Liftarisurmat 1971

[Tessu]

Onhan noita ollu painovirheitä lehdissä ja vääriä tietoja muissakin paikoissa monissakin tapauksissa ja mitä taas tulee ihmisten kertomuksiin niin vielä suurempi virhemarginaali jollei ole suurta kosketusta asiaan.

[Doctor Lecter]

Kun vapauduin talvella 1983, Häkä ei ollut vapautunut vielä. Oli päässyt avotaloon Naaralle kyllä 1982.

Tälläisen tiedon olen minäkin lukenut, joten olisiko ollut sittenkin niin, että armahdus myönnettiin 1981, mutta vapautuminen oli vuonna 1982 tai 1983?

Häkän pidätettiin 1971 ja alkutuomio oli siis 25 vuotta kuritushuonetta. Ei elinkautinen! (mistä sekin tieto on nykäisty?)
1975 astui voimaan RTA (rangaistusten täytäntöönpano laki) ja kaikki tuomiot muuttuivat vankeudeksi ja sen myötä maksimirangaistus 18 vuotta.
Häkä-Enska hyötyi. Lusittavaa vain 2/3 eli 12 vuotta eli vapauteen 1983 syksyllä ja se tapahtui.

Kyllä Koivunen ek:n sai. Se annettiin Hyvinkään kihlakunnanoikeudessa tammikuussa 1973 (HS 4.1.1973):

Koivunen_ek_hs2.jpg (81.91 KiB) Katsottu 2682 kertaa

Helsingin hovioikeus muutti ek:n 25 vuoden vankeudeksi elokuussa 1973 (HS 15.8.1973):

Koivunen_hovi_hs.jpg (72.49 KiB) Katsottu 2682 kertaa

Korkein oikeus piti 25-vuotistuomion ennallaan.

Alibi-lehti veikkasi numerossaan 6/1980, notta Koivunen tulee vapautumaan 1980-luvun lopulla. Ohessa myös Ritva Raijaksen äidin, vuonna 2005 kuolleen Eila Raijaksen ajatuksia liki 10 vuotta tyttärensä kuoleman jälkeen. Mietteensä toki ymmärtää, mutta niitä ei voitu näyttää toteen.

Koivunen_alibista.jpg (61.73 KiB) Katsottu 2682 kertaa

[Clarence]

Olin lähtenyt tästä keskustelusta pois, mutta uutta näyttöä tulleena kommentoin ainakin tämän. Häkä- Enska sai ensin elinkautisen, joka muuttui ylemmissä oikeusasteissa 25- vuotta kuritushuonetta. Kun kuritushuone poistui ja muuttui vankeudeksi, muuttui suunnilleen samoihin vuosiin maksimiragaistus 20- vuoteen. Eli 1982 Enskalla oli 20- vuotta tuomiota. Lähti ensimmäiselle lomalleen syyskesällä -82. 2/3 osa 20- vuoden vankeudesta on istuttavaa 13v 4kk, ellei Enska saanut tyssejä.

Yksi asia omalta näkökannalta on, että vapauduttua ei kiinnostanut enskat, penskat eikä laaksot yhtään. En edes lukenut kun Alibissa oli juttu Laakson Arskan kuolemasta, oliko 83 - 84. Arska oli Naaralla pesulassa duunissa, mitä pidettiin hyvänä paikkana. Hän hommasi minut sinne hommiin. Kohta meni yhden vartijan kanssa sukset ristiin, ja se tiesi duunipaikan vaihtoa. Pieksämäki on n. 8 km päässä Naarajärvestä, ja Laakson Arska kävi usein siellä, en muista mistä syystä. Kun olin vapautunut Arska oli levitellyt valheita: Ei se Clarence mihkään mennyt, tuolla se heilui Pieksämäen torilla. Onneksi näin eri kaupungissa Naaralta vankilan diakonin kanssa olevia miehiä, niin he huomasivat asiasta totuuden.

[LexVeritas]

^Jyrki Virolainen lie ollut oikeassa tiedettyään presidentti Koiviston armahtaneen Ensio Kalevi Koivusen vuonna 1981, vai mitä.

Heinävedeltä Varkauteen johtaneen maantien vierestä löydettiin noin vuosi Tulilahden murhien paljastumisen jälkeen uhrien kengät ja ns. panamahatut ikään kuin sommitellusti aseteltuina.



On epäilty jonkun tuoneen asusteet paikalle vasta talven jälkeen. Epäilyä on perusteltu ainakin sillä, että lumi olisi painanut talven aikana hattujen kuvut lyttyyn, ellei.

[Rundi]

1. Mauno Koivisto tultuaan presidentiksi 27.10.1981 ja armahdettuaan ensi töikseen kolmeen henkirikokseen syyllistyneen Ensio Koivusen 10 vuoden istumisen jälkeen,,, on hevonkukkua
( Esimerkiksi Mauno Koivisto armahti tavallista enemmän talousrikollisia ja Tarja Halonen aseistakieltäytyjiä.)
2. Vaho (tuolloinen vankeinhoito-osasto) ei koskaan puoltanut Koivusen armahdushakemuksia.
3. Miten / miksi presidentti olisi voinut armahtaa "syyttömän" miehen, jota yksikään oikeus ei ole todennut syyttömäksi, mutta että Koivunen ei tunnustanut koskaan aiheuttaneensa 3 naisen kuolemaa. Kiisti loppuun saakka. Armahdus olisi vaatinut rikoksen tunnustamisen, kun ketään muutakaan ei oikeus todennut syylliseksi kyseisiin tekoihin ja Koivunenhan ei tunnustanut.
4. Vertaa tapaus Orvokki Lylys joka kielsi murhan hamaan tappiin saakka. Itse hän ei hakenut armahdusta ja olisi istunut tuomion elämänsä loppuun, ellei ulkopuoliset tahot olisi puuttuneet peliin. Lylyshän tuomittiin Korkeimmassa oikeudessa äänestyksellä 3 - 2.
Itse hän ei anonut armoa, koska ilmoitti ettei hän syyttömänä tarvitse armoa rikoksesta, jota ei ole tehnyt.
""Presidentti armahti Orvokki Lylyksen syyskuussa -93 tämän lusittua elinkautistaan 10 vuotta ja 5 kuukautta. Leskirouva Lylys ei itse anonut armoa, koska "mielestäni armon anominen myöntäisi minut murhaajaksi, eikä syytön voi anoa armoa rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt". Anomuksen panivat vireille joukko tunnettuja kansalaisia mm. rikosoikeuden professorit P.O. Träskman ja Pekka Koskinen. Vankeinhoidon koulutuskeskuksen johtaja Aimo Myllylä sekä toimittaja Heikki Kahila. Myös Vaho ja KKO puolsivat yksimielisesti armahdusta.""
5. Mutta kuka ulkopuolinen olisi lähtenyt hakemaan armahdusta Koivuselle, kun Vahokaan ei sitä tehnyt? Oikein - ei kukaan!
6. 100% varmuudella Ensio Kalevi Koivunen lusi tuomiotaan Naarajärven vankilassa vielä kesällä ja syksyllä 1982 ja pääsi ensimmäistä kertaa lomalle sitten 1971 pidätyksensä jälkeen.
7. Jyrki Virolaisen "ilmoittama" lukema 1981 "syksyn" armahduksesta on vain toteama (v.2010), joka (virheellinen) tieto on on ollut löydettävissä netistä vähintään tämän vuosituhannen ajan ja varmaan jo 90-luvulla. (Professorina Virolainen on toiminut jatkuvasti toisinajattelijana ja kriitikkona).
8. Yhteenvetona Koivunen vapautui 1983 tai hieman sen jälkeen.

[Rundi]

Eräässä yhteydessä J. Virolainen kirjoittaa (ylimalkaisesti siis), että
"Surmattujen poikien omaiset vaativat Vähäkalliolle rangaistusta kolmesta murhasta, mutta syyttäjä katsoi teot tapoiksi. Hyvinkään kihlakunnanoikeus ja Helsingin hovioikeus tuomitsivat V:n kolmesta täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä taposta rangaistukset yhdistäen 15 vuodeksi kuritushuoneeseen; kuritushuonerangaistus poistettiin laista muistaakseni vuoden 1976 lainuudistuksen yhteydessä.""

"Muistaakseni"? Kyllä lainopin tietäjän jos ei tiedä, pitäisi osata hakea, että
Kuritushuonerangaistus poistui RTA (Rangaistuksen täytäntöönpano asetusten) uudistuksen myötä 1.7.1975

[ässähai]

^
^^
Rundin edellä kertoma alkaa kohta vakuuttaa minut niin, että uskon tämän anonyymin nikin täällä minfossa esittämiin seikkoihin enemmän kuin emeritusprofessori Virolaisen blogikirjoituksessaan kertomiin seikkoihin. Totean tähän nyt vaan LexVeritasta toistaen: Nämä asiat vaativat yhä selvitystä.

Rundi, kiitos kun jaoit tietosi tähän keskusteluun.

Onko siis nyt edelleen epäselvää se, milloin Ensio Koivunen vapautui, kuin myös se, miksi media on uutisoinut virheellistä tietoa Koivusen vapautumisesta?

Mitä sanoo näihin nyt esille tulleisiin seikkoihin nikki LexVeritas ?

Mielenkiinnolla seuraan...

Minä edelleen pidän mm. arvon emeritusprofessori Virolaisen kertomaa jollain tasolla arvoltaan painavampana kuin anonyymin nikki Rundin.
...
Mielestäni nämä asiat vaativat yhä selvitystä.

[Clarence]

Eräässä yhteydessä J. Virolainen kirjoittaa (ylimalkaisesti siis), että
"Surmattujen poikien omaiset vaativat Vähäkalliolle rangaistusta kolmesta murhasta, mutta syyttäjä katsoi teot tapoiksi. Hyvinkään kihlakunnanoikeus ja Helsingin hovioikeus tuomitsivat V:n kolmesta täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä taposta rangaistukset yhdistäen 15 vuodeksi kuritushuoneeseen; kuritushuonerangaistus poistettiin laista muistaakseni vuoden 1976 lainuudistuksen yhteydessä.""

"Muistaakseni"? Kyllä lainopin tietäjän jos ei tiedä, pitäisi osata hakea, että
Kuritushuonerangaistus poistui RTA (Rangaistuksen täytäntöönpano asetusten) uudistuksen myötä 1.7.1975

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Pieni lisäys Rundi. Kai Vähäkalliolla oli loistava asianajaja, kuka sai nämä kolme henkirikosta muutettua kolme tappoa, ja tuomio 12- vuotta, josta istui kuusi vuolla.

[LexVeritas]

^Pidän edelleenkin professori Virolaisen väittämää presidentti Koiviston Koivuselle myöntämästä armahduksesta v. 1981 jollain tasolla arvoltaan painavampana kuin palstan anonyymien kokemusasiantuntijain vakuuttelut ovat.
Lisäksi olen yhä sitä mieltä, että Koivunen vapautui 1980-luvulla eikä vasta vuonna 1995.
Asiaa tulisi mielestäni selvittää vieläkin lisää.

Onko kellään tietoa Koivusen Varkaus-yhteydestä ennen kuolemaansa?

[LexVeritas]

^ Saatteeksi tuohon:

"...Viljakainen selosti seikkaperäisesti muun muassa vuoden 1971 liftarisurmia, jossa tekijänä oli ollut ”sadistinen sarjamurhaaja ja seksuaalinen saalistaja” Ensio Koivunen, joka oli aikoinaan rötöstellyt myös Savon alueella, mm. Varkauden seudulla. Vuonna 2003 kuolleen Koivusen viimeiseksi asuinpaikkakunnaksi on merkitty Varkaus"

http://www.sykkeessa.fi/2019/08/06/riko ... s-paiva-2/

Olisi mielenkiintoista lukea Koivusen touhuista Savossa.

[ässähai]

- Olisiko sellainen tapahtumien kulku mahdollinen, että muistisairas Urho Kekkonen olisi myöntänyt armahduksen Enskalle vuonna 1981, mutta sitten vallanvaihdon nopeassa tiimellyksessä armahduspäätös olisi kirjautunut Mauno Koiviston nimiin

- Ja vielä, tämä Kekkosen sairaana tekemä armahduspäätös, Koiviston nimiin kirjautuneena, olisi jäänyt elämään papereihin, koska jostain syystä sitä ei olisi haluttu korjata virallisesti, saatikka käsitellä julkisesti tuolloin eikä koskaan myöhemminkään; vuoden 1981 Enskaa koskevaa armahduspäätöstä ei olisi siis pantu toteen

- Enskaa ei siis olisi päästetty vapaaksi saamansa armahduksen vuoksi, vaan ensimmäiselle lomalleen vankilasta, ja tämä loma-ajankohta olisi silminnäkijähavaintojen mukainen, ja toki myös kaikista asiaan liittyvistä viranomaisasiakirjoista tarkistettavissa

-> Jos jotenkin näin olisi päässyt käymään, niin tässä nyt keskustelun aiheena olevassa kiista-asiassa olisivat oikeassa sekä nämä anonyymit silminnäkijä-nikit, kertomansa mukaan entiset vankilakundit, sekä arvon emeritusprofessori Virolainen


Vähän OT : Tässä lisää selvittelyä vaativassa kiista-asiassa kiinnostaa myös nikin paccasucco huomio, jonka hän on tälle palstalle kirjannut jossain kohtaa aiemmin. Eli: Media on uutisoinut aktiivisen voimallisesti liftarisurma-oikeudenkäynnistä tuoden jatkuvalla syötöllä esille milloin tosiseikkoja, milloin monensorttisia uusia väitteitä ja luuloja; samoihin aikoihin mediassa oli myös paljon uutisia ufo-havainnoista

[LexVeritas]

^Voisi todellakin olla myös niin, että Koivisto on vain vahvistanut Kekkosen alulle paneman armahduksen syksyllä 1981. Siinäkin tapauksessa kyse olisi käsittääkseni Koiviston myöntämästä armahduksesta syksyllä 1981. Vaikkei armahdusta olisi käytännössä toteutettu, sellainen olisi kuitenkin myönnetty, kuten Virolainenkin kertoo.
Mielestäni on vallinnut jo pitkään (= tämän keskustelun alusta lähtien) konsensus siitä, että Koivunen vapautui 1980-luvulla. Eli siitä, että Apu-lehden toimittaja oli väärässä väitettyään Koivusen vapautuneen vasta vuonna 1995.

Oliko kellään juttuja Koivusen seikkailuista Savossa ennen kuolemaansa? Minä vuonna Koivunen muutti Varkauteen ja mistä? Arvaan, että 1990-luvun alussa Riihimäeltä.

[ässähai]

^Voisi todellakin olla myös niin, että Koivisto on vain vahvistanut Kekkosen alulle paneman armahduksen syksyllä 1981. Siinäkin tapauksessa kyse olisi käsittääkseni Koiviston myöntämästä armahduksesta syksyllä 1981. Vaikkei armahdusta olisi käytännössä toteutettu, sellainen olisi kuitenkin myönnetty, kuten Virolainenkin kertoo.

Juuri näin.

On todella valitettavaa, että presidentti Kekkosen terveydentilasta ei ole jäänyt arkistoihin oikeaa lääketieteellistä tietoa, kuten Seura-lehden jutussa kerrotaan. Nyt ei koskaan saada varmaa tietoa siitä, pimittelivätkö Kekkosen henkilääkärit miten pitkään Kekkosen oikeustoimikelvottomuutta aiheuttavaa sairautta, ja kuinka paljon tästä lääkäreiden harjoittamasta epäammatillisesta ja epäeettisestä oikean tilannekuvan pimittelystä aiheutui vakavaa haittaa joidenkin kansalaisten elämälle sekä viranomaisten ja viranomaistoiminnan luotettavuudelle. Miksiköhän Kekkosen henkilääkärit eivät viheltäneet peliä poikki jo siinä vaiheessa, kun presidentti Urho Kekkosen kunto romahti vuonna 1979? Siinä sai pari vuotta suhmuroida siipeilijöidensä kanssa ja oikein oikeusministeriön silmien alla...

[Oikeus ennen kaikkea]

PPK 1974

Liftarityttöjen surma
Komisario Lars Heikkilä

Liftaamisesta ja sen vaarallisuudesta ja suotavuudesta on paljon keskusteltu. Vaikka seuraavassa kerrotut tapaukset ovatkin — onneksi — harvinaisia, osoittaa tämä juttu kuitenkin, että liftaaminen saattaa joissakin tapauksissa olla hyvinkin vaarallista, jopa koitua kuolemaksi ja että kaikki liftaajien ikävät kokemukset eivät tule kuin sattumalta viranomaisten tietoon liftaajien pitäessä katkerat kokemuksensa mieluummin omana tietonaan

Helsinki-Inkoo tie, jolta vasemmalle kääntyi sivutie Degerbyn työleirin alueelle.jpg (221.17 KiB) Katsottu 1232 kertaa

Syntymäpäivät
Salme Helena Metsänikula oli 23-vuotias opiskelija. Hän oli hiljainen ja hieman itseensä sulkeutunut tyttö, joka vieraiden seurassa oli ujo ja arka, ja joka ei paljoa pitänyt ääntä itsestään. Silloin tällöin kävi hän tapaamassa vanhempiaan Ummeljoella opiskelu ja työkaupungistaan Turusta. Salmen äidin syntymäpäiviä vietettiin heinäkuussa 1971. Salme oli tullut kotiin juhlan kunniaksi.
Juhlan jälkeen 11 päivänä heinäkuuta 1971 Salme lähti paluumatkalle Turkuun. Hänen tarkoituksenaan oli ajaa bussilla Ummeljoelta Korialle ja jatkaa sieltä tavan mukaan liftaamalla Turkuun.
Salme oli sopinut tapaamisesta tyttöystävänsä Hannelen kanssa Turussa ennen heinäkuun puoliväliä. Kun Salmea ei alkanut kuulua kävi Hannele Salmen asunnolla tätä tavoittamassa, mutta Salme ei ollut kotona. Hannelea se hieman ihmetytti. Hän kävi myös tiedustelemassa Salmea tämän työpaikalta — Salme opiskeli työn ohessa. Sielläkään ei tiedetty mitään Salmesta, joka ei ollut edes käynyt nostamassa palkkaansa. Hannele meni jälleen Salmen asunnolle ja katsoi tämän postilaatikkoon. Siellä oli paljon Salmelle tullutta postia. Mitäpä Hannele osasi asialle tehdä. Mutta niin paljon asia häntä vaivasi, että hän kirjoitti Salmen vanhemmille kirjeen. Elokuun alkupäivinä 1971 hän ilmoitti heille, että Salme ei ollut palannut matkaltaan Ummeljoelle takaisin Turkuun ja että kukaan ei tiennyt, minne hän oli mennyt. Salmen isä lähti Turkuun. Mutta perille saavuttuaan hän sai tietää vain saman, minkä Hannele oli jo kirjeessään kertonutkin. Salme ei ollut palannut Turkuun heinäkuun 11 päivänä kuten olisi pitänyt. Salmen vanhemmat tekivät poliisille katoamisilmoituksen tyttärestään. Katoamisilmoitus julkaistiin poliisisanomissa elokuun 19 päivänä 1971. Kadotessaan oli Salmella ollut yllään marjapuuronpunainen T-paita, siniset farmarihousut, ruskea nahkavyö, mustat kiiltonahkakengät ja musta lakkanylontakki. Salme käytti silmälaseja, hänen Leijona-merkkiseen kelloonsa oli isä tehnyt nahasta rannekkeen, sormissaan hänellä oli tavallisesti sormus ja mukanaan hänellä oli ollut ainakin vihreä kankainen olkakassi, jossa oli erilaista vaatetavaraa ja joitakin kauneudenhoitovälineitä, rahakukkaro, jossa oli rahaa noin 200 markkaa, Kodak Instamatic- merkkinen kamera mustassa vetoketjulla varustetussa nahkakotelossa, muutama ns. nelisalamavalolamppu ja Gillette- merkkinen parranajokone.

Salmen löytöpaikka. Pitkälle lahonnut ruumis tuskin erottuu risujen alta. Näkyvissä eivät myöskään ole Helenan ruumiin viereen siististi asetetut kengät.jpg (410.59 KiB) Katsottu 1232 kertaa

Sienestäjät
Palomies Saari lähti vaimonsa ja pienen poikansa kanssa elokuun 18 päivänä sienestämään. Palo mies oli innokas sienestäjä ja marjastaja ja niinpä hän tänä kauniina elokuisena keskiviikkona päätti lähteä perheensä kanssa metsään. He ajoivat Helsinki-Inkoon tietä Degerbyn kohdalle, missä maasto näytti lupaavalta. Aikaisemmin ei palo mies Saari ollut näillä tienoilla käynyt eikä tuntenut maisemia tarkemmin. Tuskin oli päästy metsään, kun näkyviin tuli hiekanottokuoppa. Kuoppa ei ollut kovin suuri, ehkä puoli metriä syvä ja 2–3 metriä pitkä. Palomies Saari meni kuopan reunalle ajatuksissaan — sieniähän tässä oltiin etsimässä — kun hän yhtäkkiä huomasi kuopassa pääkallon. Katsottuaan tarkemmin hän totesi, että kuopassa oli koko ruumis risuilla ja sammalilla peitettynä. Risujen vuoksi ruumiista näkyivät vain pää ja osittain jalat, joissa oli sinertävät farmarihousut. Jotain punaista pilkotti risujen välistä myös. Palomies Saari kutsui vaimonsa paikalle toteamaan tämän karmean löydön. Sitten lähdet tiin asiasta ilmoittamaan lähimmälle poliisille. Sienestämishalut jäivät varsin ymmärrettävästi tähän.

Poliisi saapui paikalle
Palomies Saari teki ilmoituksen löydöstään lähimmälle poliisiviranomaiselle, joka puolestaan ilmoitti asiasta viipymättä sille poliisiviranomaiselle, jonka piirissä löytö oli tehty. Keskusrikos poliisin tutkittavaksi asia tuli runsaan kahden tunnin kuluttua löydöstä. Tutkijaryhmän saavuttua paikalle todettiin, että hiekkakuopassa oli nuorehkon naisen pitkälle mätänemistilassa oleva ruumis, joka oli peitetty risuilla ja sammalilla, joista ainakin osa oli otettu kuopan reunalta. Ruumis oli selällään kädet vapaasti sivuilla jalat suorina.
Ruumiin lantion kohdalla oli vierekkäin kaksi mustaa kiiltonahkaista kenkää, ruumiin selän alla olivat silmälasit, sormessa yksi vihreäkivinen sormus. Ruumis siirrettiin Tammisaaren sairaalaan ruumiinavausta varten. Ruumiin yllä olleet vaatteet, musta lakkanylontakki, siniset farmarit ja marjapuuronpunainen pusero otettiin talteen tutkimusten suorittamista varten.

Vainaja tunnistetaan
Jo seuraavana päivänä, elokuun 19 kävi selväksi, kuka hiekkakuopasta löytynyt vainaja oli.
Hän oli Salme, matkallaan kotoaan Ummeljoelta Turkuun jäljettömiin kadonnut tyttö, jonka katoamisesta juuri tänä päivänä julkaistiin etsintäkuulutus. Ruumiin löytöpaikalla samana päivänä suorite tuissa etsinnöissä löydettiin mm. Salmen nimellä varustettu kukkaro, joka oli tyhjä, sekä erilaisia kauneudenhoitovälineitä. Ruumiin löytöpaikan ympäristö todella hienokammattiin. Se tarkastettiin tuuma tuumalta kaikkien mahdollisten jälkien talteen ottamiseksi. Parin päivän kuluttua löytyi lähistöstä kolme mustan nahkaisen rannekkeen palaa ja 11.7.71 päivätty Vilkkaan autoyhtiön bussilippu, hinta 1:45. Kellon rannekkeen osat Salmen isä tunnisti, hän oli itse valmistanut rannekkeen tyttärelleen. Bussilipun perusteella taas saatiin tietää, että sen oli 11.7 leimannut Ummeljoelta Korian kautta Kouvolaan menneen linja-auton rahastaja. Lipun hinta 1:45 vastasi matkaa Ummeljoki-Koria. Vielä viikon kuluttua löydettiin Salmelle kuulunutta omaisuutta. Noin kilometrin päästä ruumiin löytöpaikasta Inkooseen päin entisen työleirin alueelta metrin syvyisestä kaivosta löytyi sittemmin Salmelle kuuluneeksi todettu muisti kirja pieniksi palasiksi revittynä. Kaivon läheltä löytyi muutama ns. nelisalamavalolamppu. Tämän löydön tekeminen antanee lukijalle jonkinlaisen käsityksen tutkinta- ja etsintätöiden laajuudesta ja tarkkuudesta. Tarkoista etsinnöistä huolimatta jäi Salmen mukana olleesta omaisuudesta käteisiin rahat, kolme sormusta, Leijona-merkkinen kello, musta kiiltävä olkalaukku, vyö, vihreä kassi, kamera ja parranajokone. Toimitetussa ruumiinavauksessa ei enää varmuudella voitu todeta Salmen kuolinsyytä. Jälkitutkimuksia varten otettiin erilaisia näytteitä. Salmen kuolinajaksi voitiin todeta hänen katoamisaikansa. Tähän tulokseen tuli tutkimuksen suorittanut dosentti, joka kuolinajan määrittämiseksi oli ruumiista ottanut talteen toukkia.

Degerbyn leirialueen kuivunut kaivo. Sen pohjalla näkyy paperinpaloja. Ne olivat peräisin Salmen muistikirjasta.jpg (327.7 KiB) Katsottu 1232 kertaa

Jälleen liftaajia kateissa
Elokuun 14 päivänä olivat Hyvinkäältä olevat tytöt, 17-vuotiaat opiskelija Ritva Anneli Raijas ja hänen ystävättärensä konttoristi Pirjo Marjatta Laiho, lähteneet liftaamalla Pitäjänmäeltä Hyvinkäälle, jonne he eivät kuitenkaan saapuneet samana iltana, kuten sovittu oli, eikä seuraavinakaan päivinä.
Heidän katoamisestaan tehtiin ilmoitus elokuun 16 päivänä. Helsingin rikospoliisi antoi asiasta poliisitiedotuksen ja suoritti ensimmäiset tutkimukset. Kului viikko.
Veljekset Veikko ja Aarre olivat kotosalla Hyvinkään Palopurossa heidän toveriensa Ollin ja Eeron tullessa hakemaan heitä autolla lauantaina, elokuun 21 päivänä kello 13.45 tienoissa. Piti lähdettämän jonnekin ampumaan tarkkuutta. Toisella pojista oli mukanaan pienoiskivääri ja niin päätettiin lähteä. Ampumapaikaksi ajateltiin ensin Ridasjärven tien vieressä olevaa kaatopaikkaa, koska sieltä varmaan löytyisi sopivia maaleja. Sinne mentiinkin ensiksi, mutta kaatopaikan haju pakotti pojat hakeutumaan muualle. Ajettaessa kaatopaikalle oli tultu Juholan sorakuopan ohi ja pojat päättivät nyt palata soramontulle ampumaharjoituksiinsa. Kun tästä ampumaharjoitusmatkasta ei ollut aikaisemmin sovittu, ei pojilla ollut mukanaan mitään ampumakohteiksi sopivaa ja niinpä sellaisia ruvettiin etsimään soramontusta, jonne oli autolla ajettu n. 15 metrin päähän tieaukosta. He löysivätkin muutaman vanhan haulikonpatruunalaatikon, joita kaksi pojista lähti asettelemaan paikoilleen kuopan Hyvinkään puoleiselle rinteelle kahden muun pojista jäädessä etsimään lisää maalitauluja.
Silloin oli Olli yhtäkkiä huutanut: ”Hei, tulkaa katsomaan”, johon Aarre oli lisännyt: "Täällä on ruumiita.”. Kaikki pojat kokoontuivat katsomaan löytöä. He näkivät yhden jalan ja jotakin muovia ja kohoumasta päätellen he ajattelivat siinä olevan kuolleen ihmisen.
Olli sanoi, että siinä on kaksi ihmistä. He muistivat kadonneet liftaajat ja tulivat siihen tulokseen, että tässä he nyt olivat. Mihinkään koskematta hakeutuivat pojat lähimpään puhelimeen ilmoittaakseen asiasta poliisille Ja näin tutkimusten ollessa kuumimmillaan Salmen jutussa sai keskusrikospoliisi purtavakseen uuden vaikean pähkinän. Se määrättiin suorittamaan tutkimukset myös näiden kahden uuden ruumislöydön johdosta.

Ritva ja Pirjo
Saatuaan neljän löydön tehneen pojan ilmoituksen lähti paikalle kaksi hyvinkääläistä poliisimiestä, jotka paikalle saavuttuaan totesivat, että vainajien vaatetus vastasi sitä kuvausta, joka oli annettu Ritvan ja Pirjon katoamisilmoituksen yhteydessä heidän vaatetuksestaan. He eristivät paikan ja kutsuivat paikalle lääkärin ja keskusrikospoliisin tutkijat. Paikalle saavuttuaan keskusrikospoliisin tutkijaryhmä saattoi todeta, että sorakuopassa jätekivi- kasan ja hiekkarinteen kahden metrin levyisessä välikössä oli osittain muovilla peitettyinä kaksi ruumista. Jo alustavassa tutkimuksessa — asia voitiin myöhemmin vakuuttavasti vahvistaa — voitiin todeta, että vainajat olivat kateissa olevat liftaritytöt Ritva ja Pirjo.
Ritva oli maassa vatsallaan kasvojen vasen puoli maata vasten ja Pirjo selällään hänen vieressään pää hieman takakenossa.
Ritvan toisessa jalassa oli kenkä, toinen kenkä oli Pirjon jalkojen välissä. Pirjolla ei ollut kenkiä lainkaan, hänen puupohjaiset hollannikkaansa olivat siististi vieretysten tyttöjen välissä.
Jo Ritvan sekaisin olevista ja osin repeytyneistä vaatteista saattoi päätellä, että hänelle oli tehty väkivaltaa. Pirjon vaatteet olivat kuitenkin jotakuinkin järjestyksessä. Ritvan puseroon oli tarttunut kiinni pureksittu purukumi. Pirjolla oli ranteessa kello ja sormissaan kolme sormusta. Muuta omaisuutta ei löytöpaikalla ollut. Kummankin tytön kasvot olivat veriset, mutta kummassakaan vainajassa ei voitu todeta merkkejä kuristamisesta taikka mekaanisesta tukehduttamisesta. Sellaisia vammoja, jotka olisivat syntyneet elinaikana ei kummassakaan vainajassa voitu todeta pieniä hankautumia yms. lukuun ottamatta.
Ruumiinavauksessa todettiin kummankin tytön kuolinsyyksi hiilimonoksidimyrkytys. Kummankin tytön veressä oli alkoholia, mutta ei muita lääke- tai myrkyllisiä aineita. Tytöt kuuluivat kumpikin A-veriryhmään, Ritva A, rh-, ei secretor ja Pirjo A, rh+, secretor.
Tyttöjen kuolinajan toteamiseksi otettiin useita näytteitä ja tehtiin useita tutkimuksia. Ensimmäisen käsityksen mukaan tytöt olivat katoamisensa jälkeen olleet ensin muutaman päivän elossa ja kuolleet vasta 18 päivän elokuuta tienoilla. Kun mitään sellaista ei kuulusteluissa ja tutkimuksissa ilmennyt, että tytöt olisivat olleet hengissä elokuun 14 päivän jälkeen, suoritettiin ruumiiden löytöpaikalla erilaisia mittauksia, joissa havaittiin, että löytöpaikalla vallitsi suurin piirtein jääkaappilämpötila. Ruumiiden löytöpaikalla oli maan pohjavesi hyvin lähellä ja lämpötila siinä pysytteli sen vuoksi +8° asteen paikkeilla ympäristön huomattavasti korkeammasta lämpö tilasta huolimatta. Näiden tutkimusten perusteella tultiin vakuuttuneiksi siitä, että tytöt olivat kuolleet jo ennen elokuun 18 päivää ja mitä suurimmalla todennäköisyhdellä viikonvaihteessa 14—15 elokuuta. Kaikki tyttöjen vaatteet, samoin Ritvan puseroon tarttunut purukumi otettiin talteen jatkotutkimuksia varten.

Tyttöjen omaisuutta löytyy
Jo ennen kuin ruumiit löydettiin 21 päivänä oli käynyt todennäköiseksi, että tytöt olivat joutuneet rikoksen uhriksi.
Elokuun 20 päivänä nimittäin ilmoitti muuan kotiapulainen, että hän oli elokuun 15 päivänä löytänyt Seutulan lentokentän vanhan tien vierestä penkereeltä muovisen ns. Ressu-kassin ja äänilevyjä. Kassin oli samana päivänä Pirjon sisar tunnistanut siksi kassiksi, joka Pirjolla oli ollut mukanaan hänen kadotessaan. Kassin löytöpaikalla suoritettiin välittömästi etsintöjä. Paikalta löydettiin Ritvalle kuulunut käsilaukku revittynä sekä Pirjolle kuuluneita valokuvia ja papereita myös revittyinä. Eräässä valokuvan kappaleessa oli selvä sormenjälki, joka otettiin talteen vertailua varten. Samoin saatiin talteen sormenjäljen osa ja osa kämmenjälkeä.
Elokuun 18 päivänä olivat muutamat lapset löytäneet Tuusulantien pientareelta Jäniksenlinnan risteyksestä 500 metriä pohjoiseen Pirjon olkalaukun ja jolloinkin samoihin aikoihin toiset lapset Jokelan-Ridasjärven tien pientareelta n. 1100–500 metrin etäisyydellä Juholan hiekkakuopalta molemmille tytöille mahdollisesti kuuluneita kauneudenhoitovälineitä.

Sama tekijäkö?
Koottuaan yhteen siihenastisissa tutkimuksissa ilmi tulleet seikat olivat Salmen-jutun tutkija ryhmä ja Ritvan ja Pirjon-jutun tutkijaryhmä tosiasian edessä: kummassakin jutussa oli kiusallisen paljon yhtäläisyyksiä. Kummassakin tapauksessa olivat kyseessä nuoret naisliftarit, kummankin jutun vainajat oli piilotettu jotensakin samanlaiseen ympäristöön ja peitelty sinne, kummassakin tapauksessa oli vainajien omaisuutta heitelty hujan hajan pitkienkin matkojen päähän, kummassakin tapauksessa oli nimin varustetut asiakirjat ensin revitty ja sitten ripoteltu sinne tänne, kummassakin tapauksessa vainajien omaisuudesta puuttuivat paitsi muuta, ne esineet, joilla oli arvoa, mm. Salmen kello, sormukset, rahat ja kamera, Ritvan rahat noin 150—200 markkaa ja merkanttisormus ja Pirjon rahat, noin 20 markkaa.
Ja vielä: kummassakin tapauksessa oli vainajan kengät asetettu siististi vierekkäin ruumiin viereen. Oliko liikkeellä petomainen mies — että kyseessä oli mies, oli aivan selvää — joka otti autoonsa nuoria liftarityttöjä, jotka autoon jouduttuaan joutuivat täysin tämän armoille ja tämän viettien kohteiksi, viettien, jotka mies toteutti, ellei hyvällä niin pahalla ... Oli jo kolme vainajaa. Oliko tulossa lisää? Mies oli saatava pian kiinni

Operaatio yleisö
Tutkijat laativat yksissä tuumin luettelon erilaisista mieleenpainuvista tapauksista, jotka olivat sattuneet heinäkuun 11—17 päivinä, siis Salmen katoamisen aikoihin ja elokuun 14—21 päivinä, Ritvan ja Pirjon katoamisen ja löytymisen aikoihin.
Poliisi vetosi yleisöön pyytäen sitä näitä tapauksia muistin tukena käyttäen penkomaan muistilokeroitaan ja kertomaan poliisille kaiken, mitä se mahdollisesti tiesi edellä mainituista tytöistä ja heidän kohtalostaan.
Jokaisen päivän kohdalla muistutettiin, kenen nimipäivä silloin oli ollut. Esimerkkinä seikoista, jotka tapahtuivat heinäkuun 11 päivänä, ja joiden tutkijat arvelivat jääneen, ainakin jonkun mieleen olivat: — oli Ellin nimipäivä — Hangossa päättyi regatta — Ilomantsin metsäpalo levisi — Leo Kinnusen entinen tallikaveri Pedro Rodriguez sai surmansa Norisringin Interserie-ajoissa — Yyterissä valittiin hiekkarantojen kuningatar — Maakuntien haasteravit päättyivät Kuopiossa — TV kertoi uusintana Maanpakolaisesta, Mikis Theodorakisista.
Vastaavasti oli muiden päivien kohdalla kerrattu kaikki tärkeimmät poliittiset ja urheilutapahtumat sekä muutkin suomalaisille ehkä hyvinkin mieleenpainuvat tapahtumat kuten: 14.7. "viinan hintojen korotusta päätettiin siirtää”, taikka 17.7 "presidentti Kekkonen lähti Islantiin kalaan”. Elokuun 14 päivän tapahtumista yleisölle palautettiin mieliin Juha Väätäisen Euroopan mestaruus EM-kisojen 5000 metrillä. Yleisölle kerrottiin, millaista omaisuutta oli kateissa ja tyttöjen kuvat julkaistiin ja kysyttiin "oletteko nähnyt tämän kuvan esittämää henkilöä taikka tavannut häntä ko. aikoihin, milloin ja missä?”

Muita tutkimuksia
Sillä aikaa, kun odoteltiin vihjeitä yleisöltä, olivat tutkijat toisaalla jatkuvasti suorittaneet omia tiedustelujaan ja tutkimuksiaan. Salmen ruumis oli löydetty paikasta, jossa aikaisemmin oli toiminut Degerbyn työleiri. Salmen ruumiin sijoittaminen maastossa olleeseen pienehköön hiekkakuoppaan sekä hänen muistikirjansa palasten heittäminen työleirin alueella olleeseen kuivuneeseen kaivoon osoittivat paikallistuntemusta.
Oliko ehkä jollakin aikaisemmin työleirillä olleella henkilöllä osuutta asiassa? Kaikista työleiriläisistä laadittiin luettelo ja kaikkien luettelossa mainittujen henkilöiden edesottamuksista ko. ajankohtina yritettiin ottaa selvää. Toisaalla suoritettiin aikaa ja vaivaa vaativaa sormenjälkitutkimusta. Ritvan ja Pirjon jutun yhteydessähän oli tien pielestä Seutulan lentokentän vanhan tien vierestä löydetty revittyjä valokuvia, joissa oli yksi yhden sormen jättämä vertailukelpoinen jälki, yksi jäljen osa ja yksi kämmenjäljen osa. Näitä jälkiä verrattiin keskusrikospoliisissa aikaisemmin rekisteröityjen henkilöiden jättämiin sormenjälkiin käyttäen apuna myös työleiriläisistä laadittua luetteloa.

Vaivat maksoivat palkkansa
Työleiriläisten luettelosta löytyi sellaisen henkilön nimi, jonka sormenjäljet sopivat valokuvien palasista tavattuihin jälkiin!! Tässä oli siis selvä yhteys Inkoon työleirin ja Seutulan lentokentän tien varresta tavattujen valokuvien eli Salmen ja Ritvan ja Pirjon juttujen välillä.

Pidätys ja kotietsintä
Näiden ilmi tulleiden ja eräiden muiden seikkojen perusteella tutkijat pidättivät keskusrikospoliisiin syyskuun 26 päivänä 1971 Hangon edustalla olevasta Russarön saaresta 41-vuotiaan kaivinkoneenkuljettajan, Ensio Koivusen. Hän oli tullut saarelle vaimonsa sukulaisten luo kalastamaan. Pidätyksen yhteydessä takavarikoitiin hänen Dodge-merkkinen henkilöautonsa tutkimuksia varten. Autoa tutkittaessa löydettiin sieltä mm. joukko karvoja. Aikaisemmin on kerrottu, että kaikkien vainajien vaatteet oli otettu talteen tutkimuksia varten. Niistä oli kaikista löytynyt mm. erilaisia karvoja, jotka oli lähetetty tutkittavaksi Eläinlääketieteellisen korkeakoulun anatomiselle laitokselle. Ension autosta löydetyt karvat lähetettiin nyt myös sinne vertailujen tekoa varten. Samana päivänä kuin Ensio pidätettiin, toimitettiin hänen asunnossaan kotietsintä. Sen yhteydessä tavattiin paitsi Beretta-merkkistä pistoolia patruunoineen, joiden hallussapitoon Ensiolla ei ollut lupaa, nahkainen vyö, Gillette- parranajokone sekä liinavaatekaapista hyllyltä lakanoiden välistä Kodak Instamatic 104- merkkinen kamera. Joitakin Ension vaatteita otettiin myös talteen tutkimuksia varten.

Ritvan ja Pirjon matkaanlähtö
Ritva oli elokuun 14 päivänä ollut tätinsä kanssa siivoamassa erästä uudisrakennusta. Heidän saapuessaan tädin asunnolle Pitäjänmäelle kello 16.30 aikoihin oli heitä siellä odottamassa Pirjo, joka oli ollut vanhempiensa luona Lintuvaarassa käymässä. Tyttöjen oli ollut määrä tädin kanssa ja tämän autolla lähteä Hyvinkäälle saunomaan, mutta suunnitelmiin tulikin muutos. Tytöt, joiden siis nyt pitikin lähteä kaksistaan, alkoivat miettiä muita keinoja Hyvinkäälle päästäkseen. Kun juna olisi tullut vasta noin tunnin päästä päättivät tytöt lähteä matkaan liftaamalla.
Tädin asunnolta he poistuivat kello 17.30 aikoihin mukanaan Pirjolla Ressu-kassi äänilevyineen ja mokkainen ’ 'inkkarilaukku” ja Ritvalla vaalea käsilaukku. Alkoholia ei kummallakaan tytöistä ollut, eivätkä he sitä juuri käyttäneetkään. Tädin tytär oli lähtenyt saattamaan tyttöjä kappaleen matkaa ja takaisin palattuaan kertonut tyttöjen lähteneen Konalantietä Vihdintien suuntaan, josta täti oli päätellyt tyttöjen lähteneen Vanhaa Nurmijärventietä pitkin Hämeenlinnan tielle Kaivokselan kohdalle, mistä voisi saada kyydin.
Ennen lähtöään tytöt olivat puhuneet saunomisesta ja siitä, että viettäisivät illan kotona palatakseen seuraavana päivänä jälleen siivoamaan. He olivat kehottaneet tätiä kertomaan, jos Ritvan äiti kyselisi, että he olisivat varmaankin kotona kello 19 aikoihin. He eivät olleet, eivätkä he tulleet kotiin koko seuraavana yönä eikä sen jälkeenkään.
Molemmat tytöt oli nähty vielä lähellä Keimolan huoltoasemaa elokuun 14 päivänä noin kello 18 aikoihin tien pielessä, missä he ilmeisesti olivat odottaneet saavansa kyydin. Todistajat muistavat sen varmasti, sillä sen auton radiosta, jolla he olivat olleet matkalla Ritvan ja Pirjon ohittaessaan, oli juuri selostettu EM-kilpailuja. Sen jälkeen ei kukaan ollut heitä nähnyt.

Kuulustelut — Salme
Ensiota alettiin kuulustella kaikkien kolmen tytön johdosta vuoron perään, kiisti hän tietävänsä asioista mitään.
Kun Ensiolle näytettiin Salmen kuvaa ja kysyttiin, oliko hän kyydinnyt tämän näköistä tyttöä, hän kiisti sen mitä varmimmin.
Hän kertoi kesän kuluessa kyllä kuljettaneensa neljää liftaajaa, mutta kukaan niistä ei ollut Salme. Kun häneltä kysyttiin hänen asunnostaan löydetyistä Kodak-kamerasta, vyöstä ja Gillette parranajokoneesta hän kertoi ostaneensa ne kaikki yhdessä tuntemattomilta pojilta. Sunnuntaina, elokuun 11 päivänä kertoi Ensio kuljettaneensa neljää poikaa. Kun hän autoineen oli kello 17 aikaan tullut Sokoksen tavaratalon luo Helsingin rautatieaseman lähelle oli auton luo heti tullut neljä poikaa, jotka olivat pyytäneet kyytiä Lohjalle tansseihin.
Pojat olivat luvanneet maksaa kyydistä 60 markkaa ja niin hän oli suostunut. Sitten hän kertoi vuolaasti mitä tietä oli ajettu ja mistä oli keskusteltu. Matkalla oli poikettu Myllylammelle, missä oli viivytty ainakin tunti, otettu polttoainetta ja juotu kahvit. Lohjalle oli saavuttu juuri tanssien alettua. Ensio kertoi jääneensä odottelemaan poikia tanssilavan läheisyyteen ja takaisin Helsinkiin oli palattu kello 02.00 tienoissa. Kun Ensiolta kysyttiin, mitä tanssilavan luona hänen odotellessaan oli tapahtunut, hän kertoili kaikenlaisista tapahtumista varsin laveasti ja yksityiskohtaisesti. Sitten häneltä tiedusteltiin, tunsiko hän Inkoon Degerbyn tienoot. Kyllä hän tunsi. Hän oli ollut siellä vuonna 1968 työleirillä ja sittemmin käynyt siellä vaimonsakin kanssa. Kerran hän oli alueella käydessään tyhjentänyt autonsa tuhkakupin leirialueella olevaan kaivoon, joka oli kuivillaan. Muita roskia hän ei kylläkään ollut kaivoon heittänyt. Kerran hän oli käynyt alueella yksinäänkin mustikoita poimimassa.
Kuulustelua seuranneena päivänä saivat tutkijat tietää, että Lohjan lavalla ei ollut ollut tansseja heinäkuun 11 päivänä. Ensio siis valehteli.

Seuraavassa kuulustelussa kuultiinkin jo aivan toisenlainen kertomus. Kyllä pojat olivat olleet kyydissä, mutta Myllylammelta alkaen Ensio ei muistanut mitään. Myllylammelle saavuttua oli Ensio odotellut poikia jonkin aikaa autossaan, kun hän yhtäkkiä oli alkanut tuntea autoonsa tulevan jonkin lääkeaineen hajua, kuin jostakin aerosolipullosta. Hän oli nukahtanut ja herännyt vasta aamuyöstä kello 02.00 aikoihin 12.7 Lohjalla tanssilavan vierestä. Keitään henkilöitä ei ollut näkyvillä. Itse hän ei ollut voinut ajaa autoa Myllylammelta Lohjalle. Etsittyään aerosolipulloa ja sitä löytämättä oli hän yksinään palannut Helsinkiin kertomatta tapauksesta mitään vaimolleen, mutta oli antanut tälle 50 markkaa saamistaan 60 markasta. Kun Ensiolle huomautettiin, että edellisessä kuulustelussa hän tiesi vaikka mitä tapahtumista Myllylammella ja Lohjalla hän vain vastasi sen johtuneen suuresta epävarmuudesta ja siitä, että hän halusi selittää jotakin tästä illasta! Kuulustelu seurasi toistaan. Ensiolla oli aina uutta kerrottavaa. Milloin, että hänen autoaan oli salaa lainattu, milloin mitäkin. Kyytiin ottamistaan pojista hän kertoili myös laajasti, heidän ulkonäöstään, vaatetuksestaan, mistä he olivat puhuneet jne.

Myöntää tavanneensa Salmen
Sitten vihdoin eräässä kuulustelussa Ensio myönsi tavanneensa Salmen. Kertomus alkoi nytkin noilla neljällä tuntemattomalla pojalla, jotka olivat tulleet hänen kyytiinsä Sokoksen luona. Kun Ensio sitten oli saapunut autoineen Myllylammelle, oli siellä ollut paljon väkeä uimassa ja ottamassa aurinkoa. Kello oli ollut noin 20.00! Ensio oli käynyt poikien kanssa kahviossa ja eronnut heistä siellä. Sitten hän oli kävellyt parkkipaikalla ja sen ympäristössä. Myllylammen rannalla hän oli tavannut tytön, jota hän ei tuntenut, mutta jota hän sittemmin oli alkanut epäillä Salmeksi. Kun hän oli nähnyt asiasta lehdissä, oli hän tullut aivan varmaksi siitä, että hänen, lammen rannalla tapaamansa tyttö, oli ollut Salme. Tällä oli ollut yllään farmarit ja pusero, joiden väristä hän ei osannut sanoa, ja kainalossa musta takki. Tyttö oli ollut hänen mielestään jotenkin erikoinen, niin kuin huumausaineen vaikutuksen alaisena taikka muuten poissa tolaltaan. "Niin kuin ihminen on silloin, kun se ei oikein tiedä, mitä sen pitäis tietää”, selitti Ensio. Tyttö oli itkenyt. Kun Ensio oli kysynyt, mitä hän itki, ei tyttö suoraan ollut vastannut, vaan kertonut vain tulleensa tänne jonkin pojan kyydissä. Sitten olivat Ensio ja tyttö lähteneet yhdessä Lohjan aseman lähellä olevaan tornikahvilaan. Siellä oli tyttö auliisti kertonut opiskelustaan, tuttavistaan ja ystävistään. Sitten oli menty autoon, missä tyttö oli kertonut hänellä olevan huonot hermot ja että hänen täytyi käyttää lääkkeitä lääkärin määräyksestä. Hän oli ottanutkin lääkkeitä useaan otteeseen. Vesitornin juurella Ensio väitti hänellä ja tytöllä olleen hyvin intiimin keskustelun, jossa tyttö oli kertonut sukupuoliasioistaan. Sitten oli palattu takaisin Myllylammelle ja tyttö oli kertonut olevansa matkalla Turkuun, missä hän opiskeli. Myllylammelle oli saavuttu myöhään, kahvio ja huoltoasema olivat olleet jo suljettuina ja ihmisiäkin oli ollut vain vähän liikkeellä. Parkkipaikalla oli viivytty jonkin aikaa. Sitten tyttö oli yhtäkkiä puristanut rintaansa ja sanonut, että koskee. Hän oli ollut takapenkillä. Ensio oli pannut tyynyn tytön pään alle, jotta hän saisi levätä ja lähtenyt ulos kävelemään. Ensio olisi halunnut noutaa lääkärin, mutta tyttö ei halunnut, kohtaus menisi kyllä ohi kuten ennenkin. Kun Ensio oli noin puolen tunnin päästä palannut takaisin autolle, oli tyttö maannut autossa aivan hervottomana. Tytön käsi oli roikkunut omituisesti ja kun Ensio oli ottanut siitä kiinni ja katsonut tyttöä tarkemmin oli hän huomannut, että tyttö ei enää hengittänyt. ”Hän oli kuollut kuin kivi siinä autossa, hän ei varmasti elänyt enää”, selitti Ensio. Silloin hän kertoi pelästyneensä, lukinneensa auton ovet ja menneensä metsään jonkin huvilan taakse. Paikkaa hän ei osannut määritellä.
Kun hän oli palannut autolleen, oli sen luona ollut kaksi hyvinkääläistä poikaa, jotka olivat sanoneet hänelle, että ”sinä olet kumma kaveri, kun sinä kuljetat ruumiita autossasi”. Ensio selitti, että silloin hänet valtasi tunne, että ”mä en tiiä”. Katsomatta minne pojat olivat lähteneet, hän oli lähtenyt autollaan karkuun, ajamaan vain jonnekin pois. ”Ajoin vain kuha mä jonnekin pääsin pois”, selitti Ensio. Ensio selitti laveasti, missä kaikkialla hän autoineen oli ajellut ennen kuin oli tullut Inkoon lähelle sillanrakennuksen luo.
Siinä ajaessaan Helsingin suuntaan oli tullut mieleen, että olisi saatava tyttö autosta pois, muuten voisi joutua sellaiseen tilanteeseen, että joutuisi vaikka vankilaan. Sitten hän kertoi ajaneensa jonnekin Degerbyn sivutielle, ” Inkoosta päin oikealle, semmonen kiertotie, pääsee toista tietä pois, kun menee” Siellä hän sitten kertoi heittäneensä ruumiin pois jossain ja heitelleensä tavarat sinne myös.

Ensio selittää
Kun Ensiolta kysyttiin tarkempaa paikkaa, minne ruumis jäi, selitti hän, ettei hän ollut varma maastosta, mutta kangasmaata se oli. Siellä oli kuoppa, johon hän ruumiin pisti, heitteli vähän risuja päälle ja sammalta, mitä siinä lähellä oli. Tavarat hän heitteli sinne myös, yhden taikka kaksi esinettä kerrallaan niin kauas kuin jaksoi. Tavarat hän selitti löytäneensä auton takapenkiltä. Siinä oli ollut jotain kauneudenhoitovälineitä, ei katsonut tarkemmin, heitteli vain pois. Kameraa hän ei ollut nähnyt, eikä suurikokoista laukkuakaan. Tyttö oli etsinyt jotain Myllylammella, häneltä oli jotain kadonnut. Autossa ei ollut muuta kuin ”joku laukku, mitä olis ollut 25 + 30, jotain sitä kokoo ehkä oli se laukku ja siellä oli semmosia, tavaroita, mitä oli sitte, muuta minä en hänellä nähny”.
Kaikki oli Ensio kertomansa mukaan heittänyt menemään. Sitten hän oli lähtenyt kotiin, minne oli saapunut kello 3 maissa yöllä.
Tytön kuolemasta ei Ensio tiennyt mitään muuta. Kädelläkään ei koskenut, väitti hän. Olisi vienyt lääkäriinkin, mutta kun ei tahtonut. Kameran hän oli ostanut Kampintorilta. Luultavasti samana päivänä, heinä-elokuun vaihteessa hän oli käynyt entisen työleirin kaivolla, jonka oli halunnut nähdä vain siksi, että kaivo oli nyt täynnä roskia ja aikaisemmin hän oli juonut sen hyvää vettä. Ensio oli aivan varma, että kaivossa ei tuolloin ollut muistikirjan palasia.
Ensio jankutti jankuttamistaan, että hän ei ollut repinyt muistikirjaa eikä heittänyt sitä kaivoon, eikä sellaista siellä ollutkaan, kun hän kaivoon katsoi. Ensio selitti ja selitti. Hän selitti, miten tyttö oli maannut autossa, mitä he olivat aikaisemmin keskustelleet, mitä auton luo tulleet pojat olivat sanoneet, missä hän ehkä aikaisemmin oli nähnyt nämä pojat, ja missä ja miten hän oli ostanut haltuunsa joutuneen kameran. Tytön vaatetuksesta hän ei osannut sanoa tarkempaa, eikä siitäkään, minne olisi joutunut Salmelta kateissa oleva omaisuus.
Kun Ensiolle selitettiin, että läheltä ruumiinlöytöpaikkaa löytyi kellon rannekkeen kappaleita, oli Ensio valmis selittämään, ettei tytöllä mitään kelloa ollut ollut, olihan hän kysynyt aikaa Myllylammella.
Tutkijoille Ensio näytti itse paikan, minne oli ruumiin pannut ja merkitsi kartalle ne paikat, minne oli heitellyt tavarat. Hän kiisti käyneensä tällä alueella aikaisemmin. Ensiolle huomautettiin, että todistajain kertomuksista oli kiistämättömästi käynyt selville, että Salme oli arka ja ujo, melkein itseensä sulkeutunut, että hänellä oli joitakin tyttöystäviä, mutta ei ketään vakituista poikaystävää, että hän oli aina ollut täysin terve ja tasapainoinen ja että hän ei käyttänyt koskaan mitään lääkärin määräämiä taikka muitakaan lääkeaineita. Näin ollen ei ollut ajateltavissakaan, että hän olisi alkanut täysin vieraan mieshenkilön kanssa keskustelun niin arasta aiheesta kuin sukupuolielämästään. Salmen hermoissa ei koskaan ollut ollut mitään vikaa. Ensio pysyi kertomuksessaan ja selitti selittämistään.

jtk.

[Oikeus ennen kaikkea]

Kuulustelut — Ritva ja Pirjo
Ritvan ja Pirjon kuoleman johdosta toimitetut kuulustelut kulkivat lähes samoja ratoja.
Ritvaa ja Pirjoa ei Ensio voinut kokonaan kiistää tuntevansa, olivathan he kaikki alkuaan hyvinkääläisiä ja tytöt olivat tiettävästi joskus käyneet Ension aikanaan Hyvinkäällä pitämässä baarissa.
Mutta sen hän kiisti aivan ehdottomasti, että hänellä olisi mitään tekemistä näiden tyttöjen kuoleman kanssa. Hän ei ollut ollut missään tekemisissä näiden kanssa elokuun 14 päivänä taikka sen jälkeen. Kun Ensiolta kysyttiin, missä hän oli ollut elokuun 14 päivän iltana hän kertoi jälleen kyydinneensä tuntemattomia henkilöitä.
Ensiolla oli varsin yksityiskohtainen kertomus kerrottavanaan. Hän oli ensin mennyt pesemään autoaan Vuosaareen sillan pieleen ja ajanut sitten jousiampumaradan luo kuivaamaan autoaan. Istuessaan tämän jälkeen autossaan oli paikalle saapunut ensin nuori poika, sitten vielä toinenkin poika ja kaksi tyttöä, jotka olivat pyytäneet kyytiä Stadionille, jonne heillä oli liput EM-kisoihin. Ensio ei ollut ollut halukas, mutta kun hänellekin oli luvattu ostaa lippu ja kun oli alkanut sataa, oli hän suostunut ja saanut pojilta rahaa neljä kymmenen markan seteliä ja kolikkoina 4 markkaa 60 penniä. Autolle ei kuitenkaan löytynyt Stadionin luota pysäköintipaikkaa ja koko seurue olikin sitten nauttien samalla mukanaan olleita viinaksia kuunnellut Juha Väätäisen juoksun auton radiosta. Ensio oli halunnut nuoret pois autostaan ja sanonut, että hänellä olisi tapaaminen Linnanmäellä. Sen hän oli vain keksinyt päästäkseen nuorista irti. Nuoret olivat ehdottaneet, että hän kävisi Linnanmäellä ja tulisi sitten ajamaan heidät takaisin Vuosaareen. Ensio oli seisoskellut hetken kello 21,00 tienoilla Linnanmäen portilla ja palannut sitten autolleen. Vuosaareen ajettaessa oli toinen tytöistä oksentanut hänen päälleen. Hän oli suuttunut ja käskenyt siivoamaan auton. Kukaan ei ollut kuitenkaan ryhtynyt siihen ja hän oli itse siivonnut pahimmat käsipyyhkeellä. Sitten hän oli kehottanut seuruetta poistumaan. Kysyttäessä Ensio selitti juurta jaksain nuorten tuntomerkit, mitä heillä oli ollut yllään ja mitä he olivat puhuneet. Vuosaaresta hän oli ajanut Puotinharjuun toivoen täällä tapaavansa erään tyttötuttavansa, mutta kun niin ei ollut käynyt, oli hän palannut kotiin kello 01.30 maissa. Seuraavan päivän hän oli ollut vaimonsa kanssa. Joskus myöhemmin Ensio kertoi lukeneensa Ritvan ja Pirjon kohtaloista. Hän oli keskustellut asiasta vaimonsa kanssa ja arvellut, että Ritvan kasvot vaikuttivat tutuilta ja että eiköhän hän vain ollutkin toinen hänen autossaan olleista tytöistä. Vaatetusta hän ei tuntenut, mutta kasvot tuntuivat tutuilta. Ensio olisi halunnut mennä kertomaan havainnoistaan poliisille, mutta vaimo oli kieltänyt sanoen, ettei hän halunnut sekaannuttavan toisten asioihin vaan tutkikoon ja selvittäkööt asiat ne, joille ne kuuluvatkin.

Seuraavissa kuulusteluissa Ensio jälleen selitti. Kaikkiin kysymyksiin oli vastaus ja yhä varmemmaksi hän tuli siitä, että toinen autossa olleista tytöistä oli ollut Ritva. Tämän kanssa hän kertoi käyneensä keskustelun, joka koski sukupuoliasioita, mutta jota tässä ei liene asiallista toistaa Ension sanoin, vaikka se lukijalle kuvaisikin hänen mielikuvitustaan ja sitä aluetta, millä se liikkui. Kuten aikaisemmin on sanottu, seurasivat nämäkin kuulustelut jotakuinkin Salme-jutun kuulustelujen kaavaa.

Jälleen muistamattomuuden tilassa
Seuraavissa kuulusteluissa tultiin jälleen ns. muistamattomuusvaiheeseen. Nyt hän myönsi, että kertomus pojista ja heidän seurassaan olleista tytöistä oli tekaistu. Sen sijaan hän oli kyllä ollut pesemässä autoaan Vuosaaressa, mutta kuivatessaan autoa syntyi muistikatkos, josta hän heräsi vasta seuraavana eli siis 14—15 päivien elokuuta välisenä yönä, jolloin hän huomasi olevansa autonsa etupenkillä pitkällään ja autonsa olevan pysäköitynä Tuusulantien ja Malmille vievän tien risteyksessä. Ohi oli juuri ajanut ”Musta Maija” ... Sitten hän oli ajanut Lahdentien risteykseen ja pysäyttänyt, koska autossa ja hänen päällään oli oksennusta. Siinä oli ollut kaalinpalasia. Taskuun oli jollakin kummalla tavalla joutunut rahaa, neljä kymmenen markan seteliä ja 4 markkaa 60 penniä kolikkoina, niiden joukossa oli lisäksi ruotsalaisiakin kolikoita. Vammoja hänessä ei ollut, muuten vain niin outo olo. Missä hän oli autollaan ajellut, sitä hän ei tiennyt. Hän oli ottanut autoonsa bensiiniä 13.8 ja seuraavan kerran luultavasti 15.8. 32–35 litraa. Missä polttoaine oli kulunut, siitä hänellä ei todellakaan ollut harmainta aavistusta. Joitakin hämäriä muistikuvia alkoi kuitenkin piirtyä tästä ajosta tajuntaan. Jossakin hän oli kuunnellut autonsa radiosta Juha Väätäisen 5000 metrin juoksun, mutta oliko hän ollut silloin yksin ei hän osannut sanoa. Joku tummatukkainen tyttö oli jossakin yrittänyt huutaa hänelle jotain. Jossakin saaressa taikka niemessä hän oli myös ollut makaamassa n. 50 metrin päässä rannasta, kai jossakin Mäntsälän lähellä. Hän oli nojannut suurta kiveä vasten, kivi ulottui hänen päänsä yläpuolelle. Maassa kasvoi nurmea, hiekkaa ei näkynyt. Lähellä oli pelto. Noin 100–200 metrin päässä rannasta oli sivutie. Paikka oli Ensiolle tuttu. Ollessaan pidätettynä hän oli unessa nähnyt saman paikan. Jo ennen pidätystä hänen oli tehnyt mieli mennä hakemaan paikkaa, muttei hän ollut uskaltanut.
Näytettäessä hänelle karttaa osasi Ensio siitä näyttää paikan, joka todennäköisesti oli unessakin nähty paikka. Se oli Mäntsälän Sälinkäällä olevan Kilpijärven pohjoisosa. Ensio kertoi hänellä kesän 1971 aikana olleen useita tällaisia muistamattomuuskohtauksia. Ne olivat hänen kertomansa mukaan saaneet varmaankin alkunsa vankilassa, missä häntä oli painostettu, syötetty hänelle väkisin lääkkeitä ja uhattu tappaa, koska hän tiesi asioista liikaa. Ritvan ja Pirjon autossaan olosta hän ei muistanut mitään. Kun Ensiolle kerrottiin tyttöjen kuolleen häkään, selitti hän, ettei autoon tule pakokaasuja, mutta outoa hajua hän kyllä usein oli tuntenut eikä voinut selittää sen syytä.

Juholan sorakuoppa. Nuolen osoittamassa paikassa näkyy muovi, jonka alla Ritva ja Pirjo olivat kuolleina.jpg (322.84 KiB) Katsottu 1229 kertaa

Ritva ja Pirjo.jpg (399.91 KiB) Katsottu 1229 kertaa

Tunsikin Ritvan ja Pirjon
Kuulusteluja jatkettiin väsymättä ja kirjoittamista riitti, Ension mielikuvituksessa ei ainakaan ollut mitään vikaa.
Kun hänelle kerta toisensa jälkeen osoitettiin ristiriita hänen kertomuksessaan hänellä, oli heti uusi kertomus valmiina taikka sitten hän yksinkertaisesti totesi, että ne muut valehtelivat ja että häntä yritettiin painostaa. Lopulta jouduttiin kuitenkin sellaiseen nurkkaan, että Ension oli pakko myöntää tunteneensa molemmat tytöt, jopa niin hyvin, että oli vuoden 1969 syyskesästä tavannut Ritvan moneen kertaan ja ollut häneen intiimissä suhteessa aina kesään 1971 saakka.
Pirjon hän oli myös tavannut kesällä 1971, jolloin hän ja molemmat tytöt olivat yhdessä käyneet Linnanmäellä. Sanottakoon jo tässä vaiheessa, että Ensio kyllä tunsi tytöt, mutta nämä eivät koskaan olleet olleet hänen kanssaan Linnanmäellä, vielä vähemmän seurustelleet Ension kanssa.
Se oli kaikki Ension omaa keksintöä sen hetken lähestyessä, jolloin Ension selitykset ehkä ehtyisivät...
No niin. Ensio siis myönsi tunteneensa tytöt. Ensio kertoi, että Ritva oli ottanut häneen puhelimitse yhteyden elokuun 14 päivänä kello 12.00 aikaan päivällä. Puhelimessa oli sovittu tapaamisesta samana iltana kello 17.30 aikaan Nurmijärventiellä. Samana iltana olikin Ensio tavannut molemmat tytöt Kaarelantien risteyksen paikkeilla, minne tytöt kertoivat päässeensä jonkun autoilijan autossa ja antaneensa tälle palkaksi kaksi ruusua. Sitten oli ajettu Hyvinkäälle päin ja matkalla kuunneltu radiosta selostus Juha Väätäisen 5000 metrin juoksusta. Lentokentän lähellä oli pysäytetty ja mukaan oli tullut joku Pirjolle tuttu nuorukainen. Sitten oli ajettu Lallunlammen rantaan, missä Ensio oli Ritvan kanssa mennyt hieman sivuun ”lemmiskelemään” toisten kahden jäädessä auton luo. Ensio osasi täysin kuvata Ritvan alusvaatteet. Sitten oli lähdetty jatkamaan matkaa. Nuorukainen oli nyt ajanut autoa, ja Ensio oli Ritvan kanssa istunut takaistuimella. Oli haluttu etsiä paikka, missä saataisiin olla täysin rauhassa, ja siksi oli ajettu Hausjärvelle Hautalan tien päähän. Auto oli jätetty 40 metrin päähän ja kävelty tien päähän, minne oli levitetty pressu. Pressulla oli sitten istuskeltu nelisin. Tytöt olivat täällä ja jo matkan aikana nauttineet mukanaan tuomia alkoholijuomia. Pirjo oli tullut niin humalaan, että oli alkanut oksennella. Ensio oli pyyhkinyt hänen kasvojaan autossaan olleella pyyheliinan palasella ja heittänyt sen sitten menemään. Useissa todistajain kuulusteluissa oli käynyt ilmi, että tytöt eivät juuri käyttäneet alkoholia. Miksi siis nyt? Ensiolla oli ollut autossaan litran pullo Jaffaa. Siitä olivat sekä hän että Ritva matkan aikana juoneet. Jaffa oli maistunut pahalta ja hän oli ajatellut sen olevan välähtänyttä. Myöhemmin hän on kuitenkin alkanut ajatella, että joku on sekoittanut juuri tähän Jaffaan muistin vievää ainetta, taikka vaihtanut pullon. Tähän tulokseen hän oli tullut siksi, että hän oli pulloon merkinnyt viivoja merkiksi, mihin asti se oli juotu. Ottaessaan pullon 15.8 esille ei siinä ollutkaan näitä viivoja. Vähitellen oli tullut pimeä.
Oli alkanut sataa. Hän oli lähtenyt hakemaan autostaan savukkeita ja sitten — sitten hän ei muista mitään. Jälleen omituinen kuolema Seuraava muistikuva hänellä oli vasta jossakin pellolla. Tytöt makasivat vierekkäin sanomalehtien päällä täysissä asusteissa. Takaansa oli Ensio kuullut sen miehen äänen, joka oli ollut Pirjon seurassa, sanovan: ”Sinä olet tappanut nuo tytöt”. Sitten hän oli kaatunut taikka jotain sellaista ja hän oli kuullut sanat, että ”tämä on nyt sellainen tikki, että varmaan muistat”. Nämä sanathan hänelle oli lausuttu vankilassakin, niin olivat sanoneet ne, jotka halusivat tappaa hänet tietojensa vuoksi.
Seuraava muistikuva onkin sitten Tuusulantien ja Malmin tielle johtavan tien risteyksessä. Pirjon mukana olleen nuorukaisen tuntomerkit Ensio sen sijaan muisti erittäin hyvin ja yksityiskohtaisesti. Sellaista henkilöä vaan ei ole sittemminkään löytynyt. Omista vaatteistaan Ensio kertoi myös. Mm. oli hänellä yllään ne housut, jotka poliisi kotietsinnän yhteydessä otti haltuunsa. Ension selityksiä eri yksityiskohdista voisi kertoa vaikka, kuinka paljon. Sandaalien toinen remmi oli mm. ollut omituisen kireällä — joku toinen oli varmasti pannut sen hänen jalkaansa. Loputtomiin kuultiin pikkuseikkoja, joita vain Ension tapainen henkilö kykenee keksimään.
Kun Ensiolle selitettiin, että Lallunjärven rantaan ei ollut ollenkaan voinut ajaa hänen ilmoittamanaan ajankohtana, selitti hän heti, että satojen metrien päähänhän auto oli jätetty.

Kertomus muuttuu jälleen
Muutaman päivän perästä Ension kertomus muuttui taas. Hän oli hankkinut väkijuomat. Ritva oli sitä pyytänyt soittaessaan. Hän oli ostanut pullon viiniä, pullon likööriä ja pullon konjakkia. Sitten seurasi kertomuksessa jälleen ajo Hautalan tien päähän. Mutta jatko muuttui. Ensin oli istuttu pressun päällä, mutta kun oli alkanut sataa, oli siirrytty autoon.
Nuorukainenkin jäi nyt pois kuvasta. Ensio kertoi asettuneensa auton etuistuimelle nukkumaan ja tytöt istuivat takana nukkuen. Radiosta ei tullut mitään. Moottori oli jäänyt käyntiin, että olisi ollut lämmin. Jossain vaiheessa oli Ensio havahtunut siihen, että takapenkiltä kuului valitusta. Ensio ei ollut kyennyt nousemaan istumaan, oli pimeää, silmien edessä häilyi harmaa kuvio. Lopulta hänen onnistui päästä autosta ulos, hänellä oli hirveä tunne, teki mieli huutaa. Jossakin vaiheessa hänen onnistui sammuttaa auton moottori, ja hän oli havainnut saaneensa häkää. Sitten hän oli katsonut tyttöjä. Hän luuli heidän nukkuvan sikeästi jo alkoholinkin vaikutuksen vuoksi. Hänen ei kuitenkaan yrityksistään huoli matta onnistunut saada tyttöjä hereille. Hänet valtasi kammottava pelko ja tunne, että oli päästävä pois.

Muistatteko Salmen tapauksen? Kuin samasta muotista... Sitten hän oli lähtenyt ajamaan autolla ajatellen, että tytöt heräävät vähitellen. Kuinka kauan hän oli ajanut ei hän osannut sanoa. Lopulta hän käsitti, että tytöt eivät heräisikään ja että heistä oli päästävä eroon. Hän oli ajanut jonnekin, nostanut molemmat tytöt pois autosta ja asettanut heidät maahan pitkäkseen. Hän oli yrittänyt antaa heille tekohengitystä rintakehää painelemalla, mutta siitä ei ollut ollut apua. Ensio oli vain ihmetellyt, miksi tytöt eivät herää. Hehän olivat aivan kuumia, kuin saunan löylystä tulleita. Mitä muuta hän oli ajatellut ei hän enää muistanut, kova pelko vain oli vallannut hänet. Hän pelkäsi joutuvansa vankilaan. Olihan kuukautta aikaisemmin tuntematon tyttö kuollut hänen autoonsa. Mitään heidän omaisuudestaan hän ei ollut heitellyt minnekään, vaikka hän varmaankin oli jotakin käsitellyt autossa oltaessa. Kadonneesta omaisuudesta hänellä ei liioin ollut tietoa.
Kun Ensiolta kysyttiin, miten hän sitten arveli tyttöjen kuolleen, hän sanoi, että joku on varmaankin sillä aikaa, kun he nukkuivat autossa pannut auton tavarasäilössä olleen 1,2 metrin mittaisen letkun pakoputken päähän ja sitten tavarasäilön kautta johtanut pakokaasun autoon. Kun Ensio oli lähtenyt uudelleen matkaan, oli hän huomannut nimittäin auton tavarasäilön kannen olevan auki ylimmässä asennossaan. Kun Ensiolle huomautettiin, että tavarasäilö meni kiinni pantaessa automaattisesti lukkoon ja että avain oli virta-avaimen mukana autossa sisällä, sanoi Ensio, että joku on voinut tavarasäilön pohjassa olevan reiän kautta avata lukon. Kun Ensiolta kysyttiin, käyttikö hän puru kumia vastasi hän kieltävästi. Ehkä joskus oli maistanut, ei muuta. Kuulusteluja jatkettiin ja jatkettiin.
Niissä esiintyi aina hieman eroavuuksia, mutta syyllisyyttään Ensio ei myöntänyt. Hän ei ollut tehnyt väkivaltaa Ritvalle eikä surmannut tyttöjä. Herätessään omituisesta tajuttomuuden tilastaan autonsa etuistuimelta ulos päästyään oli vain joku kumma ääni sanonut hänelle, että ”sinä olet tappanut nuo tytöt” ...

Vaimon kertomus
Ensio oli mennyt naimisiin vaimonsa kanssa runsas vuosi sitten. Vaimo oli miestään vanhempi, hiljainen ja kiltti ihminen, jolla ei ollut oikeastaan minkäänlaista käsitystä miehestään. He olivat yhdessä pitäneet Hyvinkäällä Siltabaaria, mutta olivat lopettaneet sen kannattamattomana ja muuttaneet Helsinkiin. Lapsia perheessä ei ollut. Mutta sen sijaan valkoinen Samojedi-pystykorva, joka melkein aina oli autossa heidän mukanaan ajelulla, kalastamassa taikka marjassa.
Vaimon käsityksen mukaan — se ilmeni moneen kertaan tutkimuksissa muutenkin tämä valkoinen Samojedi- pystykorva, Bella, oli ainoa elävä olento maan päällä, jota Ensio todella rakasti ja josta hän todella välitti. Vaimo, ystävät, toverit — ihmiset olivat hänelle jotensakin yhdentekeviä.
Vaimo ei voinut muistaa, mitä oli tapahtunut heinäkuun 11 päivänä. Hän muisti kyllä Ension tulleen kerran heinäkuussa kotiin 3 ja 4 välillä yöllä ja tämän sanoneen käyneensä Degerbyssä kalassa. Kameran oli Ensio kertonut ostaneensa kahdelta pojalta 20 markalla. Kameraa oli säilytetty liinavaatekaapissa liinavaatteiden välissä, jotta siinä oleva filmi ei valottuisi. Kameran myyneet pojat olivat sanoneet olevansa Riihimäeltä.
Elokuun 14 päivänä oli vaimo ollut yksin kotona illan ja katsellut TV:stä EM-kisoja, mm. Juha Väätäisen juoksun. Ensio oli tullut kotiin 1–2 välillä yöllä ja kertonut tavanneensa kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, jotka olivat tahtoneet lähteä katselemaan kaupunkia. Tytöt olivat olleet jostakin kauempaa, ehkä Jyväskylästä. Vaimo oli joskus puhunut Ension kanssa liftaritytöistä. Ensio oli katsellut tyttöjen kuvia ja pohtinut sitä, oliko hän nähnyt tytöt aikaisemmin vai ei. Tyttöjen kuvat lehdissä nähtyään oli Ensio sanonut, että "eivät kai nuo ole vain niitä tyttöjä, jotka olivat minun autossani”. Mutta hän oli sitten lisännyt, että sehän oli mahdotonta, koska tytöt olivat Jyväskylästä. Mitään puhetta poliisin luo menemisestä ei ollut ollut, eikä vaimo niin ollen ollut kieltänyt miestään menemästäkään. Kun Ensio oli tullut kotiin yöllä 15 päivänä elokuuta oli hän sanonut toisen tytöistä oksentaneen hänen päällensä autossa. Samalla hän oli antanut vaimolleen rahaa neljä kymmenen markan seteliä ja kolikoita. Ulkomaista rahaa ei joukossa ollut. Ensio oli myös kertonut, että toinen tytöistä oli puhunut jotain tilapäisistä töistä jossain siivousliikkeessä. Lehtikuvia katseltaessa oli Ensio sanonut, että "sillä toisella tytöllä oli ihan tuon tyylinen valkoinen laukku”. Iltapäivällä elokuun 15 päivänä olivat vaimo ja Ensio yhdessä pesseet auton ja pois siinä olleen oksennuksen. Oksennuksessa oli kaalinpaloja. Auto oli ollut päältäpäin kurainen ja vaimo oli arvellut itsekseen, että sillä oli ajettu märkiä sorateitä. Kesän 1971 aikana oli Ensio muuttunut hermostuneeksi ja alkanut polttaa paljon, 2–3 rasiaa savukkeita päivässä poltettuaan aikaisemmin rasian päivässä.
Vaimo oli alkanut epäillä jotain tapahtuneen. Sanomalehdissä, oli myös liftarityttöjen jutun yhteydessä kerrottu sorakuopasta otetun talteen auton jäljet. Ensio oli siihen sanonut, että "eihän niiden jälkien tarvitse olla saman auton jäljet — voihan olla niin, että ruumiit on tuotu paikalle toisella autolla.” Myöhemmin kesällä Ensio oli vaihtanut autonsa eturenkaat. Ensio oli useamman kerran kesän aikana kertonut menevänsä milloin, minnekin kalastamaan ja palannut myöhään kotiin kertoen kuljetelleensa kerran joitakin poikia Karkkilaan ja toisen kerran jotakin seuruetta Lohjalla tansseissa. Ensio oli ostettuaan autonsa sanonut sen antavan sisään häkää ja oli korjauttanut sen. Minkäänlaisista muistinmenetyskohtauksista ei Ensio milloinkaan ollut vaimolleen kertonut.
Samanaikaisesti kuin Ensio oli tuonut mukanaan Kodak-merkkisen valokuvauskoneen, oli hän tuonut myös Gillette-parranajokoneen ja nahkavyön, jotka hän oli kertonut ostaneensa samalla kertaa. Kun vaimolle näytettiin Hautalan tien päästä löydettyä rättiä ja nenäliinaa, tunsi hän rätin pöytäliinan palaseksi, jonka hän jo kauan sitten oli antanut miehelleen auton siivoamiseen. Nyt vaimo muistikin, että kun autoa oli pesty oksennuksen jäljiltä, oli Ensio maininnut jo yöllä pyyhkineensä osan oksennuksesta pois rievulla. Nenäliina oli sellainen, joita Ensiokin käytti.

Valkoinen Samajedin pystykorva Bella, luultavasti ainoa olento, josta Ensio väilitti.jpg (147.38 KiB) Katsottu 1218 kertaa

Naissankari?
Ensio oli ollut viimeisessä työpaikassaan vain kaksi kuukautta. Ension kerrottiin olleen työssä säännöllisesti ja poistuneen vain pari kertaa ennen työajan päättymistä kertoen menevänsä kalaan.
Tovereilleen hän oli kehuskellut olevansa oikea naisten mies.
Joku hänen naisistaan oli ollut "rantamissi”, jonka kuvakin oli ollut lehdissä. Joku taas oli rouva, joka itse oli ehdottanut lähempää seurustelua. Kerran hän oli autossaan kuljettanut kolmea nuorta naista, jotka kaikki olivat palkaksi "luvanneet”. Aikaisemmassa työpaikassaan hän olisi kuulema voinut olla tyttöjen kanssa, vaikka päivällä. Ensio oli myös kertonut, että vaimo oli mustasukkainen ja tarkkaili häntä. Hän puolestaan oli kehottanut vaimoaankin menemään vieraisiin.

Tuntematon tyttö
Jo tutkimusten alussa oli poliisi vedonnut yleisöön. Huoltoasemille ja muihin sellaisiin paikkoihin oli jätetty julisteita, joissa vedottiin yleisöön ja sen hallussa mahdollisesti oleviin tietoihin. Vihjeitä tuli runsaasti. Toisista oli apua, toisista ei.
Sitten ilmaantui tutkijoiden luo muuan tyttö, jolla oli karmea kertomus kerrottavanaan. Hän oli yksi — ties kuinka monista vastaavanlaisista — Ension autoonsa ottamista liftaajista. Tytön kertoma tapaus oli sattunut vain hieman ennen kuin Ritva ja Pirjo tapasivat kohtalonsa saman miehen hahmossa. Tytön piti käydä Helsingistä Hyvinkäällä ja aikoi tehdä matkan liftaamalla. Hänet ottikin autoon muuan noin 40-vuotias autoilija, joka ajoi suoraan Hyvinkäälle. Kun tyttö oli toimittanut asiansa Hyvinkäällä, piti lähdettämän takaisin Helsinkiin, mutta nyt ei matka käynytkään enää yhtä mutkattomasti. Matkaa oli jatkettu hitaasti ajaen ja mies oli osoittanut milloin mitäkin paikkaa. Ridasjärvi oli jossakin yhteydessä mainittu ja Palojoelle tultua oli mies halunnut näyttää Taaborin vuoren. Tyttö ei ollut kuitenkaan halunnut lähteä sinne vaan sanonut haluavansa vain kotiin. Mies oli puhunut paljon itsestään. Hän oli ollut naimisissa, mutta vaimo oli karannut Ruotsiin ja hän oli yksinäinen ja halusi pitää hauskaa. Mies oli sanonut olevansa kiltti ja hyväksyvänsä vain harvat ihmiset tuttavikseen sanoen tytön kuuluvan niihin. Hän oli kertonut myös ajelevansa usein ja ottavansa autoonsa nuoria tyttöjä saadakseen kosketuksen toisiin ihmisiin.
Tyttö oli alkanut pelätä. Kun oli saavuttu sille tienoolle, missä tyttö asui, oli hän pyytänyt päästä pois, mutta mies ei ollut suostunut, ennen kuin seuraavasta tapaamisesta olisi sovittu. Tyttö oli uhannut hypätä autosta, jolloin mies oli suuttunut ja todennut vain, että sittenhän hän joutuisi viemään hänet sairaalaan. Tytölle tuli karmea tunne, että tästä hän ei selviäsi.
Enempää puuttumatta tähän tuntemattomaan tyttöön voidaan vain arvata hänen ajatuksensa ja kokemuksensa ennen kuin hän pääsi Ension autosta ulos ja onneksi hengissä. Näytettäessä hän tunsi Ension varmasti samaksi mieheksi, jonka aikaansaamat muistot hän haluaa vain unohtaa... Tytön onneksi hän muutti pian. Kävi nimittäin selville, että Ensio oli moneen kertaan pitänyt silmällä tytön asumaseutua tämän illan jälkeenkin.

Todistusaineistoa kerääntyy
Jo moneen kertaan on sanottu, miten taitavasti Ensio muutti kertomustaan aina, kun tutkijat osoittivat ristiriidan hänen kertomuksessaan taikka esittivät näyttöä. Kuulustelujen kuluessa oli kuitenkin moni tekninen taikka tieteellinen tutkimus valmistunut.
Rikospaikoilta, vainajista, heidän ja epäillyn vaatteista, epäillyn Bella-koirasta ja monesta muusta kohteesta oli otettu näytteitä, oli otettu talteen sormenjälkiä, tutkittu epäillyn auto ym. ym. Näiden tutkimusten tulokset ovat "lahjomattomia”, niiden suhteen eivät minkäänlaiset selittelyt päde. Salmen kuolinsyytä ei ruumiinavauksessa enää voitu varmuudella todeta pitkälle kehittyneen mädäntymisen vuoksi.
Hänen vaatteistaan löytyi kuitenkin karvoja. Ritvan ja Pirjonkin vaatteista löytyi karvoja. Ension autosta löytyi karvoja. Ne olivat kaikki samanlaisia ja valkoisia, samanlaisia kuin valkoisen Bellan karvat. Sitä paitsi Salmen löytöpaikalta otetuissa näytteissä oli mm. ihmisen hius, jonka kanssa identtisiä hiuksia sittemmin tavattiin Ension autosta.
Salmen tavaroista oli poissa mm. kamera. Salmen ystävätär oli kuulusteluissa kertonut, että kun he molemmat olivat olleet Ruotsissa työssä Kodak Ad-nimisessä tehtaassa, olivat he kumpikin ostaneet samanlaisen Kodak Instamatic 104-merkkisen kameran.
Salme oli sittemmin kertonut, että hänen kameransa oli jotenkin vioittunut. Tutkimuksissa oli todettu, että Salmen kamerasta jäi filmin reunaan pysäyttäjävivusta jälki. Samanlaisen jäljen teki filmiin myös Ension luona toimitetussa kotietsinnässä tavatun Kodak-kameran pysäyttäjävipu.
Ritvan puseroon oli takertunut pureksittu purukumi. Tutkimuksissa todettiin purukumia pureksineen henkilön, joka kuului veriryhmään B. Sekä Ritva että Pirjo kuuluivat veriryhmään A, Ensio sen sijaan ryhmään B. Ritvan alusvaatteissa oli spermatahroja. Tien pieleen heitellyistä revityistä valokuvista saatiin talteen sormenjälki, sormenjäljen osa ja osa kämmenjälkeä.
Sormenjälkiasiantuntijat voivat varmuudella todeta kaikki jäljet Ensiolle kuuluviksi. Kokonainen jälki oli täysin identtinen Ension jättämän jäljen kanssa ja osajäljissä oli kyllin monta yhtymäkohtaa eikä ainuttakaan eroavaisuutta Ension jälkiin. Tutkijain mukaan jäljet ovat siinä asennossa revityn kuvan molemmin puolin, että ne ovat syntyneet kuvaa revittäessä. Kotietsinnässä oli otettu talteen mm. Ension housut. Niistä löytyi samanlaista nukkaa kuin Ritvan housujen nukka. Tutkittaessa Ension autoa ei missään vaiheessa moottoria taikka lämmityslaitetta käynnissä pidettäessä voitu todeta autoon sisälle tulevan pakokaasuja vaarallisessa määrässä. Ension mainitsemassa Jaffa-pullossa ei ollut todellakaan muuta kuin Jaffaa.
Ja vielä: vaikka tällä seikalla ei olekaan tieteellistä pätevyyttä, niin kuulusteluissa on moneenkin kertaan tullut ilmi, että Ension autossa olleessa oksennuksessa oli kaalinpaloja. Ennen kotoaan lähtemistä Lintuvaarasta oli Pirjo syönyt äitinsä valmistamaa kaalilaatikkoa...
Kiistämisestään huolimatta Ensio vangittiin lokakuun 13 päivänä 1971 odottamaan asian oikeuskäsittelyä.

Painostettu
Oikeudenkäynti oli pitkä ja monivaiheinen. Puolustusasianajajaakin täytyi kerran vaihtaa Ension vaatimuksesta. Syyttäjän syytekirjelmä oli pitkä.
Syyttäjä katsoi näytetyn, että Ensio oli surmannut kaikki kolme tyttöä vakaan harkinnan jälkeen, omanvoitonpyynnöstä ja tyydyttääkseen seksuaalisia tarpeitaan sekä osoittaen erikoista raakuutta ja julmuutta, minkä vuoksi hän vaati Ensiolle rangaistusta, paitsi muusta, kolmesta vapauden riistosta, kolmesta murhasta ja ryöstöstä sekä yhdestä väkisinmakaamisesta.
Ension kertomukset muuttuivat oikeudessa täysin. Hän väitti, että häntä oli painostettu kuulusteluissa. Samoin oli vaimoa painostettu ja pakotettu hänet kertomaan niin kuin oli kertonut.
Kaikesta mitä aikaisemmin on kerrottu, lienee lukija jo saanut käsityksen Ension kyvyistä kertoa, joten hänen kertomuksiaan oikeudessa ei tässä kannata toistaa. Todettakoon vain, että kuulustelut oli kaikki otettu nauhalle. Nauhat todistivat liiankin hyvin, miten auliisti Ensio kertoi asioista, itse asiassa hän kertoi enemmän kuin mitä kuulustelijat ehtivät kysyä. Vaimo taas itse selitti, ettei häntä kukaan painostanut, hän oli kertonut vain sen minkä tiesi. Ensio määrättiin mielentilatutkimukseen.

Ensio oli syntynyt Karjalassa ja joutunut sieltä vanhempiensa kanssa 1944 evakkoon käytyään sitä ennen 4 luokkaa kansakoulua. Sitten hän oli ansainnut toimeentulonsa maatyömiehenä, muuttanut jälleen paikkakuntaa ja toiminut rakennuksilla töissä. Vuonna 1952 hän oli jälleen muuttanut paikkakuntaa ja toiminut tehdastyöläisenä. Vuosien 1953 ja -68 välillä oli Ensio vain lyhyitä aikoja ollut vapaana. Viimeksi hän oli päässyt vankilasta 1968 kärsittyään 6 vuotta hänelle erilaisista omaisuusrikoksista tuomitusta 13 vuoden kuritushuonerangaistuksesta. Silloin hän oli tullut Degerbyn työleirille kolmeksi kuukaudeksi, ja sen jälkeen pitänyt baaria nykyisen vaimonsa kanssa Hyvinkäällä. Baarinpito oli lopetettu 1970 lopulla ja pariskunta oli muuttanut Helsinkiin. Sittemmin Ensio oli ollut vuoroon työtön, vuoroon lyhyehköjä aikoja eri liikkeiden palveluksessa ja viimeksi kaivinkoneenkuljettajana.

Mielentilatutkimus vei aikansa ja siitä annettu lausunto oli varsin laaja. Sen tärkein sisältö oli kuitenkin se, että Ensiota oli pidettävä notoorisena valehtelijana, joka puhui paljon ja mitä sattui. Hän oli kuitenkin nyt puheena olevien tekojen aikaan täysin syyntakeinen ja ymmärsi tekojensa merkityksen, tekojensa, joihin häntä kaikesta tutkimuksessa ilmi tulleesta päätellen voitiin täydellä syyllä pitää syyllisenä.

Paha saa palkkansa
Kihlakunnanoikeus antoi asiassa päätöksensä tammikuun 3 päivänä 1973 ja alisti sen hovioikeuden tarkastettavaksi.
Helsingin hovioikeus antoi päätöksensä elokuun 13 päivänä 1973. Hovioikeus katsoi, että Ensio oli syytteessä tarkoitettuna aikana ottanut Salmen kyytiinsä ja että tämä oli ollut hänen kyydissään taikka muutoin hänen seurassaan kuolemaansa saakka, jonka on näytetty tapahtuneen heinäkuun 11 päivänä 1971.
Ension kuulusteluissa esille tulleiden seikkojen perusteella, vaikka hän on sanottuja kertomuksiaan muutellutkin ja oikeudessa ne osittain peruuttanutkin, hovioikeus piti selvitettynä, että Ension tarkoituksena oli ollut päästä Salmen kanssa sukupuoliyhteyteen ja siksi poikennut Salmen matkan suunnasta vastoin tämän tahtoa. Lisäksi piti hovioikeus selvitettynä, että Salme oli ollut matkalla terve vastoin Ension kertomuksia tämän lääkkeiden nauttimisesta ja sairauskohtauksesta.
Näillä perusteilla hovioikeus katsoi Ension riistäneen Salmen vapauden ilman laillista oikeutta ja että Ensio oli matkan aikana tahallaan pahoinpidellyt Salmea aiheuttaen siten hänen kuolemansa. Hovioikeus piti tätä menettelyä siihen nähden, että rikokset olivat kohdistuneet Ension kyytiin luottaneeseen naishenkilöön, joka ei sanotuissa olosuhteissa kyennyt puolustautumaan, törkeänä ottaen muut asiassa ilmi tulleet ja rikoksiin johtaneet seikat kokonaisuudessaan huomioon.
Hovioikeus katsoi myös selvitetyksi, että Ensio oli anastanut Salmelle kuuluvaa omaisuutta, mutta ei katsonut kuten kihlakunnanoikeus oli tehnyt Ension tahallaan surmanneen Salmea.
Mitä tuli Ritvan ja Pirjon juttuun katsoi hovioikeus selvitetyksi, että Ensio oli ottanut tytöt autoonsa ja poikennut heidän matkansa suunnasta ja siten tahallaan ilman laillista oikeutta riistänyt heiltä vapauden. Hovioikeus katsoi, että Ensio oli pahoinpidellyt tyttöjä pakottamalla heidät hengittämään auton pakokaasua ja tehtyään siten Ritvan kykenemättömäksi puolustautumaan taikka tunnottomaksi, maannut hänet, ja aiheuttanut näillä pahoinpitelyillään tyttöjen kuoleman. Hovioikeus piti näitä pahoinpitelyjä ja kuoleman tuottamuksia, huomioon ottaen kaasun käytön ja muut rikosten teossa ilmenneet ja niihin johtaneet seikat kokonaisuudessaan, törkeinä. Selvitetyksi katsottiin myös se, että Ensio oli välittömästi rikostensa jälkeen anastanut tytöille kuuluvaa omaisuutta itselleen. Hovioikeus katsoi, että ei ollut esitetty näyttöä sen seikan tukemiseksi, että Ensio olisi alun pitäen aikonut surmata Ritvan ja Pirjon. Myöskään ei ollut selvitystä heidän kuolemaansa liittyvistä yksityiskohdista taikka heidän taholtaan ehkä tehdyn vastarinnan vaikutuksista Ension rikosten toteuttamistoimiin ja myös jäänee näyttämättä, että Ensio olisi surmannut tytöt tahallaan taikka pahoinpidellyt heitä omaisuuden anastamistarkoituksessa

Hovioikeus tuomitsi Ension Salmea kohdistuneista rikoksista, yksin teoin tehdyistä vapaudenriistosta, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen, Ritvaan kohdistuneista rikoksista yksin teoin tehdystä vapauden riistämisestä, törkeästä pahoinpitelystä, väkisinmakaamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta viideksitoista vuodeksi kuritushuoneeseen sekä Pirjoon kohdistuneista rikoksista yksin teoin tehdystä vapauden riistämisestä, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta kahdeksitoista vuodeksi kuritushuoneeseen.
Kaikista tyttöihin kohdistuneista anastusrikoksista jäi rangaistukseksi neljä kuukautta vankeutta kustakin. Ension entisyys painoi rangaistuksia mitattaessa.
Kun edellä mainitut rangaistukset yhdistetään, jäi Ensio Kalevi Koivusen kärsittäväksi kahdenkymmenenviiden vuoden kuritushuonerangaistus, josta pidätysajan vuoksi on vähennettävä vuosi ja kymmenen kuukautta. Vapausrangaistuksen lisäksi tuomittiin Ensio korvauksiin. Asia on nyt Korkeimmassa oikeudessa.