Suomen Kunnaneläinlääkäriliitto on julkaissut Facebookissa asiasta kannanoton, joka jokaisen täälläkin öyhöttävän kannattaa huolella lukea.
Kissa-gateen liittyen
Tällä viikolla netissä on käsitelty paljon Lutu-kissan kohtaloa, siis tapausta jossa omistettu kissa on ilmeisesti vahingossa kerätty talteen kodittomana kissana pihalta ja lopetettu kunnaneläinlääkärin vastaanotolla. Tapaus on valitettava, ja me Suomen kunnaneläinlääkäriliitossakin olemme keskustelua seurailleet. Haluaisimme muistuttaa, että asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia tai selviä kuin luulisi, eikä mikään määrä epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja raivoa tee maalittamisesta ja törkyjutuista hedelmällisiä tai ketään tai mitään järjellistä tavoitetta millään lailla auttavia. Pari asiaa tapauksessa on hyvä huomioida:
-Esimerkiksi Iltalehden jutuissa [Kotipihasta napattu Lutu-kissa lopetettiin ilman omistajan lupaa – tekikö eläinlääkäri merkittävän virheen?, 22.8.22] on puhuttu sekä villikissoista että satunnaisista löytökissoista ja miten niiden kanssa toimitaan. Ilmeisesti jutussa olevan alueen loukutetut kissat ovat kuitenkin ns. populaatiokissoja. Populaatiokissat ovat kissoja, joita ilmestyy jollekin alueelle, kun joku ajattelemattomasti pitää pihallaan leikkaamattomia kissoja ja ruokkii niitä päivittäin mutta ei muuten paljoakaan katso perään, mikä johtaa siihen, että kissat lisääntyvät ruokkijan lähistöllä ja muuttuvat sukupolvi sukupolvelta sisäsiittoisemmiksi. Usein sellaiset kissat ovat lähes kesyjä, koska niitä ovat ihmiset ruokkineet. Jos omistetun kissan ottaneet naiset ovat keränneet sellaisia kissoja naapurustossa, ei ero käytöksessä verrattuna tavalliseen lemmikkikissaan ole niin huomattava. Usein loukuttajat saattavat tuoda vastaanotolle kerralla puolentusinaa kissaa joten huomio ei välttämättä ole yhdessä kissassa.
-Jutussa puhutaan sirusta ja siitä, että se pitäisi aina katsoa löytökissojen kanssa. Näin on hyvä tosiaan toimia löytökissan tapauksessa, mutta mikäli tuojat ovat antaneet vahvasti ymmärtää kaikkien tuomiensa kissojen olevan populaatiokissoja, on siru voinut jäädä katsomatta. Muita syitä voivat olla, ettei sirua ole etsimisestä huolimatta löytynyt (kohtalaisen yleistä), ja vaikka olisikin, ei sirunumerolla välttämättä löydy omistajaa. Suomessa ei ole ollut sirutus- ja omistajarekisteröintipakkoa koirille ja kissoille, vaan vain osa sirutetaan, ja sirutetuista eläimistä tiedot voidaan laittaa useampaan rekisteriin tai olla laittamatta minnekään. Kissojen tapauksessa sirurekistereitä löytyy mm. Kissaliitosta, siruhaku.fi:stä, turvasiru.fi:stä. Mikäli halutaan olla varma, ettei mistään löydy mainintaa kyseisestä sirusta, on syötettävä tiedot 3-5 tietokantaan. Se ei tosin takaa, että sieltä saisi ajantasaista tietoa, koska mikään laki tai käytäntö ei velvoita pitämään tietoja ajan tasalla. Kissa on saatettu siruttaa 7 v sitten mutta sen jälkeen se on päätynyt elämään orpona ja puolivillinä, tai omistaja nimeltä Pekka Virtanen löytyy mutta hänen puhelinnumeronsa ei toimi.
-Nuorena kastroitu kolli ja narttukissa ovat päällisin puolin hyvinkin samannäköisiä (kastroiduilta kolleilta puuttuu paksu niska, isot posket ja kivespussi, penis on hyvin pieni) ja usein on vaikea erottaa, onko pulleampi kissa tiine vai ei. Sen varmistamiseen tarvitaan ultraäänitutkimusta. Usein eläinlääkärit tässäkin saattavat luottaa tuojan kertomukseen mikä voi johtaa siihen, että puolivälissä nuoren kissan sterilaation valmistelua huomataan, että tämähän on kolli.
-Jos oletus on, että kissat ovat omistajattomia, ovat ne joko kunnan tai paikallisen eläintensuojelujärjestön omaisuutta, jolloin ne voivat tehdä myös lopettamispäätöksiä. Yleisesti ottaen eläinlääkärit eivät lähde haastamaan tuojan versiota eläimen tarpeista ja sen omistajuudesta, vaan tuoja vastaa siitä että kertoo tosiasiat. Tässä on taas se ihan käytännön ongelma, että omistajan varmistaminen on erittäin vaikeaa. Selvällä vähemmistöllä eläinlääkärissä käyvistä on eläimen omistajuuspapereita mukana, monella ei ole edes virallista henkilöllisyystodistusta. Lain mukaan velvollisuus ja oikeus päättää ja huolehtia eläimen hoidosta on myös nykyisellä kaitsijalla eli sillä jonka hallussa eläin on, mutta eutanasiapäätöksen oikeus on kokoaikaisesti vain omistajalla, kärsimyksen estämiseksi tai yleisen hyvän (populaatiokontrolli, taudinesto) ehdoilla myös virkamieseläinlääkärillä, hyvin akuutissa kärsimystilanteessa jokaisella eläinlääkärillä (ja muullakin ihmisellä). Kuntien virkamieseläinlääkäreillä voi mennä kunnolla aikaa siihen, että he sinne tänne soittamalla koittavat selvittää, kenen omaisuudeksi jokin epämääräinen riitaeläin voidaan katsoa jotta kyseinen omistaja voitaisiin määrätä hoitamaan tai lopetuttamaan eläimensä.
-Iltalehden ja vastaavien jutut perustuvat kissan omistajan kertomukseen, joten niitä ei voi suoriltaan täysin uskoa. Esimerkiksi hänen versiossaan eläinlääkärin tekemisistä ja sanomisista voi olla värikynää tai sitten on voinut olla kommunikaatio-ongelmaa. Sitä on vaikea varmistaa ainakin kunnaneläinlääkärin osalta, koska hänellä on ammatin ja viran puolesta vaitiolovelvollisuus, joten hän ei joidenkin tulkintojen mukaa voi sanoa julkisesti edes, että asiakkaan versio ei ole täysin totta hänen mielestään, saati sitten yksityiskohtia.
-Eläinlääkäripula on ihan tosiasia. Se vaikuttaa myös työskentelevien eläinlääkäreiden toimintaan, erityisesti kunnaneläinlääkärit voivat olla niin ylityöllistettyjä varsinkin kesäisin, että virheitäkin voi tulla, tai ainakaan ei tule priimaa. Se tarkoittaa myös sitä, ettei meillä ole varaa ajaa nykyisiä pois alalta heti jos kaikki ei mene putkeen. Eläinlääkärien masennus-, päihdekäyttö- ja itsemurhatilastot eivät myöskään ole sillä tolalla että eläinlääkäreitä kannattaisi erityisesti auttaa tuntemaan itsensä huonoksi
-Tunnen kyseisen eläinlääkärin eikä hän nyt tietenkään ole tahallaan vääräntyyppistä kissaa lopettanut. Jos niin on osittain hänen tekemästään vahingosta johtuen tapahtunut (esimerkiksi johtuen asioista mitä mainitsin; vaikea tai kiireellinen tilanne, liika luottamus tuojien kertomukseen, sirua ei ehkä löytynyt vaikka sellainen on joskus laitettu) niin se ei tee hänestä puoskaria tai hirviötä tai ammattitaidotonta tai erityisen varomatontakaan, aivan kuten jokin sinun työmokasi ei varmaankaan tarkoita että sinun pitäisi heittää työsopimuksesi ja tutkintosi Itämereen, ripotella tuhkaa päällesi ja pyytää anteeksi koko Suomen kansalta televisiossa tai netissä. Lisäksi voit olla varma, ettei hän elä jossain ihmeellisessä tiedottomuuden tilassa jossa hän ei tietäisi asioiden menneen huonosti niin, että hänelle siitä pitäisi jonkun Iltalehden, kissaryhmän tai Murha.infon lukijan kertoa.
-Vaikka laiton uhkaus, rikokseen yllyttäminen ja maalittaminen eivät olisi laittomia, ja vaikka juuri kukaan ei löytäisikään sinun eläinlääkärin eutanasiaa toivovaa tai muita vastaanotolle häiriköimään usuttavaa kommenttiasi sadan muun vihaisen facebook-viestin joukosta, ei se silti järkevää tai inhimillistä toimintaa ole.
-Suomessa on yksi ammatti jossa päätetään aktiivisesti elämästä ja kuolemasta ja siihen sitten liittyy suuria tunteita, mutta vahinko on vahinko. Kunnaneläinlääkärien toimintaa tutkivat eläinlääkärien hoitovirhelautakunta, kunnan ja AVI:n ylemmät virkamiehet ja hallinto-oikeus. Kyllä sinä kyseisen kunnaneläinlääkärin nimen netistä löydät jos haluat ja sitten voit olla yksi niistä kymmenistä "oikeamielisistä" ihmisistä jotka ovat soitelleet vihaisia sontapuheluita hänen työpuhelimeensa asiasta josta eivät tiedä mitään, potilaasta jota eivät koskaan tunteneet, rikossyytteestä jota eivät ole oikeutettuja tutkimaan tai tuomitsemaan, ihmiselle jolle eivät varmaan kehtaisi sanoa yhtään mitään jos se suoraan edessä seisoisi. Mutta kannattaako?
Mikael Haapalehto, SKELL
Kumpikin heistä mokasi pahasti ja peruuttamattomasti. Tahallisuuteen en usko, vaikka kissan napannut onkin toiminut älyttömän typerästi, kun ei ole omasta mielestään villin kissan napattuaan varmistanut talonväeltä, ettei kyseessä ole heidän kissansa. Pitäisikö eläinlääkärin yhden virheen takia vetää vuosikausien koulutus vessanpöntöstä alas? No ei tietenkään.
