Örkkien Dneprin ylityksestä - ukrit kannoillaan - syntyy hataria historiallisia mielleyhtymiä tähän tapaukseen:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Upseerien_uimakoulu
Teemu Keskisarjan mukaansatempaava kuvaus teoksessaan Viipuri 1918 lainattu blogista "Suomen vanhempi historia":
http://vanhahistoria.blogspot.com/2013/ ... ukset.html
"Uimakoulu, ampumaharjoitukset
Vanhaan linnaan johtavalla sillalla tapahtui iltapäivällä 11. syyskuuta 1917 hämmästyttävin kohtaus sitten Viipurin pamauksen 1495. Sotilasjoukko retuutti paikalle korkeita upseereita. Harmaahapsiset herrat rimpuilivat univormut ja arvovalta riekaleina. Nöyryytettynä, potkittuina ja kiväärinperillä rusikoituna he lensivät mereen ja kuolivat uimasilleen ammuttuina. Venäläisten sekaan solahti suomalainen Karl Kyrenius. Hän oli menettänyt veljensä Porin varuskunnan mellastuksessa ja ehti sisuuntua sillalla, ja ehkä siksi Kyrenius vältti luodit, ui pilarille ja kiipesi ylös. Yksi rääkkääjä mätki häntä halolla päähän. Kyrenius oli piilottanut vaatteisiinsa pistoolin ja käytti sitä ennen varmaa kuolemaansa. Hän ei osunut halonheiluttajaan vaan rannalla seisoskellutta viattomampaa sotilasta keskelle naamaa.
Mielivalta purkautui mitä julkisimmilla paikoilla. Erään upseerin aivot roiskahtivat Aleksanterikadulle. Surmia kertyi yli kaksikymmentä Viipurinlahden saaristolinnakkeet mukaan lukien. Nikolai II:n tytär suuriruhtinatar Olga kauhisteli päiväkirjassaan uutisia ”Viipurin joukkohukutuksesta”. Surmaajat nimittivät tekojaan ”upseerien uimakouluksi” ja vitsi levisi kirjoituksissa.
Kuolonuhreja lisäsi denaturoitua spriitä nauttineen venäläsjoukkioiden keskinäinen tappelu. Väkivalta pysyi kuitenkin varuskunnan sisäisenä. Yllykkeenä oli epäily upseerine tuesta vallankaappausyritykselle Pietarissa, eikä asia sikäli koskenut siviilejä. Murhanhimo tuntui jossain määrin ymmärrettävältä tsaarinarmeijan kurinpitoon nähden. Upseerit eivät uponneet puhtoisina marttyyreina. Voimansa päivinä he olivat häväisseet ja piesseet Viipurin kaduilla sotamiehiä, joiden ainoa rike oli tervehtimättä jättäminen.
Varuskunnan johtoa pakeni uskaltamatta palata. Vanha linnoituskaupunki todisti sitä ihmettä, että sotajoukko, kokonainen armeijakunta, valitsi päällikkönsä kansanvaltaisesti. Hukutettua kenraali Oranovskia seurasi nuori kapteeni Jelizrov. Mies vaikutti sivistyneeltä, käytti kalvosimia ja puhtaita kauluksia. Jelizarov kelpasi seurapiiriin sikälikin, että hänellä oli piisamiturkiksiin puettu kaunis rouva, ”kaikesta päättäen oma”, eikä siis viipurilaisilta vietelty. Kerenskin hallituskin hyväksyi Jelizarovin, joka teki parhaansa mielivallan hillitsemiseksi.
Viikon kuluttua uimakoulusta ”raivontyö” kohdistui siviileihin. Kolme venäläissotilasta tunkeutui 18. syyskuuta 1917 Viipurin maalaiskunnan Rapanttilassaagronomi Marthin Sonnyn kartanoon. Vaikutin oli puhtaasti rikollinen. Ryöstäjät hakkasivat Sonnyn melkein kuoliaaksi ja hänen hänen Julia-sisartaan kolmesti. Alastomana ja polvistuneena Julie sai pistimestä, joka tunkeuti sieraimeen ja halkaisi kasvot. ”Raa'asti raadellen” tapetulla 25-vuotiaalla neidillä ei ollut mitään tekemistä politiikan kanssa. Sanomalehdet revittelivät yksityiskohdilla, jotka todistivat venäläisten perkellisyyttä. Vaikutelmaa tehosti ryöstösaaliin mitättömyys – raivotyö oli nähtävästi tapahtunut Sonnyjen palvelijoiden lastenvaatteiden vuoksi. Poliisit eivät saaneet murhaajia haettua kasarmilta, mutta löysivät silminnäkijöiden vahvistukseksi verisen venäjänkielisen sanomalehden, johon murha-asetta oli pyyhitty.
Kohdakkoin Viipurin punaiset pelkäsivät joutuvansa vankeina ”Härmän poikien tuomittaviksi”, mutta maine juontui kansanlauluista eikä pätenyt 1910-luvun surmatilastoihin. Viinan myynti nousi pääelinkeinoksi Kannaksen rannoilla. Kapakkatappeluita kärjisti tuliaseiden paljous. Maaseudun puodit myivät käytettyjä, Pietarin ja Viipurin liikkeet hienoimpia malleja. Aivan tavalliset katujen ja kyläraittien kulkijat kantoivat pistooleja. Nuorukaiset ammuskelivat kattoon tanssi-iltamissa, jossa salin tyhjentäminen nosti arvoa sakin ja tyttöjen silmissä.
Bolsevikkien vallankumous Pietarissa 7. marraskuuta edesauttoi Viipurin punaisten aseistautumista ja ensi tilassa itseluottamusta. Yleislakossa 14.-19. marraskuuta punakaartilaiset miehittivät rautatieaseman ja puhelinkeskuksen sekä penkoivat oletettujen vihollisten koteja. Suojeluskunta pysyi aloillaan."