https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b53b ... 3a89bb3317
”Kyllä se jostain ilmestyy”, poliisi toppuutteli - Heikki-isä kertoo, ettei hänen hätäänsä Piia Ristikankareen, 15, katoamisesta otettu aluksi todesta
Piia Ristikankare katosi lokakuiseen yöhön tasan 30 vuotta sitten. Isä Heikki Ristikankare oli aluksi shokissa.
Shokki. Sillä sanalla nyt 80-vuotias Heikki Ristikankare kuvailee aikaa, kun hänen 15-vuotias tyttärensä Piia Ristikankare katosi jäljettömiin. Katoamisesta tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta nyt sunnuntaina.
– Kyllä minä jonkinnäköisessä shokissa olin. Pari kertaa olin ajamassa autolla ja ihmettelin, minne olen menossa ja miten olen tänne joutunut. En tahtonut saada ajatuksiani kerättyä millään, ei ne kerta kaikkiaan pysyneet koossa.
Katoamisen aikaan Piian vanhemmat olivat jo eronneet. Heikki Ristikankare kertoo olleensa katoamisiltana saunomassa kodissaan Piikkiössä entisen appiukkonsa kanssa. Ristikankareelle oli tärkeää pitää yhteyttä lasten elossa olevaan isovanhempaan. Piian äidin alkoholismista on aiemminkin kirjoitettu julkisuudessa, ja Heikki Ristikankare sanoo saaneensa tähän vaikeaan tilanteeseen tukea apeltaan.
– Kun tulimme saunasta, Piian veli sanoi, että Piia lähti.
Mitä sen jälkeen tapahtui, on pysynyt mysteerinä 30 vuotta.
Piia oli aiemmin sopinut, että hän menee viikonloppuna yökylään ystävänsä luo Paimioon. Heikki Ristikankareelle tuli kuitenkin yllättävä työkeikka, ja isä pyysi Piiaa kaitsemaan taaperoikäistä pikkuveljeään. Pikkuveljiä Piialla oli tosiaan kaksi: toinen oli teini-iässä ja toinen vähän yli 3-vuotias.
Kun Piia sitten katosi lokakuiseen perjantai-iltaan, Heikki Ristikankare ajatteli hänen ehkä kuitenkin menneen ystävänsä luo yökylään.
– Näin oletin. Vasta sunnuntaina selvisi, ettei hän koskaan ollut sinne tullutkaan.
"Olin liian rauhallinen”
Kun Heikki Ristikankare meni poliisilaitokselle tekemään ilmoitusta katoamisesta, hän sanoo poliisien todenneen: ”Kyllä se sieltä jostain tulee, tehdään se katoamisilmoitus vähän myöhemmin.”
Heikki Ristikankare kertoo sanoneensa, että Piian pitäisi löytyä ennen lumen tuloa: Muuten käy niin, että häntä ei löydy ennen kevättä. Heikki Ristikankare oli tässä vaiheessa jo alkanut ajatella, että jotain pahaa on tapahtunut: Piialla oli pankkikortti mukanaan, mutta raha ei liikkunut.
– Poliisit sanoivat, että hei, älä tuollaisia ollenkaan juttele, kyllä se jostain ilmestyy. Olen ajatellut, että todennäköisesti olin liian rauhallinen. Olisi pitänyt enemmän olla hermostunut ja hysteerinen.
Jos Piia Ristikankare eläisi, hän olisi pian 45-vuotias. Paljon jo nähnyt, mutta paljon olisi vielä edessä. Vuonna 1988 Piia oli tehnyt ensimmäisiä päätöksiään tulevaisuutensa suhteen: Heikki Ristikankare kertoo, että hänen tyttärensä opiskeli ammattikoulussa kotitalouslinjalla.
– Hän tykkäsi siellä käydä, Heikki Ristikankare kertoo.
Myös Jehovan todistajien seurakunta oli tuolloin osa perheen elämää. Piiaa ei oltu kastettu, mutta hän kävi kokouksissa. Jehovan todistajiin liittyy myös yksi Heikki Ristikankareen viimeisimmistä muistoista Piiasta. Se ajoittuu viikonloppuun ennen Piian katoamista.
– Olin tulossa Helsingistä päin kotiin sunnuntai-iltapäivänä. Sanoin, että ajetaan salin kautta, Piia voi olla siellä. Siellä Piia olikin, hän oli mennyt polkupyörällä sinne. Hän tuli kyydilläni kotiin, Heikki Ristikankare muistelee.
Sitten Piia katosi. Pyörä jäi sinne, minne Piia oli sen ajanut. Viikoiksi.
– Lopulta toin sen peräkärryn kanssa kotiin.
Heikki Ristikankare kertoo, että alkuvaiheessa häntä piti elämässä kiinni Piian taaperoikäinen pikkuveli, Kalle.
– En tiedä, mitä minulle olisi tapahtunut, jos ei olisi ollut Kallea. Ajattelin silloin, että Kalle tarvitsee mua pitkään, en saa nitkahtaa tähän. On pakko kestää.
Pikkuveli oli kysellyt paljon Piian perään ja toistellut: ”Mennään hakemaan mun Piia.”
Kalle kuoli vuonna 2011.
”Piia sai muistokirjoituksen”
Yksi asia on jäänyt erityisesti Heikki Ristikankareelle mieleen tästä syksystä. Syyskuun alussa Seura julkaisi Piian lapsuudenystävän, taiteilija Ilona Niemen haastattelun. Niemi kertoi kauniisti, miten ystävät viettivät aikaa: Vaikka Piia oli kolme luokkaa ylempänä, koulupäivän jälkeen vietettiin aika yhdessä.
– Olimme molemmat hiljaisia ja tykkäsimme piirtää tai lukea lehtiä ja täyttää niistä ristikoita. Leikimme barbeilla ja teimme barbeille vaatteita, Niemi kertoi Seurassa.
Heikki Ristikankaretta haastattelu kosketti syvästi.
– Piialle ei pidetty muistotilaisuutta, mutta nyt hän sai muistokirjoituksen, hän sanoo liikuttuneena.