Siis te ootte kaikki ihan omituisia.
Kiva etten ole yksin.
Irtokarkkeja ei voi syödä miten tahansa. Ne tulee syödä siten, että ensin kaikki karkit kaadetaan lautaselle ja yksi joka lajia ja väriä laitetaan takaisin pussiin. Sitten voi alkaa syömään niitä lautaselle jääneitä. Järjestyksellä ei ole väliä. Kun lautanen on tyhjä, kaadetaan pussissa olevat karkit siihen ja syödään käänteisessä parhausjärjestyksessä.
Voileipää syödessä syödään ensin reunat, lopuksi keskusta.
Kun lähden töihin, minulla on 2 vaihtoehtoa: autolla tai raitiovaunulla. Jos ensimmäinen ohikulkija talosta ulos astuttuani on mies,ajan autolla. Jos nainen, ratikalla. Jos se on pari, pitää odottaa kunnes yksinäinen henkilö menee ohi.
Voin tankata vain parittomista pumpuista.
Meillä ei saa kukaan muu tiskata kuin minä. Jos joku muu (=anoppi) on tiskannut, saan raivarin ja on pakko tiskata astiat uudestaan.
Vihaan kukkakaupasta ostettuja kukkia,paitsi iiriksiä. Erityisen pahoja ovat neilikat ja keltaiset ruusut. Kun kukkia tuoneiden vieraiden perävalot lakkaavat näkymästä, juoksutan kukat naapuritalon roskikseen.
Inhoan kahvia, hajukin kuvottaa.
Pystyn koska tahansa syömään yhteen menoon kolme levyä Fazerin sinistä.
Inhoan kynttilöitä. Tarkemmin ottaen sitä tunnelmaa, joka monien mielestä kynttilöiden polttamisesta syntyy, se "intiimi" ja "romanttinen". Voi yäk.
Yksin ollessani laulan virsiä.
Isälläni on yksi tosi ärsyttävä omituisuus: hän haluaa aina tietää,montako jotain on. Esim. autokauppa vieraalla paikkakunnalla. Sinne se menee laskemaan autoja sillä aikaa kun äiti shoppailee. Tai jos vaikka sähkölangalla istuu lintuja,niin ei kun laskemaan. Jos sille vaikka sanoo että Mikko joutui sairaalaan, se kysyy ensiksi: "Monenko hengen huoneessa se on?" Miksi Mikko sinne joutui on vasta kolmanneksi tärkeintä, toinen kysymys kuuluu tietenkin: "Moneksiko päiväksi sen pitää jäädä sinne?"
