67-vuotias nainen kateissa Kauhavalla, viimeisin havainto 1.8.2022

[hipsulainen]

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3bd3 ... 24212a0a48

Kauhavalla kadonnut marjastaja

Kadonneesta on tehty viimeisin havainto 1. elokuuta.

Kauhavalla etsitään kadonnutta 67-vuotiasta naista, kertoo Pohjanmaan poliisilaitos.

Naisesta on tehty viimeisin havainto 1. elokuuta noin kello 13 aikaan, kun hän lähti marjastusretkelle Kauhavan Pelkkikankaalle. Tämän jälkeen häneen ei ole saatu yhteyttä.

Poliisi on julkaissut naisen tuntomerkit. Hän on tukeva, 165 senttimetriä pitkä ja hänellä on harmaat hiukset. Yllään hänellä on sinertävät housut ja mahdollista päässä hyttyssuoja. Naisella on mukana sanko ja punainen noukintakone.

Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja kadonneesta numeroon 0295 440 513.

[Ryder]

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3bd3 ... 24212a0a48

Kauhavalla kadonnut marjastaja

Kadonneesta on tehty viimeisin havainto 1. elokuuta.

Kauhavalla etsitään kadonnutta 67-vuotiasta naista, kertoo Pohjanmaan poliisilaitos.

Naisesta on tehty viimeisin havainto 1. elokuuta noin kello 13 aikaan, kun hän lähti marjastusretkelle Kauhavan Pelkkikankaalle. Tämän jälkeen häneen ei ole saatu yhteyttä.

Poliisi on julkaissut naisen tuntomerkit. Hän on tukeva, 165 senttimetriä pitkä ja hänellä on harmaat hiukset. Yllään hänellä on sinertävät housut ja mahdollista päässä hyttyssuoja. Naisella on mukana sanko ja punainen noukintakone.

Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja kadonneesta numeroon 0295 440 513.

Eräs nainen kertoi jossakin lehdessä, että ollessaan marjastamassa tutussa pihapiirissä, oli nainen kadottanut suuntavaistonsa kokonaan. Jos naisen mies ei olisi portailta kutsunut vaimoaan nimeltä, niin hän ei olisi löytänyt kotiinsa. Kuitenkin vaan 200-300m kotiovelle. Tässäkin tapauksessa varmaan harhauduttu marjojen perässä aina vaan kauemmas ja huomattu ettei enää löydä autolle, mikäli on kotoa autolla lähtenyt marjaan.

[Jason]

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008984029.html

Kauhavalla kadonneen marjastajan etsinnät keskeytetty

Marjastaja ilmoitettiin kadonneeksi 1. elokuuta.

Poliisi on keskeyttänyt Kauhavalla maanantaina kadonneeksi ilmoitetun marjastajan etsinnät tuloksettomina.

Maastoalueelle kadonneen marjastajan etsinnät aloitettiin 1. elokuuta heti poliisille tulleen katoamisilmoituksen jälkeen. Ympärivuorokautiseen etsintään osallistui kadonneen henkilön omaisten ja useiden eri viranomaistoimijoiden lisäksi vapaaehtoinen pelastuspalvelu, jonka runsas osallistujamäärä oli merkittävässä roolissa etsintöjen toteuttamisessa.

Poliisi kertoi aiemmassa tiedotteessaan, että kadonnut on 67-vuotias nainen. Hän oli lähtenyt maanantaina marjaan Kauhavan Pelkkikankaalle, minkä jälkeen häneen ei ole saatu yhteyttä.

Nainen on poliisin antamien tuntomerkkien mukaan tukeva, pituudeltaan 165 senttimetriä, hänellä on harmaat hiukset ja sinertävät hiukset. Hänellä oli mukanaan sanko ja punainen noukintakone sekä päässä mahdollisesti hyttyssuoja.

Mikäli naisen mahdollisesta olinpaikasta ilmenee lisätietoa, etsintöjä jatketaan poliisin mukaan välittömästi.

Poliisi kiittää tiedotteessaan sidosryhmäviranomaisia, vapaaehtoista pelastuspalvelua ja yksittäisiä kansalaisia etsintään osallistumisesta.

Asian tutkinta jatkuu kadonneen henkilön tutkintana.

[Helmie]

Edelleen kadoksissa.

Anna-Maija, 67, lähti marjametsään Kauhavalla ja katosi – poika kertoo kuukausien epätietoisuudesta




Kauhavalaisen Samin äiti katosi elokuun alussa marjametsään. Hän toivoo, että äidin kohtalo vielä selviäisi.

– Isä kiertää melkein joka päivä katsomassa jostain. Koko metsä alkaa olla jo haravoitu. Olen hankkinut dronenkin, jotta voisin etsiä äitiäni metsästä, kauhavalainen Sami Lahti kuvailee kadonneen äitinsä etsintää.

Hänen 67-vuotias äitinsä Anna-Maija lähti marjametsään kotinsa läheisyyteen Kauhavan Pelkkikankaalla 1. elokuuta eikä koskaan palannut takaisin. Sami kertoo, että äidillä oli alzheimer, mutta hän asui vielä kotona puolisonsa, Samin isän kanssa.

– Hänellä oli tapana käydä marjassa pienellä metsäpalstalla kodin läheisyydessä. Hän kävi siellä joka vuosi. Kun tällä kertaa marjareissu oli ruvennut kestämään turhan kauan, isä soitti minulle ja hälytti poliisit.

Etsintöjä tehtiin kesällä laajasti
Sen jälkeen äitiä etsittiin kiivaasti monta päivää. Poliisit ja Vapepa tutkivat lähialueen metsiä.

– Henkilökoiraetsintään kouluttautuva koira löysi äidin pipon ensimmäisenä yönä muutaman sadan metrin päästä kotoa. Muuta ei löydetty.

Vapepa tutki ensimmäisinä päivinä aluetta 10 kilometrin etäisyydeltä.

Ongelmana on, että etsittävä alue on erittäin laaja. Pelkkikankaan kylä sijaitsee noin 20 kilometriä Kauhavan keskustasta. Metsää on Lahtien kotipaikan ympärillä kilometrikaupalla.

– Häntä etsittiin todella laajasti, mutta kun ei tiedetä mihin suuntaan hän on lähtenyt. Myös sukeltajat ovat käyneet hiekkakuopilla ja joki on kahlattu lävitse. Puolustusvoimien helikopteri ja poliisin drone auttoivat etsinnässä.

Sami kaipaa yhä vihjeitä äidistään
Epätietoisuus äidin kohtalosta kalvaa perhettä.

– Ennen ajatteli, että kuolema on paska paikka, mutta kyllä tämä on vielä paskempaa.

Sami kertoo, että kadonneen omaisen käytännön asioiden hoitaminen on osoittautunut vaikeaksi.

– Esimerkiksi pelkkä puhelinliittymän sulkeminen on hankalaa, kun ei sitä itse sulje.

– Isälle tämä on ollut kaikkein pahinta, kun he ovat elämänsä kimpassa asuneet. Välillä on hyviä päiviä ja välillä on huonoja päiviä.

Samilla on toive alueen asukkaille.

– Toivoisin, että ihmiset katsoisivat Kauhavan seudulla kotiensa ympäristöä ja ulkorakennuksia vielä kerran, ettei vain jotain olisi jäänyt huomaamatta. Jos äiti on elossa pysynyt niin hän on voinut kävellä hyvinkin pitkiä matkoja.

Katoamisen aikaan Anna-Maijalla oli mukanaan sanko ja punainen noukintakone. Hän oli pukeutunut sinertäviin housuihin sekä mahdollisesti hyttyssuojaan.

– Ja jos joku on nähnyt jotain, kannattaa mahdollisista vihjeistä antaa vinkkiä suoraan poliisille.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ann ... ta/8623990

[Helmie]

Edelleen kadoksissa. Tieto tästä saatu omaisen julkisesta Facebookista. Vuoden verran jo ollut tämä nainen kadoksissa, kamalaa tuskaa omaisille tuo epätietoisuus.

[kesaesa]

Poliisi tutkii nyt saappaita, jotka saattavat kuulua kadonneelle.
https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/pol ... FQ2IvXjWUg

[ruusumaa]

Kauhavalainen marjastaja katosi 1. elokuuta vuonna 2022, eikä häntä ole vielä löydetty. Uusinta tietoa on se, että Pohjanmaan poliisilla on nyt hallussaan maastosta löydetyt kumisaappaat.

– Saappaista ilmoitettiin meille lokakuun lopulla. Maastossa liikkunut henkilö oli löytänyt ne, vahvistaa viestintäpäällikkö Mikael Appell.

Hän sanoo, että poliisilla on epäilys, että saappaat voisivat kuulua kadonneelle naiselle.

– Selvitetään, ovatko ne hänen.

Marjastaja katosi Pelkkikankaalla. Appellin mukaan saappaat olivat sellaisessa paikassa, missä ei ole järjestetty etsintöjä.


https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/pol ... FQ2IvXjWUg

[Peukalo]

No, eiköhän tuo puoliso hänet ole suohon/kaivoon tai muualle vatukkoon polkenut.

[Mikhauta]

https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/pol ... 1X4PuITdII

Pohjanmaan poliisi epäilee, että maastosta löytyneet saappaat saattavat kuulua Kauhavalla yli vuosi sitten kadonneelle marjastajalle. Rikoskomisario Jari-Matti Marttala kertoo, mistä kengät löytyivät.

– Ulkopuolinen huomasi ne tien poskessa Lapuan puolella. Hän otti meihin yhteyttä 29. lokakuuta.

Löytöpaikka sijaitsee aika etäällä Pelkkikankaalta eli paikasta, josta 67-vuotias muistisairas nainen oli lähtenyt marjaan viime vuonna elokuun ensimmäisenä päivänä.

– Matkaa on linnuntietä toistakymmentä kilometriä, Marttala arvioi.
Joku oli nostanut saappaat näkösälle.

– Ne olivat alassuin puiden taimien latvassa, aivan kuin joku olisi tuonut ne siihen muualta tien viereen. Tiedossa ei ole, mistä ne on alun perin löydetty. Ilmeisesti ne eivät olleet tällä löytöpaikalla kovin pitkään.

Rikoskomisario pyytää, että saappaiden alkuperäisen löytöpaikan tietävä ottaisi yhteyttä poliisiin.

– Hänen kannattaa lähettää sähköpostiviesti osoitteeseen [email protected].

Poliisi tutkii, kuuluvatko saappaat kadonneelle naiselle.

– Kadonneen lähipiiri on osannut kertoa kadonneen kenkien tuntomerkkejä. Dna-tutkimus on mahdollista toteuttaa, jos on tarve. Uskon, että nykytekniikan avulla dna-testi onnistuisi pitkäänkin ulkona olleista kengistä.

Marttalan mukaan kumisaappaista ei pysty suoraan sanomaan, ovatko ne olleet ilmojen armoilla yli vuoden.

[Okariina]

Kuva kumisaappaista: koska saappaan sisässä olevissa oksissa on isoja lehtiä, vaikka oksat on selkeästi katkaistu, on saappaat laitettu oksiin tämän vuoden kesällä tai loppukesällä. Veikkaanpa mustikan tai puolukanpoimijoiden olleen asialla. Ovat tuohon nostaneet, mutta mistä?

[Etsivä Shitlock]

Saapasmysteeri muutti suunnaksi Lapuan – Poliisi jatkaa Kauhavalla kadonneen marjastajan etsintöjä
https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/pol ... yiv%C3%A4t
Pohjanmaan poliisi epäilee, että maastosta löytyneet saappaat saattavat kuulua Kauhavalla yli vuosi sitten kadonneelle marjastajalle. Rikoskomisario Jari-Matti Marttala kertoo, mistä kengät löytyivät.

– Ulkopuolinen huomasi ne tien poskessa Lapuan puolella. Hän otti meihin yhteyttä 29. lokakuuta.

Löytöpaikka sijaitsee aika etäällä Pelkkikankaalta eli paikasta, josta 67-vuotias muistisairas nainen oli lähtenyt marjaan viime vuonna elokuun ensimmäisenä päivänä.

– Matkaa on linnuntietä toistakymmentä kilometriä, Marttala arvioi.....
....
Hän kertoo, että katoamisen aikoihin omaisilla ja siten myös poliisilla oli olettamus siitä, mihin nainen oli lähtenyt marjastamaan. Saappaat löytyivät päinvastaisesta suunnasta.

– Naisen aiempi koti on saappaiden suunnalla, se on mielenkiintoinen seikka.

Viime viikolla poliisi etsi kadonnutta koiriensa kanssa saappaiden lähiympäristössä.....
....Härmänmaan Ladun Vapepa-ryhmä pitää etsintäharjoituksen 11. marraskuuta Pelkkikankaalla. Alue saattaa vaihtua uuden käänteen vuoksi.

– Nykyisten tietojen perusteella harjoitus kannattaisi kohdentaa Lapuan puolelle. Arvioimme asiaa Vapepan väen kanssa. On hyvä, että Vapepa järjestää harjoituksen, se on merkittävää työtä kadonneiden löytymiseksi, Marttala toteaa.

Vuosi sitten marraskuussa poliisi löysi omissa etsinnöissään ämpärin ja poimurin Kauhavan puolelta.

– Ne voivat kuulua kadonneelle. Asiaa ei ole voitu vahvistaa.

[Helmie]

Eipä nuo 11.11.23 etsinnätkään tuottaneet tulosta eikä ilmeisesti ole vieläkään löydetty. Saappaatkin taisivat jäädä mysteeriksi?

Mari Lahtisen äiti katosi marjametsään yli vuosi sitten ja epätietoisuus jätti surutyön puolitiehen

Omaisten surutyö ei pääse alkamaan, kun kadonneen kohtalo on avoin. Mari Lahtinen toivoo, että hänen reilu vuosi sitten kadonneen äitinsä kohtalosta tulisi vielä selvyys.

Lunta tippuu hiljalleen autoista täyttyneen kylätalon pihapiiriin Kauhavan Pelkkikankaalla. Käynnistymässä on Vapaaehtoisen pelastuspalvelun eli Vapepan etsintäharjoitus.

Vaikka kyseessä on nimenomaan harjoitus, taustalla kytee hiipuva toivonkipinä siitä, että reilu vuosi sitten Pelkkikankaan metsiin kadonnut 67-vuotias nainen vihdoin löytyisi.

Paikalla on myös kadonneen tytär Mari Lahtinen ja muita omaisia. Lahtinen heräsi jälleen yhden uuden etsintäpäivän aamuun pelokkain, mutta samaan aikaan toiveikkain mielin.

Metsään on päivä päivältä vaikeampi mennä.

– Kun äiti on ollut yli vuoden kateissa, pelottaa, millainen näky voi olla vastassa.

Kun aikaa kuluu, myös omaisten mielissä vellovat kaikki mahdolliset skenaariot, aina ufojen sieppauksesta lähtien, sanoo Lahtinen.

– Joskus kuvittelen että hän on lähtenyt thaimaalaisten marjanpoimijoiden matkaan ja palaa syksyllä takaisin. Etsin toivoa, jota ei tavallaan ole.

Katoaminen lähipiirissä aktivoi vapaaehtoistoimintaa
Epätietoisuuden taakka kasautuu erityisesti lähipiirille, mutta pienessä pitäjässä se kalvaa koko yhteisöä. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun riveissä tämä näkyy uusina kasvoina etsintäharjoituksissa, sanoo SPR:n Länsi-Suomen piirin valmiuspäällikkö Aki Valonen.

Lauantainen harjoitus on kerännyt noin 60 vapaaehtoista syrjäiseen Pelkkikankaan kylään. Heistä parisenkymmentä on mukana ensimmäistä kertaa.

– He ovat tulleet tilanteen aktivoimina. Toivottavasti saamme heidät myös mukaan koulutuksiin, toivoo Valonen.

Usein näin käy, kun katoamistapaus osuu lähelle.

Yhtä ryhmää johtava Kalle Harju ja vapaaehtoisena mukana oleva Annukka Annala päätyivät mukaan Vapepan toimintaan Mari Lahtisen äidin katoamisen myötä.

– Sinä kesänä kun tämä tapahtui, lähdin mukaan ja olen yrittänyt käydä kaikissa mahdollisissa koulutuksissa, kertoo Harju.

– Oman läheisen katoaminen voi tulla kenen tahansa kohdalle, muistuttaa Annala.

Myös yleinen kiinnostus kaikenlaiseen varautumiseen on kasvanut, uskoo Aki Valonen. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun kurssit täyttyvät nopeasti.

– Tämä on toiminnallinen harrastus, jossa voit pelastaa ihmisen. Se on aika motivoiva lähtökohta.

”En tiedä, miten auttaa”
Kun tilanne on avoin, oma surutyökin jää helposti puolitiehen. Näin huolimatta siitä, että toivo kadonneen löytämisestä elossa hiipuu.

Näin on käynyt myös Mari Lahtiselle. Hän hukutti surun toimintaan, kesän aikana metsässä käveltyjä kilometrejä kertyi tuhat.

– Täytin viime syksyn opiskelulla ja metsässä samoilulla, sanoo Lahtinen.

Lahtinen opiskelee avoimessa yliopistossa ja haluaa jatkaa opintojaan ammattikorkeakoulussa tavoitteenaan kriisi- ja poikkeusolojen asiantuntijan korkeakouludiplomi.

Lahtinen haluaa omien kokemustensa takia auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Avun tarvetta on kysytty monelta taholta, mutta Lahtinen ei ole osannut pukea tarpeitaan sanoiksi.

Myös kunnan kriisiavusta tuli puhelu, jonka sisältö oli Lahtisen mukaan se, että he eivät oikein tiedä, miten auttaa, mutta soita, jos tulee jotakin. Lahtinen on kiitollinen yhteydenotosta, mutta ääneen sanottuna se, ettei keinovalikoimasta löydy tähän hätään mitään, jätti tyhjän olon.

– Minusta tuntuu, että jäi hirveän yksin.

Tärkein henkinen tuki on oman lähipiirin ohella tullut työterveydestä ja työyhteisöstä. Lahtinen ymmärtää, että sanoja voi olla vaikea löytää, mutta aina niitä ei tarvita.

Hän haluaa oppia omista kokemuksistaan ja auttaa tulevaisuudessa muita.

– Ettei tarvitsisi sanoa, etten tiedä miten auttaisin, se on karseaa.

Lauantainen etsintäharjoitus päättyi pimeän tullen. Se ei tuonut lisätietoa katoamiseen.

https://yle.fi/a/74-20059819
11.11.2023 20:44

[Helmie]

Tammikuussa julkaistussa Seura-lehdessä oli kadonneen naisen tyttären haastattelu. Siinä kävi ilmi, ettei kadonnut Anna-Maija pitänyt mukanaan puhelinta silloin kun kävi marjastamassa. Puhelinta ei ollut siis kadotessakaan mukana. Anna-Maijan äiti oli haudattu noin pari viikkoa ennen katoamista Lapualle ja omaisilla oli käynyt mielessä sekin, ettei hän olisi pyrkinyt äitinsä haudalle (muistisairaus vaikuttanut tähän). Metsään eksymistä kuitenkin pitävät todennäköisemmin tapahtuneen.

Tyttären mukaan saappaat oli löytyneet ihan loogisesta suunnasta ajatellen katoamispaikkaa, mutta kuitenkin sen verran kaukaa, että epäili ettei äitinsä olisi niin pitkälle jaksanut kävellä.

[tuutis]

Muistisairaus ja saappaat löytyneet lähempänä vanhempaa kotipaikkaa osoittaa kyllä, että kadonnut on ihan hyvin voinutkin kävellä noin pitkän matkan päästäkseen "kotiin". Muistisairas ei välttämättä ymmärrä ajankulua, että on saattanut kulua päivä-kaksi kulkiessaan metsässä.
Saappaat tuollaisella pitkällä matkalla ja huonossa maastossa ovat äärimmäisen huonot jalkineet. Jalat hikoavat ja tulee kipeitä rakkoja. Jos rakkoja tulee, on paljon helpompi ja kivuttomampi vaihtoehto vain riisua saappaat, ja kulkea sukkasilleen.
Saappaat löytyneet tien vierestä ja siihen voi olla kaksi vaihtoehtoa:
1) kadonnut itse jättänyt ne hakeakseen ne pois kyydillä myöhemmin. Saappaat ovat pitkällä matkalla melko huono kantaa käsissä varsinkin, kun mukana muutakin kannettavaa. Ajan kanssa käyvät myös raskaaksi, vaikka eivät äkkiseltään näin ajattelisi.
2) Joku muu on saappaat metsästä löytänyt ja kantanut tielle. Löytäjäkään tuskin kamalan pitkää matkaa niitä kantanut - eli ne on voinut löytyä melko läheltä tieltä.
Saappaita ei kuitenkaan tunnistettu kuuluvaksi kadonneelle? Ihmettelen tätä, että puoliso ei ole tätä tunnistanut. Mieheni/perheeni tunnistaa kenkäni kyllä. Varsinkin saappaat.

Jos kadonnut ottanut saappaat pois metsässä/tien vieressä, on mahdollisesti jatkanut sukkasilleen tietä pitkin ja siitä lähtenyt metsän kautta oikaisemaan vanhalle kotipaikalle. Riippuen tietysti, missä suunnassa tämä vanha kotipaikka sijaitsee.

Pipo löytynyt melko läheltä kotia, mistä lähtenyt. Se ei välttämättä kerro mitään. Elokuussa on vielä lämmin. Kadonnut on voinut riisua pipo laittaakseen taskuun, josta tippunut, eikä ole huomannut tai pipo ollut taskussa alun alkaen, josta tippunut maastoon kadonneen huomaamatta.

[hipsulainen]

https://seura.fi/ilmiot/tarinat/paallim ... nnut-aiti/

”Päällimmäiseksi jäi suru” – Tuttuun marjametsään kadonnut äiti pysyy tyttären ajatuksissa

Yhtenä päivänä Mari Lahtisen äiti lähti metsään poimimaan mustikoita ja katosi jäljettömiin.


Mari Lahtisen äiti on kadonnut Kauhavan metsiin. © Krista Luoma

Helteinen aamupäivä Kauhavan maaseudulla alkoi leppoisasti. Oli elokuun ensimmäinen päivä vuonna 2022. Kukaan ei osannut arvata, että pian yksi perheenjäsen olisi kadonnut.

Anna-Maija Lahti lähti keskipäivän tuntumassa tuttuun metsään keräämään mustikoita. Niitä piti kerätä usein ja paljon, sillä 67-vuotiaalle Anna-Maijalle oli tärkeää saada täyttää talvea vasten paitsi omansa myös lastensa pakastimet marjoilla.

Hän puki jalkineikseen saappaat ja otti mukaansa poimurin ja sangon, kuten satoja kertoja aiemminkin. Matkapuhelimensa hän jätti kotiin, kuten aina lähtiessään metsään.

Kotosalle hänen odotettiin palaavan parin tunnin päästä sanko täynnä marjoja.

”Isä laittoi minulle viestin, että äiti on lähtenyt marjaan, mutta häntä ei kuulu takaisin. Vastasin siihen, että ei hän eksymään pääse, kun on melkein viisikymmentä vuotta siellä kulkenut”, Anna-Maijan tytär Mari Lahtinen muistelee nyt.

Äidin tiedettiin kärsivän muistisai­raus Alzheimerista, mutta sairaus oli vasta alkuvaiheessa ja äiti oli pärjännyt kotona hyvin.

Kun Marin äiti oli ollut metsässä jo viitisen tuntia, Marin isä soitti huolestuneena. Näin pitkä poissaolo ei ollut lainkaan tavallista, ja huolta tietysti lisäsi äidin muistisairaus. Olisiko se nyt voinut ottaa askeleen huonompaan suuntaan? Onko Anna-Maija nyt todella kadonnut?
Silloin myös Marin mieleen alkoi nousta tummia pilviä, vaikka hän ajattelikin äidin pian ilmestyvän kotipihaan.

Puhelun jälkeen isä lähti itse metsään etsimään vaimoaan.


Anna-Maija Lahti noin vuonna 2012. © Mari Lahtisen kotialbumi

Metsä täyttyi etsijöistä

Alkuillasta Mari Lahtinen saapui miehensä kanssa auttamaan isäänsä etsinnöissä, samalla isä soitti toistamiseen hätäkeskukseen. Pian poliisipartiokin saapui, vähän myöhemmin tuli Vapaaehtoisen Pelastuspalvelu Vapepan etsijöitä.

”Joku sanoi, että Vapepa tuli auttamaan etsinnöissä, enkä tiennyt, mikä se on. Luulin, että VaLePa – siis vammalalainen lentopallojoukkue – saapui. Muistan ihmetelleeni, etteikö lähempää löytynyt lentopallo­joukkuetta apuun.”

Kun Mari perheineen oli kertonut pelastuspalvelulle kaiken, mitä tiesivät äidin katoamisesta, vapaaehtoiset levittäytyivät metsään. Samalla epäusko alkoi levitä Marin mieleen. Äitinsä muistisairaudesta huolimatta Mari ei ollut osannut kuvitella mitään tällaista tapahtuvan. Tuntui epätodelliselta, että äitiä olivat etsimässä poliisi ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu, että äiti olisi kadonnut ihminen.

Metsä oli lämmin ja hiljainen, silloin tällöin kuului vain vapaaehtoisten puheensorinaa.

Aurinko laski vasta kymmenen jälkeen illalla, joten näkyvyyttä riitti myöhäiseen iltaan. Äidin löytymistä odotettiin ja toivottiin myöhään yöhön, mutta hän pysyi kadoksissa. Merkkiäkään ei löytynyt.

Päivät olivat kuin sumua

Katoamista seuranneista päivistä Mari ei muista juuri mitään. Katoaminen sai aikaan tunnemyrskyn, joka piti sisällään vuoroin kaikki ihmismielen äärilaidat.

”Rakkauden, kaipuun ja huolen joukossa vuorottelivat myös viha, katkeruus ja kauna. Mutta päällimmäiseksi jäi lopulta suru.”

Monena päivänä hän ajeli pitkin Pelkkikankaan lähitienoita ja toivoi äitinsä löytäneen jollekin tielle.

Pelkkikankaalla ja kotonaan Ylihärmässä Mari tapasi paljon tuttuja ihmisiä, joista moni halasi häntä, mutta hänen olonsa oli sellaista sumua, ettei hän osaa nimetä yhtäkään halanneista.

Mutta sen Mari muistaa, että hänen isänsä oli paniikissa.

Juuri isän tunteiden muistelu saa Mari Lahtisen edelleen herkistymään.

”Isä oli huolesta suunniltaan. Hän etsi vaimoaan, elämänkumppaniaan. Yhtäkkiä yllättäen toinen on tiessään.”

Mari oli päivittäin yhteydessä isäänsä ja kävi usein Pelkkikankaalla. Äiti oli mielessä koko ajan. Epätietoisuuden ja avuttomuuden tunne oli valtava.


Mari Lahtinen pienenä lapsena äitinsä Anna-Maijan sylissä. Isä Seppo juo kahvia. © Mari Lahtisen kotialbumi

Muistisairaus teki tepposet?

Syrjäinen Pelkkikankaan kylä Kauhavan ja Lapuan rajaseudulla on Mari Lahtisen lapsuudenmaisema. Parinsadan metrin pituiset katuvalot reunustavat tietä, joka kulkee kylän ainoan palvelun, Lahtisen isän Sepon pitämän kyläkaupan ohi. Kauppa on auki silloin kun tarvitaan, Sepon saa paikalle puhelinsoitolla.

Lahtisen lapsuudessa neljäkymmentä vuotta sitten Pelkkikangas oli etenkin kesäisin elävä paikka, nyt väki on vähentynyt ja osa kylän taloista autioina.

Näihin metsiin ei ylimääräisiä eksy kulkemaan, mitä nyt toisinaan thaimaalaisia marjanpoimijoita.

Poliisit kyselivät Marilta ja tämän isältä äidin taustasta sekä siitä, mihin tämä saattaisi olla menossa.

Vaihtoehtoja ei juuri tullut mieleen. Kaikissa tavallisissa vaihtoehdoissa äiti olisi tullut muutaman tunnin marjastettuaan takaisin kotiin.

Mutta jos sairaus oli tehnyt tepposiaan, saattoi toki olla mahdollista, että äiti olisi voinut ajatella menevänsä esimerkiksi oman äitinsä hautajaisiin tai katsomaan hänen hautaansa. Marin äidin äiti oli haudattu Lapualle vain kaksi viikkoa aiemmin.

”On tietysti mahdollista, että hän on tien varresta pyytänyt joltain kyytiä Lapualle. Kaikkihan on periaatteessa mahdollista.”

Mari on pyöritellyt mielessään, olisiko äiti voinut saada lämpöhalvauksen tai auringonpistoksen ja sen vuoksi peittänyt itseään sammalella.

Normaalisti äiti ei olisi lähtenyt kotoaan kilometriä kauemmaksi, koska jo sillä alueella marjoja riitti enemmän kuin tarpeeksi. Katoamisen jälkeisinä kuukausina Marin perheessä käytiin läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat kohtalot, jotka olisivat saattaneet langeta äidin osaksi.

”Kun on kadonnut niin jäljettömiin, on joskus käynyt mielessä sekin, ovatko ufot poimineet äidin kyytiinsä, tai olisiko hän jostain syystä lähtenyt thaimaalaisten marjanpoimijoiden matkaan. Vaikka totta puhuen en usko hänen olevan missään ­muualla kuin Pelkkikankaan metsissä.”

Suomessa moni katoaa

Suomalaisessa vanhassa kansanperinteessä on eräs uskomus, jota kutsutaan metsänpeitoksi. Siinä ajatellaan, että metsässä kulkeva ihminen voi joutua metsänhenkien tilaan tai paikkaan nimeltä metsänpeitto.

Silloin ihmiselle tulee omituinen ja vieras olo, jolloin tuttukin metsä voi alkaa tuntua vieraalta ja todellisuus tuntuu kääntyneen ylösalaiseksi.

Metsänpeitosta poispääsy on hyvin hankalaa tai jopa mahdotonta. Uskomus kertoo, että jotkut jäävät metsänpeittoon iäksi.

Hyvin samanlaiselta voivat tuntua Alzheimerin oireet, joista Marin äiti kärsi.

”Äidin muistisairaudesta huolimatta he olivat pärjäilleet kotona ihan hyvin, kun isä oli siinä apuna ja tukena.”

Mari ei millään lailla odottanut äitinsä voivan eksyä metsään, sillä marjastaminen oli hänelle hyvin tavallista.

Väestön ikääntyessä muistisairaiden määrä Suomessa kasvaa. Se vaikuttaa omalta osaltaan katoamistapausten määrään, kun ihminen voi eksyä tuttuunkin ympäristöön.

Marin äiti ei ole ainoa kadonnut. Suomessa katoaa, karkaa tai eksyy eri tavoin jopa 20 000 ihmistä vuodessa. Valtaosa heistä löydetään vuorokaudessa tai viimeistään viikon sisällä, mutta pieni osa jää kateisiin lopullisesti.

Poliisilla on velvollisuus etsiä kadonneita, mutta ei resurssien puutteen vuoksi pysty yksinään hoitamaan etsintää. Suurena apuna on Suomen Punaisen ristin koordinoima Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa.


Kadonnut äiti on jossakin Pelkkikankaan metsissä, mutta Mari Lahtisen mukaan häntä ei vain osata etsiä oikeasta paikasta. © Krista Luoma

Pysyykö kadonnut kadonneena?

Mari Lahtisen muistaa äitinsä ahkerana ja elämänmyönteisenä ihmisenä sekä maatilayrittäjänä, joka oli aina kotona.

”Ja toki hän oli samanlainen jääräpää kuin minäkin. Itsekin alan vasta nyt oppia, ettei jokaisen harmaan kiven läpi tarvitse puskea, vaan ne voi joskus kiertääkin.”

Marilla on kolme lasta, iältään 13, 11 ja 9 vuotta. Mari on käynyt yhdessä heidän kanssaan läpi äitinsä eli lasten mummon katoamista. Erityisesti keskimmäinen lapsista on ottanut asian raskaasti, sillä myös samana vuonna tapahtunut isomummon kuolema oli hänelle todella surullinen asia.

”Kun mummo ja isomummo olivat poissa, hän rupesi selvästi pelkäämään, että minäkin katoan tai kuolen. Puhelimeni saattoi soida viiden minuutin välein hänen soittaes­saan, että oletko kunnossa.”

Muutama kuukausi äidin katoamisen jälkeen Mari luopui pikkuhiljaa toivosta, että äiti löytyisi vielä elävänä. Kadonnut pysyisi kadonneena.

Hän kävi äitinsä katoamisen jälkeen Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsintäkurssin, että voisi tulevaisuudessa auttaa muita.

”Muita lähden kyllä etsimään, mutta enää en Pelkkikankaalle lähde. Jotenkin se ajatus äidin ruumiin löytämisestä kylmää liikaa.”

Mari on hyväksynyt ajatuksen, että hänen äitinsä lepää kuolleena jossakin Pelkkikankaan metsissä.

”Jossain siellä hän on, mutta me emme vain osaa etsiä oikeasta paikasta.”

Isä elätteli toivetta pitkään, oikeastaan edelleen.

”Että jos sittenkin vielä jostain.”

Saappaat löytyivät metsästä

Alue on moneen kertaan tutkittu perheen, tuttavien, poliisien ja vapaaehtoisten avulla, mutta merkkiäkään ei ole nähty. Äidin mukana olleita sankoa ja poimuriakaan ei ole löydetty.

Yli vuosi äidin katoamisen jälkeen syvemmältä metsästä löytyivät saappaat. Ensin Mari arveli niiden olevan äitinsä, mutta mietittyään tuli toisiin ajatuksiin.

”Saappaat löytyivät loogisesta suunnasta, mutta sittenkin, kun ajatellaan äidin kuntoa, ne olivat liian kaukana. Ei hän niin ­kauas olisi jaksanut.”

Katoamisaikaan metsässä oli marjoja yllin kyllin, joten aivan välittömästi perhe ei ollut huolissaan äitinsä ravinnosta.

”Tosin äidillä oli sellainen piirre, että metsään mentiin keräämään marjoja, ei syömään niitä. Toivoin, että hän sen kerran olisi suonut itsensä syödä marjaämpäristä.”

Mari uskoo, että katoamisella on jonkinlainen tarkoitus, joka selviää vielä joskus tulevaisuudessa.

”Äidin katoamisesta ei pääse ehkä koskaan yli, mutta kyllä tästä selvitään.”


Marin vanhemmat Anna-Maija ja Seppo 1990-luvun alussa. © Mari Lahtisen kotialbumi