Merjan katoamisesta löytyi uusi pitkä juttu Iltalehdestä 25.12.2022. Merja vaara liftasi jäljettömiin. Hiljaisuuteen kadonneet -juttusarjassa käsitellään julkisuudessa vähälle huomiolle jääneitä katoamistapauksia.
Tyttö, jonka piti liftata kotiin
Kadonneista Raisa Räisäsestä ja Pia Ristikankareesta ovat kuulleet lähes kaikki. Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt 17-vuotiaan Merja Vaaran tapaus, joka on poliisin mukaan täysi mysteeri.
Tatuoitu tähti olkavarressaan, musta helmipanta kaulassaan ja luokkasormus sormessaan. Sormuksessa kaiverrus: Hugo. Pieni olkalaukku, Seura-lehdestä tilattu rannekello, itse kavennetut samettihousut, kiiltonahkaiset kengät ja paita, jossa kirjaimet MYA 76-79 (Muurolan peruskoulun yläaste).
Nämä yllään 17-vuotias kaunis ruskeatukkainen tyttö liftasi jäljettömiin 27. heinäkuuta 1980 Rovaniemellä. Hän oli matkalla yövuorosta kotiin.
Hoikka tyttö oli kauppakoululainen
Merja Tuulikki Vaara. Hänen kohtalonsa on joskus ”Lapin Kyllikki Saareksikin” julkisuudessa nimetty.
17-vuotias Kyllikki löydettiin suohaudasta Isojoelta viisi kuukautta katoamisen jälkeen. Merja on ollut kateissa jo yli 42 vuotta.
– Merja Vaaran katoamista on tutkittu 42 vuotta, ja edelleen ollaan lähtöruudussa. Hänen katoamisensa on täysi mysteeri. On ihmeellistä, miten ihminen voi kadota tuolla tavalla jälkiä jättämättä, tapauksen nykyinen tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Teemu Mäntyniemi keskusrikospoliisin Lapin yksiköstä sanoo.
MERJA ASUI kahdestaan äitinsä Vienon kanssa Jaatilassa, sillä vanhemmat olivat eronneet. Jaatilaan äiti odotti tytärtään vartiointiliikkeen yövuorosta. Äiti oli pedannut tyttärelleen vuoteen valmiiksi seinän taakse koulun puolelle, jotta tytär saisi nukkua rauhassa. Äiti laittoi vielä limonadipullonkin vuoteen viereen.
Vuode oli aamulla koskematon.
Vielä illalla tytär oli soittanut äidilleen puoli yhdentoista aikaan ja pelleillyt iloisena puhelimessa, että hän soittaa naapurista ja valittaa metelistä. Äidin luona oli kylässä Merjan veli perheineen. Veljen tytär huomasi aamulla ensimmäisenä, ettei Merja ole tullut kotiin. Matkaa kotiin olisi ollut noin 40 kilometriä.
Huolestunut äiti oli yhteydessä ensin puhelimitse poliisiin ja kävi sitten aamukahdeksalta maanantaina 28. heinäkuuta 1980 tekemässä tyttärestään katoamisilmoituksen. Äiti kertoi poliisille, kuinka Merja oli lähtenyt yövuoroon lauantaina Kalottivartiointiin Rovaniemelle kodistaan noin kuuden aikaan illalla. Ennen lähtöään hän oli käynyt saunassa ja ehostanut itseään.
Työvuoro oli päättynyt sunnuntaiaamuna puoli kuuden aikaan. Kotimatkansa Merja oli kulkenut aina liftaamalla. Siihen liittyi äidin pahin pelko.
Äidin mukaan tytär ei ollut varautunut mitenkään poikkeuksellisesti lähtiessään yövuoroon töihin.
”...pidin selvänä, että hän tulisi seuraavana aamuna jälleen kotiin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Olen erittäin huolestunut, koska pelkään, että tyttäreni, jolla oli tapana tulla liftaamalla kotiin, on joutunut autoon, josta ei ole päässyt enää pois”, äiti kertoi poliisille.
ÄIDIN JA tyttären välit olivat aina olleet hyvin läheiset ja riidattomat. Äiti toimi postiasemanhoitajana.
”Merja on kertonut aina asiansa minulle enkä pidä mahdollisena, että hän olisi esim. lähtenyt lomamatkalla ilmoittamatta siitä ensin minulle”, äiti kertoi poliisille.
Talvella ennen katoamistaan Merja oli käynyt kauppakoulun ensimmäisen luokan ja viihtyi äidin mukaan koulussa hyvin, vaikka joutui tenttimään yhden aineen ennen koulun alkua syksyllä.
Kesällä Merja oli suunnitellut lähtevänsä ystävänsä kanssa Ruotsiin poimimaan mansikoita, mutta kun ystävä perui lähtönsä, ei Merjakaan lähtenyt.
Merja oli tutustunut aiemmilla liftausreissuillaan yhteen Kalottivartiointi-yrityksen osaomistajaan, joka oli luvannut Merjalle töitä. Äiti oli antanut suostumuksensa työhön, sillä Merja oli työsuhteen alkaessa vasta 16-vuotias.
”En ole pitänyt häntä kovin kovan kurin alla, mutta Merja on tuntunut itse olevan aika järkevä ja on kertonut asioistaan minulle. Hän oli kyllä ennen katoamistaan öitäkin poissa kotoa, mutta kertoi aina etukäteen minulle minne meni. Viime talvet hän asui Domuksessa ollen vain viikonloput kotona yötä”, äiti kertoi poliisille.
TALVELLA MERJALLA oli ollut poikaystävä, mutta suhde oli mennyt poikki ennen juhannusta. Merja oli päättänyt suhteen. Poika olisi ystävien mukaan tahtonut jatkaa ja oli maanitellutkin Merjaa takaisin. Poika kertoi poliisille, että oli nähnyt noin viikkoa ennen katoamista Merjan uuden miesystävän kanssa ja pyytänyt tätä luokseen, mutta Merja ei ollut tullut.
”Erosimme hänen tahdostaan”, poika kertoi poliisille. Hän sanoi, ettei tiennyt Merjan katoamisesta mitään.
Uusi miesystävä oli astunut kuvioihin juhannuksena. Tästä miehestä Merjalla oli äidin kanssa ”pientä suukopua”, koska miehellä oli maine ja se oli äidin mukaan epämääräinen. Merja oli vakuuttanut äidille, ettei mies merkitse hänelle kovin paljoa ja että suhde oli kaverillinen.
ENNEN VIIMEISEKSI jäänyttä työvuoroaan Merja oli ollut uuden miesystävänsä ja kaveripariskunnan kanssa kahvilla Karhunhampaassa. Vessassa Merja kertoi tyttökaverilleen, että oli kuullut erään toisen miehen olevan häneen ihastunut. Merja kertoi haluavansa olla tämän ihastujan kanssa vain kavereita ja kyseli ystävänsä mielipidettä asiaan.
Ystävä ei ottanut ihastujaan mitään kantaa, kun oli luvannut Merjaan ihastuneelle miehelle, ettei puhu asiasta. Mies oli kertonut ystävälle, että oli kiinnostunut Merjasta, mutta koska Merja kulki miehen kaverin kanssa niin mies ei aikonut puuttua asiaan millään lailla.
Kolmikko saatteli Merjan työpaikalleen, joka sijaitsi Valistustalolla.
”Merja oli hyväntuulinen eikä meillä ollut mitään riitoja tai kinaa. Erosimme ystävinä ja sovimme vielä, että tapaisimme seuraavana iltana kello 19.30 Toto-baarissa”, uusi miesystävä kertoi.
Sitä tapaamista ei koskaan tullut.
”Minun mielestäni Merja on täytynyt viedä väkisin johonkin, ja mahdollisesti tehty jotakin hänelle, sillä en jaksa millään uskoa, että Merja olisi vapaaehtoisesti kadonnut jäljettömiin”, miesystävä kertoi.
KUN MERJAN tyttökaveri kuuli tämän kadonneen, hän säikähti kovasti.
”Säikähdin aluksi kovasti, enkä löytänyt mitään järjellistä selitystä hänen katoamiselleen. Myöhemminkään ei ole mieleeni tullut, että Merja olisi tehnyt itselleen jotakin taikka lähtenyt kulkemaan omasta tahdostaan jonnekin”, tyttökaveri kertoi.
Merjan isä luki tyttärensä katoamisesta lehdestä. Merjan veli oli yrittänyt tavoittaa perheenisää, mutta tällä ei ollut puhelinta.
Kadotessaan Merjalla ei ollut äidin mukaan kuin muutama markka. Äiti oli tarjonnut taksirahaa, mutta Merja ei ottanut. Veli tarjosi Rovaniemen asuntonsa avainta, että sisko saisi mennä sinne nukkumaan yövuorosta, mutta Merja ilmoitti haluavansa tulla kotiin.
”Katoamista edeltävässä ajassa ei mielestäni ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, ja Merjan katoaminen tuli minulle aivan yllätyksenä”, veli kertoi poliisille.
KALOTTIVARTIOINNIN osaomistajana ja vartiontarkastajana työskennellyt mies kertoi, että oli puoli kahdentoista aikaan illalla vielä keskustellut Merjan kanssa puhelimitse. Miehen mukaan työpaikalta lähteminen ennen vuoron loppumista ei ollut mahdollista, sillä vartiomiehet ottivat jatkuvasti yhteyttä konttoriin.
Miehen asunto oli toimiston alapuolella, ja hän kuuli puoli kuuden maissa aamulla toimiston oven käyvän. Merja soitti miehen vaimolle sovitusti puoli kuuden aikaan ja varmisti herätyksen, sillä vaimo oli menossa E-Huoltamolle aamuksi töihin. Myös vaimo kuuli oven kolahduksen jonkin aikaa puhelun jälkeen.
”Vaikka Vaaralla olisi ollut vielä kolme työvuoroa, ei häntä ole sen jälkeen työpaikalla näkynyt”, vartiontarkastaja kertoi poliisille. Hän luonnehti Merjaa rauhalliseksi ja tasapainoiseksi tytöksi.
Liikkeen toinen osaomistaja ja vartijana työskennellyt mies kertoi soittaneensa Merjalle vielä työvuoronsa päätyttyä kolmen aikoihin ja tarjonneensa aamukyyditystä kotiin Jaatilaan. Merja oli kieltäytynyt, sanonut menevänsä liftaamalla ja luvannut tulla töihin taas klo 19.
Mies oli aiemmin kuljetellut Merjaa kotiinsa muutamia kertoja. Ystävälleen Merja oli kertonut, että oli ollut miehen kyydissä muutaman kerran, mutta ei enää mene, vaan liftaa kotiinsa.
Muutama päivä ennen katoamista Merja oli uhannut ottaa lopputilin. Kyse oli siitä, että vartija oli huomauttanut Merjaa suhteesta mainetta kantaneeseen mieheen. Vartijan mielestä suhde ei sopinut Merjan vastuullista työtä ajatellen. Merja oli kuitenkin lopulta lupautunut olemaan työssä työsuhteen loppuun asti.
POLIISI KUULI Merjan uutta miesystävää uudelleen kahdeksan vuotta katoamisen jälkeen.
”Sanoin silloin, että kysymyksessä täytyy olla rikos, sillä ei ollut Merjan tapaista häipyä niin vain mitään ilmoittamatta tietymättömiin”, miesystävä toisti kertomansa.
Hän oli viettänyt kertomansa mukaan aikaa kavereittensa kanssa alkoholia nautiskellen ja yön eräässä Ounasrinteellä sijaitsevassa asunnossa Merjan katoamisen aikaan.
Ketään ei ole ollut pidätettynä tai vangittuna tapauksen takia, koska kyse ei ole rikostutkinnasta vaan kadonneen henkilön tapauksesta. Poliisi on kuullut ihmisiä, jotka epäilevät nähneensä Merjan.
ALUEELLA päivittäin liikkuville Merja oli tuttu näky tienposkessa. Hänestä tehtiin varmistamattomia havaintoja myös katoamisaamuna.
Valtatien varrella aamulenkillä ollut mies näki, kun nuori liftarityttö nousi rekan kyytiin.
Osa kuulluista ei pystynyt varmuudella sanomaan, että havainnot olisi tehty juuri katoamispäivänä ja nähty tyttö olisi Merja.
Yksi emäntä kertoi kuulleensa hätääntyneen naisen huutoa ”erään kerran” ja nähneensä miehen painavan käsillään jotakin kohti pakettiauton lattiaa nelostiellä.
Yksi arveli, että veneseurueessa olisi ollut Merja Vaaran näköinen tyttö.
Toinen kertoi, että Merja olisi ollut tienposkessa seisomassa Ylitorniolla.
Yksi lehdenjakaja muisteli 1982, että olisi nähnyt miehen yrittävän saada naista mukaansa kyytiin Kairatiellä Vaaran katoamisaamuna.
Yksi selvänäkijä väitti tytön elävän Mikkelissä vuonna 2005.
TUTKINNAN alussa poliisi kuuli erästä samana katoamiskesänä nuoren tytön raa’asti surmannutta miestä liikkeistään Merjan katoamisen aikaan. Huhut miehen autosta löytyneistä verijäljistä ja terveyssiteestä veivät poliisit kuulemaan miestä Vaasan lääninvankilaan.
Mies kielsi käyneensä koskaan Rovaniemellä tai ottaneensa kyytiin ketään, joka olisi sanonut olevansa kotoisin Rovaniemeltä. Hän kertoi, että nuoren tytön surma oli ainoa, mihin hän oli syyllistynyt.
Poliisin kuultavaksi joutuivat myös ne, jotka nimettömien vinkkien tai huhupuheiden mukaan tiesivät jotakin Merjan katoamisesta. Nämä vinkit oli pakko tutkia.
Kuulusteluihin joutui vuonna 1985 muun muassa eräs varastomies, jonka väitettiin tietävän tytön hautapaikan olevan jonkun lammen rannalla. Mies kiisti tällaiset puheet. Myös toinen mies joutui kuultavaksi samana vuonna.
”En usko, että edes juovuksissa olisin puhunut sellaista, että olisin ollut tappamassa ja hautaamassa Merja Vaaraa. Tällainen väite on tuulesta temmattu ja jätän sen omaan arvoonsa”, työtön mies kertoi.
1990-LUVUN alussa poliisi oli kuulustellut kymmeniä, samoin puhutteluja ja vihjeitä oli tarkistettu suunnilleen saman verran. Katoamisesta oli tiedotettu sanoma- ja aikakauslehdissä sekä muun muassa Ruotsin radiossa. Liikennöitsijöiden autojen liikkeet ja kuljettajat oli tarkistettu, samoin taksit.
”Kyseisessä asiassa on suoritettu kaiken aikaa vihjeiden tarkistamista ja henkilöiden kuulusteluja saatujen vihjeiden perusteella. Vihjeitä tulee lähinnä sen johdosta, että katoaminen tulee jostakin syystä esille kaljakuppilakeskusteluissa. Näin ollen varteenotettavia vihjeitä ei ole paljoakaan tullut. Edellä mainittujen vihjeiden perusteella suoritettuihin tarkistuksiin on kuulunut suoritettujen kuulustelujen ja puhutteluiden lisäksi muutama maastoetsintä”, rikosylikonstaapeli Pentti Haavisto kirjoitti asiakirjassa, jolla Merja Vaara julistettiin kuolleeksi toukokuussa 1999.
Vuoden 1992 kesällä poliisi etsi Vaaraa suolta noin 50 kilometrin päästä Rovaniemeltä etelään nelostien varrelta. Poliisi sai vihjeen, jonka mukaan kadonnut olisi haudattu suolle noin 200 x 200 metrin suuruiseksi rajatulla alueella. Poliisi tutki kiinnostavat maastokohdat kaivamalla lapiolla.
Seuraavan vuoden kesällä alue tutkittiin Oulusta tulleen ruumiiden etsintään erikoistuneen poliisikoiran avulla. Kesällä 1995 alue tutkittiin miinaharavalla, koska kadonneella oli mukanaan muun muassa avainnippu ja olkalaukku, missä oli metallisolki. Mitkään näistä mittavista etsinnöistä ei tuottanut tulosta.
– Näin pitkän ajan kuluessa käytännössä se, mitä voi löytyä, on luuranko ja jotain vaatteita sekä esineitä, kuten kello, mikä on ollut mukana. Parhaassa tapauksessa luuranko voi paljastaa kuolinsyyn, onhan jääkaudeltakin löytyneitä luurankoja pystytty tutkimaan, Mäntyniemi huomauttaa.
MITÄ PIDEMMÄLLE aika kuluu, sitä kylmemmäksi kadonneen jättämä jälki jää. Osa Merja Vaarankin tutkinnassa kuulluista on jo menehtynyt, kuten hänen katoamishetken miesystävänsä.
Moni on kuitenkin vielä elossa, eikä Vaaran kohtaloa ole Lapissa unohdettu.
Poliisi on saanut ja saa yhä vihjeitä kadonneesta ja hänen kohtalostaan. Tänä vuonna poliisi etsi Vaaraa ”varteenotettavan vihjeen” perusteella, mutta läpimurtoa ei tullut.
Tällä hetkellä keskusrikospoliisi tutkii tapausta katoamisena.
– Mitään varmuutta ei ole siitä, että rikos olisi tapahtunut. Vihjeitä asiasta on tullut suuntaan ja toiseen. Emme voi avata henkirikostutkintaa, kun ei ole ruumistakaan, Mäntyniemi sanoo.
POLIISIN tutkintamenetelmät ovat kehittyneet Mäntyniemen mukaan 40 vuodessa hurjasti.
– Merja Vaaran katoamista aikoinaan tutkineet poliisit ovat toimineet parhaan ammattitaitonsa mukaan. Nykyaikana on paljon uusia tutkintavälineitä ja menetelmiä, mitkä olisivat voineet ratkaista tapauksen jo tuoreeltaan.
– Katoamisen ratkaisee usein matkapuhelin, josta saadaan suunta, mihin kadonnut on mennyt. Meistä jokaisesta jää tänä päivänä sähköinen jälki, mitä voi seurata. Puhelimen lisäksi on muun muassa sosiaalista mediaa, autoissa navigaattorit.
– Käytännössä tuohon aikaan jonkun piti nähdä kadonnut henkilö, että poliisi sai suunnat, mistä lähteä etsimään, Mäntyniemi kertoo.
Mitään sellaista ei ole tullut poliisitutkinnassa ilmi, että Merja Vaara olisi ollut itsetuhoinen tai hänen olisi pitänyt jonkin asian takia kadota.
– Jos henkirikos on tapahtunut, siitä ei ole tähän mennessä puhuttu julkisesti missään. Asiat ovat pysyneet salassa. Tämä on pelkkää arvailua, ja poliisi toimii faktojen perusteella, Mäntyniemi sanoo.
KAIKILLE kadonneiden omaisille epätietoisuudessa eläminen on Mäntyniemen mukaan äärimmäisen raskasta henkisesti.
– Epätietoisuuden määrä on varmasti musertava. Omaiset tekevät kaikkensa löytääkseen läheisensä ja auttavat poliisia. Omaistenkin takia toivoisi kadonneen löytymistä, Mäntyniemi sanoo.
Isä Viljo kuoli 1990 ja Vieno-äiti 1998. Kadonneen veli kertoi Lapin Kansassa (5.6.2004), kuinka heidän äitinsä uskoi loppuun asti siihen, että tytär on elossa ja palaa vielä kotiin.
Luokkasormukseen kaiverrettu Hugo oli Merjan lempinimi koulussa. Merjalla oli ystävän mukaan kadotessaan mukana myös muovikassi, jossa oli ehkä lukemista. Kassissa oli mukana myös takki kesäyön viileyttä varten.
Mitään Merjan tavaroista ei ole löytynyt. Ne katosivat hänen mukanaan.
Lähteet: esitutkintapöytäkirja, Lapin kansa, IS- ja HS-arkistot
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009245940.html
