murhaturisti kirjoitti: Ti Joulu 27, 2022 11:31 pm
Kukaan täydessä sielun ja ruumiin voimissa oleva ihminen ei pysty tuollaiseen, joten hän on täytynyt olla psykoosissa tai jokin muun mielenhäiriön vallassa (esim. bibo tai masennus, johon liittyy psykoottisia piirteitä). Ihminen saattaa psykoosissakin toimia rauhallisesti ja näennäisen järkevästi, mutta jos hänen kanssaan keskustelisi pidempään, saattaisi jutuista käydä ilmi, ettei kaikki ole loogisesti kohdallaan.
Kun täällä puhutaan näistä diagnooseista, niin koskaan ei voi olla varma, tietääkö kirjoittaja niiden sisällöstä mitään. Se menee vähän kuin mieli olisi linnake, ja sitten masennus, kaksisuuntainen häiriö, psykoosi, skitsofrenia ja persoonan häiriöt olisivat erilaisia tykkejä, joilla hyökkääjä ampuu linnaketta kohti. Sitten spekuloidaan, että tuleeko tästä ja tästä tykistä tarpeeksi kova osuma, että linnakkeesta hajoaa se ja se asia.
Masennus tarkoittaa yleensä, että yksilö ei ole tyytyväinen itseensä. Toisin sanoen syyttää itseään siitä, että ei kyennyt estämään jotain asiaa tai tekemään jotain asiaa paremmin tai saamaan jotain asiaa selville aikaisemmin. Masennus olisi hyvin pitkälle prosessoitu, terve ja tasapainoinen reaktio siihen, jos olisi vahingossa tai pikaistuksissaan kalauttanut jonkun kuoliaaksi.
Sitten sellainen juttu, mihin jos kiinnostaa, voi hakea taustaa tarkistamalla Robert Whitakerin kirjoissa
Mad in America ja
Anatomy of an Epidemic käytettyjä lähteitä. Minulle näyttää kuitenkin siltä, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on enimmäkseen psykiatrian aiheuttama ongelma. Se on erittäin harvinainen muuten ja sen pääasiallinen syy on joku SSRI:n toimintaan liittyvä mekanismi. Kaikkiin psyykenlääkkeisiin pätee, että ihmisen aivoissa ei 99,9 % ajasta ole sinänsä mitään vikaa, vaan välittäjäaineiden toiminta vastaa ihmisen ajatusten ja tahtotilan sisältöä, joissa se todellinen vika piilee. Lääkitykset tekevät sen, että ne irrottavat nämä kaksi toisistaan, jonka jälkeen henkilön ruumiissaan kokemalla vireystilalla tai stressillä tai sen puuttumisella ei ole enää tekemistä hänen ajatustensa ja tahtotilansa kanssa. Joten psykiatria aiheuttaa lisäongelman, josta tie ulos on, että ensin pitää parantua psykiatriasta (saada mielen sisältö vastaamaan ruumiin sisäisiä aistimuksia) ja sitten parantua alkuperäisestä ongelmasta (saada mielen sisältö terveelle ja hyödylliselle tasolle).
Siis SSRI:n toimintatapa on kirjaimellisesti, että se aiheuttaa keinotekoisen maniantapaisen tilan. Se ei "poista masennusta", koska se ei poista yksilön järjellistä tyytymättömyyttä itseensä. Joten kaksisuuntaisen voi hyvin käsittää positiivisen takaisinkytkennän (lääkitys ruokkii ruumiin aistimusta, joka ruokkii mieltä, joka kiihdyttää ruumiin aistimusta) aiheuttamana oskillaationa (maniavaihe), joka sitten romahtaa (masennusvaihe), kunnes alkaa uudestaan.
Persoonan häiriöissä ongelma oli, että yksilö ei kykene olemaan sama henkilö muille ihmisille hetkestä toiseen, vaan keksii ja käsikirjoittaa itsensä eri tilanteisiin. Ei pahuuttaan, vaan siksi ettei muuta osaa. Tai kokee liian ahdistavaksi, että pitäisi olla vain oma itsensä, joten itsensä keksiminen muuna tai parempana kuin onkaan poistaa tämän ahdistuksen. Tässä ilmenee hyvin se, että pahuus asiana ei ole
jotain, vaan se on ennemmin aina
jonkin puuttumista. Vaikkapa narsistissa ei ole pahuutta sinänsä, vaan narsistin pahuus tulee siitä, että yrittää riistää muista sen, mitä hänestä itsestään psyykkisesti ja sosiaalisesti puuttuu. Siis pahuus on tyhjyyttä, hyvyys on substanssia. Mutta kun hyvyydellä, terveydellä ja normaaliudella on aina hinta, jota kukaan ei halua maksaa eikä tiedostaa, niin se motivoi kääntämään asetelman päälaelleen ja ajattelemaan, että hyvyys on kaikissa ja paha jotain ylimääräistä joissain poikkeavissa yksilöissä.
Psykoosi on edellisestä askel pidemmälle, että henkilöllä ei ole käytettävissä näitä persoonan häiriöiden tuomia keinoja, vaan hän ensisijaisesti yrittää keksiä itsensä itseään varten ja luoda itselleen käsityksen itsestään ilman viittauksia yhteenkään persoonaan. Psykoottinen ei luota kykenevänsä olemaan persoona, siis henkilö muille, eikä että muut tunnistaisivat hänet sellaiseksi. Jokainen koskaan elänyt ihminen olisi viettänyt koko elämänsä psykoosissa jos ei olisi sellaisia arjen palikoita, jotka tekevät hänestä jatkuvan ja yhteydessä olevan. Psykoosi on a) näiden palikoiden katoaminen tai b) kasvatuksessa saamatta jääminen tai c) seurausta jostain syntyperäisestä tai onnettomuudessa tulleesta fyysisestä tai kemiallisesta vauriosta, joka ilmenee esimerkiksi juuri siten, että ruumiin aistimukset eivät vastaa mielen sisältöä. Tässä, yllättäen, psykiatrian voi lukea tällaisen kemiallisen vaurion aiheuttajaksi.
Joten on virheellistä sanoa, että epäillyllä alkoi mennä huonommin ja huonommin ammatillisesti ja sosiaalisesti, jonka seurauksena "häneen tuli tai häneen meni jokin tai jotain", joka on vaikka psykoosi. Päinvastoin se, että alkoi mennä huonommin ja huonommin tai että henkilö ei enää kyennyt täyttämään saappaitaan, on kirjaimellisesti sama asia kuin psykoosi. Sen voisi kuvailla niin, että tavallisella ihmisellä on eri merkityksiä perheelleen, ystävilleen, työtovereilleen, asiakkailleen ja harrastuspiireilleen. Tai hänen kokemuksensa itsestään henkilönä rakentuu näiden varaan. Mutta jos on epävakaasta perheestä ja omakin perhe hajosi, niin ammatillinen identiteetti voi olla ainoa, mihin itse uskoo, minkä varaan itse rakentaa ja minkä kokee todelliseksi. Siis siten, että se asia "tekee minusta jotain" tai "saan siitä identiteetin" sen sijaan, että "minun pitää olla jotain" tai "minulla pitää olla sitä varten identiteetti valmiina". Tapahtuneen syy oli siis henkilö, jolla oli elämässään vähemmän saappaita kuin muilla keskimäärin, ja jonka viimeisetkin saappaat olivat hajoamassa lopullisesti.
Mitä roolia tai identiteettiä epäillyn olisi siis pitänyt naapurilleen esittää? "Hyvää päivää. Kalautin tässä vaimoni pikaistuksissa hengiltä. Oli iso homma piilotella ruumista poliisilta eilisestä lähtien ja kiinni tässä jäädään varmaan kuitenkin, mutta mikään ei sentään estä yrittämästä ostaa vähän lisäaikaa. Jos olisin heti antautunut, niin olisi kuitenkin harmittanut, kun ei sitä olisi tiennyt, miten pitkälle olisi päässyt. Tää on vaan odotettua hankalampaa, varsinkaan kun penkistä ei nouse lähellekään sataa kiloa. Mutta joo, jatketaan. Hauskaa päivänjatkoa." Tai mitä sen naapurin olisi pitänyt sanoa? "Aika yllättävä siivouspäivä. Toi käärökin on vähän epäilyttävä. Varma ettet oo murhannut ketään?"
Myötätunnon ("voi, hänellä on ollut varmaan vaikeaa, isäkin ollut noin erikoinen persoona") tai viehtymyksen ("tämä taitaa olla oikea huippuälykäs psykopaatti, joka haluaa valtaa, rahaa ja jännitystä, mutta esittää hessuhopoa hämätäkseen meitä kaikkia") sijaan luulen, että oikea tunne olisi sellainen keskitason eksistentiaalinen kauhu. Mutta sellainen saattaa ihan oikeasti saada jokaisen miettimään, että minkä suhteiden ja tehtävien varaan oma identiteetti rakentuu. Voi siis olla harvinainen sattuma tai äärimmäinen tilanne, että joku kuolee tällaisen seurauksena. Mutta sitä edeltäneet ja siihen johtaneet ilmiöt eivät ole läheskään niin vieraita, tuntemattomia tai käsittämättömiä kuin moni voisi toivoa.
