Vähäkainu on kyllä VKK:n poliitikoista kaikkein tekopyhin. Toki voi olla että VKK:n porukoissa on noita 'uskovia' naispuolisia hurmossaarnaajia jotka ovat puheillaan kunnolla sekoittaneet janttereiden päät.
Virdon kirjoitti: Ti Loka 11, 2022 8:52 pm
Joko ne miljoonat koronarokotetut kansalaiset ovat kuolleet? Ai, eivät edelleenkään ole...
Matemaatikko Ano kuitenkin tietää. Yksi syy siihen että koronarokotettuja sattuu kuolemaan enemmän kuin vaikkapa pandemian alussa on yksin siinä, että kun suurempi osa väestöstä on saanut rokotuksen niin silloin on olemassa myös isompi rokotettu populaatio, josta ihmisiä sitten lähtee yläkertaan.
Aika nolosti on käynyt muutenkin VKK:n tyyppien ja muiden Venäjän kullinlutkuttajien ennustuksille. Selvästi VKK:ta sympatisoiva Juha Korhonenhan muistaakseni ennusti bensan litrahinnan nousevan viiteen euroon. Vähäkainu pelotteli jo keväällä perunapulalla mistä jatkoi sitten tautologiseen sodan kauhuilla pelotteluun. Sekä Vähäkainu ja Turtiainen ovat ennustaneet ettei 2023 eduskuntavaaleja tule minkä takia on virkistävää lukea vaikka juuri Korhosen muistutusta siitä, millaiset 'kansan asiaa' ajavat edustajat (=VKK?) eduskuntaan tulee valita.
Hyvä tuo Korhosenn idea. Etenkin VKK:ta edustava Ano Turtiainen - Suomen kaikkien aikojen tunnetuin UKK-meemi - olisi todellakin syytä saattaa vastuuseen jos ei tekemisistään niin vähintään sanomistaan.
JK: - Uunot alkaa herää. Muistakaa että huhtikuussa päästään äänestämään uusi eduskunta. Äänestäkää sinne semmoset edustajat ketkä ajaa kansan asiaa, ei omaansa. Tämän kauden kansanedustajat pitää saattaa vastuuseen tekemisistään!

- Korhonen_kommentoi_Jania.jpg (52.57 KiB) Katsottu 844 kertaa
Pannaan nyt vielä Juhalta tänne vähän etuajassa tällainen levollinen 'Sana viikonvaihteeksi'.
Juha Korhonen: Puoluekuri on kaiken pahan alku ja laitonta – Rikolliset vastuuseen!

- Juha_K_eduskuntaan.jpg (51.1 KiB) Katsottu 835 kertaa
25.9.2022
Kaikki eduskuntapuolueet syyllistyvät tähän laittomaan toimintaan, perustuslaissa kerrotaan hyvin selkeästi, että KANSANedustajan päätöksen tekoon ei saa kohdistaa painostusta tai vaikuttaa edustajan päätöksen tekoon. Silti kaikki puolueet edellyttää edustajiltaan eduskunnassa äänestämistä ryhmän päätöksien perusteella.
Tuore osoitus laittomasta toiminnasta näimme Vasemmistoliiton äänestyskäyttäytymisessä. Vasemmistoliitto puolueena edellytti edustajiaan äänestämään hoitajille niin sanottu pakkotyölaki voimaan ja jos ei äänestänyt niin miten käskettiin seurasi rangaistus. Siis edustajat mitkä äänesti oman harkinnan mukaan sai rangaistuksen.
Nämä moraalittomat luuserit (kaikki nykyiset edustajat) vieläpä alistuu tämmöiseen laittomaan toimintaan, nyt puhun vaaleilla valituista kansanedustajista. Miten tommosia täysin selkärangattomia luusereita edes äänestetään eduskuntaan?
Jos ei sen verran ole kanttia, että äänestäisi oman harkinnan mukaan. Nämä selkärangattomat edustajat eivät sovi kansaa edustamaan, hehän alistuvat edustamaan puoluetta, eivätkä edusta kansaa!
Puolueet perustelevat ryhmäkuria sillä, että näin ollaan aina tehty ja tullaan tekemään, siis he perustelevat laitonta toimintaansa sillä, että näin on aina tehty.
Jos minä pääsen eduskuntaan niin se loppuu, nostan semmosen saatananmoisen metelin jokaisesta painostamisesta mitä tietooni saan ja pidän huolen, että jokainen painostus käsitellään oikeudessa.
Tieto näistä pakottamisista tulee, kun ala-arvoinen mediamme oikein hehkuttaa asiaa kuinka hienosti ryhmäkuri maassamme toimii.
Lähes kaikki maamme päätökset on tehty siis peruslakia ja valtiosäännöstöä rikkoen!
Miettikää tätä asiaa hetki!
Nämä puolueen puheenjohtajat ja eduskuntaryhmän vetäjät pitää saada rikosoikeudelliseen vastuuseen, lakia on rikottu ja rikollisten pitää vastata tekemisistään.
Tämän kansanedustajien painostamisen ja pakottamisen tiettyyn äänestämiskäyttäytymiseen on loputtava ja jo tämän asian korjaaminen tervehdyttää eduskunnan toimintaa huomattavasti.
Isoin muutos saadaan sillä, että sinne eduskuntaan äänestetään semmoiset ihmiset mitkä ei pasko housuun näiden Purrien ja Orpojen edessä, älkää äänestäkö niitä ihmisiä sinne ketkä toteaa ”näin on aina tehty”, voitte siis unohtaa kaikki vanhat puolueet, tarvitsemme täysin uutta ja rohkeaa päätöksentekoa eduskuntaan.
Muutos lähtee siitä, että saamme omilla aivoilla ajattelevat ihmiset eduskuntaan, ketkä ei välitä tuontaivaallista mistään painostamisesta ja uskaltaa laittaa rikolliset edustajat vastuuseen laittomasta toiminnastaan!
Harkitse tarkkaan ketä äänestät! Muutos on mahdollinnen
jos puutumme näihin laittomiin toimiin!
Mukavaa syksyn jatkoa!
Juha Korhonen
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.