vainajan luo ja viittasivat raahaamiseen.
Vainajalla oli rannekello, ranneketju, kaulaketju ja vihkisormus. Vainajan housuntaskusta löytyi savukerasia, 20 markkaa rahaa, tulitikkuja, neljä Abloy avainta ja Mitsubishi-merkkisen auton avain.
Kauluspaidan rintataskusta löytyi kaksi Halcion 0,25 mg lääkekapselia ja erilaista paperitavaraa, joissa mm. nimi Juhani Komulainen. Vainajan vatsan alla vasemmalla puolella oli kotelossa revolverityyppinen ase siten, että kahvaosa oli vainajan alla ja piippuosa oli näkyvillä 90 asteen kulmassa vainajaan nähden. Vainajan löytöpaikalla ja myöhemmin oikeuslääketieteenlaitoksella suoritetussa vainajan ulkotarkastuksessa ilmeni, että keskellä vainajan niskaa paidankauluksen käänteen ja solmion alla oli syvältä vaikuttava pyöreä haava. Haavan halkaisija oli 0,5 cm ja koko iholla olevan vamman halkaisija oli 1,0 cm. Vamma vaikutti ampumahaavan menoaukolta. Luodin lähtöaukkoa vainajassa ei ollut. Haavan päällä olleessa paidankauluksessa oli myös vastaavalla kohdalla pieni reikä. Oikeuslääkäri arvioi kuoleman tapahtuneen 8–10 tuntia ennen tutkimushetkeä.

Kultakauppa ja ruumislöytö
Maanantaina, huhtikuun 23. päivänä 1990 Juha-Pekka Hakala, Markku Nylund ja Yrjö (Pjotr) Wasiljev-nimiset henkilöt ottivat yhteyden Helsingin rikospoliisin tutkijoihin. He jättivät tutkijoille yhteenvedon, josta sekä heidän kuulustelustaan ilmeni surmattuna löydetyn Juhani Komulaisen toimineen myynnissä olleen 100 kilon kultaerän myyjätahon edustajana ja turkulaisen Yrityskolmio Oy:n toimitusjohtaja Turkka Elovirran sen ostajana.
Edellä mainitut henkilöt olivat tässä kultakaupassa siten mukana, että Wasiljev toimi kaupassa ns. väliostajana sekä Hakala ja Nylund ostajan välimiehinä. Näin ollen heille piti tapahtuneesta kaupasta langeta provisiot.
Kultakaupan viimeisistä vaiheista he tiesivät kertoa, että Yrityskolmio Oy:n edustaja Elovirta oli saapunut Eläintarhan Unionille noin kello 10 aikaan torstaina, huhtikuun 19. päivänä 1990. Tällä kohtauspaikalla olivat Elovirran lisäksi Hakala, Nylund, Wasiljev ja Juhani Komulainen. Elovirta odotti saavansa pankistaan puolen päivän maissa rahat kullan ostoon. Eläintarhan Unionilla oli tehty kuitit valmiiksi ja Elovirran vaatimuksesta Wasiljev luovutti Elovirralle liikevaihtoveromaksulomakkeen, Elovirran tarkoitus oli nimittäin hoitaa lvv-maksu 5 463 400 markan (Wasiljevin firman myyntihinta 100 kilolle kultaa) ja 5 100 000 markan (Wasiljevin firman ostohinta samalle erälle) erotuksesta. Myöhemmin Elovirta ilmoitti, ettei hän ollut saanut rahoja ja että kauppa siirtyisi seuraavalle päivälle eli perjantaihin. Saman kertoi myös Komulainen, joka jälleen oli tullut tapaamaan Wasiljevia, Hakalaä ja Nylundia Eläintarhan Unionille.
Perjantaina, huhtikuun 20. päivänä 1990, puolelta päivin Elovirta oli taas tullut Helsinkiin ja saanut rahansa pankista. Hän oli majoittunut hotelli Torniin odottamaan Komulaista. Elovirran oli määrä soittaa Wasiljeville, Nylundille ja Hakalalle, joiden oli käsketty odottaa, kunnes kullan osto oli tapahtunut. Sopimus oli sellainen, Elovirta maksaa Salmelaiselle 4 800 000 markkaa ja tilittää erotuksen pidättäen itsellään liikevaihtoveron Wasiljevin firmalle ja Hakalan firmalle. Kaupan jälkeen piti tavata Elovirta ja suorittaa kauppahintojen loppumaksu. Hakalan firmalle oli Komulainen luvannut antaa asianmukaisen ostokuitin. Elovirta oli kuitenkin noin kello 19.00 autopuhelimestaan ilmoittanut kaupan siirtyneen seuraavaksi päiväksi eli lauantaiksi kello 19.00, koska kulta ei ollut ilmestynyt kauppapaikalle, joka oli ollut omakotitalo tuntemattomassa paikassa, jota ei Wasiljeville, Hakalalle ja Nylundille ollut ilmoitettu. Elovirta oli näin ollen palannut Turkuun rahoineen.
Lauantaina, huhtikuun 21. päivänä 1990 Elovirta ajoi suoraan kauppapaikalle. Wasiljev, Hakala ja Nylund tapasivat tuona iltana jälleen Eläintarhan Unionilla ja heidän juuri sinne saavuttuaan kello 18.00 Elovirta oli ilmoittanut autoradiopuhelimella kauppapaikalle olevansa tulossa Salon tällä puolella. Tämän jälkeen Wasiljev, Nylund ja Hakala olivat odottaneet Valojoelta sovittua soittoa koko illan ja yön. Kaikki kolme olivat nukkuneet Nylundin kotona sunnuntaiaamuna huhtikuun 22. päivänä 1990 noin kello 4.00–8.30 välisen ajan.
Koska Elovirta ei ollut ottanut lupaamaansa yhteyttä, yrittivät Wasiljev, Nylund ja Hakala useaan otteeseen soittaa hänen autopuhelimeensa, mutta aina oli tullut ilmoitus, ettei yhteyttä ollut saatu. He arvelivatkin, että kauppa tapahtuisikin vasta sunnuntaina aamupäivällä ja että Elovirta oli mahdollisesti jäänyt yöpymään myyjän tiloihin. Komulainen oli Wasiljeville kertonut, että kullan omistaja oli nimeltä mainittu vanha suomalainen kenraali. Sunnuntaina, huhtikuun 22. päivänä 1990 Wasiljev, Hakala ja Nylund olivat menneet aamupalalle Hakaniemeen ja jatkamaan odotusta. He olivat yrittäneet soittaa Komulaisen ja Elovirran numeroihin. Molempien vaimot olivat ilmoittaneet, etteivät heidän miehensä olleet yöpyneet kotonaan. Noin kello 14.00 Hakala oli soittanut Komulaisen vaimolle, jolloin tämä oli kertonut, että hänen miehensä oli löydetty ammuttuna Vuosaaresta.
Tämän kuultuaan Wasiljev, Hakala ja Nylund olivat järkyttyneet. He eivät tienneet, mitä todella oli tapahtunut ja he kokivat, että heitäkin oli käytetty hyväksi jossakin, mitä ei Suomessa voi ymmärtää mahdolliseksi.
Komulainen oli etsinyt kullalle ostajaa jo edellisenä kesänä. Kultakauppaa oli yritetty tehdä jo kolme kertaa aikaisemmin ja kaupasta tiesi moni henkilö useammassa pankissa ja heidän ystäväpiirissään. Kauppa oli täysin tavallinen arvometallikauppa, jonka tapahtumat kirjataan ja josta maksetaan normaalit verot. Kaupan ehdot, kuten vain käteisen rahan kelpaaminen ostettaessa tuntui oudolta, mutta Wasiljev, Hakala ja Nylund pistivät sen myyjänä toimivan vanhan herran omituisuuden tiliin tietämättä syytä tähän enemmälti. Kultakauppa näytti hyvin oleellisesti liittyvän Komulaisen surmaamiseen. Kun Hakalallä, Nylundilla ja Wasiljevilla näytti olleen hankkeeseen jollain tavoin oleellinen osuus, heitä oli aluksi aihetta kuulustella syylliseksi epäiltyinä ja pitää pidätettyinä. Heidät laskettiin kuitenkin pian vapaaksi ja heitä käsiteltiin todistajina

Tutkinta siirtyy keskusrikospoliisille
Maanantaina 23. päivänä huhtikuuta 1990 Helsingin poliisilaitoksen rikospoliisilinjan päällikkö, apulaispoliisimestari Mauri Jaakkola ja keskusrikospoliisin päällikkö, poliisineuvos Rauno Ranta sopivat siitä, että toimitusjohtaja Juhani Komulaisen surmaamiseen liittyvät tutkimukset siirretään keskusrikospoliisin tutkintatoimistoon.
Helsingin rikospoliisin sunnuntaina, huhtikuun 22. päivänä 1990 ja maanantaina, huhtikuun 23. päivänä 1990 aikana kertynyt, asiaan liittyvä tutkintamateriaali luovutettiin esitutkinnan siirtämisen yhteydessä keskusrikospoliisin käyttöön.

Komulaisen poika kertoo
Juhani Komulaisen 18-vuotias poika Jani Komulainen oli tavannut isänsä viimeksi lauantaina, huhtikuun 21. päivänä 1990 noin kello 16.00–17.00 tienoissa heidän kodissaan. Isä oli jäänyt kotiin hänen sieltä poistuessaan, joten hän ei osannut sanoa, milloin isä oli lähtenyt kotoa. Isänsä suunnitelmista kyseisen illan varalle hän tiesi kertoa sen, että tämän piti tavata tuona iltana kello 19.00 Eläintarhan Union-huoltamolla 100–200 kilon kultamäärän ostaja, turkulainen Turkka-niminen mies. Tämän isä oli kertonut hänelle tuona iltana. Isä oli maininnut myös, että kullan hinta oli 5–6 miljoonaa markkaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kaupan piti tapahtua jossakin hotellihuoneessa ja jo edellisenä päivänä, eli perjantaina, huhtikuun 20. päivänä 1990. Kauppaa ei tuolloin ollut syntynyt, koska kullan myyjä ei ollut tullut paikalle. Jani Komulainen ei tullut tietämään, missä tuo perjantain kauppa oli pitänyt tehdä.
Kultakaupassa myyjänä toimivasta henkilöstä Juhani Komulainen ei ollut puhunut pojalleen muuta kuin että samalla viikolla, kun Komulainen surmat tiin, eräässä TV-ohjelmassa oli esiintynyt nimeltä mainittu suomalainen kenraali, jolloin Komulainen oli ohjelmaa katsoessaan kuiskannut pojalleen, että ”se on tuon, jota kauppaan”. Jani Komulainen muisti, että eräs kaupan taustahenkilö oli ollut Hakala-niminen mies, jonka hän oli joskus tavannutkin ja keskustellut tämän kanssa puhelimessa.
Jani Komulaisella oli sellainen käsitys, että kaupan taustahenkilönä on saattanut toimia myös Yoshio Tani-niminen mies. Tanin Jani Komulainen oli tavannut perheen asuessa Noormarkussa. Salmelaiset olivat asuneet Helsingissä viimeiset noin kaksi vuotta. Mainittu Tani oli soitellut Komulaisille heidän asuessaan Helsingissä ja viimeksi huhtikuun 23. päivänä 1990. Jani Komulainen oli kuullut äidiltään, että Tani oli soitellut monesti lauantai-iltana, huhtikuun 21. päivänä 1990 ja kysellyt Juhani Komulaista. Jani Komulainen mainitsi vielä, että Tani soitteli heille normaalisti ehkä viikoittain. Tanin mahdollista osoitetta Jani Komulainen ei tiennyt.
Jani Komulainen kertoi vielä, että hän tiesi isänsä pitävän revolveria mukanaan aina kultakauppaan liittyvissä asioissa. Isä oli tätä perustellut siten, että kultakaupassa saattoi tulla kuumat paikat.
Ase oli isällä ollut jo useita vuosia.
Kullan välitysasiasta Juhani Komulainen oli kertonut pojalleen joitakin kuukausia ennen kuin hänet löydettiin surmattuna. Isä oli tällöin pojalleen maininnut, että kyseessä oli salainen ja arkaluontoinen asia, josta hän ei voisi puhua, koska silloin hänelle voisi käydä huonosti.
Jani Komulainen kertoi vielä lauantai-iltapäivän, huhtikuun 21. päivän 1990, jolloin hän viimeksi oli tavannut isänsä, tapahtumista. Hän oli ollut läsnä, kun isä noin kello 16.00 oli soittanut turkulaiselle ostajalle ja sopinut tapaamisesta kello 19.00 Eläintarhan Unionilla. Jani Komulainen tiesi myös, että mainittu turkulainen oli ajanut edellisenä iltana takaisin Turkuun, kun kaupat eivät olleet onnistuneet. Jani Salmelaisella oli sellainen käsitys, että kulta oli tarkoitus luovuttaa samalla, kun maksurahatkin ja tämän piti hänen käsityksensä mukaan tapahtua Helsingissä.
Sunnuntaina, huhtikuun 22. päivänä 1990, kun tieto Juhani Komulaisen surmattuna löytymisestä oli tullut hänen lähiomaisilleen, Jani Komulainen oli ollut puhelinkeskustelussa Juha-Pekka Hakalan kanssa. Hakala oli ollut erittäin järkyttynyt kuultuaan Juhani Komulaisen kuolemasta. Jani Komulainen oli tällöin keskustellut Hakalan kanssa kultakauppaan liittyvistä asioista. Tällöin Hakala oli kertonut kuulleensa Juhani Salmelaiselta, että nimeltä mainittu kenraali ei ollut tullut kauppapaikalle, vaan hänen edustajanaan joku aasialainen henkivartija- kouluttaja.

Turkka Elovirran avovaimo kertoo
Turkka Elovirran avovaimo Anja Uunila kertoi, että Turkka Elovirta oli lähtenyt lauantaina, huhtikuun 21. päivänä 1990 kello 17.00 aikaan kotoaan Turusta Helsinkiin ja lähtiessään kertonut lähtevänsä tekemään kultakauppaa. Mukaansa Turkka oli ottanut kaksi laukkua, joissa oli runsaasti rahaa 1 000 markan seteleinä ja kullan tunnistamiseen tarvittavat välineet. Turkka oli lähtenyt liikkeelle hallinnassaan olleella turkoosinsinisellä Fiat Croma-merkkisellä henkilöautolla.
Saman kultakaupan vuoksi Turkka oli tehnyt kolme eri matkaa Helsinkiin. Ensimmäinen tällainen matka tapahtui torstaina, huhtikuun 19. päivänä 1990. Anja Uunilan muistaman mukaan Turkka Elovirta lähti tuona päivänä aamulla Helsinkiin, missä hänen piti ostaa iso kultaerä. Anja Uunila ei tiennyt kenen kanssa Turkka oli sopinut kultaerän ostosta. Turkka oli palannut samana iltana takaisin kotiin ja kertonut Uunilalle, ettei kultaa ollut tullut. Turkka oli kertonut tällöin myös, ettei hän ollut saanut nostettua rahaa pankista Yrityskolmion tililtä ilman kaupparekisteriä, koska mistään ei ollut selvinnyt, kenellä oli firman nimenkirjoitusoikeus. Palattuaan tuolloin Helsingistä Turkka oli kertonut menevänsä seuraavana päivänä, eli perjantaina, huhtikuun 20. päivänä 1990, takaisin Helsinkiin ja ottavansa kaupparekisteriotteen mukaansa. Turkka oli sitten lähtenyt huhtikuun 20. päivänä 1990 Helsinkiin, Anja Uunilan muistaman mukaan jo aamulla. Käyttöönsä hän oli ottanut jälleen Fiat Croma-merkkisen henkilöauton, kuten edellisenäkin päivänä. Mukaansa Turkka oli ottanut kaksi salkkua.
Saman päivän iltana Turkka oli palannut takaisin Helsingistä. Tällöin hän oli kertonut Anjalle, ettei kultaa ollut tuotu silloinkaan. Hän oli myös kertonut nyt tietävänsä kenen kyseinen kulta oli. Hän oli kuullut sen tulevan nimeltä mainitulta kenraalilta. Turkka oli kertonut, että kyseinen kenraali oli ollut tulossa Amerikasta, mutta lentokone oli ollut myöhässä. Turkka ei ollut kuitenkaan kenraalia tavannut. Anja Uunila ei tiennyt, mistä Turkka oli nämä tiedot saanut ja pitivätkö ne paikkansa, vai eivät.
Turkka oli sanonut tuolloin myös: ”Huh, huh, hui maa touhua”. Anja oli kuullut Jukalta tämän olleen jonkun luona, muttei ollut saanut tietää, kenen ja missä. Turkka kertoi kuitenkin tuossa asianomaisessa paikassa nähneensä jollakin miehellä jonkin vanhan pistoolin, jossa oli ollut noin 30 cm:n pituinen äänenvaimennin. Turkka oli kertonut kysyneensä mieheltä toimiko ase, jolloin mies oli ampunut sillä ikkunasta ulos.
Sitäkään Anja Uunila ei ollut saanut tietä, missä Jukan oli pitänyt tavata kullan myyjät tai välittäjät, ja missä hän oli heidät tavannut. Turkka oli vielä maininnut, että joku kiinalainen tai japanilainen mieshenkilö oli ”kenraalin mies”. Sitä Anja ei tullut tietämään, mitä tämä tarkoitti ja mistä henkilöstä oikein oli kysymys. Jukan palatessa kotiin hänellä oli salkuissaan rahaa. Anja oli avannut ne ja tällöin nähnyt niissä olevan runsaasti 1 000 markan seteleitä 100 000 markan nipuissa. Anja ei muistanut oliko hänen ja Jukan välillä ollut puhetta siitä, paljonko rahaa laukuissa oli. Sen hän vain muisti, että Turkka oli perjantai-iltana kertonut 100 kilon kultaerän hinnan olevan 5 400 000 markkaa. Anja Uunila muisti tämän erityisesti sen vuoksi, että Turkka oli sanonut, ettei hän maksaisi 400 000 markkaa käteisenä, vaan lähettäisi sen pankkisiirtona. Anja oli tuolloin kirjoittanut 400 000 markan pankkisiirtokuitin, mutta ei muistanut, kuka oli merkitty summan saajaksi. Hän jätti kuittiin avoimeksi saajan tilinumeron ja pankin, koska Turkka ei niitä tietoja tiennyt. Turkka olikin sanonut kirjoittavansa nämä tiedot itse ne saatuaan. Sen Anja muisti, että kyseessä oli kuitenkin kysymys jostakin firmasta. Seuraavasta kaupantekovaiheesta Turkka oli kertonut, että ”pojat” soittavat lauantaina ja ilmoittivat milloin tavataan, jos kauppa syntyy.
Turkka oli lauantaina, huhtikuun 21. päivänä 1990 ollut liikkeellä kaupungilla ja ilmeisesti silloin saanut autoonsa puhelinsoiton seuraavasta kaupantekotilaisuudesta, koska hän kaupungilta kotiin palattuaan oli pyytänyt Anjaa herättämään hänet hänen mennessään muutamaksi tunniksi nukkumaan ja kertonut kello 17.00 lähtevänsä Helsinkiin. Anja oli herättänyt Jukan kello 16.30 lähtiessään äitinsä ja sisarensa pojan kanssa koiranäyttelyyn. Turkka oli siis lähtenyt kotoaan sillä aikaa, kun Anja oli ollut poissa.
Näyttelystä Anja oli mennyt sisarenpoikansa luokse, mistä hän oli soittanut Jukalle autoon kysyäkseen häneltä väliaikatietoja. Hän oli saanut yhteyden Turkkaan, joka oli sanonut: ”0llaan menossa Karjaalle. Sen tavaran pitäisi vihdoinkin olla siellä.” Anja ei tullut tietämään, kenen kanssa Turkka oli Karjaalle menossa. Anja oli vielä kysynyt, milloin Turkka palaisi kotiin. Turkka oli sanonut siihen kuluvan vielä aikaa, koska hänen pitäisi ajaa vielä takaisin Helsinkiin maksamaan ”pojille” välityspalkkio. Anja oli käsittänyt Jukan tarkoittaneen ”pojilla” Juhani Komulaista ja Markku Nylundia, jotka olivat kultakauppa-asiassa soitelleet Jukalle ja olivat siinä jonkinlaisia välikäsiä. Tarkemmin ei koskaan Jukan kanssa ollut puhetta siitä ketä ”pojilla” tarkoitettiin.
Sunnuntaina, huhtikuun 22. päivänä 1990 Markku Nylund oli soittanut Anja Uunilalle kello 10–11.00 aikaan ja tiedustellut oliko hänellä Jukasta tietoja. Anja oli tähän vastannut kieltävästi ja samalla tiedustellut Nylundilta, mikä oikein oli ”homman nimi”, kun Turkka ei ollut Anjalle ilmoittanut mitään, vaikka tämä oli aina soittanut hänelle mahdollisista muutoksista ja siitä, että joutuisi olemaan pitempään poissa. Tähän oli Nylund sanonut: ”Voi olla, että ovat olleet saunomassa. Nää vanhat miehet on semmosia.” Anja ei tiennyt keitä Nylund tarkoitti sanoilla ”vanhat miehet”. Nylund oli sunnuntaipäivän aikana soittanut vielä pari kertaa kysyen Turkkaa ja mainiten samalla, ettei hän ollut saanut yhteyttä myöskään Komulaiseen. Komulaisen puhelimeen ei ollut kukaan vastannut. Samana iltana joko Nylund oli soittanut Anja Uunilalle tai tämä Nylundille. Tällöin Anja oli saanut tietää Nylundilta, että Komulainen oli löytynyt kuolleena jostakin ojasta.
Anjalla ei ollut tietoa siitä, mihin Jukan piti lauantaina, huhtikuun 21. päivänä 1990 Helsinkiin lähtiessään mennä, sekä ketä tai keitä hänen piti tuolloin tavata. Anja kertoi vielä, ettei Jukalla ollut minkäänlaisia aseita. Hän jopa suorastaan inhosi niitä, eikä hänellä varmaankaan nytkään ollut mitään ”kättä pitempää”, vaikka hänellä oli hallussaan iso rahasumma.

Johtolanka hahmottuu
Turkka Elovirran käytössä lauantaina, huhtikuun 21. päivänä 1990 ollut Fiat Croma-merkkinen henkilöauto löydettiin Helsinki-Vantaan lentoaseman pitkäaikaiselta pysäköintialueelta maanantain 23. ja tiistain 24. päivän huhtikuuta 1990 välisenä yönä. Poliisin suorittamassa Fiat Croma-merkkisen auton teknisessä tutkimuksessa autosta löytyi muistilappu, johon oli kirjoitettu ”ZBP 903”. Autorekisterikeskuksesta poliisin hankkiman tiedon mukaan rekisteritunnuksella ZBP 903 varustetun auton omistajaksi oli merkitty Auto-Jalonen Oy Espoosta ja haltijaksi Inter Hankinta Oy Helsingistä. Auto oli valkoinen Toyota Corolla Lift Back-merkkinen henkilöauto. Inter Hankinta Oy:n toimitusjohtajan kertoman mukaan auto oli firmassa leasing-autona ja yhtiössä konsulttina toimivan Yoshio Tanin käytössä.
Poliisi yritti tavoittaa tiistaina, huhtikuun 24. päivänä 1990 Yoshio Tania hänen kotoaan Nurmijärven Lepsämästä. Yoshio Tanin vaimo Mitsuyo kertoi tällöin, että hänen miehensä oli matkustanut edellisenä päivänä eli maanantaina, huhtikuun 23. päivänä 1990 Japaniin. Samassa yhteydessä poliisi takavarikoi Tanin asunnosta FN-merkkisen pistoolin ja viisi kappaletta 7.65 cal. patruunoita.
Poliisin Finnairilta hankkiman tiedon mukaan Yoshio Tani oli varannut sunnuntaina, huhtikuun 22. päivänä 1990 kello 08.05 meno-paluulipun Helsinki-Tokio-Helsinki. Tani oli lunastanut matka lippunsa maanantaina, huhtikuun 23. päivänä 1990 ja matkustanut samana iltana kello 19.20 lähteneellä lennolla AY 914 Tokioon. Hänen hankkimansa lipunmukaisen paluun piti tapahtua toukokuun 2. päivänä 1990 kello 10.00 lähtevällä lennolla Tokiosta.
Poliisi jätti Yoshio Tanin vaimolle yhteyden ottopyynnön toimitettavaksi Yoshio Tanille. Niinpä tämä otti yhteyttä keskusrikospoliisiin toukokuun 1. päivänä 1990 puhelimitse ja kertoi sillä hetkellä olevansa Zürichissä ja palaavansa Suomeen touko kuun 3. päivänä 1990 Frankfurtin kautta.
Tutkimusten tässä vaiheessa poliisi otti yhteyksiä henkilöihin, jotka olivat olleet lähellä Juhani Komulaista ja jotka näin ollen saattoivat tietää meneillään olleesta kultakaupasta ja henkilöistä, jotka siihen liittyivät. Tällainen henkilö oli tietysti ennen kaikkea Komulaisen vaimo Irja Komulainen.
Irja Komulainen oli saanut kuulla miehensä surmasta sunnuntaina, huhtikuun 22. päivänä 1990 keskipäivän jälkeen.
Joskus joulun 1989 aikoihin Juhani Komulainen oli raha-asioista kertoessaan kertonut, että hänellä oli välitettävänä huomattava kultaerä, josta hänen välityspalkkionsa oli 1,6 miljoonaa markkaa. Vasta samalla viikolla, kun Juhani Komulainen oli löytynyt surmattuna, hän oli maininnut vaimolleen nimen Turkka, joka vaimon käsityksen mukaan oli se henkilö, jonka piti toimittaa kultarahat.
Kultakaupan piti tapahtua perjantaina, huhtikuun 20. päivänä 1990. Turkka oli ollut Helsingissä tuona perjantaina rahojen kanssa. Kale (Juhani Komulainen) oli kertonut nähneensä valtavasti rahaa Jukalla. Perjantaiksi sovitusta kaupasta ei ollut tullut mitään, koska Irja Komulaisen saaman käsityksen mukaan joku rekisteripaperi puuttui ja tämän paperin piti tulla "papalta”. Irjan tietämän mukaan tämä oli tamperelainen henkilö, josta hän oli tullut tietämään vuosia sitten tapahtuneesta asejupakasta.
Lento, jolla ”papan” piti tulla, oli ollut myöhässä, mikä Irjan käsityksen mukaan oli johtunut jostain ylimääräisestä välilaskusta. Irja oli saanut sen käsityksen, että ”pappa” tuli koneella perjantaina, huhtikuun 20. päivänä 1990 myöhään illalla. ”Papalla” oli ollut hieronta lauantaiaamuna ja siitä johtuen uudeksi kaupantekohetkeksi oli sovittu lauantai-ilta, huhtikuun 21. päivä 1990.
Irja ei ollut missään vaiheessa kuullut miehensä puhuvan mistään kenraalista, joten hänellä ei ollut mitään kuvaa siitä, mikä osuus kenraalilla olisi ollut kultakauppa-asiaan, ja oliko tällä yleensä mitään osuutta. Tosin Irja oli kerran kuullut, että kenraali olisi joskus kullan omistanut, mutta se oli ollut jokin muinainen ja kaukainen tapahtuma.
Pääsiäisen jälkeisellä viikolla eli samalla viikolla, kun Kale oli sitten sunnuntaina löytynyt surmattuna, TV:stä oli tullut jokin ohjelma, jota Kale ja heidän poikansa Jani olivat katselleet. Ohjelmassa oli esiintynyt joku kenraali, jolloin Kale oli sanonut Janille, että ”toi on se mies”. Tällä Kale oli ilmeisesti tarkoittanut kullan tuojaa tai paremminkin kullan ihan alkuperäistä omistajaa.
Kale tuli sitten joskus perjantai-iltana, huhtikuun 20. päivänä 1990 kotiin kertoen, että kaupanteko oli mennyt mönkään ja siirtynyt seuraavaksi päiväksi, eli lauantaiksi, huhtikuun 21. päiväksi 1990 ja että hänellä oli tuolloin kello 18.30 Eläintarhan Unionilla tapaaminen Tani-nimellä kutsutun japanilaisen kanssa. Irja oli noin neljä vuotta sitten käynyt Kalen kanssa Tanin kotona Nurmijärven Lepsämässä, jossa Tanilla ja hänen perheellään oli omakotitalo. Kale ja Tani tapasivat ihan säännöllisesti. Tani ei ollut koskaan käynyt Komulaisten kotona Helsingissä. Tania ja erästä Indonesian suurlähetystön autonkuljettajaa lukuun ottamatta Komulaisille kotiin ei ollut soitellut kukaan muu ulkomaalainen.
Lauantai-iltana, huhtikuun 21. päivänä 1990 kello 18.00 Kale lähti kotoa tapaamaan Tania Irjan valkoisella Mitsubishi-autolla. Lähtiessään kotoaan Kale oli ottanut kaksi kaupan muovikassia tarkoituksin, että niihin hän voisi laittaa rahat huomiota herättämättä. Tanin kanssa kello 18.30 tapahtuvan tapaamisen jälkeen piti jatkaa matkaa jonnekin, jossa seuraavan tapaamisen piti olla kello 19.00. Kale ei ollut puhunut lähtiessään mitään Jukasta, mutta oli itsestään selvä asia, että Turkka kuului rahoineen tähän kuvioon mukaan.
Kalen lähdön jälkeen Irja ei ollut kuullut hänestä mitään, kunnes poliisit huhtikuun 22. päivänä 1990 ilmoittivat hänen joutumisestaan rikoksen uhriksi.
Jukka-Pekka Hakala, jonka nimen Irja oli usein kuullut, ja joka oli heille kotiin soitellut tuhkatiheään, oli soittanut heille lauantai-iltana, huhtikuun 21. päivänä 1990 kello 21.00 aikaan ja kysellyt Kalea.
Tani vuorostaan oli soittanut kello 22.00–22.15 välillä ja kysynyt Kalea. Tani oli ollut lyhytsanainen ja hyvin hermostunut varsinkin siihen verraten mitä hän tavallisesti oli, hän oli aina jutellut varsin pitkään puhelimessa. Nyt sen sijaan Irja ei ollut ehtinyt kysyä Tanilta mitään, kun hän jo oli sulkenut puhelimen. Hakala oli soittanut vielä uudelleen kello 23 aikoihin ja kysynyt taas Kalea.
Sunnuntaiaamuna, huhtikuun 22. päivänä 1990 Hakala oli soittanut jälleen ja kysynyt Kalea. Seuraava Komulaisten kotiin tullut puhelinsoitto olikin poliisilta, jolloin ilmoitettiin Kalen löytyneen surmattuna. Hakala oli soittanut tämän jälkeen jälleen ja siinä yhteydessä Irja oli kertonut Kalen löytymisestä, mistä tiedosta Hakala oli vaikuttanut tosi järkyttyneeltä.
Irjan Mitsubishi-auto, jolla Kale oli mennyt Eläintarhan Unionille, oli löytynyt Unionin pysäköinti paikalta. Kalen mukaansa ottamista muovikasseista toinen oli autossa jäljellä. Irja oli tietoinen siitä, että Kale oli ottanut lauantai-iltana kotoa lähtiessään Smith & Wesson-merkkisen aseen mukaansa. Aseeseen Kalella oli hallussapitolupa. Kalella oli ase silloin tällöin mukanaan tavatessaan liikekumppaneitaan.
Irjalle oli jäänyt sellainen käsitys, että Kale oli joutunut ammattitappajan käsiin, johon seikkaan taas varmaan oli vaikuttanut se, että asiaan liittyi Jukan hallussa ollut suuri rahasumma.

Ystävättären kertomus
Juhani Salmelaisella oli Marketta Hiltunen-niminen naistuttava, johon hänellä oli varsin läheinen suhde ja näin ollen myös Hiltunen oli varsin tietoinen Komulaisen liiketoimista ja niihin liittyvistä henkilöistä. Marketta Hiltunen tunsi myös Komulaisen vaimon Irjan ja pojan Janin. Marketta Hiltunen oli tavannut Juhani Komulaisen viimeksi torstaina, huhtikuun 19. päivänä 1990 illalla Hiltusen kodissa, ja hän oli tietoinen vireillä olleesta suuresta kultakaupasta.
Tällainen kauppa oli ollut vireillä jo syksystä 1989 lähtien. Tämä asia oli Hiltusen tietoon tullut siten, että Komulainen oli soittanut hänen luotaan Yoshio Tani-nimiselle japanilaiselle liikemiehelle, joka asui tai vaikutti Klaukkalassa. Samana syksynä Kale oli Marketan luota soittanut usein Tanille. Kerran Marketta oli kuullut, kun Kale puhelimessa tivasi Tanille, että eihän hän voisi välittää kultaa näkemättä tavaraa. Ajan kuluessa Marketalle oli selvinnyt myös, ettei japanilainen uskaltanut paljastaa sitä henkilöä, jolla kulta oli. Kale oli tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että kultaa oli enemmänkin. ”Se on kahdensadan kilon erä, josta kentsu haluaa päästä eroon”, Marketta muisti Kalen sanoneen. Kale ei ollut kertonut Marketalle kenraalin nimeä eikä Marketta sitä häneltä ollut yrittänytkään saada selville. Kullan piti olla saksalaista kultaa, joka oli tarkoitettu Suomen avustamiseksi, mutta jonka kenraali oli rosvonnut itselleen sotien aikaan. Marketta oli ihmetellyt, että mitä sota-aikainen kenraali tekee enää rahalla, vai olivatko perilliset tulleet ahneiksi. Marketta oli käsittänyt, että Tani omasi niin hyviä suhteita ehkä suurlähetystön kautta kyseiseen sotilashenkilöön, että häneen ensisijaisesti luotettiin ja että vain hän yksin tiesi, missä kulta oli. Kale oli kertonut Marketalle, että Tanin piti saada työstään vain 500 000 markkaa.
Juhani Komulainen oli yrittänyt jatkuvasti hankkia kullalle ostajaa. Marketta Hiltunen muisti, että jossakin vaiheessa kauppaa käytiin ruotsalaisen ostajan kanssa. Tämä ostaja oli tullut Ruotsista Suomeen, mutta kauppa oli mennyt pieleen, kun ostaja oli halunnut tinkiä ja halunnut, että maksuvälineinä olisi käytetty shekkejä. Myyjä taas oli antanut määräyksen, että vain selvä raha käy maksuvälineenä. Marketta Hiltunen muisti myös, että Juha-Pekka Hakala-niminen henkilö oli liittynyt kultakauppaan ja tälle Kale oli soitellut usein.
Varsinaisista kullan ostajista Marketta Hiltusella ei ollut tarkempaa tietoa. Hän muisti kuitenkin erään nuorehkon kulta-alan yrittäjän olleen syksyllä 1989 ostajaehdokkaana. Tämän henkilön kanssa Kale oli ollut neuvottelemassa Eläintarhan Unionilla autossa syksyllä 1989. Tämän henkilön nimeä Marketta ei tiennyt. Jonkun turkulaisen kulta-alan yrittäjän kanssa Kale oli ollut puhelinyhteydessä pari viikkoa ennen hänen surmattuna löytymistään. Tämän henkilön etunimi alkoi Marketan muistaman mukaan J:llä ja hän oli innokas ostamaan kullan ja ilmeisesti hänellä oli myös rahaa.

Salaperäinen Wang tai Wong
Helsingistä oleva Juha Natunen, joka vuoden alkupuolella oli perustanut firman, jonka toimiala oli kellojen, elektroniikan ja lahjatavaroiden osto, myynti ja välitys, oli firmansa perustamisen aikoihin tavannut ja tutustunut Markku Nylundiin. Nylund oli tutustuttanut Natusen vuoden 1990 puolella Jukka-Pekka Hakalan erään kultaketjuja koskeneen kaupan yhteydessä, josta kaupasta ei ollut tullut kuitenkaan mitään.
Juha Natusen muistaman mukaan marras-joulukuussa 1989 Markku Nylund oli maininnut hänelle kahdesta meneillään olleesta suuresta kultakauppa- projektista, joista toinen koski 200 kilon ”keltaisen metallin” kauppaa. Nylund oli antanut Natusen ymmärtää, että hän oli hankkimassa rahoitusta tälle kaupalle pankista. Nylundin rahoitushankkeet olivat kuitenkin kaatuneet, minkä jälkeen hän oli pyytänyt Lattusta välimieheksi hankkimaan ostajaa tälle kaupalle. Natunen oli useaan kertaan tiedustellut Nylundilta, oliko tällaista kultaerää edes olemassa. Nylund oli tähän vakuuttanut, että kultamäärä to della oli kaupan, mutta kullan omistaja ei ollut halunnut tulla esiin.
Natunen oli alkanut soitella eri paikkoihin, joissa hän arveli oltavan valmiita ostamaan kultaa. Joulu kuun puolivälin paikkeilla 1989 Natuselle soitti Turkka Valojoeksi esittäytynyt mies, joka oli aloittanut puheensa toteamalla, että hän oli kuullut Natusen kaupittelevan 200 kiloa kultaa. Natunen oli kertonut Elovirralle, että hänellä oli tiedossa tällaisen kultaerän myyjä. Natunen oli ottanut Valojoelta muistiin tämän puhelinnumeron sekä nimen ja ilmoittanut palaavansa asiaan. Välittömästi tämän jälkeen Natunen oli soittanut Nylundille, joka oli pyytänyt Lattusta pikaisesti järjestämään tapaamisen Elovirran kanssa. Natunen oli ryhtynyt toimenpiteisiin seuraavana päivänä, jolloin hän myös tapasi Elovirran Turussa. Tuolloin käytävät neuvottelut tapahtuivat varsinaisesti Nylundin ja Elovirran välillä, mutta myös paikalla olleena Natunen oli joutunut automaattisesti mukaan näihin kultakauppaa koskeviin neuvotteluihin, kun ostaja tavattiin ensimmäisen kerran.
Jatkoneuvotteluissa oli ilmennyt monenlaisia vaiheita ja ne venyivät aina kevättalvelle 1990. Kauppaan liittyi myös monenlaisia välikäsiä. Kauppa oli peruuntunut kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran kultaerän myyjä oli perunut omalta puoleltaan kaupan epämääräisistä syistä ja lisäksi vakuuksien puutteessa Elovirta ei ollut voinut järjestää rahoitusta. Neuvotteluja jatkettiin ja Elovirta sitoutui ostamaan ostositoumuksella maksimimäärän 200 kiloa kultaa suullisesti sovituin kauppaehdoin. Nytkään ei rahoitusta saatu järjestymään, joten kauppa peruuntui jälleen.
Tämän jälkeen Wasiljev oli pyytänyt Nylundia ehdottamaan myyjälle kaupan olevan kullan puolittamista, koska Elovirta oli halukas ostamaan 100 kiloa kultaa ja tulisi ostamaan tämän määrän rahat mukanaan. Kultakauppaan liittyen Natunen oli tavannut Nylundin seuraavan kerran kahdesti keskiviikkona, huhtikuun 18. päivänä 1990. Nylund oli kertonut tällöin, että myyjälle ja ostajalle, eli Elovirralle, oli sopinut 100 kilon kultakauppa.
Seuraavana päivänä eli torstaina, huhtikuun 19. päivänä 1990 Natunen oli tavannut jälleen Nylundin, joka tuolloin oli kertonut, että myyjä oli nimeltä mainittu suomalainen kenraali ja hänen edusmiehenään Wang (tai Wong)-niminen aasialainen turvapalveluja myyvä mies. Samassa yhteydessä Nylund oli maininnut Komulaisen nimen. Komulainen kuului jotenkin tähän myyjän kuvioon ja kaikki oli Nylundin mukaan sekä ostaja- että myyjäpuolella selvää. Kaupan piti tapahtua jo tuona torstaipäivänä.
Kauppa oli kuitenkin torstaina siirtynyt seuraavaan päivään eli perjantaihin, huhtikuun 20. päivään 1990, jolloin Elovirralla piti olla rahat käteisenä mukanaan. Nylund oli torstaina kertonut Natuselle myös, että Wasiljevin tehtävänä oli turvata Elovirta siten, että Hakalan firma ostaa kullan ensin ja myy sen Wasiljeville, joka myy sen edelleen Elovirralle. Natunen järkeili tällaisen ketjun johtuneen siitä, että Elovirta epäili kullan olevan varastettua, ja että sitä häneltä kolmantena ostajana ei enää voitaisi ottaa pois mahdollisen rikoksen paljastuttua. Juha Natunen oli laatinut seuraavan kaavion hänen käsityksensä mukaisesta kultakaupan ketjusta.
Natunen oli soittanut Nylundille sunnuntai-iltana, huhtikuun 22. päivänä 1990, jolloin Nylund oli kertonut, että Komulainen oli löytynyt Vuosaaresta ammuttuna. Elovirrasta ei Nylundin kertoman mukaan ollut kuulunut mitään. Samalla Nylund oli kertonut, että hän oli Hakalan kanssa menossa tapaamaan henkilöä, joka tuntee aasialaisen Wangin (tai Wongin). Natuselle ei ollut kerrottu, kuka Wangin tunteva henkilö oli. Nylund oli puhelimessa taas maininnut nimeltä mainitun kenraalin nimen, jonka piti olla kultaerän varsinainen myyjä. Jossain vaiheessa samana iltana Natunen olikin soittanut mainitulle kenraalille. Natunen oli kertonut kenraalille kuulleensa, että tämä oli myymässä halvalla kultaa. Kenraali oli torjunut asian ja lausunut vielä, että ”sano sille kaverille, joka tällaista on väittänyt, että paljon olen tämän maan eteen tehnyt, mutta kultakauppiaaksi en ole vielä ryhtynyt”.
Natunen oli vielä soittanut sunnuntai-iltana kello 21 jälkeen Nylundille ja kysynyt, olivatko he tavanneet sen henkilön, joka tunsi Wangin. Nylund oli vastannut, että asianomainen henkilö tiesi Wangin, muttei tuntenut tätä niin hyvin kuin eräs toinen henkilö. Natunen sai sen käsityksen, ettei Nylund ollut menossa tapaamaan enää tätä henkilöä, joka tunsi Wangin paremmin. Vaikka Natunen ei koskaan ollut nähnyt Wangia, hän oli kuitenkin kuullut, että tällä oli Töölössä liike, jossa myytiin judolajeihin kuuluvia itsepuolustusvälineitä. (Poliisi on myöhemmin selvittänyt, ettei kyseisellä liikemiehellä ollut minkäänlaisia sellaisia yhteyksiä, että hän olisi voinut olla kultakauppaan liittyvä nimellä Wang- (tai Wong-) kulkeva henkilö.)
Mietittyään asiaa sunnuntai-iltana, huhtikuun 22. päivänä 1990, jolloin hän oli kuullut Komulaisen surmasta, Natunen esitti oman käsityksensä Salme laisen surmaan johtaneista tapahtumista seuraavasti: ”Jos kenraali ei ole millään tavalla sekaantunut koko juttuun, niin tämä ihmeellinen aasialainen Wang (tai Wong) on Komulaisen kanssa sopinut, että tehdään näppärä huijaus. Ensin lasketaan liikkeelle huhu kultaerästä, jonka alkuperää on hiukan salattava ja sen jälkeen, kun erälle löytyy ostaja, häneltä viedään jossain rahat. Tämän jälkeen jaetaan saalis Wangin ja Komulaisen kesken puoliksi. Tällöin Wang saakin päähänsä, että todistajia ei tarvita ja että hänen on mahdollista saada yksin koko saalis, eli Komulaisesta on päästävä eroon.”
Natunen järkeili edelleen, että jos Komulainen ei olisi ottanut välittäjäkseen Nylundia ja Hakalaa ei kukaan olisi tiennyt Wangista mitään - Nylundhan ei ilmeisesti tuntenut Wangia, koska oli puheidensa mukaan käynyt tapaamassa sellaista henkilöä, jonka piti tuntea Wang. Komulaisen takana ollut henkilö on mahdollisesti suunnitellut asian siten, että kaupoista tiesivät Komulainen sekä ostajana ollut Elovirta ja hän itse. Kun Komulaisesta oli päästy eroon asiasta ei tiennyt muut kuin Wang. Natunen totesi, että tätä hänen käsitystään tukee se seikka, että jossain vaiheessa samana sunnuntai-iltana Nylund oli sanonut hänelle puhelimessa, että Salmelaisella ei olisi saanut olla yhtään välittäjää enää, vaan suoraan tämä ostaja. Nähtävästi Komulainen oli kertonut taustahenkilölleen, joka mahdollisesti oli Wang, ettei muita välittäjiä tässä kaupassa ollut.

Ulkomaisia ostajia
Liikemies Michael Preisfreund tutustui Juhani Komulaiseen Turkka Hakalan kautta. Preisfreund oli hankkinut ulkomailta kultaerälle ostajia, jotka kävivätkin Suomessa kulta-asian vuoksi maalis-huhtikuussa 1990, mutta he olivat lähteneet täältä ennen myyjäpuolen tapaamista. Preisfreundia oli kummastuttanut se, että puhuttaessa tapaamisten yhteydessä myyjäpuolen kanssa kaupan tapahtumapaikoista kaupan piti tapahtua mitä ihmeellisimmissä olosuhteissa. Esimerkiksi pankki ei kelvannut.
Pari kolme viikkoa ennen pääsiäistä 1990 Hakala oli ottanut yhteyttä Preisfreundiin ja pyytänyt häntä saapumaan Pukinmäen Autogrilliin. He olivat sitten tavanneet siellä. Hakala oli soittanut sieltä Salmelaiselle ja antanut Preisfreundinkin keskustella Komulaisen kanssa. Komulainen oli halunnut keskustella siitä, miksi Preisfreundin järjestämät kullanostajat olivat lähteneet pois. Komulainen halusi tavata Preisfreundin ja he sopivat tapaamisesta hotelli Hesperiassa vielä samana päivänä. Preisfreund poikkesi vielä toimistossaan ottaen sieltä mukaansa sihteerinsä ja lähti tapaamaan Komulaista. Kohtaaminen tapahtui hotelli Hesperian ensimmäisen kerroksen kahviossa, missä Komulainen oli odotellut Preisfreundia. Preisfreundin sihteeri ei tullut heidän kanssaan samaan pöytään.
Komulaista oli kiinnostanut kovasti, miksi Preisfreundin ostajat olivat lähteneet maasta. Preisfreundia taas kiinnosti varsinkin se, miksi kaupan piti tapahtua milloin metsässä, milloin omakotitalossa ja milloin liikkuvassa autossa. Komulainen oli ilmoittanut, että hän ei sellaista edellyttänyt, vaan ne muut. Tuolloin Komulainen oli vaikuttanut hermostuneelta. Komulainen oli kertonut lisäksi, että hänellä oli kullalle turkulainen ostaja, joka parasta aikaa keräsi rahaa.
Lopuksi Komulainen oli pyytänyt Preisfreundia tapaamaan erästä herraa, jolle hän pyysi Weisstraubia esiintymään vakuuttavasti kertoessaan, miksi ostajat olivat lähteneet pois. Preisfreund oli olettanut tapaavansa vanhan herran, mutta kun he olivat menneet hotellin takana olevalle kadulle, hän olikin tavannut siellä valkoisessa Toyota Corolla Lift Back- autossa istumassa aasialaisen miehen, joka puhui kuitenkin suomea. He olivat menneet Komulaisen kanssa autoon, jossa aasialainen halusi tietää, miksi Preisfreund oli käännyttänyt ulkolaiset ostajat pois. Preisfreund, jolle oli tullut selväksi, että kyseessä oli ”huu-haa-homma”, oli kertonut aasialaiselle jotakin.
Autossa Preisfreundille oli selvinnyt, että aasia lainen oli kultakaupassa määräävässä asemassa. Autossa Preisfreund oli selittänyt aasialaiselle, etteivät hänen asiakkaansa tekisi kauppaa kuin pankissa tai korkeintaan jossakin isossa hotellissa, jossa turvallisuusjärjestelyt olisivat mahdollisia. Preisfreund oli aasialaiselta tiukannut, miksei tässä kaupassa voitaisi menetellä näin, jolloin vastaus oli sama kuin ennenkin, eli vanhan miehen ujous.
Preisfreundia oli ihmetyttänyt se, että vaikka hän oli esitellyt itsensä aasialaiselle, tämä ei ollut esitellyt itseään hänelle. Tästä syystä hän oli tavattuaan Indonesian suurlähetystön autonkuljettajan, jonka kautta hän oli aivan ensimmäisenä saanut tiedon meneillään olleesta kultaerän kaupasta tiedustellut, kuka mainittu aasialainen voisi olla. Indonesialainen oli kertonut kyseessä olleen Wang tai Wong-nimisen miehen, joka oli tullut Suomeen joskus 1970-luvun lopulla ja tuonut tänne Taekvondon tai jonkin muun vastaavan harrastuksen ja joka toimi näissä kouluttajana.
Preisfreund halusi tapaamisestaan Wang- tai Wong- nimisen miehen kanssa sanoa, että tämä oli kaiken aikaa tuonut esille, että hän oli lähimpänä kullan omistavaa vanhaa herraa, ja että vain hän voi neuvotella tämän henkilön kanssa. Aasialaisen miehen kielitaidosta Preisfreund oli todennut tämän puhuvan hyvin suomea. Vaikkakaan kieli ei ollut kirjakieltä, Preisfreund oli saanut sen käsityksen, että aasialainen oli oleskellut Suomessa pitempään ja näin oppinut kielen.
Kun poliisissa oli Preisfreundille näytetty Hwang- nimisen itsepuolustuksen kouluttajan ja Yoshio Tanin valokuvia Preisfreund oli sanonut, että Tani oli varmuudella se henkilö, jonka hän oli tavannut hotelli Hesperian takana valkoisessa Toyota Corolla Lift Back-autossa. Niin ikään, kun hänelle näytettiin valokuvaa Tanin käytössä olleesta Toyota-autosta Preisfreund oli todennut, että kuvassa ollut auto oli täysin samanlainen, jossa hän oli ollut Komulaisen kanssa.

Yoshio Tani pidätetään
Yoshio Tani saapui Helsinkiin lennolla Frankfurtista torstaina, toukokuun 3. päivänä 1990 noin kello 16.30 aikaan. Tani otettiin kiinni Helsinki- Vantaan lentoasemalla kello 17.00 aikaan kuulusteluja varten ja hänet pidätettiin myöhemmin samana päivänä Juhani Komulaisen surmaan epäiltynä.

Yoshio Tani kiistää, vaimo Mitsuyo säestää
Suoritetuissa kuulusteluissa Yoshio Tani myönsi tunteneensa Juhani Komulaisen, mutta kiisti tavanneensa tätä perjantaina 20. tai lauantaina 21. päivänä huhtikuuta 1990 ja kiisti jyrkästi syyllistyneensä Juhani Komulaisen surmaamiseen. Yoshio Tani ja hänen vaimonsa Mitsuyo kertoivat kuulusteluissaan yhtäpitävästi tapahtumista perjantain 20. ja sunnuntain 22. päivän huhtikuuta 1990 välisenä aikana. He kertoivat olleensa viikonloppuna mm. Siuntiossa Pickala Golfin päärakennuksessa, jossa heidän hallinnassaan oli kolme huoneistoa. Kuulusteluissa he kertoivat menneensä perjantaina, huhtikuun 20. päivänä 1990 Siuntioon Pickala Golf- kartanoon, missä he olivat viettäneet perjantain ja lauantain välisen yön. Matka Mitsuyo Tanin kertoman mukaan oli tapahtunut hänen puuronpunaisella Volkswagen Polollaan ja Yoshio Tanin muistaman mukaan punaisella Pontiac Firebird-merkkisellä autolla.
Lauantaina puolen päivän aikaan Tanit olivat käyneet kotonaan Nurmijärven Lepsämässä lapsiaan katsomassa ja olivat illalla palanneet Volkswagen Pololla Pickalaan, missä he jälleen olivat yöpyneet lauantain 21. ja sunnuntain 22. päivän huhtikuuta 1990 välisen yön. Yöpyminen kumpanakin yönä oli tapahtunut kartanon huoneessa 401. Sunnuntai aamuna Mitsuyo Tani oli alkanut siivota Pickala Golf-kartanon huoneita 108 ja 113, jotka oli tarjottu myyntiin. Mitsuyo Tanin jäädessä siivoamaan Yoshio Tani oli lähtenyt Volkswagen Pololla Helsinki-Vantaan lentoasemalle lunastamaan meno-paluulippua Japaniin. Lentoasemalta Tani kertoi ajaneensa Tikkurilan Esson huoltoasemalle, mistä hän oli muistamansa mukaan vuokrannut Hiace merkkisen pakettiauton ja ajanut sillä Pickalaan Volkswagen Polon jäädessä Tikkurilaan. Pickalassa Yoshio ja Mitsuyo Tani olivat laittaneet myytäviksi tarjotuista huoneista kaikki tuolit, sängyt, taulut ym. pakettiautoon. Näitä tavaroita kertyi kaiken kaikkiaan kaksi ja puoli pakettiautokuormallista. Ensimmäisen kuorman Yoshio Tani oli ajanut suoraan heidän kotiinsa Lepsämään ja palannut sieltä Pickalaan. Tämän matkan Yoshio Tani oli tehnyt yksin vaimon ollessa Pickalassa sen aikaa. Toisen kuorman aikana Mitsuyo Tani oli ollut mukana. Tätä kuormaa vietäessä Lepsämään Tanit olivat poikenneet Keimolassa syömässä. Kun tämä toinen kuorma oli purettu, he lähtivät hakemaan loppuja tavaroita Pickalasta. Yoshio Tani oli ajanut tällöin Hia-cea ja Mitsuyo Tani Yoshio Tanin käytössä ollutta Toyota Corolla leasingautoa. Peräkkäin ajaen he olivat poikenneet Tikkurilan Essolla, jonne jätettiin Toyota Corolla-auto ja Mitsuyo Tani siirtyi kuljettamaan Essolle jätettyä Volkswagen Poloa. Pickalassa Tanit olivat laittaneet loput kuljetettavista tavaroista pakettiautoon ja kuljettaneet jälleen Lepsämään, missä kuorma jälleen purettiin. Tavaroiden kuljettamistyössä oli kulunut paljon aikaa ja viimeisen kuorman tultua puretuksi kello oli ollut siinä 17 vaiheilla.
Tanit lähtivät yhdessä palauttamaan pakettiautoa Tikkurilaan. Matkalla he olivat ajaneet kuitenkin huvilenkin, joka suuntautui Hyvinkää-Hanko- tielle. Matkalla Mitsuyo Tanille oli tullut ”pissahätä”, jolloin Yoshio Tani oli ajanut tieltä sivuun. Auto oli tällöin tarttunut kiinni pehmeään kohtaan eikä lähtenyt liikkeelle, joten Tanit joutuivat turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Yoshio Tani yritti ensin pysäyttää ohi kulkevia autoja ja sen jälkeen Mitsuyo Tani, joka sai pysäytettyä erään japanilais- merkkisen auton, jossa oli pariskunta. Auton saaminen irti ei onnistunut näidenkään avulla. Tämän jälkeen Mitsuyo Tani oli noussut pariskunnan autoon ja saanut Hyvinkään keskustasta Kesoilin huoltoasemalta apua siten, että sieltä oli soitettu hinausauto, jonka kanssa Mitsuyo Tani oli palannut paikalle. Hinausautolla oli Hiace sitten vedetty pois pehmeästä kohdasta.
Tässä kaikessa oli kulunut niin paljon aikaa, että Yoshio Tani ei ollut ehtinyt tuona päivänä määräajassa palauttaa pakettiautoa Tikkurilan Essolle. Kotiin he olivat palanneet kello 22.00–23.00 maissa. Yoshio Tani oli palauttanut pakettiauton Tikkurilan Essolle maanantaina 23. päivänä huhtikuuta 1990 kello 10.00 maissa. Käytyään Inter Hankinnassa ja siellä vähän aikaa oltuaan Yoshio Tani oli palannut kotiinsa pakkaamaan Japanin matkaa varten. Samana päivänä, eli maanantaina, huhtikuun 23. päivänä 1990 illansuussa Mitsuyo Tani oli kyydinnyt Yoshion Volkswagen Pololla lentoasemalle, mistä hän sitten oli matkustanut Japaniin.
Yoshio Tani kiisti surmanneensa Komulaisen taikka millään tavalla osallistuneensa surmatyöhön. Turkka Elovirta-nimistä henkilöä, jonka valokuva hänelle näytettiin, hän ei tuntenut lainkaan eikä ollut koskaan tavannut häntä. Yoshio Tani ilmoitti kyllä hyvin tunteneensa Juhani Komulaisen, johon hän oli muistamansa mukaan tutustunut 6–7 vuotta sitten Djakartassa Indonesiassa, jolloin he olivat asuneet samassa hotellissa. Komulainen oli tuolloin ollut eräänlaisena konsulttina suomalaisen puutalo ja toimittavan yrityksen tehtävissä.
Yoshio Tani kiisti olleensa minkäänlaisessa yhteistoiminnassa Komulaisen tai hänen yritystensä kanssa. Viimeisen runsaan vuoden aikana Tani ja Komulainen olivat kuitenkin tavanneet ehkä pari kertaa kuukaudessa. Komulainen oli yrittänyt myydä Tanille kiinteistöjä. Niinpä hän oli tarjonnut kahta saarta Turun saaristosta, teollisuushallia jos takin maaseudulta, kerrostalohuoneistoja yms. Tani ei ollut kuitenkaan koskaan tehnyt kauppoja hänen kanssaan, koska hinnat olivat Tanin mielestä liian korkeita. Kaikissa kaupoissa Komulainen oli esiintynyt vain välittäjän roolissa, eikä hänellä ollut mitään omissa nimissään.
Meneillään olleesta kultakaupasta Yoshio Tani kertoi tietävänsä sen verran, että Juhani Komulainen eli Kale oli hänen muistamansa mukaan ehkä syksyllä 1989 jonkin kiinteistökauppayrityksen yhteydessä kertonut hänelle, että jokin huomattava määrä kultaa oli myynnissä jossakin. Kale oli sanonut olevansa halukas myymään sen. Kerran heidän tavatessaan Kale oli taas kertonut, ettei kullalle löydy ostajaa Suomesta. Yoshio Tani ei muistanut tarkemmin mistä määrästä Kale oli puhunut. Hinnasta hän ei myöskään ollut maininnut mitään. Yoshio Tanille Kale ei ollut tarjonnut kultaa ostettavaksi.
Yoshio Tani kertoi viimeksi tavanneensa Juhani Komulaisen Kaivokselan Teboil-huoltamolla 3–4 viikkoa sitten. Lauantaina, huhtikuun 21. päivänä 1990 ei Yoshio Tani ollut tavannut Komulaista, eikä heidän tuolloin ollut pitänytkään tavata toisiaan. Mistään tapaamisesta ei ollut edes sovittu, mutta Komulaisen piti soittaa Tanille perjantaina, huhtikuun 20. päivänä tai lauantaina, huhtikuun 21. päivänä 1990. Tuolloin Komulaisen piti kertoa, mitä Tanin olisi tullut tehdä erästä matkailualan yritystä koskevassa asiassa. Näin sen vuoksi, että Tanin piti tietää, kuinka Kalen järjestämän 500 000 markan rahoituksen korvauksena Kalelle annettujen po. yritysyhtiön osakkeiden ja kiinteistöjen kanssa oli meneteltävä, kun Yoshio Tani tekisi kauppaa japanilaisten kanssa. Sanotun yhtiön johdossa olevat henkilöt olivat antaneet Kalelle rahoituksen korvauksena kiinteistöjä tai osakkeita ja Tanin piti tietää niistä, kun hänen tarkoituksenaan oli myydä joko kokonaan tai osittain Paltamoon noin kuu kauden päästä valmistuva golfkenttä japanilaisille sijoittajille. Tanilla oli jo tiedossa sijoittajia ja rahoittajia Japanissa.
Yoshio Tani kertoi harrastaneensa karatea ja myös opettaneensa sitä reserviupseerien sissikerhossa Töölössä, lähellä hänelle kuvasta näytetyn Hvang- nimisen miehen liikettä. Tätä henkilöä hän ei ollut varsinaisesti tuntenut nimeltä, mutta oli tullut hänelle tutuksi ollessaan eräässä autoliikkeessä myyjänä, ja tämän henkilön ostettua häneltä jonkin auton. Tanin toimimisesta itsepuolustuksen opettajana oli kulunut jo kymmenisen vuotta. Hallussaan olleista ampuma-aseista Tani kertoi, että hän harrasti ampumista yhdessä 12-vuotiaan poikansa kanssa. Näin ollen hänellä oli hallussaan 22 kaliiperinen Smith & Wesson-revolveri, kaksi 9 mm pistoolia, Smith & Wesson-merkkinen automaattipistooli, Glock-merkkinen automaattipistooli sekä yksi 7.65 kaliiperin FN-merkkinen pitkä- piippuinen automaattipistooli. Lisäksi hänellä oli Geco-merkkinen 22 kaliiperinen pienoiskivääri ja 16 kaliiperin Sauer & Sohn-merkkinen rinnakkaispiippuinen haulikko. Kaikki aseet paitsi Smith & Wesson-merkkinen 9 mm automaatti, joka oli myytävänä Erävaruste-nimisessä helsinkiläisessä liikkeessä, olivat Tanin kodissa.
Juhani Komulaisen kuolemasta Yoshio Tani kertoi saaneensa kuulla edellä kerrotun matkailualan yrityksen hallituksen puheenjohtajalta, joka oli tästä hänelle soittanut luettuaan sen sanomalehdestä. Tani oli soittanut tämän jälkeen rouva Salmelaiselle. Puhelimeen oli vastannut Komulaisten poika Jani. Tälle Tani oli esittänyt surunvalittelun, antanut puhelinnumeronsa ja sanonut, että jos he tarvitsevat jossain apua, niin hän antaisi sitä heille.

Kertomukset muuttuvat- toinen ruumis löytyy
Keskusrikospoliisin Tanien kotiin toukokuun 5. päivänä 1990 suorittaman kotietsinnän yhteydessä suoritetussa puhuttelussa Mitsuyo Tani muuttaen aikaisempaa poliisille antamaansa kertomusta kertoi miehensä Yoshio Tanin soittaneen hänelle lauantai-iltana 21. päivänä huhtikuuta 1990 heidän kotiinsa Lepsämään ja pyytäneen vaimoaan hakemaan hänet Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Tämä puhelinsoitto oli tullut kello 21.00–21.30 välisenä aikana. Saman illan tapahtumista Mitsuyo Tani kertoi, että Yoshio Tani oli lähtenyt kotoaan noin kello 18.30 aikaan firman valkoisella Toyota-merkkisellä henkilöautolla. Yoshio Tani oli kertonut lähtevänsä matkaan jonkin työasian vuoksi, mutta ei ollut kertonut minne.
Yoshio Tani oli lähtenyt yksin liikkeelle. Mitsuyo Tani oli sitten lähtenyt hakemaan miestään lento asemalta Volkswagen Polo-henkilöautollaan. Yoshio Tani oli odottanut vaimoaan lentoaseman ylätasanteella. Yoshio Tani oli noussut autoon vaimon toimiessa edelleen kuljettajana. Matkalla Yoshio Tani oli pyytänyt ajamaan Pickalaan. Matkalla Mi kio Tani oli Kirkkonummelta Union-huoltoasemalta soittanut lapsilleen ja ilmoittanut, että vanhemmat yöpyvät Pickalassa. He olivat majoittuneet Golfkartanon huoneeseen 401. Siellä Yoshio Tani oli kertonut vaimolleen, että alakerran huoneessa 113 saksalainen mies oli ampunut Juhani Komulaisen ja erään toisen miehen, kun nämä olivat ottaneet aseet esille ja uhanneet saksalaista. Rouva Mitsuyo Tani kertoi lisäksi, että hän oli auttanut miestään Yoshio Tania ruumiiden pois- kuljettamisessa Pickala Golfin päärakennuksesta. Ruumiiden poiskuljettaminen oli tapahtunut siten, että he olivat lauantain 21. ja sunnuntain 22. päivien huhtikuuta 1990 välisenä yönä kuljettaneet Komulaisen ruumiin Mitsuyo Tanin käytössä olleella Volkswagen Polo-merkkisellä henkilöautolla Vuosaareen, jonne he olivat jättäneet ruumiin. (Mitsuyo Tani näytti myöhemmin poliisille ruumiinjättöpaikan.) Toisen ruumiin Mitsuyo Tani ja Yoshio Tani olivat kuljettaneet sinisellä pakettiautolla Hanko-Mäntsälä-tien läheisyyteen välille Hämeenlinnantie-Mäntsälä.
Suoritetun puhuttelun jälkeen samana päivänä Mitsuyo Tani näytti toisen ruumiin kätköpaikan läheltä Hanko-Mäntsälä-tietä. Rouvan osoittamasta paikasta löytyi muoveihin käärittynä miehen ruumis. Tapahtumapaikalta löydetty ruumis, muovipeitettä kokonaan avaamatta, toimitettiin hautaustoimiston autolla Helsingin oikeuslääketieteen laitokselle. Keskusrikospoliisin tutkijoiden ja Helsingin rikos poliisin teknisen toimiston tutkijoiden suorittamissa alustavissa tutkimuksissa ilmeni, että ruumis oli suojattu vihreällä noin 4 m x 6 metrin suuruisella muovipeitteellä ja sängynpeitteellä. Näiden päällä ruumiin ylävartalossa oli musta isokokoinen jäte säkki.
Vainajan päällä olleen paidan rintataskusta löytyneen ajokortin sekä ulkoisen tarkastuksen perusteella vainaja todettiin Turkka Valojoeksi. Suoritetussa oikeuslääkeopillisessa ulkoisessa tarkastuksessa todettiin Turkka Elovirran ruumiissa kaksi ampumahaavaa, joista toisen sisäänmenoaukko oli niskassa, ulostuloaukko leuan alla, toinen sisäänmenoaukko oli ylhäällä oikeassa kyljessä.
Suoritetussa puhuttelussa Mitsuyo Tani kertoi vielä, että Pickalan Golfkartanon huoneessa 113, josta ruumiit oli kuljetettu, oli myös rahaa, mitkä rahat hän oli yhdessä miehensä Yoshion kanssa kuljettanut heidän kotiinsa Nurmijärven Lepsämään sunnuntaina 22. päivänä huhtikuuta 1990. Puolet rahoista oli kätketty asunnon keittiön kaapistoon ja toisen puolen Yoshio Tani otti mukaansa matkustaessaan huhtikuun 23. päivänä 1990 Japaniin. Mitsuyo Tani näytti poliisille keittiön kaapistosta paikan, johon puolet Pickalasta tuoduista rahoista oli kätketty. Kätköpaikka oli jääkaapin ja sen yläpuolella olevan kaapin välisessä suljetussa tilassa. Kätköstä löydettiin viisi tuhannen markan seteleistä koostunutta setelinippua, joissa yhteensä oli 2 500 000 markkaa rahaa. Poliisi takavarikoi rahat.
Myöhemmin suoritetuissa kuulusteluissa Mitsuyo Tani vahvisti aikaisemmin antamansa kertomukset. Rouva Mitsuyo Tani pidätettiin toukokuun 5. päivänä 1990 epäiltynä osallisuudesta Juhani Komulaisen ja Turkka Elovirran surmaamisiin. Kun Yoshio Tania jälleen kuulusteltiin, hänelle ilmoitettiin, että häntä epäiltiin nyt syylliseksi kahteen surmatekoon, surmatut olivat Juhani Komulainen ja Turkka Elovirta.

jtk.