Rukous on konstailematon jäljennös Kyösti Kallion talvisodan alla (radiossa?) lausumasta rukouksesta.
'Saatanan tollot', jota Ano on muutaman kerran aikaisemmin viljellyt, viittaa tietenkin Kekkosen Saatanan tunarit -sanontaan.
Maata ei tosin ennenkään ole rakennettu korulauseilla vain työllä.
VKK:n sotkeutuminen vuosikymmenen takaisiin jargoneihin joilla koetetaan kalastella 'kansaa' alkaa olla yhä
latteampaa ja surkuhupaisampaa.
Facebook- sivuston yksi kommenteista kertoo myös aika paljon VKK:n kannattajista (joista aika moni tuntuu
olevan nykyhallituksen nuorekkaille leideille ikuisesti katkeroituneita keski-ikäisiä naisia) noin yleensä.
Voisi melkein kysellä Kotimaa -lehteä tekemään juttua siitä mitä Suomen kristilliset lahkot ajattelevat
VKK:n toiminnasta jossa todella raju Venäjän hybridivaikuttaminen, valtaapitävien sekä koronan hoidon
kritisoiminen sekä kaikki mahdollinen sairas salaliittosälä sekoitetaan keitokseksi jota sitten
tarjotaan yleisölle jonkinlaisena luterilaisena liirumlaarumina. Kyllö VKK:ssa lähellä uskonnollista
kulttia ollaan ja jälki varmaan ajan kanssa tulee olemaan sen mukaista, kun selviää että Ano
itse onkin se saatana ja väärä profeetta.
"EILEN; Eduskunta-talossa kansamme edustajat istuivat nätisti hiljaa, nousivat kun käskettiin ja taputtivat kun käskettiin. Istuivat alas, kuuntelivat hiljaa liikkumatta, presidenttikin ja armeijan johtoa. Nousivat taas ja taputtivat seisten kauan, kun ulkomaan näyttelijä-ukko käski toimittaa heille lisää aseita, että tappavat niillä aseilla. Vammaisia koko taputtava porukka, vain muutamat järkevät kansan edustajat puuttuivat siitä salista. Onneksi olen äänestänyt sellaista."
"Rukous on tainnut unohtua ristikansalta. Myös KD näyttää kannattavan Nato-jäsenyyttä, empä olis uskonut näkeväni tätä päivää. Suomi kovasti uhittelee Venäjälle, kuvitteleeko Suomi olevansa joku suurvalta, että on varaa aukoo päätä. Valittevasti joudumme jokainen kärsimään valtiovaltamme tulevista päätöksistä.