Itsemurha

[ABC]

Itsemurhassa on se huono puoli, että sitä ei voi perua, eikä jatko-osaa esitetä sinulle itsellesi.

Hyvä puoli on taas se, että niin kauan kuin yläraajat toimivat, tiedät pääseväsi pois koska tahansa.

Itse leikittelin usein nuorempana ajatuksella kuolemasta. Kun sitten kaksvitosena olinkin yhtäkkiä leukemiaepäilyn kohteena, ei ajatus kuolemasta enää tuntunutkaan niin kivalta. Ihminen haluaisi päättää kaikesta itse. Kuolema on luopumista, ja siksi hidas kuolema on aina vaikeampi kuin nopea päätös. Siksi itsemurha on pelkurin teko. Mutta itsemurhan tekijä on monesti tämän heikkouden jo itsessään hyväksynyt.

Ennen ajattelin, että jos ihminen voisi aina jättää kaiken taakseen ja yrittää elää edes muita varten, jos ei itselleen. Esim. lähteä jonnekin kauas vapaaehtoistyöhön. Elämänkokemuksen kartuttua olen oppinut, ettei se aina ole niin yksinkertaista. Ihminen on laumaeläin. Jos alta menevät parisuhde, ura ja asunto, eikä enää ole jäljellä mitään, minkä puolesta kannattaisi tai väkisin täytyisi yrittää, ovat edessä vaikeat ajat.

Mutta itsemurhaa, kuten kaikkia tärkeitä ja lopullisia päätöksiä, tulee harkita tarkasti. Kun hetki tulee, niin yrittäkää ajatella järjellä. Kuten seksissä, niin kuolemassakin tunteista on vain haittaa. Lähtekää pois paikasta ja tilanteesta, jossa olette, hinnalla millä hyvänsä, ja yrittäkää nukkua, jos vielä pystytte, viimeistään kun aurinko on noussut. Ihmisen mieli aaltoilee kuin sinikäyrä; jos jaksatte seuraavaan päivään, olette jo vahvoilla. Me olemme kaikki vain biokemiallisia koneita: jos aivoissa saa jonkin aineen pitoisuuden nousuun, sitä on taas hetken onnellinen ja niin pois päin.

[loneliness]

Tiukkaa asiaa edelliseltä. Jos löytyy sitä elämänhalua edes vähän niin taistelee hetkestä toiseen ja yrittää etsiä pakoreittejä parempaan suuntaan. Elämää munista kiinni ja taistelua. Lopulta sitä sitten näkee kuinka kävi...

[PanCamO]

jokainen päättää omasta elämästään. onhan se kurjaa omaisille, jos joku päätyy itsemurhaan mutta jos ei kertakaikkiaan halua elää niin ei sitten ei halua. jokainen tehköön oman ratkaisunsa.

[synkempi hautajaisvieras]

Siksi itsemurha on pelkurin teko. .

Miksi? Tätä kommenttia en ymmärrä ollenkaan. Yhtä hyvin voidaan sanoa, että elämän jatkaminen on pelkurin teko, kun ei uskalla tehdä itsemurhaa että pääsisi pois tämän kaiken paskan keskeltä. No, asiaa voidaan väännellä ja käännellä ja jokaisella on varmasti asiasta oma, ehkä hyvinkin henkilökohtainen, näkemyksensä.

[joey]

jokaisella on varmasti asiasta oma, ehkä hyvinkin henkilökohtainen, näkemyksensä.

Tämä taitaa olla syynä sille, miksi tämäkin ketju menee vääntämiseksi. Vastapuolet ovat täysin kykenemättömiä ymmärtämään toisiaan, kun aihe on niin henkilökohtainen. Mihinkäs sitä suhtautuisikaan henkilökohtaisesti, ellei elämään.

[Katjushka]

Yhtä hyvin voidaan sanoa, että elämän jatkaminen on pelkurin teko, kun ei uskalla tehdä itsemurhaa että pääsisi pois tämän kaiken paskan keskeltä.

On mielenkiintoista kuinka aina ajatellaan itsemurhakeskusteluissa, että tekijä saa ns rauhan ja pääsee tuskastaan. Luin kerran jostain hupaisan kommentin siitä, ettei sieltä rajan takaa tosiaan ole tullut kukaan kertomaan mitään, ja mitäs jos se kuoleman jälkeinen olo sittenkin tuntuu joltakin? Mitäs jos se onkin vielä sata kertaa pahempaa paskaa?

No, itsemurha on mielenkiintoinen, ja tottakai mielestäni kaikilla ihan täydet oikeudet tappaakin itsensä. Ymmärrän kyllä, että se on ollut tabu, koska yhteiskunta on tarvinnut jäseniään. Ehkäpä nyt liikakansoittuneessa maailmassa siitä tulee vähitellen hyve ja epäitsekäs teko?

Voisin suositella Shneidmanin kirjaa Autopsy of a Suicidal Mind, jossa yhteen henkilöön pureutuen yritetään selvittää psykologian kantilta ja läheisiä haastattelemalla, mikä lopulta sai tyypin päätymään itsemurhaan. Oli mielenkiintoinen.

[ABC]

Siksi itsemurha on pelkurin teko. .

Miksi? Tätä kommenttia en ymmärrä ollenkaan. Yhtä hyvin voidaan sanoa, että elämän jatkaminen on pelkurin teko, kun ei uskalla tehdä itsemurhaa että pääsisi pois tämän kaiken paskan keskeltä. No, asiaa voidaan väännellä ja käännellä ja jokaisella on varmasti asiasta oma, ehkä hyvinkin henkilökohtainen, näkemyksensä.

Voidaan ajatella myös niin, että kaiken paskan keskellä eläminen vaatii enemmän kuin itsemurhan tekeminen.

Kumpi vaatii enemmän, kun saat tietää sairastavasti vakavaa sairautta, jossa selviämisprosentti on 50: lähteä pois oman käden kautta niin kauan kuin vielä pystyy siihen, vai jäädä taistelemaan?

[rapier]

Joo, asiaa voi tarkastella eri suunnista. Jotkut tässä ketjussa taisivat katsella sitä jostain kristillismoraaliselta laiturilta.
Itse olen että tästä nyt, tai sitten ei.
Nyt ei.
Jos se olisi että pienempi paha läheisille kuin parempi itselle, niin menisi.
Erittäin kryptistä tekstiä, mutta niin pitääkin.

[loneliness]

Eräs kirjailija joskus muotoili asian jotenkin seuraavasti: "Kuolemako kova juttu, kuolema ei ole paskaakaan. Kovaa on elää, kun kuoleminen on käynnissä".

Kyllä se on vain hyväksyttävä, jos joku haluaa itsemurhan tehdä, jos asiat ovat todella pahassa jamassa, eikä toivoa paremmasta oikein ole. Pahalta se läheisestä varmasti tuntuu, mutta ei elämää voi muidenkaan takia pelkästään elää. Toistan varmaankin itseäni. Noh, eivät asiat niin mustavalkoisia ole, enkä tarkoita, että itsemurha olisi suositeltavaa tai kannattavaa tehdä, koska jäljet se jättää aina joihinkin. En nyt osaa muotoilla ollenkaan tätä asiaa, ehkä muokkaan tätä toiste, piste.

[Katjushka]

Kyllä se on vain hyväksyttävä, jos joku haluaa itsemurhan tehdä, jos asiat ovat todella pahassa jamassa, eikä toivoa paremmasta oikein ole.

Joo, samaa mieltä.
David Hume kirjoitti, että
I believe that no man ever threw away life, while it was worth keeping.

[Nanne]

Mielummin itsemurha, kun että tappaa muita tai pilaa jotenkin muuten muiden ihmisten elämän!!
Tekotapa sitten on jo toinen...

[rimma]

Minusta itsemurha ei ole raukkamaista vaan hullunrohkeaa. Lähteä vapaaehtoisesti ja peruuttamattomasti suureen tuntemattomaan.

Myönnän heti alussa että luin topicin läpi hyvin huolimattomasti koska en pysty keskittymään nyt, mutta haluan kuitenkin kertoa oman mielipiteeni.

Kuten Maybrick sanoi, itsemurha on uskomattoman rohkea teko. Jokainen tietää kuolevansa ja että aikaa on rajallisesti täällä. Sinulle annetaan tasan yksi mahdollisuus elämään ja jos sen itseltään menee lopettamaan ennen aikojaan vaatii rohkeutta. Eihän kuolemassa sinänsä ole pelättävää, ei se koske kun kerran. Sitten saa levätä eikä tarvitse enää huolehtia, mutta voin kuvitella sen hetken kun täytyisi liipasimesta painaa. Siinä täytyisi ajatukset saada pysymään kasassa ja luopumaan siitä yhdestä ainoasta tilaisuudesta joka sinulle on annettu.

Hyväksyn itsemurhan(tai tapon, niikun tuolla aikasemmin puhuttiin)täysin mutta minusta kuitenkin itsemurhan tekevällä ihmisellä on pienimuotoinen vastuu siitä miten homman hoitaa. Esimerkiksi jos on lapsia, ei missään nimessä saa antaa heidän nähdä itseää roikkumassa katosta köydenvarassa. Niin tai jättää lasta heitteelle. Joskus ihminen voi tietty olla jo niin sairas ettei jaksa välittää mutta kuitenkin osa itsemurhan tehneistä on myös suhteellisen terveitä. Tilanne kuin tilanne, jokainen saa päättää omasta elämästään ja ongelmat mitä ihmisillä on ei ole verrattavissa toisen ihmisen ongelmiin koskaan sillä jokainen sen tuntee eri lailla.

Tuolla oli myös hyvä pointti jossa itsemurhan tehnyt suojelee muita itseltään, joka on kunnioitettavaa. Jos tietää olevansa vaaraksi muille eikä kestä sitä ja todella pelkää satuttavansa viattomia. Eli jokaisen oma valinta se on eikä syy olla hyväksymättä itsemurhaa tulisi olla se suru mikä muille jää vaan joskus täytyy ajatella myös itseään. Ei voi elää toisten mieliksi. Tai voi, mutta mitä hyötyä siitä on kun huijaa vaan itseään ja muita?

[taide]

Tunnen läheisesti erään, jonka isä riisti itseltään hengen uuden vaimonsa silmien edessä ampumalla itseään päähän ja viimeisiksi sanoiksi jäi "mä en enää kestä tätä kaikkea"

voi sitä surun määrää. taakse jäi vaimo, edellinen vaimo (johon kuulemma läheiset välit) ja neljä lasta. en silti muista, että kertaakaan olisi ystäväni sanonnu mitään isänsä "luovuttamisesta" tai "luuserimaisuudesta". ehkä omaa isäänsä on vaikea tuomita 'kusipääksi'.

Nuoria ihmisiä en ymmärrä. Rakkaus-surujen takia lopettavat elämänsä. Eivät tajua sitä, että elämä muuttuu. Elämä ei pysähdy paikoilleen. Tulee uusia rakkauksia. Jos elämässä ei olisi vastoinkäymisiä, miten muuten oppisimme elämästä yhtään mitään. Ilo ja suru vaihtelee. Se kuuluu elämään.

itse olin n. 11-vuotias, kun masennuin. Kävin psykologilla usean vuoden ja entiset ystäväni kuiskivat koulussa korvaan, kuinka mun pitäis olla kuollut, että mun pitäis tappaa itteni. Silloinen 'paras ystäväni' lähestyi kirjeellä jossa luki "vitun huora kukaan ei vittu jää kaipaamaan sua. kuole jo". En sit tiiä lasketaanko tää rakkaussuruksi.

Itsetuhoisena ja vakavasti masentuneena ei oikeasti nähnyt eteenpäin, en ees miettinyt onko mitään mahdollisuutta päästä tästä mihkään. Olin yksin kaiken sen tuskan kanssa. Jossain vaiheessa löysin itteni makaamasta lattialta kädessäni keino, jolla pääsisin vihdoin kaikesta siitä paskasta mitä olin niskaani saanut. Neljä vuotta tuntemattomien ihmisten huutoja kadulla ja koulussa, hakkaamista, vihaa ja muutama aivotärähdys myöhemmin. Ja sit mä pääsisin pois siitä.

Pakko myöntää, etten sillon miettinyt jääkö kukaan kaipaamaan mua. En miettiny muuttuuko elämä, tiesin ettei tuu muuttumaan, ei ennenku pääsen pois. Pois kaikkien niiden luolta ketkä vihaavat. Mun elämä oli pysähtynyt paikoilleen, päivät sekottu toisiinsa, enää ei ollu tilaa ruumiissa mihin lyödä, viiltää, polttaa, satuttaa ja helpottaa oloa. Kun makaa yksin sängyssä ja miettii miksi mut on valittu koko porukan potkittavaks. Sain yläasteen aikana tapppouhkauksia ja toiveita itsemurhasta. Ei sillon osannu aatella, et tää kuuluu elämään. Miksei se kuulunu niitten muitten elämään? Ei mun mielestä nuoren(lapsen) elämään kuulu se, mitä ite oon kokenu.

enää en kyl vaihtais tätä pois.

[Katjushka]

Mielestäni tuossa itsemurhaajan luuseriuden mietinnässä on olennaisesti mukana tekotapa. Tiesin 8-vuotiaan pojan, joka löysi isän jäänteet (esim. aivot keittiön seinältä) kun tuli koulusta kotiin. Että kyllä mielestäni siinä on tosi luuseriudesta kysymys. Varmasti oli isän arvattavissa, että poika tulee ensimmäisenä kotiin. Vaikka jokaiselle sen oman päätöksen suonkin niin kyllä vähintään sitä tekotapaa ja -hetkeä voisi miettiä läheisten näkökulmasta hetkisen.

[rimma]

Mielestäni tuossa itsemurhaajan luuseriuden mietinnässä on olennaisesti mukana tekotapa. Tiesin 8-vuotiaan pojan, joka löysi isän jäänteet (esim. aivot keittiön seinältä) kun tuli koulusta kotiin. Että kyllä mielestäni siinä on tosi luuseriudesta kysymys. Varmasti oli isän arvattavissa, että poika tulee ensimmäisenä kotiin. Vaikka jokaiselle sen oman päätöksen suonkin niin kyllä vähintään sitä tekotapaa ja -hetkeä voisi miettiä läheisten näkökulmasta hetkisen.

Tämä oli se pointti jota omassa kirjoituksessanikin ajoin takaa. Komppaan siis täysillä. Jos itse haluaa poistua keskuudestamme niin tekee sen sitten niin että muiden ei tartte siitä kärsiä. Tietysti menettämisentuska on eri, mutta just aivot seinillä pienen lapsen nähtävänä. Ei näin