Helsinki Ullanlinna - psykiatrille elinkautinen vaimon murhasta 12/2022

[Doris Watson]

Aikamoisesta kontrollin puutteesta kielii tuo että käyttäytynyt häissään epäasiallisesti. Ja oliko rähissyt myyjillekin kaupassa jossain vaiheessa. Hermot olleet ties kuinka kauan kireällä. Jotkut asiakkaat olleet tyytyväisiä mutta onko niitäkin jotka nyt miettivät menneitä vastaanottotilanteita ehkä jopa ahdistuneina. Että oliko vastassa kumminkaan turvallinen ammattiauttaja vai epätasapainossa oleva itsekeskeinen lörpöttelijä. Jäi mieleen ja alkoi kiinnostaa kun tämä erään nuoren äiti kertoi että R oli ehdotellut "luovia ratkaisuja". Mitä mahtaneet olla, toivottavasti ei mitään laulutunteja. Tällä vastaanotolla oli myös puhunut paljon omia asioitaan mm suvustaan. Herää kysymys oliko työkykyinen kaikkina aikoina. Sen tietävät vain asiakkaat .

[Mikisu]

Ja tosiaan Tikkasen kaksi mainittua tutkimusta ovat täysin itsenäisiä. Niissä ei siis tutkittu sitä, kuinka suuri osuus väkivaltageenin kantajista on mahdollisesti fantasioinut henkirikoksen tekemisestä. Noita asioita ei pidä sekoittaa keskenään. Mutta jos olisin ollut Tikkasen housuissa, olisin pyrkinyt selvittämään myös tätä ja pidän yllättävänä, ellei niin ole tehty. Väkivaltageenin toiminnan täytyy liittyä aivotoimintaan, jolloin voisi ajatella, että samainen geeni aiheuttaa kantajassaan myös väkivaltafantasioita. Kyse olisi hiukan samantapaisesta tilanteesta kuin skitsofreniataipumuksen perinneen harhaiset ajatukset.

Tutkimusaiheen rajaus on alalla kuin alalla kaiken a ja o. Käsittääkseni varsinkin lääketieteessä aihe on rajattava tarkasti ja sitten tutkimus toteutetaan puusilmäisesti vain ja ainoastaan niissä raameissa. Jatkotutkimuksen aiheita joillakin tieteenaloilla on tapana ehdottaa täkyksi muille.

En ole Tikkasen tutkimuksiin tutustunut, mutta luulenpa, että geenitutkimuksen aineisto on anonymisoitu, joten edes mahdollisuutta lähestyä ko. henkilöitä kysymyksin väkivaltafantasioista ei ole ollut. Tieteenteossa kun noudatetaan eettisiä periaatteita, ja tutkitaan vain sitä, mihin on edeltä annettu lupa tai valtuutus.

[Mikisu]

Aikamoisesta kontrollin puutteesta kielii tuo että käyttäytynyt häissään epäasiallisesti. Ja oliko rähissyt myyjillekin kaupassa jossain vaiheessa. Hermot olleet ties kuinka kauan kireällä. Jotkut asiakkaat olleet tyytyväisiä mutta onko niitäkin jotka nyt miettivät menneitä vastaanottotilanteita ehkä jopa ahdistuneina. Että oliko vastassa kumminkaan turvallinen ammattiauttaja vai epätasapainossa oleva itsekeskeinen lörpöttelijä. Jäi mieleen ja alkoi kiinnostaa kun tämä erään nuoren äiti kertoi että R oli ehdotellut "luovia ratkaisuja". Mitä mahtaneet olla, toivottavasti ei mitään laulutunteja. Tällä vastaanotolla oli myös puhunut paljon omia asioitaan mm suvustaan. Herää kysymys oliko työkykyinen kaikkina aikoina. Sen tietävät vain asiakkaat .

Joillekin epäasiallinen käytös on nimenomaan kontrollia ja täysin harkitusti valittu strategia ihmisten kanssa. Ihmiset kun yleisesti voivat olla täysin mahdottomia kaikessa banaalissa ajattelemattomuudessaan, että heidät on pidettävä kurissa ja rajojen rikkominen estettävä.

[Profiloija75]

On kyllä melkoisen kurja tilanne vaimolle julkisesti ottaa omassa hääjuhlassaan epäasiallista käytöstä vastaan vielä puolisolta. Jotenkin jopa nöyryyttävää. Epäillyn juomiseen kertoja viittaa, mutta jotenkin ymmärrän, että alkoholismista ei ole kyse kuitenkaan.

Mukava kuulla, että uhri kuitenkin tuntunut avautuvan läheisilleen.

[Oppenheimer]

Ja tosiaan Tikkasen kaksi mainittua tutkimusta ovat täysin itsenäisiä. Niissä ei siis tutkittu sitä, kuinka suuri osuus väkivaltageenin kantajista on mahdollisesti fantasioinut henkirikoksen tekemisestä. Noita asioita ei pidä sekoittaa keskenään. Mutta jos olisin ollut Tikkasen housuissa, olisin pyrkinyt selvittämään myös tätä ja pidän yllättävänä, ellei niin ole tehty. Väkivaltageenin toiminnan täytyy liittyä aivotoimintaan, jolloin voisi ajatella, että samainen geeni aiheuttaa kantajassaan myös väkivaltafantasioita. Kyse olisi hiukan samantapaisesta tilanteesta kuin skitsofreniataipumuksen perinneen harhaiset ajatukset.

En ole Tikkasen tutkimuksiin tutustunut, mutta luulenpa, että geenitutkimuksen aineisto on anonymisoitu, joten edes mahdollisuutta lähestyä ko. henkilöitä kysymyksin väkivaltafantasioista ei ole ollut.

Ei varmasti ole mahdollisuutta lähestyä. Tällainen tutkimus pitäisikin tehdä puhtaalta pöydältä kokonaan uudestaan. Koehenkilöille tehtäisiin geenitesti väkivaltageenin löytämiseksi ja heille esitettäisiin väkivaltafantasioita koskevat kysymykset. Löytyisikö korrelaatiota vai ovatko fantasiat täysin riippumattomia geeniperimästä.

Joku totesi professori Kalle Achten todenneen, että väkivaltafantasiat pitävät psykiatrin loitolla. Mikäli näin on, ne pitävät todennäköisesti myös poliisin loitolla. Tutkittavaa riittäisi.

[Francis Munkki]

Itse ajattelen mt-diagnoosit alalla työskentelevien keskinäiseksi työkaluksi. Onhan kai jokaisessa enemmän tai vähemmän alttiutta, suojaavia ja kuormittavia tekijöitä. Sitten jos elämässä jokin romahtaa ja jos siihen tarvitsee ja haluaa hoitoa niin siinä vaiheessa tulee diagnoosit kuvaan. Itse en siis ajattele ihmisen olevan psykiatrian diagnooseja, mutta niitä tarvitaan jos häntä halutaan hoitaa meidän terveydenhoitojärjestelmässä. Ei kait kukaan tarvitse diagnoosia vain huvikseen vaan siihen liittyy aina tarve saada psykiatrista apua ja psykiatria operoi diagnooseilla.

Nyt en saa oikein selvää tästä ajatuksestasi. Aluksi meinasin kysyä, että ovatko nämä asiat olemassa tässä todellisuudessa, vai ovatko ne olemassa vain psykiatrian sisällä? Siis onko ihminen oikeasti psykoottinen, ahdistunut, masentunut tai narsistinen? Ovatko ne asiat olemassa tavalliselle kansalaiselle, vai ovatko ne olemassa vain psykiatreille? Onko olemassa joku arkitodellisuudesta erillinen "psykiatrian todellisuus", jonka sisältö on näkyvä vain psykiatreille? Tai peräti niin, että se on psykiatrien luoma todellisuus ja siksi heidän määräysvallassaan? Että ihminen on psykoottinen sillä hetkellä kun psykiatria julistaa hänet psykoottiseksi, mutta ei sitä ennen? Joku voi leikkiä että "kapteeni käskee", mutta näissä asioissa leikitään "psykiatri käskee".

Olen vähän miettinyt tänne foorumille kirjoittelun motiiveja. Oma käsitykseni oli, että ihmisiä täällä kiinnostaisi rikoksista tietäminen siksi, että ymmärtäisivät maailman ja ympäristön tapahtumia. Mutta olen havainnut siinä rinnalla myös sellaisen, että tässä on vähän vahingoniloista tirkistelyä, johon kuuluu kaikenlaisten hurjien ja eksoottisten suhteiden, piirteiden ja motiivien ehdottaminen. Asia, joka tästä keskustelusta on tehnyt näin pitkän. Sen lisäksi sellaisen, että tänne tullaan vakuuttumaan omasta ja toisten "normaaliudesta" sillä, että luodaan keskustelun keinoin selvä kontrasti oman normaaliuden ja näiden rikosten tekijöiden ja uhrien epänormaaliuden välille. Asia, joka mielestäni eniten estää epäillyn tilanteen ja tekoon johtaneiden syiden käsittämisen. Edes sen verran kuin tällainen epämääräinen Internetissä tehtävä varjotutkinta siihen muuten kykenisi.

Joten siinä aikaisemmassa viestissä veikkasit epäillylle vähän joka diagnoosia. Et siinä merkityksessä, että ne olisivat tarkoittaneet jotain asiaa todellisuudessa, vaan vähän kuin että "tuolta lähestyy psykiatri" ja "onpa jännää mitä työkalua hän tällä kertaa käyttää"?

Mutta tästä viestistä poimin taas sen yleisen käsityksen, että on olemassa joku automaattinen hyvä normaalius, joka on kaikilla. Kunnes erilaisten "tekijöiden" seurauksena tapahtuu "romahdus" ja sitten ollaan epänormaaliudessa, joka on nimetty psykiatrian alueeksi. Tarkoittaako tämä sitä, että tämä epäilty onkin aina ollut normaali, kunnes vasta nyt tämän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla tuli "kuormittavia tekijöitä" ja yllättäen siirryttiin sinne "epänormaalin" alueelle?

Jos psykiatrian valta ja asiantuntemus perustuisi siihen, mitä he tietävät, niin mikään ei estäisi ketä tahansa muutakin tietämästä niitä samoja asioita. Siis käsittelemästä ja käsittämästä masennusta, psykoosia tai narsismia asiana tässä todellisuudessa. Mutta jos psykiatrian valta perustuu sille, mitä he eivät kerro, niin hyvin pian ollaan siinä, että he voivat perustaa sen mihin tahansa. Eikä kukaan voi päästä perille siitä, että näin on tapahtunut. Siellä pyörii vaan miljardien eurojen ja dollarien fantasiamaailma, johon ihmiset "romahtelevat" sisään, eikä kukaan tule yhtään viisaammaksi.

Ketään ei voida hoitaa, meidän terveydenhuollossa tai missään muuallakaan, jos ei tiedetä vaivan nimeä. Ja jos vaivan nimi on keksitty, eikä sillä ole tekemistä todellisuuden kanssa, niin silloin ei ole iso askel päätellä, että annettu hoito on aivan yhtä keksittyä ja yhtä vähän tekemisissä todellisuuden kanssa. Mutta kun näitä ihmisiä valitettavasti vaivaa jokin todellinen eikä keksitty asia, niin se tarkoittaa, että he eivät saa todellista hoitoa. Vaan keksittyä hoitoa, jolla on kuitenkin todellisen hoidon hinta.

Siis yritän sitä sanoa, että tuo ajattelu, jonka mukaan kaikki ovat normaaleja, kunnes jostain hämäristä syistä romahtelevat siitä pois, ei selitä ihmisistä ja tapahtumista oikeastaan mitään. Kun taas se ajattelu, että normaalius on asteittaista, koostuu jokaisen yksilön erikseen saamista tai saamatta jääneistä eväistä ja että siihen kasvetaan tai sitä menetetään pala kerrallaan, vastaa mielestäni todellisuutta erittäin hyvin.

[Profiloija75]

Tuohon vielä kiinnitin huomiota, että yleisön silmissä käyttäytyy epäasiallisesti, onko se käytös sitten yleisön puuttuessa ja kahden kesken astetta epäasiallisempaa

Usein välittävät ihmiset näkevät jo aikaa sitten läheisen epäasiallisen kohtelun, kun samaan aikaan sitä itse vielä "selittelee itselleen" vaihtoehtoisena normaalina ja vahinkoina.

[Profiloija75]

↑↑
Minä näen alkuperäisen ajatuksen niin. Kuka määrittelee normaalin? Esimerkiksi lapsella huomataan lapsuudessa haasteita. Viimeistään koulussa varsinkin sosiaaliset haasteet ja tunnesäätely huomataan. Ensin niitä selitellään vilkkautena, kuuluu tuohon ikään jne. Kaikilla ihmisillä on persoonallisia piirteitä, ominaisuuksia ja haasteita. Lapsi esimerkiksi tarvitsee diagnoosin saadakseen kuntoutusta ja tukea Suomessa tällä hetkellä. Hän saa peruskoulun ajan koulussa tukea, aktiivisten vanhempien avulla kuntoutusta, toimtaterapiaa. Tarvitsemaansa tukea haasteisiinsa. Valitettavan moni jää diagnoosia saamatta ja on näin ollen tuen ulkopuolella. Nämä piirteet tietysti elävät elinkaaren aikana, siihen en ota kantaa, mutta esimerkiksi näin minä tulkitsen kommentin.

[GameOver]

Tuohon vielä kiinnitin huomiota, että yleisön silmissä käyttäytyy epäasiallisesti, onko se käytös sitten yleisön puuttuessa ja kahden kesken astetta epäasiallisempaa

Usein välittävät ihmiset näkevät jo aikaa sitten läheisen epäasiallisen kohtelun, kun samaan aikaan sitä itse vielä "selittelee itselleen" vaihtoehtoisena normaalina ja vahinkoina.

Näinpä juuri ja siellä kotona muiden silmiltä piilossa se tilanne onkin voinut eskaloitua nopeasti vaaralliseksi ja lopputuloksena on sitten ollut peruuttamattomasti henkirikos. Selkeästi RT ei ole kyennyt hallitsemaan vihanpurkauksiaan ja vaimo on joutunut sellaisen kohteeksi. Selkeästi merkit on olleet ilmassa jo aiemmin, mutta suhteessa on silti pysytty vakavin seurauksin. On voitu myös pitää uhria kontrollissa, jolloin lähteminen ei ole ollut mitenkään helppoa ja samalla luvattu parempaa tulevaisuutta, narsistille tyypilliseen tapaan. Itse veikkasin jo alussa, että tappo on tapahtunut äkkipikaisen kimpaantumisen seurauksena niin, ettei tekijä ole pystynyt hallitsemaan vihaansa, uskon myös lääkkeillä ja/tai alkoholilla olleen osuutta asiaan.

[Inehmo]

Oliko ne hääjuhlat, jotka myöhemmin järjestettiin, ennen mereenajoa vai tänäkesänä?

Samana kesänä mereen ajon kanssa.

2021. Ennen mereen ajoa.

Eikö häät olleet kesällä 21 ennen mereen ajoa. Hääjuhla vasta kesällä 22.

[Mikisu]

Onhan myös niin, että diagnoosi on leima, josta tulee itseään toteuttava. Lapsi diagnostisoidaan, sitten häneen kohdistetaan toimia, ja hän kokee erillisyyttä ja erilaisuutta suhteessa ikätovereihinsa, ja lopulta kokee olevansa todella poikkeava. ADHD on tyyppiesimerkki tästä. Loppuvuodesta syntyneillä on merkitsevästi enemmän ADHD-diagnooseja kuin alkuvuodesta syntyneillä, mikä kertonee diagnostiikan ja diagnostisoijien puutteellisuudesta, ei lasten erilaisuudesta.

Tämä kaikki tietysti oikeutetaan auttamisella ja varhaisella tuella, eli jälleen kerran tarkoitus pyhittää keinot ja tie helvettiin on kivetty hyvin aikomuksin. Huomattavaa on myös, että tieto lapsen poikkeavuudesta kuljetetaan ns. nivelvaiheiden yli siten, että uudessa laitoksessa häntä on aina odottamassa vanha diagnoosi. Näin ollen keskittymisvaikeudesta tai muusta ongelmaksi määritellystä ei pääse edes ajan myötä kasvamaan eroon. Tarjous, josta ei voi kieltäytyä: apua hartiavoimin ja oikein olan takaa. Tässä tuotetaan tarpeellisuuden tunnetta ennen kaikkea erityisopettajille, koulupsykologeille ja koulukuraattoreille.

Jälkihuomautus: Ei siis liity aiheeseen yhtään mitenkään, mutta väljästi profiloijan ajatuksiin ylempänä ^

[Josko]

Itse ajattelen mt-diagnoosit alalla työskentelevien keskinäiseksi työkaluksi. Onhan kai jokaisessa enemmän tai vähemmän alttiutta, suojaavia ja kuormittavia tekijöitä. Sitten jos elämässä jokin romahtaa ja jos siihen tarvitsee ja haluaa hoitoa niin siinä vaiheessa tulee diagnoosit kuvaan. Itse en siis ajattele ihmisen olevan psykiatrian diagnooseja, mutta niitä tarvitaan jos häntä halutaan hoitaa meidän terveydenhoitojärjestelmässä. Ei kait kukaan tarvitse diagnoosia vain huvikseen vaan siihen liittyy aina tarve saada psykiatrista apua ja psykiatria operoi diagnooseilla.

Nyt en saa oikein selvää tästä ajatuksestasi. Aluksi meinasin kysyä, että ovatko nämä asiat olemassa tässä todellisuudessa, vai ovatko ne olemassa vain psykiatrian sisällä? Siis onko ihminen oikeasti psykoottinen, ahdistunut, masentunut tai narsistinen? Ovatko ne asiat olemassa tavalliselle kansalaiselle, vai ovatko ne olemassa vain psykiatreille? Onko olemassa joku arkitodellisuudesta erillinen "psykiatrian todellisuus", jonka sisältö on näkyvä vain psykiatreille? Tai peräti niin, että se on psykiatrien luoma todellisuus ja siksi heidän määräysvallassaan? Että ihminen on psykoottinen sillä hetkellä kun psykiatria julistaa hänet psykoottiseksi, mutta ei sitä ennen? Joku voi leikkiä että "kapteeni käskee", mutta näissä asioissa leikitään "psykiatri käskee".

Olen vähän miettinyt tänne foorumille kirjoittelun motiiveja. Oma käsitykseni oli, että ihmisiä täällä kiinnostaisi rikoksista tietäminen siksi, että ymmärtäisivät maailman ja ympäristön tapahtumia. Mutta olen havainnut siinä rinnalla myös sellaisen, että tässä on vähän vahingoniloista tirkistelyä, johon kuuluu kaikenlaisten hurjien ja eksoottisten suhteiden, piirteiden ja motiivien ehdottaminen. Asia, joka tästä keskustelusta on tehnyt näin pitkän. Sen lisäksi sellaisen, että tänne tullaan vakuuttumaan omasta ja toisten "normaaliudesta" sillä, että luodaan keskustelun keinoin selvä kontrasti oman normaaliuden ja näiden rikosten tekijöiden ja uhrien epänormaaliuden välille. Asia, joka mielestäni eniten estää epäillyn tilanteen ja tekoon johtaneiden syiden käsittämisen. Edes sen verran kuin tällainen epämääräinen Internetissä tehtävä varjotutkinta siihen muuten kykenisi.

Joten siinä aikaisemmassa viestissä veikkasit epäillylle vähän joka diagnoosia. Et siinä merkityksessä, että ne olisivat tarkoittaneet jotain asiaa todellisuudessa, vaan vähän kuin että "tuolta lähestyy psykiatri" ja "onpa jännää mitä työkalua hän tällä kertaa käyttää"?

Mutta tästä viestistä poimin taas sen yleisen käsityksen, että on olemassa joku automaattinen hyvä normaalius, joka on kaikilla. Kunnes erilaisten "tekijöiden" seurauksena tapahtuu "romahdus" ja sitten ollaan epänormaaliudessa, joka on nimetty psykiatrian alueeksi. Tarkoittaako tämä sitä, että tämä epäilty onkin aina ollut normaali, kunnes vasta nyt tämän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla tuli "kuormittavia tekijöitä" ja yllättäen siirryttiin sinne "epänormaalin" alueelle?

Jos psykiatrian valta ja asiantuntemus perustuisi siihen, mitä he tietävät, niin mikään ei estäisi ketä tahansa muutakin tietämästä niitä samoja asioita. Siis käsittelemästä ja käsittämästä masennusta, psykoosia tai narsismia asiana tässä todellisuudessa. Mutta jos psykiatrian valta perustuu sille, mitä he eivät kerro, niin hyvin pian ollaan siinä, että he voivat perustaa sen mihin tahansa. Eikä kukaan voi päästä perille siitä, että näin on tapahtunut. Siellä pyörii vaan miljardien eurojen ja dollarien fantasiamaailma, johon ihmiset "romahtelevat" sisään, eikä kukaan tule yhtään viisaammaksi.

Ketään ei voida hoitaa, meidän terveydenhuollossa tai missään muuallakaan, jos ei tiedetä vaivan nimeä. Ja jos vaivan nimi on keksitty, eikä sillä ole tekemistä todellisuuden kanssa, niin silloin ei ole iso askel päätellä, että annettu hoito on aivan yhtä keksittyä ja yhtä vähän tekemisissä todellisuuden kanssa. Mutta kun näitä ihmisiä valitettavasti vaivaa jokin todellinen eikä keksitty asia, niin se tarkoittaa, että he eivät saa todellista hoitoa. Vaan keksittyä hoitoa, jolla on kuitenkin todellisen hoidon hinta.

Siis yritän sitä sanoa, että tuo ajattelu, jonka mukaan kaikki ovat normaaleja, kunnes jostain hämäristä syistä romahtelevat siitä pois, ei selitä ihmisistä ja tapahtumista oikeastaan mitään. Kun taas se ajattelu, että normaalius on asteittaista, koostuu jokaisen yksilön erikseen saamista tai saamatta jääneistä eväistä ja että siihen kasvetaan tai sitä menetetään pala kerrallaan, vastaa mielestäni todellisuutta erittäin hyvin.

Ajattelen diagnostisten kriteereiden olevan psykiatrian sisällä. Ajattelen niiden kriteerien olevan alalla voimassa olevia sopimuksia ja tautiluokituksia. En ajattele ihmisten olevan yhtä kuin diagnoosinsa. Diagnooseja tarvitaan silloin kun ihmistä psykiatrisessa mielessä hoidetaan, mutta en ajattele että ihminen itse tarvitse diagnoosejaan. Saatika että toisten kanssaihmisten tulisi määritellä ihmista diagnooseilla. Hoitohenkilökunta on sitä varten. Ei diagnoosit ole mitenkään kiveen hakattuja syntymästä kuolemaan, eikä periydy. Ominaisuudet, ja omaksutut tavat niinkin, mutta ei diagnoosit.

[Skloddi]

Pitäisi tietää, mitä hääjuhlissa tapahtunut epäasiallinen käytös oli. Ihmiset kun närkästyvät niin eri asioista. Joku voi kokea epäasialliseksi jos vaikkapa on todennut, että tänään muuten lakanat laulaa js läpsäissyt rouvaa takamukselle, joku voi pitää epäasiallisena, ettei ole tuonut vaimolle vaikkapa kakkua. Ihan mahdoton arvioida tai analysoida jonkun nimettömän huhun perusteella yhtään mitään.

[Inehmo]

↑↑

Tieteessä, myös lääketieteessä ja siis myös psykiatriassa pelataan käsitteillä. Todellisuus koostuu ilmiöistä, niiden syistä ja seurauksista ja niiden välisistä muista suhteista. Psykiatrit ovat antaneet nimiä mielen ilmiöille. Kyllä ne ovat kaikille ihan samassa todellisuudessa olevia. Kun tietää ilmiöiden määritelmät ja ymmärtää ne, niistä voi keskustella. Soveltamisen tasolla ollaan jo, kun diagnosoidaan toisia ihmisiä

[Profiloija75]

Onhan myös niin, että diagnoosi on leima, josta tulee itseään toteuttava. Lapsi diagnostisoidaan, sitten häneen kohdistetaan toimia, ja hän kokee erillisyyttä ja erilaisuutta suhteessa ikätovereihinsa, ja lopulta kokee olevansa todella poikkeava. ADHD on tyyppiesimerkki tästä. Loppuvuodesta syntyneillä on merkitsevästi enemmän ADHD-diagnooseja kuin alkuvuodesta syntyneillä, mikä kertonee diagnostiikan ja diagnostisoijien puutteellisuudesta, ei lasten erilaisuudesta.

Tämä kaikki tietysti oikeutetaan auttamisella ja varhaisella tuella, eli jälleen kerran tarkoitus pyhittää keinot ja tie helvettiin on kivetty hyvin aikomuksin. Huomattavaa on myös, että tieto lapsen poikkeavuudesta kuljetetaan ns. nivelvaiheiden yli siten, että uudessa laitoksessa häntä on aina odottamassa vanha diagnoosi. Näin ollen keskittymisvaikeudesta tai muusta ongelmaksi määritellystä ei pääse edes ajan myötä kasvamaan eroon. Tarjous, josta ei voi kieltäytyä: apua hartiavoimin ja oikein olan takaa. Tässä tuotetaan tarpeellisuuden tunnetta ennen kaikkea erityisopettajille, koulupsykologeille ja koulukuraattoreille.

Jälkihuomautus: Ei siis liity aiheeseen yhtään mitenkään, mutta väljästi profiloijan ajatuksiin ylempänä ^

Näinkin asian voi nähdä ja näin asia voi olla monellakin. Tässä kohti kuitenkin vanhemmalla on vastuu. On niitäkin lapsia, jotka ovat ylpeitä, supervoimistaan, eivät salaile leimaa, vaan osaavat ottaa sen tuomat hyödyt käyttöönsä. Näen, että tietyistä diagnooseista on jopa valtaisaa hyötyä, kun asian oikean kulman löytää. En näe ollenkaan itse perusdiagnooseja lapsilla ongelmatapauksina. Niitä on joka toisella. Ne kenen pisteet eivät väärän testivastauksen johdosta yllä diagnoosiin, ovat haasteineen yksin. En yleistäisi. Lapsen itsetunto pohjautuu lapsuuteen, josta aikuinen myös osaltaan on vastuussa.