https://yle.fi/uutiset/3-12043017/64-3-70439Pittsburgissa kaksi kuoli ja useita haavoittui ampumisessa
Kaksi kuoli ja useita haavoittui ampumisessa Pittsburgissa Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Poliisin mukaan ampuminen tapahtui juhlissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä keskiyön jälkeen.
Juhlat järjestettiin vuokrapaikassa, jossa oli 200 ihmistä paikalla. Useat heistä oli viranomaisten mukaan alaikäisiä.
Poliisi kertoo, että ainakin yhdellätoista olleen ampumisesta johtuvia haavoja. Useita oli viety sairaalaan. Juhlijat olivat yrittäneet paeta muun muassa hyppäämällä ikkunoista.
Poliisin mukaan kymmeniä laukauksia oli ammuttu sisällä rakennuksessa ja useita rakennuksen ulkopuolelta.
Poliisi ei ole saanut kiinni tekijöitä. Rakennuksesta löytyi kiväärien ja pistoolien koteloita. Tapaukseen epäillään liittyvän kahdeksan eri rikospaikkaa rakennuksen läheisyydessä.
USA:n Pittsburgissa joukkoampuminen: kaksi kuollut ja useita haavoittunut
- John Kimble
- Michael Knight
- Viestit: 4121
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 4:19 pm
USA:n Pittsburgissa joukkoampuminen: kaksi kuollut ja useita haavoittunut
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
-
hutkivajournalisti
- Adrian Monk
- Viestit: 2941
- Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am
Re: USA:n Pittsburgissa joukkoampuminen: kaksi kuollut ja useita haavoittunut
Neekerit neekeröi.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.
Re: USA:n Pittsburgissa joukkoampuminen: kaksi kuollut ja useita haavoittunut
Onko tämä nyt neljäs ampuminen huhtikuun sisällä?
- poikani
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 9984
- Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
- Paikkakunta: ?? ???????
Re: USA:n Pittsburgissa joukkoampuminen: kaksi kuollut ja useita haavoittunut
Neljä ammuskelua tulee täyteen jo yhden viikonlopun aikana Chicagossa. Kaupungin asukasluku on vajaat kolme miljoonaa ja Suur-Chicagon reilut yhdeksän miljoonaa. USA:ssa on yli 330 miljoonaa asukasta...
????? ?? ??????.