Se on totta. Olitteko nähnyt että pentu kissan tai koiran olisi raiskanut vanhan eläimen? Tai ruumiin? Ei
Sellaiset inhottavuudet voivat kitenkin tehdä jo 12vuotiaat lapset. Oli jo tapauksia että teini oli raiskanut vanhan mummon hautausmaalla. Saiko rangaistuksen?- Ei, vain psykologit, psykiatrit neuvottelevat ja sit tottesivat "voi raukka on sairas"- ilman rangaistusta.
Ja lapsi joutuu jonkun hoitoon ja aikuisena tekee sen taas, tai vielä pahemman rikoksen. Ja 16 vuotiaalla voi olla voimia kun aikuisella, ja tehdä tosi pahat jäljet.
Saako lapsia kurittaa?
Nimenomaan silloin, kun asiaa ajatellaan järjellä, loogisesti ja biologian näkökulmasta, ei ihminen ole yhtään sen arvokkaampi kuin muutkaan älykkäät eläinlajit. Perinteinen "ihminen on arvokkaampi kuin eläimet" -käsitys ei ole peräisin mistään muusta kuin vanhasta kunnon juutalais-kristillisestä moraalista, ei sille ole mitään pitävää, tieteellistä pohjaa. Se, että ihminen pitää oman lajinsa edustajia arvokkaampina kuin muut, on puhdasta oman lajin suosimista, sille ei ole mitään ulkopuolelta tulevaa objektiivista perustetta.
Ihmisten suhtautumista korkeampiin eläinlajeihin leimaa edelleen pahasti 1600-luvulla syntynyt mekanistinen käsitys, että eläimet olisivat sieluttomia koneita. Tämä epätieteellinen asenne istuu uskomattoman sitkeässä, vaikka jo monen vuosikymmenen ajan kokeet ovat osoittaneet, että monet eläinlajit ovat erittäin älykkäitä, omaten kyvyn kommunikoida, käyttää työkaluja, ratkaista ongelmia ja olla tietoisia itsestään.
Ja OT jatkuu: Ei ole mitään syytä leimata omituiseksi tai epäkypsäksi ihmistä, joka ei pidä lapsista tai pitää vauvoja rumina.
Let's face it: ihminen on yksi kaikkein rumimmista eläinlajeista kehdosta hautaan saakka. Lähes kokonaan karvaton, valkosilmäinen, isohampainen ja kuonon tilalla pientä tötteröä kantava harvaharjaksinen otus, jonka yksityiset osat roikkuvat kaikkien nähtävillä, koska elukka on alkanut kävellä takajaloillaan pysyväisluonteisesti. Huh, enpä haluaisi kohdata tuollaista pimeässä.
Mielestäni on oikeastaan hieman omituista, että monet sanovat pitävänsä lapsista. Eihän kukaan sano pitävänsä vanhuksista, keski-ikäisistä tai nuoristakaan yleensä. Ihminen on oma persoonansa syntymästä alkaen; joistain pidän, useimmista en. Ja useimmat ihmiset, jotka eivät pidä lapsista yleensä, pitävät kuitenkin omista lapsistaan. Lajin säilymisen kannalta tämä on ollut aivan riittävää, joten ei ole luonnotonta olla pitämättä muiden lapsista.
Ihmisten suhtautumista korkeampiin eläinlajeihin leimaa edelleen pahasti 1600-luvulla syntynyt mekanistinen käsitys, että eläimet olisivat sieluttomia koneita. Tämä epätieteellinen asenne istuu uskomattoman sitkeässä, vaikka jo monen vuosikymmenen ajan kokeet ovat osoittaneet, että monet eläinlajit ovat erittäin älykkäitä, omaten kyvyn kommunikoida, käyttää työkaluja, ratkaista ongelmia ja olla tietoisia itsestään.
Ja OT jatkuu: Ei ole mitään syytä leimata omituiseksi tai epäkypsäksi ihmistä, joka ei pidä lapsista tai pitää vauvoja rumina.
Let's face it: ihminen on yksi kaikkein rumimmista eläinlajeista kehdosta hautaan saakka. Lähes kokonaan karvaton, valkosilmäinen, isohampainen ja kuonon tilalla pientä tötteröä kantava harvaharjaksinen otus, jonka yksityiset osat roikkuvat kaikkien nähtävillä, koska elukka on alkanut kävellä takajaloillaan pysyväisluonteisesti. Huh, enpä haluaisi kohdata tuollaista pimeässä.
Mielestäni on oikeastaan hieman omituista, että monet sanovat pitävänsä lapsista. Eihän kukaan sano pitävänsä vanhuksista, keski-ikäisistä tai nuoristakaan yleensä. Ihminen on oma persoonansa syntymästä alkaen; joistain pidän, useimmista en. Ja useimmat ihmiset, jotka eivät pidä lapsista yleensä, pitävät kuitenkin omista lapsistaan. Lajin säilymisen kannalta tämä on ollut aivan riittävää, joten ei ole luonnotonta olla pitämättä muiden lapsista.
Every ship must sail a world.
ABC sanoi tuossa sen mitä minäkin ajattelen, en vain olisi osannut muotoilla noin hyvin.
Se naisen pieraisema itkevä jööti on kissanpentua hankalanpi ja tyhmempi.
Ihmettelen tätejä jotka lässyttävät sille kuolahanalle. Naisen koko maailma on sen paketin ympärillä. Ei anna.
Vittu.
Kissa pentueineen mahtuu koriin, jota ei tarvitse koko ajan pitää sylissä. Saattaa antaa.
Älkää lyökö ketään.
Se naisen pieraisema itkevä jööti on kissanpentua hankalanpi ja tyhmempi.
Ihmettelen tätejä jotka lässyttävät sille kuolahanalle. Naisen koko maailma on sen paketin ympärillä. Ei anna.
Vittu.
Kissa pentueineen mahtuu koriin, jota ei tarvitse koko ajan pitää sylissä. Saattaa antaa.
Älkää lyökö ketään.
.
ABC:lta jälleen hieno kirjoitus.
Kurittamisaiheesta: minusta silloin, kun siihen turvaudutaan, peli on menetetty kenties lopullisesti. Itse ainakin jossain vaiheessa huomasin tai pikemminkin tein päätöksen, että kestän kipua jolloin sitä ei enää tarvitse pelätä. Ja silloinhan tie onkin auki taivasta myöten. Vanhempien viimeinenkin auktoriteetti on mennyttä.
En hyväksy edes luunappeja enkä tukistamista, voimakkaan omaan huoneeseen taluttamisen kyllä. Pahinta on, jos lapsi ei ymmärrä mitä on tehnyt väärin. Hakkaamalla se ei ainakaan selkene. Ja kuten joey(ko?) sanoi, ei kannattaisi luottaa siihen, että myöhemmin lapsi ymmärtää että hänen parhaakseensahan siinä on toimittu. Omaa lapsuuttaan on vaikeaa ajatella myöhemmin objektiivisesti, muistikuvat ja tapahtumat hämärtyvät ja käsitykset tapahtumista ovat toisenlaiset kuin aikuisella. Päällimmäiseksi muistikuvaksi jää nöyryytys ja tunne epäoikeudenmukaisesta maailmasta.
Kurittamisaiheesta: minusta silloin, kun siihen turvaudutaan, peli on menetetty kenties lopullisesti. Itse ainakin jossain vaiheessa huomasin tai pikemminkin tein päätöksen, että kestän kipua jolloin sitä ei enää tarvitse pelätä. Ja silloinhan tie onkin auki taivasta myöten. Vanhempien viimeinenkin auktoriteetti on mennyttä.
En hyväksy edes luunappeja enkä tukistamista, voimakkaan omaan huoneeseen taluttamisen kyllä. Pahinta on, jos lapsi ei ymmärrä mitä on tehnyt väärin. Hakkaamalla se ei ainakaan selkene. Ja kuten joey(ko?) sanoi, ei kannattaisi luottaa siihen, että myöhemmin lapsi ymmärtää että hänen parhaakseensahan siinä on toimittu. Omaa lapsuuttaan on vaikeaa ajatella myöhemmin objektiivisesti, muistikuvat ja tapahtumat hämärtyvät ja käsitykset tapahtumista ovat toisenlaiset kuin aikuisella. Päällimmäiseksi muistikuvaksi jää nöyryytys ja tunne epäoikeudenmukaisesta maailmasta.
-
John Smith
- Nikke Knatterton
- Viestit: 167
- Liittynyt: Ke Kesä 11, 2008 7:06 pm
Muistan kun penskana mutsilla oli undulaatteja, koiras ja naaras. Saivat poikasen, joka oli myös koiraspuolinen. Kun se tuli siihen ikään, se tappoi isänsä päästäkseen parittelemaan äitinsä kanssa. Myöhemmin Mami ja Poju (ne olivat lintujen nimet) saivat uusia poikasia ja elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.Maybrick kirjoitti:Minun emokissani imetti urospoikastaan (ainoaansa, synnytti vain sen yhden) 9 kuukautta. Kun poikanen tuli ikään, alkoi katsella emoansa sillä silmällä. Se loppui poikasen kastroimiseen.
Aika kreikkalainen tarina...
"Vain fakiiri kusee tumppeja."
- Vanha viidakon sanonta
- Vanha viidakon sanonta
Lasta ei saa lyödä.
Itellä meni 20 vuotta kotoa lähdön jälkeen itsetunnon kasaamiseen. Sivutuotteena tuli harrastettua kamppailulajeja pyöreät 10 vuotta.
Vasta sitten opin sen että tahto se on mikä ratkaisee. Jos lapsi nujerretaan fyysisellä kurittamisella niin henkisen kantin kehittäminen voi kestää koko loppuiän.
Oli vaiheita jolloin kuljin ammattikoulussa mora tai iso jakari takataskussa, pelosta kankeana ja valmiina lyömään silmittömästi ettei itseeni sattuisi. Tuona ajanjaksona en onneksi vahingoittanut ketään pysyvästi.
Pelokkuus tuli mielestäni siitä että penskana tuli remmiä ja vähän vanhempana sain kerran nyrkistä. Ei ollut oikein haluja avautua sen jälkeen kotona mistään asiasta.
Aikuisena olen nähnyt miten täysin voidaan lapsen kasvatus hallita ilman ruumiillista kuritusta. Vika ei ole lapsessa vaan aikuisessa jos keinot loppuu kesken.
Aikuinen joka valmistautuu riittävän hyvin, tai ymmärtää ja uskaltaa kertoa kasvatusongelmista ammattilaiselle pärjää varmasti. Mutta edellytyksenä on se että vanhemman on itse oltava henkisesti tasapainossa, ja omattava oikeaa tietoa lapsen kasvattamisesta, kasvatuspsykologiasta yleensäkin.
Itellä meni 20 vuotta kotoa lähdön jälkeen itsetunnon kasaamiseen. Sivutuotteena tuli harrastettua kamppailulajeja pyöreät 10 vuotta.
Vasta sitten opin sen että tahto se on mikä ratkaisee. Jos lapsi nujerretaan fyysisellä kurittamisella niin henkisen kantin kehittäminen voi kestää koko loppuiän.
Oli vaiheita jolloin kuljin ammattikoulussa mora tai iso jakari takataskussa, pelosta kankeana ja valmiina lyömään silmittömästi ettei itseeni sattuisi. Tuona ajanjaksona en onneksi vahingoittanut ketään pysyvästi.
Pelokkuus tuli mielestäni siitä että penskana tuli remmiä ja vähän vanhempana sain kerran nyrkistä. Ei ollut oikein haluja avautua sen jälkeen kotona mistään asiasta.
Aikuisena olen nähnyt miten täysin voidaan lapsen kasvatus hallita ilman ruumiillista kuritusta. Vika ei ole lapsessa vaan aikuisessa jos keinot loppuu kesken.
Aikuinen joka valmistautuu riittävän hyvin, tai ymmärtää ja uskaltaa kertoa kasvatusongelmista ammattilaiselle pärjää varmasti. Mutta edellytyksenä on se että vanhemman on itse oltava henkisesti tasapainossa, ja omattava oikeaa tietoa lapsen kasvattamisesta, kasvatuspsykologiasta yleensäkin.
Etsijän tarinasta tuli mieleen: olen viime aikoina keskustellut kahden nuorten ja lasten kanssa työskentelevän kanssa, toinen psykiatri, toinen psykoterapeutti. Ja he näkevät jatkuvasti samanlaisia tilanteita: vanhemmat tuovat "hullun" tai "käytöshäiriöisen" lapsen hoitoon ja toivovat, suorastaan vaativat ammattilaista sanomaan, että vika on lapsessa, joka on vaan sekopää. Yleensä kuitenkin terapeutin tai psykiatrin (ja itse asiassa muidenkin ulkopuolisten) mielestä on aika selvää, että vika on nimenomaan vanhemmissa... Eikä tässä ole kyse mistään uberfreudilaisesta tulkinnasta, vaan siitä, että kuulemma on yleensä aivan silminnähtävää, että vanhempien käytös ja suhtautuminen lapseen on monin tavoin aivan kohtuutonta. Etsijä on oikeassa siinä, että nöyrä ja itse kohtuullisen tasapainoinen vanhempi löytää keinot, mutta ongelma onkin siinä, että ne vanhemmat, joiden lapset oireilevat pahimmin ovat juuri niitä tasapainottomia (vaikka se ei aina perheen ulkopuolelle näykään)...
Tietysti lasta hoitavan ammattilaisen ongelma on se, että mikäli hän ojentaa vanhempia liian suoraan, nämä suuttuvat ja hoito loppuu siihen.
Tietysti lasta hoitavan ammattilaisen ongelma on se, että mikäli hän ojentaa vanhempia liian suoraan, nämä suuttuvat ja hoito loppuu siihen.
Vanhemman on oltava itse henkisesti tasapainossa. Mutta kasvatuspsykologiasta ei vanhemman tarvitse tietää mitään. Miten muuten selitettäisiin se, että jo ns. ennen vanhaan jopa useimmat vanhemmat osasivat kasvattaa ja hoitaa lapsensa (huonoissakin oloissa) erittäin hyvin ilman minkäänlaista koulusivistystä, puhumattakaan kasvatuspsykologiasta.Mutta edellytyksenä on se että vanhemman on itse oltava henkisesti tasapainossa, ja omattava oikeaa tietoa lapsen kasvattamisesta, kasvatuspsykologiasta yleensäkin.
Riittävän hyvä henkinen tasapaino on ratkaiseva. Itse en ole koskaan uskonut koulunkäyntiin ja opintoihin.
Nothing is quite what it seems
-
maija turjukka
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4939
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm
^Höhöh, tottakai sitä kannustustakin käytetään, enhän minäkään pelkällä kurinpidolla pärjää... Siksi vaan mainitsin (puoliksi leikilläni) nuo muut negatiiviset metodit, kun ketjun alkuperäinen aihe on kuitenkin ruumiillinen kuritus.
Tuo jonkun mainitsema "tiukalla otteella lapsi omaan huoneeseen" -juttu menee muutes meillä niinpäin, että lapsi itse sulkeutuu sinne huoneeseensa ovet paukkuen. Ja rauhoituttuaan tulee sitten äipän kylkeen kiehnäämään ihan muina miehinä... ja sovinto sinetöidään halauksella
-rakkaus ON rajoja, toiset lapset vaan koettelee niitä räiskyvämmin kuin toiset-
Tuo jonkun mainitsema "tiukalla otteella lapsi omaan huoneeseen" -juttu menee muutes meillä niinpäin, että lapsi itse sulkeutuu sinne huoneeseensa ovet paukkuen. Ja rauhoituttuaan tulee sitten äipän kylkeen kiehnäämään ihan muina miehinä... ja sovinto sinetöidään halauksella
-rakkaus ON rajoja, toiset lapset vaan koettelee niitä räiskyvämmin kuin toiset-
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
