Australia: Teini mestattiin ja päätä käytettiin keilapallona 2008

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
combat18
Martin Beck
Viestit: 775
Liittynyt: To Helmi 14, 2008 12:07 am
Paikkakunta: Taistelu ei loppunut 1945 ??? se on vasta alkanut!

Australia: Teini mestattiin ja päätä käytettiin keilapallona 2008

Viesti Kirjoittaja combat18 »

Australialaispoika sai surmansa kostean illan jälkeen.

17-vuotiaan Morgan Jay Shepherdin päätön ruumis löytyi Queenslandin osavaltion Dayboron hautausmaalta avonaisesta haudasta maaliskuussa 2005. Häntä oli puukotettu 133 kertaa ja hänen päänsä oli sahattu irti.

Australiassa käydään nyt oikeutta 28-vuotiasta James Roughania vastaan, jota syytetään Shepherdin murhasta sekä ruumiin häpäisemisestä.

Surmatyö sai alkunsa riidasta, kun Roughan ja Shepherd olivat juopottelemassa yhdessä Christopher Clark Jonesin, 24, kanssa Roughanin kotona. Syytteen mukaan tapettuaan uhrinsa Roughan käytti tämän päätä keilapallona sekä käsinukkena tunkemalla kätensä pään sisään.

Roughan on tunnustanut ruumiin häpäisyn, muttei murhaa. Syyttäjien mukaan on kuitenkin selvää, että hän on vastuussa myös Shepherdin kuolemasta. Oikeudessa kuullaan myöhemmin todistajina Roughanin entisiä kavereita, joille mies viittasi keskusteluissa tappaneensa Shepherdin.

Tapauksessa odotetaan tuomiota ensi viikon lopulla.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200807 ... 3_ul.shtml

16.07.2008 klo 12:43
WARNING: THIS MEMBER CONTAINS NATIONALISM
If Multi-culturalism is the answer, It must have been one hell of a stupid question
http://patriootti.com/
Kuva
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Miten ihmeessä päätä voi käyttää käsinukkena? Aikuisen miehen pää painaa todella paljon.

Lisäksi mietin, miksi ruumista ei ollut peitetty haudan pohjalle. Kuulemma täydellinen ruumiin hävittäminen toimii juuri niin: roudataan raato hautuumaalle, valitaan avonainen hauta, kaivetaan hieman syvemmälle ja peitellään ruumis huolellisesti.
Dam Egar
Nikke Knatterton
Viestit: 167
Liittynyt: Ti Heinä 24, 2007 8:35 pm
Paikkakunta: Uusi Maa

Viesti Kirjoittaja Dam Egar »

joey kirjoitti:Miten ihmeessä päätä voi käyttää käsinukkena? Aikuisen miehen pää painaa todella paljon.
Etenkin kun ei tuollaisesta luulisi olevan kovinkaan kummoista hupia edes täydelliselle sosiopaatille. Kun eikös käsinukke ole hauska juuri siitä syystä että naama vääntyilee, kädet heiluu ja suu liikkuu. Miten tuollainen onnistuisi toisen päätä käsinukkena käyttämällä? Eikä se keilaaminenkaan ihan taiteen sääntöjen mukaan onnistune :shock:

Tosin, hulluilla on hullujen huvit.
joey kirjoitti: Lisäksi mietin, miksi ruumista ei ollut peitetty haudan pohjalle. Kuulemma täydellinen ruumiin hävittäminen toimii juuri niin: roudataan raato hautuumaalle, valitaan avonainen hauta, kaivetaan hieman syvemmälle ja peitellään ruumis huolellisesti.
No ei luulisi ihan heti löytyvän.

edit: Elinkautinen näyttäisi tulleen:
http://news.ninemsn.com.au/article.aspx?id=89986

edit pt. 2:Pääjunkkarin lähipiirissä on tapahtunut "melkoinen" kolttonen lähimenneisyydessään:

http://www.news.com.au/story/0,23599,21509150-2,00.html

"He is a nephew of Katherine Knight, an abattoir worker who stabbed her de facto husband, John Price, 37 times in the NSW town of Aberdeen, northwest of Newcastle, in February 2000. She then skinned his body, cooked his flesh with vegetables and made a soup out of his head. "

Eli vapaasti suomennettuna ja lyhennettynä:
"Päällä keilannut murhamies on Katherine Knightin sisaren/veljenpoika. Naisen, joka helmikuussa 2000 puukotti avopuolisoaan John Pricea 37 kertaa, nylki miehen, kokkasi miehen lihaa vihannesten kera ja teki keittoa miehen päästä."

Että silleen... :shock:
Avatar
Luupää
Michael Knight
Viestit: 4107
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Viesti Kirjoittaja Luupää »

No eipä ole syytä kauhutarinoita tähän maailmaan keksiä! Tuo suku vaan biitsille ja bissee mukaan ja kamerat pyörimään! Ei tarvitse edes käsikirjoitusta!
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1682
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

joku sekopää murhaaja sanoi joskus oikeudessa että "minunlaisia ihmisiä ei synny kauhuelokuvista,vaan elovat syntyy minunlaisista ihmisistä"

tämä oli joku sekopää joka oli tatuoinut tappamiensa/silpomiensa ihmisten nimet omaan kaljuun päänahkaan.
Avatar
Zodiac
Olivia Benson
Viestit: 714
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Dam Egar kirjoitti:Miten tuollainen onnistuisi toisen päätä käsinukkena käyttämällä?
Käsi sisään kaulasta. Mitenkäs muuten?
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Zodiac kirjoitti:
Dam Egar kirjoitti:Miten tuollainen onnistuisi toisen päätä käsinukkena käyttämällä?
Käsi sisään kaulasta. Mitenkäs muuten?
Minulla jäi enemmän hämärän peittoon se, että mitenkäs tuolla pään sisällä menee luut ja muut? Ei taida olla mahdollista mitenkään oikeasti käsinukkemaisesti sitä päätä liikuttaa. Meinaan, että leukoja auki ja kiinni kuten käsinukeilla?

Ja mitä se ihmisen pää painaakaan? Jotain 5 kiloa aivoineen?

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Panu
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 3:08 pm

Viesti Kirjoittaja Panu »

VoDKa kirjoitti:
Zodiac kirjoitti:
Dam Egar kirjoitti:Miten tuollainen onnistuisi toisen päätä käsinukkena käyttämällä?
Käsi sisään kaulasta. Mitenkäs muuten?
Minulla jäi enemmän hämärän peittoon se, että mitenkäs tuolla pään sisällä menee luut ja muut? Ei taida olla mahdollista mitenkään oikeasti käsinukkemaisesti sitä päätä liikuttaa. Meinaan, että leukoja auki ja kiinni kuten käsinukeilla?

Ja mitä se ihmisen pää painaakaan? Jotain 5 kiloa aivoineen?
Joo ei siitä saa niin hyvää käsinukkea kuin oikeasta nukesta.
Aluksi todista, miten Anneli Auer aviomiehensä murhasi ja vasta kun tässä olet onnistunut, todista, että paikalla ei ollut ulkopuolista tekijää.

Korvatesti => Kuuletko videossa miehen huutavan 1:56 "OLEE!" vai naisen huutavan "KUOLE!"?
esmes-
Javier Pena
Viestit: 1815
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 9:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

^ :D :D
mut joo, en mäkään tajua miten kätensä saisi kaulasta sisään mahtumaan, saati että jaksaisi sitä kannatella.. tuskin se keilaaminenkaan on kovin hyvin onnistunu. aika kylmäveristä sahata kaverilta pää ja leikkiä sillä. mut leikkiihän monet kuolleiden eläimienkin päillä (esim. madventures-sarjassa sillä koiran päällä). en ymmärrä. kuolleita pitäisi kunnioittaa, oli kyse sitten ruoasta tai ihmiskaverista.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
Spider
Olivia Benson
Viestit: 722
Liittynyt: Ma Touko 28, 2007 5:31 pm

Viesti Kirjoittaja Spider »

Tuo käden työntäminen pään sisään taitaa olla fuulaa. Ihmisen kallo on umpinainen lukuunottamatta takaraivoluussa sijaitsevaa selkäytimen ja verisuonten kulkureittinä toimivaa pienehköä (anatomiankirjassa läpimitta alle 4cm) aukkoa. Olen tämän reiän livenäkin nähnyt, eikä siitä käsi mahtuisi.
Tietysti asia on eri, jos kallo on ensin rikottu. Aivot toki täytyy ottaa ulos jne...
Helvetti on toiset ihmiset. (Jean-Paul Sartre)
Avatar
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1613
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Teini mestattiin ja päätä käytettiin keilapallona

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Panu kirjoitti:Joo ei siitä saa niin hyvää käsinukkea kuin oikeasta nukesta.
No niin. Jotkut henkirikokset menee kaikessa kauheudessaan niin yli ymmärryksen, että ne rupeaa naurattamaan. :D

Kuva
Morgan Jay Shepherd.

Motiiviksi on arveltu 50 dollarin huumevelkaa. Ei se puhuva pää tule ainakaan enää tuollaisen teon jälkeen maksamaan sitä..

Oikeudessa Roughanin asianajaja väitti, että Roughan ei ollut koskaan aiemmin tavannut Shepherdia, eikä hänellä ollut motiivia tappaa. Mitenköhän se olisi muuttanut asian paremmaksi?

Jonesin asianajaja taas puolusti, että Jones pelkäsi Roughania, eikä uskaltanut sen takia perääntyä. Sitä väitettä epäiltiin, koska Jones oli osallistunut aktiivisesti Shepherdin tappamiseen.

Todistaja kertoi, että Roughan ja Jones olivat suunnitelleet Shepherdin ruumiin syöttämistä haille tai sen myymistä kaupan lihana. Tapahtumapäivänä Roughan oli vielä kaiken muun lisäksi iskenyt Shepherdin pään papaijapuun varteen, pyörittänyt sitä siinä ja nauranut.

James Patrick Roughan ja Christopher Clark Jones saivat elinkautiset tuomiot Morgan Jay Shepherdin murhasta ja kaksi vuotta Shepherdin ruumiin häväisystä.
Raivoisa Raipe
Susikoski
Viestit: 44
Liittynyt: Su Elo 24, 2014 10:20 am

Re: Teini mestattiin ja päätä käytettiin keilapallona 2008

Viesti Kirjoittaja Raivoisa Raipe »

Terve. Vähän huono ensimmäinen viesti, mutta ainoastaan ihmetyttää se asia, miksi ihmiset ihmettelevät miten joku jaksaa kannatella viittä kiloa? Eihän tässä kuitenkaan ole puhuttu mistään päivien kanniskeluista..
Vastaa Viestiin