Hymy 6/2004
------------------
Savonlinalainen Veikko Hietalahti, 86, toimi rikostutkijana Tulilahden surmapaikalla. Pirteä vanhus muistaa tapauksen kuin eilispäivän ja hän on todennäköisesti ainoa elossa oleva poliisi joka haravoi Tulilahden leirintäalueen maastoa ja kuulusteli todistajia.
Veikko komennettiin Savonlinnasta tapahtumapaikalle, kun tuli tieto nuorten naisten oudosta katoamisesta. Poliisi tutki aluetta ja kuulusteli kaikki tien varrella asuvat ihmiset aina Varkauteen saakka.
Hietalahti kertoo:
"Haravoimme leirintäaluetta tarkasti. Luonnonvoimat olivat meitä vastaan, sillä alueen yli oli juuri pyyhkäissyt voimakas myrsky, ja kaatosade vei mennessään paljon hyviä jälkiä.
Järven lahdenpää oli suopitoista maastoa. Tutkinnanjohtaja komensi, että jokainen varpu ja risu on kokeiltava. Kaikkien mielissä oli kuuden vuoden takainen Kyllikki saaren tapaus, ja risulla merkitty suohauta. Aamulla alkanut etsintä tuotti tulosta jo kello kahdeksan maissa. Sotamies Mauno Kiviaho kannatteli käsissään maasta tempaisemaansa tuoretta havupuun tainta. Sen tyvipää oli teroitettu ja isketty rankapinon päälle. Alla oli synkkä hauta, jonka peitoksi oli asetettu suomättäitä.
Oli kesäaika ja ruumiit olivat jo pahasti mädäntyneet. Me kaiken nähneet polisimiehet katselimme hautaa ja ruumiita vedet silmissä. Tytöt vietiin Savonlinnan keskussairaalaan, jossa suoritettiin ruumiinavaukset.
Runar Holmström pidätettiin epäiltynä. Minä kuulustelin muun muassa erästä vanhempaa naista, joka oli kitkiessään perunamaata nähnyt oudon mopomiehen sinisellä Solifer-mopedilla.
Runar tunnusti ensin keskusrikospoliisille rikokset, mutta myöhemmin peruutti lausuntonsa. Holmströmä kuitenkin tiesi tapauksen ympäriltä asioita ja yksityiskohtia, joita ei ollut vielä julkistettu. Mielestäni se puhuu jotakin syyllisyyden puolesta. En kuitenkaan ota enempää kantaa syyllisyyteen."
Tulilahti 1959 (ketju 1)
-
Merivuokko
- Jane Marple
- Viestit: 1004
- Liittynyt: La Heinä 07, 2007 7:26 pm
-
koettelemus
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 51
- Liittynyt: To Huhti 17, 2008 11:10 am
Ei kyllä mitenkään Runar olisi kahdelle tytölle mitään mahtanut, eikös se ollut hyvin pienikokoinen ja ei väkivalta taustainen. Mahdollisuus on, että Runar ajeli uudella mopollaan sielläpäin ja toinen mahdollisuus on, että on ollut lähellä surmapaikkaa. Mutta tuskinpa muuta. Sehän oli ihmisarka. Miten olisi osannut piiloittaa pyörät järven syvimpään kohtaan? Kuinka olisi kaiken ehtinyt tehdä yksin? Sen Runarin on täytynyt olla syytön.
-
koettelemus
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 51
- Liittynyt: To Huhti 17, 2008 11:10 am
-
Harriet Makepeace
Tämä juttu on ehkä ollut jo tässä ketjussa, mutta en ehdi nyt kaikkea selata läpi.
Alibi 7/2005 kirjoittaa:
Jos Riitta Aulikki Pakkanen ja Eine Maria Nyyssönen yhä eläisivät keskuudessamme, he olisivat 68- ja 67- vuotiaita eläkeläisiä, liki vanhuksia. Vanhemmille lukijoille nimet paljastavat, että kyseessä ovat Heinäveden Tulilahdella 28.7.1959 surmatut jyväskyläläiset neitoset
Eine Nyyssönen
Riitta Pakkanen
Tulilahti on yksi suomalaisen rikoshistorian myyttisistä paikkakunnista. Siitä on kirjoitettu melkein yhtä paljon kuin Kyllikki Saaren surmaamisesta Isojoella vuonna 1953. Tapahtumilla oli väliä vain kuusi vuotta.
Niissä on monia samanlaisia piirteitä ja ne kumpikin synnyttivät sodista toipuvassa Suomessa valtaisan huhumyllyn. Kun tiedotusvälineet 1950-luvulla rajoittuivat suppeaan lehdistöön ja virallisiin radiouutisiin, syntyi kansalaisten keskuuteen hysteriaa lähenteleviä ilmiöitä syyllisten, tai syyllisen, jahtaamisessa.
Niin Isojoella kuin Heinävedelläkin rikottiin monia ihmissuhteita, kun surmatyöhön osoiteltiin syyllisiä lähipiiristä. Oli niitäkin, jotka pitivät rikoksia saman, sukupuolisesti häiriintyneen, raakalaisen tekoina.
Molempien juttujen tutkintaan osallistui myös vaasalainen komisario Axel Skogman. Hän ei kuitenkaan uskonut yhteen tekijään.
Vaikka julkisuudessa oli arvosteltu viranomaisia Kyllikki Saaren jutun tutkinnasta, samanlaisia virheitä tehtiin myös Tulilahdella. Kadonneiden tyttöjen etsintä alkoi verkkaisesti. Kun uhrit löydettiin, rikospaikalle pääsi jälleen liikaa ihmisiä sotkemaan jälkiä. Erilaisten näytteiden otto oli sattumanvaraista ja tutkinnalta puuttui selvä organisaatio ja johto.
Tulilahden kaksoissurma on yksi niistä vanhoista rikoksista, joissa esimerkiksi dna-tekniikka ei voine edesauttaa tutkintaa. Silti rikosta yhä tutkitaan ja jatkuvasti tulevia vihjeitä tarkistetaan.
Heinäkuun 18. päivänä vuonna 1959 lähtivät jyväskyläläiset toimistotyöntekijä Riitta Pakkanen, 22, ja sairaanhoitajaoppilas Eine Nyyssönen, 21, kaksi viikkoa kestävälle pyöräretkelle. Heidän päämääränään oli Koli ja paluureitti kulki Polvijärven, Liperin ja Varkauden kautta kotiin Jyväskylään.
Riitan piti olla töissä 3.8. Nuoret naiset olivat säännöllisesti ilmoittaneet yöpymisistään ja matkan etenemisestä. Yllättäen viestit kotiin loppuivat eikä Riitta saapunut työpaikalleen loman loputtua. Katoamisilmoitus poliisille tehtiin 4.8.
Tyttöjen katoamisjutun tutkinta alkoi empien. Suoraan sanoen poliisi epäili nuorten naisten vain hieman seikkailevan lomallaan. Vanhempien painostuksesta etsintä kuitenkin tiivistyi ja pian tyttöjen matkaa oli jäljitetty Heinävedelle, Tulilahden leirintäalueelle. Heidät oli varmuudella nähty paikkakunnalla 27.7.
Tytöistä annettiin valtakunnallinen etsintäkuulutus. Heidän henkilötietojaan luettiin radion uutisissa usemman kerran. Kun Kyllikki Saaren tapaus oli tuoreena ihmisten mielissä, maaseudulla syntyi huhujen lisäksi myös pelkoa. Ovet pidettiin tiukasti lukittuina ja outoja kulkijoita kavahdettiin.
Perjantaina 21.8.1959 järjestettiin Heinävedellä, Kermajärven rannoilla, Tulilahden leirintäalueen tuntumasta alkanut suuretsintä, johon osallistui noin 300 poliisia ja varusmiestä. Etsijöiden joukossa olivat myös paikalliset uteliaat.
Heti aamusta etsintä tuotti tulosta. Noin kello 8.30 sotamies Mauno Kiviaho kompastui jonkinlaiseen rankakasaan. Kaatuessaan hän tarrrautui havupuun taimeen, joka kuitenkin irtosi helposti maasta. Sotamies huomasi, että taimen pää oli vuoltu teräväksi ja se oli laitettu naamioidun haudan peitteeksi.
Puukasan alla oli matala suohauta, josta kaivettiin ylös tyttöjen osin alastomat ruumiit. Tutkimuksissa pystyttiin määrittelemään, että heidät oli surmattu heinäkuun 28. päivän vastaisena yönä.
Tutkijoille selvisi, että kaksi paikkakuntalaista nuorukaista oli illan aikana ollut tyttöjen teltalla. Pojat olivat tehneet tytöille tuokkoset ja yrittäneet vikitellä heitä.
Puolilta öiltä kirkonkylälle palanneet ”sulhaset” olivat havainneet, että leirintäalueen läheisyydessä oli liikkunut tumma mopomies.
Kun mopedisti ei heti ilmoittautunut poliisille, alkoi valtakunnassa todellinen mopomiesten jahti. Jokainen sininen Solifer tai Husqvarna joutui erityiseen syyniin. Moni pisti ajokkinsa noina viikkoina piiloon, kun kansakunta jahtasi mopoilevaa murhamiestä.
Poliisin haaviin tarttui vankikarkuri ja pikkurikollisia, mutta Heinäveden kulkija pysytteli piilossa. Maaseudulla kansa piti oviaan entistä tiukemmin säpissä.
Samaan aikaan haravoitiin Tulilahtea tiukalla kammalla. Jutun tutkinta oli siirtynyt ensin paikallispoliisilta lääninrikospoliisille ja vasta sen jälkeen keskusrikospoliisille - kun kaikki muut viranomaiset olivat alueella jo peuhanneet.Krp:n johdolla alkoi tyttöjen tavaroita löytyä. Teltta, makuupussit, alusvaatteita, kello ja niin edelleen.
Syyskuun 4. päivänä löytyivät Kermajärven syvimmästä kohdasta kaivatut polkupyörät. Kun tavarat oli piilotettu hajalleen leirintäalueen tuntumaan ja haudalta löytyi juuresta veistetty taimi, tuli monille jälleen mieleen Kyllikki Saaren tapaus.
Nytkin ruumiit oli kätketty suohautaan, tavarat oli piiloteltu eri paikkoihin ja pyörät viety kauemmaksi haudasta, nyt järveen.
Poliisi pidätti useita epäiltyjä kuulusteluja varten. Ainakin seitsemän ihmistä oli poliisin tiukemmassa hiillostuksessa. Muun muassa paikallinen haudankaivajaistui sellissä useita päiviä.
Kun Suomi jahtasi mopomiestä, Heinävedellä leimattiin naapureita ja kylänmiehiä tekoon syypäiksi. Ihmeteltiin, miten joku vieras kulkija olisi osannut piilottaa pyörät juuri järven syvimpään kohtaan.
Miten seutua tuntematon olisi osannut hakea oikeasta paikasta veneen? Miten vieraspaikkakuntalainen olisi voinut hakea lapion talosta, jota vartioi vihaiseksi tunnettu koira? Metsässä ja rannalla liikkuminen on ollut määrätietoista ja nopeaa.
Ellei sitten tekijöitä ollut kaksi? Sellainenkin mhdollisuus on esitetty.
Kun kaikkea tutkinta-aineistoa ei ole julkistettu, on arveltu, että tyttöjä tarkkaili sukupuolisesti häiriintynyt tai syrjäytynyt mies, joka kiihottui tyttöjen ja teltalla käyneiden poikien touhuista.
Kansakunta huokaisi helpotuksesta, kun poliisi lopulta kertoi pidättäneensä Tulilahden surmista epäillyn mopomiehen.
Hän oli Pohjanmaalta kotoisin ollut ruotsinkielinen taparikollinen Runar Holmström.
Kun Holmströmin hallusta löydettiin Mora-puukko, jonka leikkausjälkeä pidettiin samanlaisena kuin juurestaan veistetyn puuntaimen leikkausjälki, arveltiin kaksoissurmaajan löytyneen.
Erityisesti komisario Axel Skogman uskoi Holströmin syyllisyyteen. Moni muu ei uskonut. Runar Holmström puhui poliisille sekavia, mutta kiisti lopulta jyrkästi syyllisyytensä tekoon.
Yksi jutun kummallisuuksista oli, kun Holmströmille toimitettiin vankilaan raamatun sisässä myrkkyä. Tälläkään kertaa itsemurha ei onnistunut
Toukokuussa 1961 Runar Holmström ratkaisi asian omalla tavallaan. Varhaisena aamuhetkenä hän hirttäytyi sellissään lakanaan ja jätti jälkeensä suuren mysteerion.
Rikostutkinnan yhteydessä on viimevuosina avattu hautojakin, kun dna-tutkimukseen tarvittavia vertailunäytteitä on haettu.
Kolme vuotta sitten me otimme Tulilahden jutun uudelleen tutkintaan. Kävimme silloin läpi 25 vinkin ryppään. Kuulustelimme ihmisiä ja selvitimme taustoja. Samalla katsoimme kohta kohdalta, olisiko joillakin uusilla tutkimussovellutuksilla voitu asiaa edistää, sanoo rikosylikomisario Matti Himanen.
Asiaa kyllä pidetään esillä ja uudet vihjeet tarkistetaan, Himanen toteaa Tulilahden jutun osalta.
Pentti Eerikäinen, Alibi
Kuvat Alibin arkisto
http://www.alibi.fi/alibin-parhaat/poli ... t-rikokset
Alibi 7/2005 kirjoittaa:
Jos Riitta Aulikki Pakkanen ja Eine Maria Nyyssönen yhä eläisivät keskuudessamme, he olisivat 68- ja 67- vuotiaita eläkeläisiä, liki vanhuksia. Vanhemmille lukijoille nimet paljastavat, että kyseessä ovat Heinäveden Tulilahdella 28.7.1959 surmatut jyväskyläläiset neitoset
Eine Nyyssönen
Riitta Pakkanen
Tulilahti on yksi suomalaisen rikoshistorian myyttisistä paikkakunnista. Siitä on kirjoitettu melkein yhtä paljon kuin Kyllikki Saaren surmaamisesta Isojoella vuonna 1953. Tapahtumilla oli väliä vain kuusi vuotta.
Niissä on monia samanlaisia piirteitä ja ne kumpikin synnyttivät sodista toipuvassa Suomessa valtaisan huhumyllyn. Kun tiedotusvälineet 1950-luvulla rajoittuivat suppeaan lehdistöön ja virallisiin radiouutisiin, syntyi kansalaisten keskuuteen hysteriaa lähenteleviä ilmiöitä syyllisten, tai syyllisen, jahtaamisessa.
Niin Isojoella kuin Heinävedelläkin rikottiin monia ihmissuhteita, kun surmatyöhön osoiteltiin syyllisiä lähipiiristä. Oli niitäkin, jotka pitivät rikoksia saman, sukupuolisesti häiriintyneen, raakalaisen tekoina.
Molempien juttujen tutkintaan osallistui myös vaasalainen komisario Axel Skogman. Hän ei kuitenkaan uskonut yhteen tekijään.
Vaikka julkisuudessa oli arvosteltu viranomaisia Kyllikki Saaren jutun tutkinnasta, samanlaisia virheitä tehtiin myös Tulilahdella. Kadonneiden tyttöjen etsintä alkoi verkkaisesti. Kun uhrit löydettiin, rikospaikalle pääsi jälleen liikaa ihmisiä sotkemaan jälkiä. Erilaisten näytteiden otto oli sattumanvaraista ja tutkinnalta puuttui selvä organisaatio ja johto.
Tulilahden kaksoissurma on yksi niistä vanhoista rikoksista, joissa esimerkiksi dna-tekniikka ei voine edesauttaa tutkintaa. Silti rikosta yhä tutkitaan ja jatkuvasti tulevia vihjeitä tarkistetaan.
Heinäkuun 18. päivänä vuonna 1959 lähtivät jyväskyläläiset toimistotyöntekijä Riitta Pakkanen, 22, ja sairaanhoitajaoppilas Eine Nyyssönen, 21, kaksi viikkoa kestävälle pyöräretkelle. Heidän päämääränään oli Koli ja paluureitti kulki Polvijärven, Liperin ja Varkauden kautta kotiin Jyväskylään.
Riitan piti olla töissä 3.8. Nuoret naiset olivat säännöllisesti ilmoittaneet yöpymisistään ja matkan etenemisestä. Yllättäen viestit kotiin loppuivat eikä Riitta saapunut työpaikalleen loman loputtua. Katoamisilmoitus poliisille tehtiin 4.8.
Tyttöjen katoamisjutun tutkinta alkoi empien. Suoraan sanoen poliisi epäili nuorten naisten vain hieman seikkailevan lomallaan. Vanhempien painostuksesta etsintä kuitenkin tiivistyi ja pian tyttöjen matkaa oli jäljitetty Heinävedelle, Tulilahden leirintäalueelle. Heidät oli varmuudella nähty paikkakunnalla 27.7.
Tytöistä annettiin valtakunnallinen etsintäkuulutus. Heidän henkilötietojaan luettiin radion uutisissa usemman kerran. Kun Kyllikki Saaren tapaus oli tuoreena ihmisten mielissä, maaseudulla syntyi huhujen lisäksi myös pelkoa. Ovet pidettiin tiukasti lukittuina ja outoja kulkijoita kavahdettiin.
Perjantaina 21.8.1959 järjestettiin Heinävedellä, Kermajärven rannoilla, Tulilahden leirintäalueen tuntumasta alkanut suuretsintä, johon osallistui noin 300 poliisia ja varusmiestä. Etsijöiden joukossa olivat myös paikalliset uteliaat.
Heti aamusta etsintä tuotti tulosta. Noin kello 8.30 sotamies Mauno Kiviaho kompastui jonkinlaiseen rankakasaan. Kaatuessaan hän tarrrautui havupuun taimeen, joka kuitenkin irtosi helposti maasta. Sotamies huomasi, että taimen pää oli vuoltu teräväksi ja se oli laitettu naamioidun haudan peitteeksi.
Puukasan alla oli matala suohauta, josta kaivettiin ylös tyttöjen osin alastomat ruumiit. Tutkimuksissa pystyttiin määrittelemään, että heidät oli surmattu heinäkuun 28. päivän vastaisena yönä.
Tutkijoille selvisi, että kaksi paikkakuntalaista nuorukaista oli illan aikana ollut tyttöjen teltalla. Pojat olivat tehneet tytöille tuokkoset ja yrittäneet vikitellä heitä.
Puolilta öiltä kirkonkylälle palanneet ”sulhaset” olivat havainneet, että leirintäalueen läheisyydessä oli liikkunut tumma mopomies.
Kun mopedisti ei heti ilmoittautunut poliisille, alkoi valtakunnassa todellinen mopomiesten jahti. Jokainen sininen Solifer tai Husqvarna joutui erityiseen syyniin. Moni pisti ajokkinsa noina viikkoina piiloon, kun kansakunta jahtasi mopoilevaa murhamiestä.
Poliisin haaviin tarttui vankikarkuri ja pikkurikollisia, mutta Heinäveden kulkija pysytteli piilossa. Maaseudulla kansa piti oviaan entistä tiukemmin säpissä.
Samaan aikaan haravoitiin Tulilahtea tiukalla kammalla. Jutun tutkinta oli siirtynyt ensin paikallispoliisilta lääninrikospoliisille ja vasta sen jälkeen keskusrikospoliisille - kun kaikki muut viranomaiset olivat alueella jo peuhanneet.Krp:n johdolla alkoi tyttöjen tavaroita löytyä. Teltta, makuupussit, alusvaatteita, kello ja niin edelleen.
Syyskuun 4. päivänä löytyivät Kermajärven syvimmästä kohdasta kaivatut polkupyörät. Kun tavarat oli piilotettu hajalleen leirintäalueen tuntumaan ja haudalta löytyi juuresta veistetty taimi, tuli monille jälleen mieleen Kyllikki Saaren tapaus.
Nytkin ruumiit oli kätketty suohautaan, tavarat oli piiloteltu eri paikkoihin ja pyörät viety kauemmaksi haudasta, nyt järveen.
Poliisi pidätti useita epäiltyjä kuulusteluja varten. Ainakin seitsemän ihmistä oli poliisin tiukemmassa hiillostuksessa. Muun muassa paikallinen haudankaivajaistui sellissä useita päiviä.
Kun Suomi jahtasi mopomiestä, Heinävedellä leimattiin naapureita ja kylänmiehiä tekoon syypäiksi. Ihmeteltiin, miten joku vieras kulkija olisi osannut piilottaa pyörät juuri järven syvimpään kohtaan.
Miten seutua tuntematon olisi osannut hakea oikeasta paikasta veneen? Miten vieraspaikkakuntalainen olisi voinut hakea lapion talosta, jota vartioi vihaiseksi tunnettu koira? Metsässä ja rannalla liikkuminen on ollut määrätietoista ja nopeaa.
Ellei sitten tekijöitä ollut kaksi? Sellainenkin mhdollisuus on esitetty.
Kun kaikkea tutkinta-aineistoa ei ole julkistettu, on arveltu, että tyttöjä tarkkaili sukupuolisesti häiriintynyt tai syrjäytynyt mies, joka kiihottui tyttöjen ja teltalla käyneiden poikien touhuista.
Kansakunta huokaisi helpotuksesta, kun poliisi lopulta kertoi pidättäneensä Tulilahden surmista epäillyn mopomiehen.
Hän oli Pohjanmaalta kotoisin ollut ruotsinkielinen taparikollinen Runar Holmström.
Kun Holmströmin hallusta löydettiin Mora-puukko, jonka leikkausjälkeä pidettiin samanlaisena kuin juurestaan veistetyn puuntaimen leikkausjälki, arveltiin kaksoissurmaajan löytyneen.
Erityisesti komisario Axel Skogman uskoi Holströmin syyllisyyteen. Moni muu ei uskonut. Runar Holmström puhui poliisille sekavia, mutta kiisti lopulta jyrkästi syyllisyytensä tekoon.
Yksi jutun kummallisuuksista oli, kun Holmströmille toimitettiin vankilaan raamatun sisässä myrkkyä. Tälläkään kertaa itsemurha ei onnistunut
Toukokuussa 1961 Runar Holmström ratkaisi asian omalla tavallaan. Varhaisena aamuhetkenä hän hirttäytyi sellissään lakanaan ja jätti jälkeensä suuren mysteerion.
Rikostutkinnan yhteydessä on viimevuosina avattu hautojakin, kun dna-tutkimukseen tarvittavia vertailunäytteitä on haettu.
Kolme vuotta sitten me otimme Tulilahden jutun uudelleen tutkintaan. Kävimme silloin läpi 25 vinkin ryppään. Kuulustelimme ihmisiä ja selvitimme taustoja. Samalla katsoimme kohta kohdalta, olisiko joillakin uusilla tutkimussovellutuksilla voitu asiaa edistää, sanoo rikosylikomisario Matti Himanen.
Asiaa kyllä pidetään esillä ja uudet vihjeet tarkistetaan, Himanen toteaa Tulilahden jutun osalta.
Pentti Eerikäinen, Alibi
Kuvat Alibin arkisto
http://www.alibi.fi/alibin-parhaat/poli ... t-rikokset
Kiitos jutusta. Kun nuo tyttöjen Riitta Pakkanen ja Eine Nyyssönen kasvot ovat niin tuiki tutut ja "kuolemattomat", on vaikea muistaa, että hekin todella olisivat jo kypsässä iässä jos olisivat saaneet elää.
Itse en usko Holmströmin tehneen tekoja, mutta uskon hänen mahdollisesti liikkuneen alueella ja nähneen jotain. Mies oli niin sekaisin, ettei hänestä ollut puolustamaan itseään yhdelläkään järkevällä sanalla. Tuntui olevan kiire saada joku tuomituksi ettei Isojoen tapaukselle tulisi seuraajaa.
Itse en usko Holmströmin tehneen tekoja, mutta uskon hänen mahdollisesti liikkuneen alueella ja nähneen jotain. Mies oli niin sekaisin, ettei hänestä ollut puolustamaan itseään yhdelläkään järkevällä sanalla. Tuntui olevan kiire saada joku tuomituksi ettei Isojoen tapaukselle tulisi seuraajaa.
Nothing is quite what it seems
Mielenkiintoiselta taholta sain "faktatietona" sen että tämä paikallinen hiippari ei ollut syyllinen kyseisiin murhiin. Runarista tosin haluttiin tehdä syyllinen kylän korkeammalta taholta jotta ison herran poika ei kuuluisi epäiltyihin. En tosin tiedä vielä saanko lupaa kertoa koko tarinaa. Toivotaan.koettelemus kirjoitti:Ei kyllä mitenkään Runar olisi kahdelle tytölle mitään mahtanut, eikös se ollut hyvin pienikokoinen ja ei väkivalta taustainen. Mahdollisuus on, että Runar ajeli uudella mopollaan sielläpäin ja toinen mahdollisuus on, että on ollut lähellä surmapaikkaa. Mutta tuskinpa muuta. Sehän oli ihmisarka. Miten olisi osannut piiloittaa pyörät järven syvimpään kohtaan? Kuinka olisi kaiken ehtinyt tehdä yksin? Sen Runarin on täytynyt olla syytön.
Tällaista on huhuttu ja se vaikuttaa ainakin omasta mielestäni todennäköiseltä. Tuolloin ihmiset aivan moraalittomasti "uhrasivat" vähäväkisiä ja viattomia ison herran poikien pelastamiseen. Olihan Runarilla taustaa, mutta joku siinä syyllisyydessä mättää. Kiirekin oli kova Runarin kahleisiin saattamiseen.Runarista tosin haluttiin tehdä syyllinen kylän korkeammalta taholta jotta ison herran poika ei kuuluisi epäiltyihin.
Nothing is quite what it seems
"Yksi jutun kummallisuuksista oli, kun Holmströmille toimitettiin vankilaan raamatun sisässä myrkkyä. Tälläkään kertaa itsemurha ei onnistunut "Maybrick kirjoitti:Tällaista on huhuttu ja se vaikuttaa ainakin omasta mielestäni todennäköiseltä. Tuolloin ihmiset aivan moraalittomasti "uhrasivat" vähäväkisiä ja viattomia ison herran poikien pelastamiseen. Olihan Runarilla taustaa, mutta joku siinä syyllisyydessä mättää. Kiirekin oli kova Runarin kahleisiin saattamiseen.Runarista tosin haluttiin tehdä syyllinen kylän korkeammalta taholta jotta ison herran poika ei kuuluisi epäiltyihin.
Kuka tätä myrkkyä toimitti? Vois olettaa että joku joka on poliisilla töissä koska muutenhan se olis todennäköisesti huomattu. Mua nimittäin kiinnostaa poliisimestari ja rikas paikallinen poika. Tämä siksi että kuunteli eilen pitkän tarinan ko. murhiista entiseltä paikalliselta. Hänen mukaansa kylällä tiedettiin kuka ne teki mutta ei siitä uskallettu puhua ja hiljaisuudessa myöntyivät siihen että Runar oli syyllinen.
Eli "uhraus" tässäkin kai oli kyseessä.
-
koettelemus
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 51
- Liittynyt: To Huhti 17, 2008 11:10 am
Ei ole varmasti tutkittu. Tutkijat ovat luottaneet poikien puheisiin. Miksi koira ei haukkunut, kun naapurista lainattiin lapio, tunsiko koira lapion hakijan. Miksi jahdattiin vain mopoilijaa varmana tekijänä. miksi muu osuus sivuutettiin. Kyllä sen jokainen ymmärtää, että pieni, ihmisarka Runar ei ole voinut murhia tehdä. Hän tykkäsi ajella uudella mopollaan. Hän on saattanut ajella lähellä heinäveden leirialuetta. Hän on voinut nähdä murhaan(t). Mutta kaikki yön tapahtumat, pyörien piilottelu, kaikki, neitosten riisuminen lähes alasti. Ehei, tuskin ikinä oli edes nähnyt alastonta naista. Miksi tutkinta murhista loppui Runarin itsemurhaan? Joku, tai paremminkin jotkut ovat päässee, kuin koira veräjästä. Miksi ei tutkittu tarkemmin poikia, jotka olivat teltalla illa ja ehkä yönkin.Alice Oz kirjoitti:Onko näitten kahden pojan osuutta murhiin tutkittu kunnolla? Hehän olivat käyneet siellä tyttöjen teltalla illalla. Juttu ei johtanut muuhun kuin tyttöjen antamaan pakkiin. Aamulla pojat olivat käyneet vielä leiripaikkaa katsastamassa moottorilla ja havainneet sen tyhjäksi.
Vielä samana päivänä he olivat lähteneet metsätöihin ja olleet siellä pisemmän aikaa. Poliisi oli kuuluuttanut radiossa/lehdissä poikia ottamaan yhteyttä, mutta he olivat olleet täydellisessä uutispimennossa.
Olen joskus pähkäilly mäitten poikien (tai jommankumman osuutta) murhiin. He ovat antaneet (todennäköisesti) toisilleen alibit illan ja yön tapahtumista. Lisäks mun epäilyjä lisäsi yli 20 vuotta sitte eräs työkaveri. Hän kertoi miten oli ollu soutelemassa näistä toisen pojan kanssa ja tää poika oli melkeen raiskanut hänet veneen pohjalla.
-
Scythe
Poikkesin lauantaina 23.6. Tulilahdella. Oli oikein mukavan lämmin ja aurinkoinen päivä ajella ja tutustua tuohon traagiseen paikkaan. Tulilahdelle oli melko helppo löytää kartan ja tältä palstalta löytyneiden hyvien ajo-ohjeiden avulla.
En ajanut aivan Pääskyvuoren laskettelukeskuksen rakennukselle asti, vaan poikkesin vanhalla koslallani jo aikaisemmin oikealle, eli metsittyneelle ajouralle. Vastapäätä oli ainakin yksi talo, jonka koira kyllä heti ilmoitti tulijasta. Ajoin n. 10 m ja jatkoin siitä kävellen, käännyin vasemmalle uralle, ylitin sähkölinjan ja jatkoin matkaa halki komean mäntymetsän, sitten kelkka-tai hiihtouran yli rinnettä alas pitkin heikkokuntoista vanhaa ajouraa. Tulilahti siintelikin pian siinä edessäni.
Olin aikaisemmin kuvitellut surmarannan maastoltaan hieman tasaisemmaksi. Totesin että leirintäalue sijaitsi ideaalipaikalla, jos joku halusi seurata leiriläisten tekemisiä. Vuonna 1959 leirintäalueen ranta ei ollut läheskään niin metsittynyt ja ryteikköinen.
Tulilahden vastaranta oli lähellä, vain 150-200 metrin päässä. En käynyt siellä, mutta sieltä näki surmapaikalle aivan varmasti hyvin paljaalla silmällä, samoin myös suon suunnalta (johon tyttöjen hauta kaivettiin) ja todennäköisesti myös saaren suunnalta.
Tulilahden surmapaikan ranta näytti olevan vielä kalamiesten käytössä, tosin jäljistä päätellen ei enää kovin ahkerassa käytössä. Laituria ei enää ole olemassa. Rannalla oli pari venettä, risaisia katiskoja ym. vanhaa kalastusrompetta. Jatkoin matkaa oletetulta teltan paikalta tyttöjen hautapaikalle. Matkaa sinne oli reilu 200 m. Paikalle vei heikko polku, mutta maasto oli metsittynyt ja koskemattoman näköinen. Maasto oli melko kivikkoista lähes koko matkan. Matkalla ohitin haudankaivaja Veerti Koikkalaisen verkkomajan paikan, jossa oli enää vain pinottuna puretun majan lahoa rakennusmateriaalia sekä jotain irtoroinaa.
Surmattujen tyttöjen hauta sijaitsee parikymmentä metriä verkkomajan paikalta lahden pohjukkaan päin. Vesijohdosta kertova suuri KAAPELI-kyltti oli melko lähellä hautapaikkaa, joka sijaitsee noin 5 metriä järven rannasta. Vuonna 1959 vesiraja oli jopa 15 metriä hautapaikasta. Haudalla oli kaksi puista ristiä, toinen ilmeisen paljon toista ristiä vanhempi laudasta tehty ja toinen oli uudempi koivusta tehty, siinä kaiverrettuna vuosiluku 1959. Hautapaikka veti hiljaiseksi ja pisti miettimään.
Aake Jermon kirjan "Murha ei vanhene koskaan" karttapiirroksen mukaan tyttöjen polkupyörien upotuspaikka sijaitsee lahdessa (huom. ei muualla järvessä) ja lähempänä leirintäalueen vastarantaa. Minun havaintojeni mukaan kukaan ulkopuolinen ei olisi siinä tapauksessa voinut määrittää maaston muodoista että juuri siinä kohdassa on syvää. Maaston muoto ei sitä tässä tapauksessa yksiselitteisesti kerro. YLE:n elävänarkiston uutisfilmin mukaan Tulilahden pohjukka on matalarantaista, kuitenkin väitetään että pyörät oli upotettu järven syvimpään kohtaan. Vai onko Jermo väärässä upotuspaikan suhteen? Vai eikö upotuspaikalla ehkä ollutkaan niin syvää?
Jermon mukaan leirintäalueella tehtiin 18.8.1959 tarkka etsintä. Paikalla oli myös sammakkomies, joka tutki Tulilahden pohjaa. Pyöriä ei löytynyt. 21.8. tehtiin suuretsintä, jolloin löydettiin tyttöjen ruumiit ja heille kuuluneita tavaroita. Pyöriä ei löytynyt.
Pyörät löydettiin lahdesta vasta 4.9.
Todennäköisesti lahtea naarattiin myös 18.8 ja 21.8. Miksi niitä ei löydetty silloin? Olisikohan sittenkin olleet paikalliset asialla..?
En ajanut aivan Pääskyvuoren laskettelukeskuksen rakennukselle asti, vaan poikkesin vanhalla koslallani jo aikaisemmin oikealle, eli metsittyneelle ajouralle. Vastapäätä oli ainakin yksi talo, jonka koira kyllä heti ilmoitti tulijasta. Ajoin n. 10 m ja jatkoin siitä kävellen, käännyin vasemmalle uralle, ylitin sähkölinjan ja jatkoin matkaa halki komean mäntymetsän, sitten kelkka-tai hiihtouran yli rinnettä alas pitkin heikkokuntoista vanhaa ajouraa. Tulilahti siintelikin pian siinä edessäni.
Olin aikaisemmin kuvitellut surmarannan maastoltaan hieman tasaisemmaksi. Totesin että leirintäalue sijaitsi ideaalipaikalla, jos joku halusi seurata leiriläisten tekemisiä. Vuonna 1959 leirintäalueen ranta ei ollut läheskään niin metsittynyt ja ryteikköinen.
Tulilahden vastaranta oli lähellä, vain 150-200 metrin päässä. En käynyt siellä, mutta sieltä näki surmapaikalle aivan varmasti hyvin paljaalla silmällä, samoin myös suon suunnalta (johon tyttöjen hauta kaivettiin) ja todennäköisesti myös saaren suunnalta.
Tulilahden surmapaikan ranta näytti olevan vielä kalamiesten käytössä, tosin jäljistä päätellen ei enää kovin ahkerassa käytössä. Laituria ei enää ole olemassa. Rannalla oli pari venettä, risaisia katiskoja ym. vanhaa kalastusrompetta. Jatkoin matkaa oletetulta teltan paikalta tyttöjen hautapaikalle. Matkaa sinne oli reilu 200 m. Paikalle vei heikko polku, mutta maasto oli metsittynyt ja koskemattoman näköinen. Maasto oli melko kivikkoista lähes koko matkan. Matkalla ohitin haudankaivaja Veerti Koikkalaisen verkkomajan paikan, jossa oli enää vain pinottuna puretun majan lahoa rakennusmateriaalia sekä jotain irtoroinaa.
Surmattujen tyttöjen hauta sijaitsee parikymmentä metriä verkkomajan paikalta lahden pohjukkaan päin. Vesijohdosta kertova suuri KAAPELI-kyltti oli melko lähellä hautapaikkaa, joka sijaitsee noin 5 metriä järven rannasta. Vuonna 1959 vesiraja oli jopa 15 metriä hautapaikasta. Haudalla oli kaksi puista ristiä, toinen ilmeisen paljon toista ristiä vanhempi laudasta tehty ja toinen oli uudempi koivusta tehty, siinä kaiverrettuna vuosiluku 1959. Hautapaikka veti hiljaiseksi ja pisti miettimään.
Aake Jermon kirjan "Murha ei vanhene koskaan" karttapiirroksen mukaan tyttöjen polkupyörien upotuspaikka sijaitsee lahdessa (huom. ei muualla järvessä) ja lähempänä leirintäalueen vastarantaa. Minun havaintojeni mukaan kukaan ulkopuolinen ei olisi siinä tapauksessa voinut määrittää maaston muodoista että juuri siinä kohdassa on syvää. Maaston muoto ei sitä tässä tapauksessa yksiselitteisesti kerro. YLE:n elävänarkiston uutisfilmin mukaan Tulilahden pohjukka on matalarantaista, kuitenkin väitetään että pyörät oli upotettu järven syvimpään kohtaan. Vai onko Jermo väärässä upotuspaikan suhteen? Vai eikö upotuspaikalla ehkä ollutkaan niin syvää?
Jermon mukaan leirintäalueella tehtiin 18.8.1959 tarkka etsintä. Paikalla oli myös sammakkomies, joka tutki Tulilahden pohjaa. Pyöriä ei löytynyt. 21.8. tehtiin suuretsintä, jolloin löydettiin tyttöjen ruumiit ja heille kuuluneita tavaroita. Pyöriä ei löytynyt.
Pyörät löydettiin lahdesta vasta 4.9.
Todennäköisesti lahtea naarattiin myös 18.8 ja 21.8. Miksi niitä ei löydetty silloin? Olisikohan sittenkin olleet paikalliset asialla..?
Nykypoliisihan takuulla tietää tekijän/tekijät, tiedettiinhän ne silloinkin.
Ongelma on ettei saada pitäviä todisteita tai sitten ovat jo kuolleet.
Runar se ei ollut, aikamoinen vitsi kaikenkaikkiaan.
Ongelma on ettei saada pitäviä todisteita tai sitten ovat jo kuolleet.
Runar se ei ollut, aikamoinen vitsi kaikenkaikkiaan.
Ammun ensin ja kysyn vasta sitten 
Ammattiväittelijän toteuttama kylmänviileä ja nopea perusneuvostoliittolainen pikakyykytys: http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=276372#p276372
"Onnistuu usein, kun vastassa amatööriräksyttäjä"
Ammattiväittelijän toteuttama kylmänviileä ja nopea perusneuvostoliittolainen pikakyykytys: http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=276372#p276372
"Onnistuu usein, kun vastassa amatööriräksyttäjä"
Tyttöjen polkupyörien löytöpaikasta näyttää olevan monenlaista tulkintaa.Esimerkiksi rikospostista lainatussa osassa pyörät löytyivät keskeltä järveä lahden syvimpään kohtaan upotettuina.Pitäisi kai olla,löytyivät keskeltä lahtea lahden syvimpään kohtaan upotettuina.Alibi kirjoittaa pyörien löytyneen Kermajärven syvimmästä kohdasta.Kermajärven syvimpään kohtaa (syvyyttä 56m) tulee teltan kohdalta vettä pitkin matkaa 5.8km,mutta sieltähän ei pyöriä löydetty vaan lahdesta.Kermajärvi on iso 8557 hehtaarin kokoinen eikä koko järveä suinkaan tutkittu,vain Tulilahden osalta siis noin 6-10 hehtaarin alalta.Kermajärvi on kirkas vetinen,nykyäänkin syvyysnäkyväisyyttä 3-7m ja kirkasta näyttää vesi olevan Yle arkiston filmissä.Tulilahdessa on syvyyttä 4.9m eikä syvyyskäyrässä näytä olevan mitään poikkevaa,siis mitä keskemmällä lahtea sitä syvempää.Miksi pyörien löytyminen otti sitten niin lujille,yksi syy on varmaankin olosuhteisa.Maasto on kallio rikkonaista ja tämä kivisyys rosoisuus jatkuu vesirajan alapuolellikkin.Lahden suorantaan oli kertynyt runsaasti ajopuita,kun niiitä on paljon rannalla no niitä vielä enempi lahden pohjassa.Tälläisen vesistön naaraus on hyvin työlästä.