En onnistunut löytää tätä tapausta haulla...
Kuulemma 1970-luvulla joku katkeroitunut mies oli tehtaillut ulosteita sisältäviä herjauskirjeitä ja tilaillut aiheettomia postipaketteja eri julkkiksille ja politiikoille monta vuotta, kunnes lopulta jäi kiinni sattumalta.
Harri Nykänen on tehnyt mainion dekkarin "Joku pelkää kirjettäsi" tästä aiheesta ja uudessakin "Poliisi kertoo 4.osa" -kirjasessa kerrotaan samasta tapauksesta sivuissa 81-98.
Siis... mistä on kyse?
Joku pelkää kirjettäsi (Postikostaja)
Joku pelkää kirjettäsi (Postikostaja)
Viimeksi muokannut Mäsä-Masa, Ti Heinä 22, 2008 9:39 am. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.
No, tässä on esipuhetta PK4-kirjasta: "Kuvittele, miten menettelisit, jos eräänä päivänä saisit postikirjeen, jossa sinut ja omaisesi haukutaan kaikin mahdollisin sanakääntein. Lisäksi kirjeessä uhataan henkeäsi, lastesi koskemattomuutta koulumatkalla ja pommin räjäyttämistä ovesi takana. Edelleen kirjeessä kerrotaan aviopuolisosi olleen teille tuttujen henkilöiden kanssa sukupuoliyhteydessä..."
Minä tai joku muu tekaisee lyhennelmän tästä tapauksesta, kunhan keretään.
Minä tai joku muu tekaisee lyhennelmän tästä tapauksesta, kunhan keretään.
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.
-
albaanisissi
- Frank Drebin
- Viestit: 382
- Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 8:59 pm
jossain vanhemmas poliisi kertoo kirjas on tosta kas, ukolla oli ollu oikeen tehdas ku oli noita väkertäny.
This one time, i shot a guy to his adams aple just to see how long it takes to him to die. I was with other guy and we had 15 dollar bet on it, i lost. It tooked a few minutes, he drowned in hes own blood actually.
-richard kuklinski-
-richard kuklinski-
Muistan lukeneeni 90-luvun alkupuolella jutun miehestä, joka vainosi jotain naista ja lähetteli tälle kunnon törkypostia. Mieleen jäi jätesäkillinen (kyllä, sellainen iso ja musta säkki) miehen omaa paskaa ja nukke, minkä hän oli itse neulonut. Nukella oli valtava punapäinen penis sekä irvokas ilme. Melko häiriintynyttä meininkiä.
Tarkennetaas hiukka: haetaanko nyt ns. Kiusaajasyndikaatti-tapausta? Ko. tapahtumaketjussa joka sai alkunsa v. 1972 tekijöinä toimi kaksi uskomattoman idearikasta miestä. Tapauksesta on juttu PPK:ssa 1978. Vaan onko kyseessä ihan väärä keissi?
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...
Ei, ns.kiusaajasyndikaatti onkin eri tapaus. Matti Yrjänä Joensuu kuvasi kyseistä kiusaamistapausta dekkarissaan "Harjunpää ja kiusantekijät".
Minä haluan tietää nimenomaan sekä tämän yksinäisen kakkapostitehtailijan taustaa että siihen liittyviä henkilöitä ja tapahtumia. PK4-kirjassa todettiin törkypostittajan olevan kotoisin pohjoiskarjalaisesta Tohmajärven pitäjästä (tosin Harri Nykänen vaihtoi tekijän kotipaikkaa Joutsaan dekkarissaan "Joku pelkää kirjettäsi").
Minä haluan tietää nimenomaan sekä tämän yksinäisen kakkapostitehtailijan taustaa että siihen liittyviä henkilöitä ja tapahtumia. PK4-kirjassa todettiin törkypostittajan olevan kotoisin pohjoiskarjalaisesta Tohmajärven pitäjästä (tosin Harri Nykänen vaihtoi tekijän kotipaikkaa Joutsaan dekkarissaan "Joku pelkää kirjettäsi").
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.
Tämä?:http://www.productum.fi/rt2001/osa6.htm
Muistelisin, että tuo tyyppi lähetteli hyvinkin tiiviisti ulosteita ym. Saisi tulla tuo sarja uusin jaksoin taas.
Muistelisin, että tuo tyyppi lähetteli hyvinkin tiiviisti ulosteita ym. Saisi tulla tuo sarja uusin jaksoin taas.
Tässä on muutamia referaatteja:
"Kostaja lähetteli kirjeitä, joissa oli erittäin törkeää tekstiä. Usein ulostetta tai pornografiaa mukana. Lähettäjäksi oli merkitty sellainen henkilö, jonka vastaanottaja tunsi tai olisi pitänyt tuntea. Kohta vastaanottaja alkoi saada outoja tavaralähetyksiä postista tai matkahuollosta ja puhelinuhkauksia tai vain häiriösoittoja, jotka katkaistiin heti vastaajan nostettua luuria (huom. elettiin vielä 70-lukua).
Kirjeet olivat siistejä ja niihin oli painettu jonkin yrityksen tai yhteisön nimi tai logo. Postimaksuna oli käytetty pääasiassa väärennettyjä frankeerausleimoja, joita ei pitänyt olla yksityisten henkilöiden hallussa, vaan ainoastaan laitoksilla ja yhtiöillä. Frankeerausleimat olivat niin tasokkaita, ettei yksikään niistä jäänyt postiin, vaikka lähetyksiä oli satoja. Lisäksi kostaja väärensi joitakin postimerkkejä valmistamillaan laatoilla.
Kostaja tilaili tavaraa postimyyntikuponkeilla. Tavaraa liikkui kuulakärkikynistä pesukoneisiin. Tavaratilausten vastaanottaja oli pulassa peruutusten kanssa, ja yhtiöille aiheutui tappioita postimaksuista, pakkaamisesta ja ajankäytöstä.
Kostaja ilmoitteli lehdissä toisten nimissä. Eräänkin henkilön asuntoa oli käynyt vuokraamassa noin 200 henkilöä yhtenä sunnuntaipäivänä. Kostaja teki myös paketteja, joiden sisällöt olivat mm.sukkahousuja, verisiä tamponeja, metalliromua, johdonpätkiä ja ammusten hylsyjä. Usein paketteja käsiteltiinkin kuin pommeja, koska ne röngtenkuvattuina todella niiltä näyttivät.
Törkeää, kuvottavaa ja sairasta. Olkoonpa mitä tahansa, edellä kerrottu kuitenkin tapahtui useille kymmenille suomalaisille vuosina 1974-84. Kohteeksi joutuneiden kokonaismäärää ei koskaan saada selville, koska osa yksittäiskirjeen saajista hävitti saamansa materiaalin ilmoittamatta asiasta poliisille."
----
Jatkoa tulee, kunhan minä palaan kotiin asioinnilta.
"Kostaja lähetteli kirjeitä, joissa oli erittäin törkeää tekstiä. Usein ulostetta tai pornografiaa mukana. Lähettäjäksi oli merkitty sellainen henkilö, jonka vastaanottaja tunsi tai olisi pitänyt tuntea. Kohta vastaanottaja alkoi saada outoja tavaralähetyksiä postista tai matkahuollosta ja puhelinuhkauksia tai vain häiriösoittoja, jotka katkaistiin heti vastaajan nostettua luuria (huom. elettiin vielä 70-lukua).
Kirjeet olivat siistejä ja niihin oli painettu jonkin yrityksen tai yhteisön nimi tai logo. Postimaksuna oli käytetty pääasiassa väärennettyjä frankeerausleimoja, joita ei pitänyt olla yksityisten henkilöiden hallussa, vaan ainoastaan laitoksilla ja yhtiöillä. Frankeerausleimat olivat niin tasokkaita, ettei yksikään niistä jäänyt postiin, vaikka lähetyksiä oli satoja. Lisäksi kostaja väärensi joitakin postimerkkejä valmistamillaan laatoilla.
Kostaja tilaili tavaraa postimyyntikuponkeilla. Tavaraa liikkui kuulakärkikynistä pesukoneisiin. Tavaratilausten vastaanottaja oli pulassa peruutusten kanssa, ja yhtiöille aiheutui tappioita postimaksuista, pakkaamisesta ja ajankäytöstä.
Kostaja ilmoitteli lehdissä toisten nimissä. Eräänkin henkilön asuntoa oli käynyt vuokraamassa noin 200 henkilöä yhtenä sunnuntaipäivänä. Kostaja teki myös paketteja, joiden sisällöt olivat mm.sukkahousuja, verisiä tamponeja, metalliromua, johdonpätkiä ja ammusten hylsyjä. Usein paketteja käsiteltiinkin kuin pommeja, koska ne röngtenkuvattuina todella niiltä näyttivät.
Törkeää, kuvottavaa ja sairasta. Olkoonpa mitä tahansa, edellä kerrottu kuitenkin tapahtui useille kymmenille suomalaisille vuosina 1974-84. Kohteeksi joutuneiden kokonaismäärää ei koskaan saada selville, koska osa yksittäiskirjeen saajista hävitti saamansa materiaalin ilmoittamatta asiasta poliisille."
----
Jatkoa tulee, kunhan minä palaan kotiin asioinnilta.
Viimeksi muokannut Mäsä-Masa, La Heinä 19, 2008 10:21 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.
"Tietojen kavaltaja"
Tiina Kiviharju on yksi niistä, jotka ovat ilmoittaneet poliisille. Hän oli erään helsinkiläispankin kassavirkailija, jonka elämä oli kunnossa. Hän oli tunnollinen ja kunnollinen työntekijä, josta oli pidetty työtoveriensa keskuudessa. Hän oli onnellisesti naimisissa ja odotti esikoistaan.
Konttorinjohtajana toimi Riipinen, joka sai eräänä aamupäivänä tavalliselta näyttävän kirjeen. Kuoren avattuaan Riipinen vakavoitui ja luki kirjettä tarkoin todeten asian vakavuuden. Kirjeessä annettiin ymmärtää rouva Kiviharjun myyneen ulkopuolisille pankkisalaisuuden alaisia tietoja konttorin asiakkaista. Näyttö oli vedenpitävä kirjeen mukaan. Edelleen kirjeessä ilmoitettiin kirjoittajan velvollisuudeksi tehdä asiasta rikosilmoitus ja kantelu pankin pääjohtajalle. Kirje oli allekirjoitettu, mutta niin epäselvästi, ettei nimestä voinut olla varma. Konttorinjohtaja Riipinen näki jo urakehityksensä pysähtyneen.
Rouva Kiviharju kutsuttiin välittömästi konttorinjohtajan huoneeseen ja tiukkasävyisen keskustelun jälkeen todettiin, ettei ollut aihetta. Asia unohtui.
Kun kolme viikkoa kului, konttorinjohtaja Riipinen sai toisen kirjeen, joka näytti arvokkaalta ja viralliselta. Riipisen nimi oli painettu kuoreen ja lähettäjän paikalla oli painettuna erään rekisteröidyn puolueen nimi. hHän avasi kirjeenkuoren ja huomasi heti, että kirje oli kirjoitettu kokonaisuudessaan leimasimella, jossa oli irtokirjaimia. Siinä kuului: "Koska olen saanut tietooni rouva Kiviharjun kautta pankkisalaisuuksia, aion ilmiantaa teidät, ellei suorita 3000 markkaa puolueellemme. Annamme lehdistölle tiedot asiakkaistanne, ellette suostu vaatimuksiimme".
Jälleen oli rouva Kiviharju konttorinjohtajan huoneessa antamassa selvitystä. Edelleen työpäivän jälkeen pankin konttorissa oli kokous, jossa käsiteltiin kirjettä ja mahdollisia toimenpiteitä. Asiasta ilmoitettiin poliisille.
Aikaa kului ja Tiina Kiviharjua kalvoi ajatus henkilöstä, joka halusi mustamaalata hänet. Hän mietti vaihtoehtoja ja kertoikin asiasta, mutta tarkistukset eivät tuottaneet tuloksia.
Kesä 1978 koitti ja Tiina synnytti esikoisensa. Kirjeet unohtuivat äitiysloman myötä ja perheonni kukoisti.
Saman vuoden heinäkuussa Tiinan palattuaan synnytyslaitokselta hänen kotiinsa tuli kirje, jonka kuoreen oli merkitty lähettäjäksi kansanedustaja Mauri Kuhala, joka edusti juuri samaa puoluetta, joka oli lähettänyt kiristyskirjeen konttorinjohtaja Riipiselle. Tiinan sydän hypähti. Hän avasi kirjeen varovasti ja totesi pelkonsa todeksi.
Kirjeessä vaadittiin "huora Kiviharjua" maksamaan puolueelle 5000mk tai Tiinan kurkkua katkaistaisiin. kKirjeessä todettiin lisäksi, että Tiina oli "pelkkää paskaa" ja että kirjeeseen töhritty ihmisuloste on paljon puhtaampaa kuin Tiina koskaan on ollutkaan.
Tiina pelkäsi. Yö oli uneton, eikä poliisikaan pystynyt auttamaan.
Seuraavana päivänä Tiina sai taas kirjeen. Lähettäjäksi oli merkitty Kerstin Granlund Vaasasta. Tiina ei tuntenut kyseistä henkilöä ja aavisti kirjeen sisällön, silti avasi sen. Siinä luki: "Teidän aikanne on pian lopussa! Rukoilkaa Herraa! Kuolema on osanne jo nuorena! Jumalan veitset ovat teräviä. Syötte pian viimeisen aterianne. Te olette ruma kuollessanne."
Synnytyksen jälkeen Tiinan mielitila oli tavallista herkempi, ja uhkaukset saivat hänet pois tolaltaan. Tiina koki, että uhkaukset koskevat myös vauvaa, joka oli vain viikon ikäinen. Lukkoja lisättiin oveen, kunnes ulko-ovessa oli kolme lukkoa.
Tiinan miehen työvuorot vaihtuivat iltavuoroiksi. Pimeän tullen Tiina istui lapsi sylissään odottaen uhkausten toteutumista. Piina kasvoi Tiinan mielessä, ja lopulta Tiina ei enää uskaltanut olla yksin kotona, vaan joutui lähtemään miehensä mukana yöllisille hälytyksille. Kiviharjut päättivät vaihtaa asuntoa. Pikkuhiljaa asia alkoi unohtua. Ei kuitenkaan kokonaan.
Viisi vuotta kului. Tiina sai postista materiaalia markkinointipäiville osallistumista varten. Samoihin aikoihin Tiinalle tilattiin tavaraa useista liikkeistä. Tilaukset olivat kirjallisia ja niistä voi todeta, että kirjoittelija ei ole unohtanut Tiinaa. Pelko palasi taas.
----
Seuraavalla kerralla on vuorossa eräs pariskunta.
Tiina Kiviharju on yksi niistä, jotka ovat ilmoittaneet poliisille. Hän oli erään helsinkiläispankin kassavirkailija, jonka elämä oli kunnossa. Hän oli tunnollinen ja kunnollinen työntekijä, josta oli pidetty työtoveriensa keskuudessa. Hän oli onnellisesti naimisissa ja odotti esikoistaan.
Konttorinjohtajana toimi Riipinen, joka sai eräänä aamupäivänä tavalliselta näyttävän kirjeen. Kuoren avattuaan Riipinen vakavoitui ja luki kirjettä tarkoin todeten asian vakavuuden. Kirjeessä annettiin ymmärtää rouva Kiviharjun myyneen ulkopuolisille pankkisalaisuuden alaisia tietoja konttorin asiakkaista. Näyttö oli vedenpitävä kirjeen mukaan. Edelleen kirjeessä ilmoitettiin kirjoittajan velvollisuudeksi tehdä asiasta rikosilmoitus ja kantelu pankin pääjohtajalle. Kirje oli allekirjoitettu, mutta niin epäselvästi, ettei nimestä voinut olla varma. Konttorinjohtaja Riipinen näki jo urakehityksensä pysähtyneen.
Rouva Kiviharju kutsuttiin välittömästi konttorinjohtajan huoneeseen ja tiukkasävyisen keskustelun jälkeen todettiin, ettei ollut aihetta. Asia unohtui.
Kun kolme viikkoa kului, konttorinjohtaja Riipinen sai toisen kirjeen, joka näytti arvokkaalta ja viralliselta. Riipisen nimi oli painettu kuoreen ja lähettäjän paikalla oli painettuna erään rekisteröidyn puolueen nimi. hHän avasi kirjeenkuoren ja huomasi heti, että kirje oli kirjoitettu kokonaisuudessaan leimasimella, jossa oli irtokirjaimia. Siinä kuului: "Koska olen saanut tietooni rouva Kiviharjun kautta pankkisalaisuuksia, aion ilmiantaa teidät, ellei suorita 3000 markkaa puolueellemme. Annamme lehdistölle tiedot asiakkaistanne, ellette suostu vaatimuksiimme".
Jälleen oli rouva Kiviharju konttorinjohtajan huoneessa antamassa selvitystä. Edelleen työpäivän jälkeen pankin konttorissa oli kokous, jossa käsiteltiin kirjettä ja mahdollisia toimenpiteitä. Asiasta ilmoitettiin poliisille.
Aikaa kului ja Tiina Kiviharjua kalvoi ajatus henkilöstä, joka halusi mustamaalata hänet. Hän mietti vaihtoehtoja ja kertoikin asiasta, mutta tarkistukset eivät tuottaneet tuloksia.
Kesä 1978 koitti ja Tiina synnytti esikoisensa. Kirjeet unohtuivat äitiysloman myötä ja perheonni kukoisti.
Saman vuoden heinäkuussa Tiinan palattuaan synnytyslaitokselta hänen kotiinsa tuli kirje, jonka kuoreen oli merkitty lähettäjäksi kansanedustaja Mauri Kuhala, joka edusti juuri samaa puoluetta, joka oli lähettänyt kiristyskirjeen konttorinjohtaja Riipiselle. Tiinan sydän hypähti. Hän avasi kirjeen varovasti ja totesi pelkonsa todeksi.
Kirjeessä vaadittiin "huora Kiviharjua" maksamaan puolueelle 5000mk tai Tiinan kurkkua katkaistaisiin. kKirjeessä todettiin lisäksi, että Tiina oli "pelkkää paskaa" ja että kirjeeseen töhritty ihmisuloste on paljon puhtaampaa kuin Tiina koskaan on ollutkaan.
Tiina pelkäsi. Yö oli uneton, eikä poliisikaan pystynyt auttamaan.
Seuraavana päivänä Tiina sai taas kirjeen. Lähettäjäksi oli merkitty Kerstin Granlund Vaasasta. Tiina ei tuntenut kyseistä henkilöä ja aavisti kirjeen sisällön, silti avasi sen. Siinä luki: "Teidän aikanne on pian lopussa! Rukoilkaa Herraa! Kuolema on osanne jo nuorena! Jumalan veitset ovat teräviä. Syötte pian viimeisen aterianne. Te olette ruma kuollessanne."
Synnytyksen jälkeen Tiinan mielitila oli tavallista herkempi, ja uhkaukset saivat hänet pois tolaltaan. Tiina koki, että uhkaukset koskevat myös vauvaa, joka oli vain viikon ikäinen. Lukkoja lisättiin oveen, kunnes ulko-ovessa oli kolme lukkoa.
Tiinan miehen työvuorot vaihtuivat iltavuoroiksi. Pimeän tullen Tiina istui lapsi sylissään odottaen uhkausten toteutumista. Piina kasvoi Tiinan mielessä, ja lopulta Tiina ei enää uskaltanut olla yksin kotona, vaan joutui lähtemään miehensä mukana yöllisille hälytyksille. Kiviharjut päättivät vaihtaa asuntoa. Pikkuhiljaa asia alkoi unohtua. Ei kuitenkaan kokonaan.
Viisi vuotta kului. Tiina sai postista materiaalia markkinointipäiville osallistumista varten. Samoihin aikoihin Tiinalle tilattiin tavaraa useista liikkeistä. Tilaukset olivat kirjallisia ja niistä voi todeta, että kirjoittelija ei ole unohtanut Tiinaa. Pelko palasi taas.
----
Seuraavalla kerralla on vuorossa eräs pariskunta.
Viimeksi muokannut Mäsä-Masa, La Heinä 19, 2008 10:21 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.
"Postimerkkien väärentäjä - vainaa"
Riitta ja Rauno Stensröm olivat tavallinen keski-ikäinen pariskunta itä-Helsingistä. Molemmilla oli työpaikka ja elämä sujui mukavasti.
Eräänä päivänä vuonna 1978 posti toi ilmoituksen, jonka mukaan Rauno oli tilannut jotakin tavaraa postitse. Rauno ihmetteli asiaa ja kysyi Riitalta, olisiko tämä mahdollisesti tilannut jotakin. Päädyttiin tulokseen, että kyseessä oli varmaan jokin erehdys. Rauno palautti lähetyksen. Seuraavina päivinä samanlainen toiminta jatkui. Ilmoituksia tuli sekä Riitta ja Rauno peruuttivat tilauksia sen kuin muistivat. Kaikkia ei tietysti muistettu palauttaa ja niistä tulikin karhukirjeitä ja -soittoja.
Kaiken huippu oli se, että eräänä päivänä ovikello soi Stenströmeillä. Riitta avasi oven ja vastassa olikin kaksi miestä, jotka kantoivat pesukonetta sisään kysyen minne laite sijoitetaan. Loputtomalta tuntuvan selittelyn jälkeen tuojat uskoivat ja veivät pesukoneen ulos.
Pian tuli kirjeitä, joissa paneteltiin Raunoa erittäin voimakkaasti. Kirjeissä oli myös uhkauksia kotiovelle ampumisesta, bensiinin kaatamisesta postiluukusta sisään sekä kiduttamisesta naulaamalla kieli kiinni pöytään ja niin edelleen. Lähettäjiksi oli merkitty useita julkisuuden henkilöitä. Stenströmit toimittivat joitakin kirjeitä poliisille.
Rikospoliisiin saapui ilmiantokirje. Sisältönä oli useita väärennettyjä postimerkkejä, joilla häväistyskirjeitä oli postitettu. Lisäksi löytyi lyijykynillä piirrettyjä kuvia miehestä, jolta kirjoittaja muka oli ostanut väärennetyt postimerkit sekä osoite rapun ja kerroksen tarkkuudella, jossa tämän miehen piti asustaa. Stenströmit asuivat siis siellä ja piirrokset esittivät Raunoa. Kirjoittaja tunsi siis Stenströmit.
Kesällä 1981 Riittaa kysyttiin puhelimessa. Itkunsekainen ääni, jonka Riitta tunsi, esitti suruvalittelunsa. Riitta hämmentyi niin paljon, ettei ensin osannut selittää Raunon elävän yhä. Tämän kuultuaan soittaja vasta hämmästyikin. Suruvalittelukukkia tuli myös sukulaisilta. Riitta katsoi lehteä tarkemmin: Rauno oli muka kuollut. Oli kova työ saada Rauno takaisin elävien kirjoihin. Puhelin yhä soi: "Meillä olisi erittäin edullisia hautakiviä...". Näitä soittajia vasta olikin vaikea saada uskomaan, ettei ollut tarvetta palveluksille. Ilkeintä kuolinilmoituksissa oli niiden vaikutus kanssaihmisiin.
Poliisi tutki tapausta. Viitteitä saatiin, ei kuitenkaan tosiasioita.
Riitta ja Rauno Stensröm olivat tavallinen keski-ikäinen pariskunta itä-Helsingistä. Molemmilla oli työpaikka ja elämä sujui mukavasti.
Eräänä päivänä vuonna 1978 posti toi ilmoituksen, jonka mukaan Rauno oli tilannut jotakin tavaraa postitse. Rauno ihmetteli asiaa ja kysyi Riitalta, olisiko tämä mahdollisesti tilannut jotakin. Päädyttiin tulokseen, että kyseessä oli varmaan jokin erehdys. Rauno palautti lähetyksen. Seuraavina päivinä samanlainen toiminta jatkui. Ilmoituksia tuli sekä Riitta ja Rauno peruuttivat tilauksia sen kuin muistivat. Kaikkia ei tietysti muistettu palauttaa ja niistä tulikin karhukirjeitä ja -soittoja.
Kaiken huippu oli se, että eräänä päivänä ovikello soi Stenströmeillä. Riitta avasi oven ja vastassa olikin kaksi miestä, jotka kantoivat pesukonetta sisään kysyen minne laite sijoitetaan. Loputtomalta tuntuvan selittelyn jälkeen tuojat uskoivat ja veivät pesukoneen ulos.
Pian tuli kirjeitä, joissa paneteltiin Raunoa erittäin voimakkaasti. Kirjeissä oli myös uhkauksia kotiovelle ampumisesta, bensiinin kaatamisesta postiluukusta sisään sekä kiduttamisesta naulaamalla kieli kiinni pöytään ja niin edelleen. Lähettäjiksi oli merkitty useita julkisuuden henkilöitä. Stenströmit toimittivat joitakin kirjeitä poliisille.
Rikospoliisiin saapui ilmiantokirje. Sisältönä oli useita väärennettyjä postimerkkejä, joilla häväistyskirjeitä oli postitettu. Lisäksi löytyi lyijykynillä piirrettyjä kuvia miehestä, jolta kirjoittaja muka oli ostanut väärennetyt postimerkit sekä osoite rapun ja kerroksen tarkkuudella, jossa tämän miehen piti asustaa. Stenströmit asuivat siis siellä ja piirrokset esittivät Raunoa. Kirjoittaja tunsi siis Stenströmit.
Kesällä 1981 Riittaa kysyttiin puhelimessa. Itkunsekainen ääni, jonka Riitta tunsi, esitti suruvalittelunsa. Riitta hämmentyi niin paljon, ettei ensin osannut selittää Raunon elävän yhä. Tämän kuultuaan soittaja vasta hämmästyikin. Suruvalittelukukkia tuli myös sukulaisilta. Riitta katsoi lehteä tarkemmin: Rauno oli muka kuollut. Oli kova työ saada Rauno takaisin elävien kirjoihin. Puhelin yhä soi: "Meillä olisi erittäin edullisia hautakiviä...". Näitä soittajia vasta olikin vaikea saada uskomaan, ettei ollut tarvetta palveluksille. Ilkeintä kuolinilmoituksissa oli niiden vaikutus kanssaihmisiin.
Poliisi tutki tapausta. Viitteitä saatiin, ei kuitenkaan tosiasioita.
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.
"Bensavaras, avionrikkoja"
Alpo Kankare ajeli linja-autoa pohjois-Suomessa. Hän oli perheellinen. 1970-luvun lopussa hän sai kotiinsa kirjeen, joka sisälsi valojäljennettyjä kymmenen markan seteleitä. Kirje väitti Alpon tilanneen niitä käyttäkseen ne bensa-automaatteihin sekä polttoaineen anastamisesta bussiyhtiön autojen tankeista. Allekirjoituksena oli Hojo-Hojo-Pena. Alpo ei välittänyt kirjeestä.
Vähän myöhemmin Alpo Kankare sai kutsun poliisilaitokselle. Alpo oli ymmällään, häntä epäiltiin syylliseksi törkeän kirjeen lähettämisestä tamperelaiselle päätoimittajalle. Siinä oli paneteltu päätoimittajaa "loiseksi ja satiaiseksi Suomi-neidon haaroissa". Edelleen kirjeessä uhattiin leikata päätoimittajan kurkku auki. Paperi oli pyyhitty ulosteella, koska "paremman ruoan antaminen satiaiselle olisi tuhlausta". Lähettäjäksi oli merkitty Alpo Kankare oikeine osoitteineen ja puhelinnumeroineen. Hetimiten selvisi, ettei Alpolla ollut osuutta kirjeeseen.
Alpo tuli töistä kotiinsa ja vaimo oli jotenkuten omituisen jännittynyt. Postin mukana tulleessa avoimessa kortissa sanottiin: "Rakas Alpo. Minulla on sinulle yllätys. Odotan nimittäin vauvaa. Olisi hyvä, jos ottaisit rakas yhteyttä...Rakkaasi Kirsti." Selityksiä...
Alpon korviin alkoi kantautua tietoja, että hänestä oli valitettu bussiyhtiön ajomestarille Helsinkiin useista eri syistä. Jotakuta ei Alpo ollut ottanut kyytiin pysäkiltä ja joskus ajanut tahallaan pysäkin ohi ja niin edelleen. Kaikki kirjeet olivat siistejä ja oikean tuntuisia, allekirjoittajina oli peräkylien asukkeja, joita ei ollut helppoa saada puhelimitse kiinni. Alpo joutui oikomaan työnjohdon käsityksiä.
Kankareitten kotiin tuli rouva Kankareen nimessä kirje, jossa Riitta Sivonen kirjoitti saaneensa kummallisen kirjeen Alpolta. Siinä Alpo kuulemma ehdotti sukupuolista kanssakäymistä rahallista korvausta vastaan. Edelleen Riitta Sivonen ihmetteli, eikö Alpo saa eläimellisiä viettejään tyydytetyksi vaimonsa kanssa, koska Alpo näin ahdistelee muita. Olisiko siinä sittenkin perää, ajatteli Alpon vaimo.
Kostaja oli kirjoittanut Alpon nimessä kirjeen, jossa Alpo pyytää kastraatioleikkausta lääkintöhallitukselta. Tämä siksi, että kuljettaessaan linja-autoa ja nähdessään kauniin naisen Alpo saa voimakkaan erektion ja siemensyöksyn joutuen näin noloihin tilanteisiin, kun housut ovat märät. lLääkintöhallituksen vastauksen Alpo pyytää lähettämään yhtiön korjaamon osoitteeseen.
Alpolle oli tilailtu tavaroita postitse. Mm.peniksenkehittäjiä, tukirenkaita, kengänpohjallisia ja kaikkea mahdollista.
----
Huh hui, sanon minä. Joku kasvoton ilkimys oli tuhoamassa ihmisparkojen avioliittoa ja työpaikkaa.
Alpo Kankare ajeli linja-autoa pohjois-Suomessa. Hän oli perheellinen. 1970-luvun lopussa hän sai kotiinsa kirjeen, joka sisälsi valojäljennettyjä kymmenen markan seteleitä. Kirje väitti Alpon tilanneen niitä käyttäkseen ne bensa-automaatteihin sekä polttoaineen anastamisesta bussiyhtiön autojen tankeista. Allekirjoituksena oli Hojo-Hojo-Pena. Alpo ei välittänyt kirjeestä.
Vähän myöhemmin Alpo Kankare sai kutsun poliisilaitokselle. Alpo oli ymmällään, häntä epäiltiin syylliseksi törkeän kirjeen lähettämisestä tamperelaiselle päätoimittajalle. Siinä oli paneteltu päätoimittajaa "loiseksi ja satiaiseksi Suomi-neidon haaroissa". Edelleen kirjeessä uhattiin leikata päätoimittajan kurkku auki. Paperi oli pyyhitty ulosteella, koska "paremman ruoan antaminen satiaiselle olisi tuhlausta". Lähettäjäksi oli merkitty Alpo Kankare oikeine osoitteineen ja puhelinnumeroineen. Hetimiten selvisi, ettei Alpolla ollut osuutta kirjeeseen.
Alpo tuli töistä kotiinsa ja vaimo oli jotenkuten omituisen jännittynyt. Postin mukana tulleessa avoimessa kortissa sanottiin: "Rakas Alpo. Minulla on sinulle yllätys. Odotan nimittäin vauvaa. Olisi hyvä, jos ottaisit rakas yhteyttä...Rakkaasi Kirsti." Selityksiä...
Alpon korviin alkoi kantautua tietoja, että hänestä oli valitettu bussiyhtiön ajomestarille Helsinkiin useista eri syistä. Jotakuta ei Alpo ollut ottanut kyytiin pysäkiltä ja joskus ajanut tahallaan pysäkin ohi ja niin edelleen. Kaikki kirjeet olivat siistejä ja oikean tuntuisia, allekirjoittajina oli peräkylien asukkeja, joita ei ollut helppoa saada puhelimitse kiinni. Alpo joutui oikomaan työnjohdon käsityksiä.
Kankareitten kotiin tuli rouva Kankareen nimessä kirje, jossa Riitta Sivonen kirjoitti saaneensa kummallisen kirjeen Alpolta. Siinä Alpo kuulemma ehdotti sukupuolista kanssakäymistä rahallista korvausta vastaan. Edelleen Riitta Sivonen ihmetteli, eikö Alpo saa eläimellisiä viettejään tyydytetyksi vaimonsa kanssa, koska Alpo näin ahdistelee muita. Olisiko siinä sittenkin perää, ajatteli Alpon vaimo.
Kostaja oli kirjoittanut Alpon nimessä kirjeen, jossa Alpo pyytää kastraatioleikkausta lääkintöhallitukselta. Tämä siksi, että kuljettaessaan linja-autoa ja nähdessään kauniin naisen Alpo saa voimakkaan erektion ja siemensyöksyn joutuen näin noloihin tilanteisiin, kun housut ovat märät. lLääkintöhallituksen vastauksen Alpo pyytää lähettämään yhtiön korjaamon osoitteeseen.
Alpolle oli tilailtu tavaroita postitse. Mm.peniksenkehittäjiä, tukirenkaita, kengänpohjallisia ja kaikkea mahdollista.
----
Huh hui, sanon minä. Joku kasvoton ilkimys oli tuhoamassa ihmisparkojen avioliittoa ja työpaikkaa.
Viimeksi muokannut Mäsä-Masa, La Heinä 19, 2008 10:20 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.